Eräs nainen pyörii mielessäni eivätkä tunteet häntä kohtaan haalistu. Luulin ensin vain ihastuneeni häneen, mutta siitä on jo yli kaksi vuotta.
Asiassa on sekin puoli, että olen jo varattu, joten en voi lähestyä häntä enkä näyttää kiinnostuksestani.
Kun tapaan hänet, niin sisälläni myrskyää. Olen hajamielinen ja käyttäydyn kuin idiootti, vaikka olen jo aikuinen mies. Onneksi ikä on opettanut peittämään tämän häkellyksen.
Haluan tehdä asiat oikein juuri sen takia, että olen jo naimisissa ja pitää etäisyyttä, suhtautua viileästi, mutta eihän tunteita voi käskeä ja kahlita.
Käytän lääkkeenä etäisyyttä ja toivon, että tunteet viilenisivät aikaa myöten. Vaikka pidän etäisyyttä, niin tapaan toisinaan hänet ja se tuntuu tunteiden osalta kuin bensan lisäämistä liekkeihin.
Liittoni ei ole huonossa kantimessa. Ehkei se ole kiihkeää ihanuutta, mutta siinä on ollut unohtumattomat hetket ja toimii edelleen. Se on sellaista seesteistä mukavaa yhdessäoloa.
Olisi väärin puolisoa kohtaan lähteä seikkailemaan pelkästään sen takia, että tuntee kiellettyjä tunteita toista naista kohtaan.
Minulla ole oikeutta tuntea niin!
Ja uskon tunnistavani jos nämä tunteet olisivat vain haikailua pelkän paremman perään. Olen yrittänyt kieltää, unohtaa, päästä eroon, odottanut tunteiden olevan pelkkää ihastusta.
Olen itselleni vihainen! Saatan vain toivoa että pääsisin näistä tunteista aikaa myöten yli.
Kielletty rakkaus
63
19025
Vastaukset
- isoisäeu
Noin se mies (jos on täysin normaali) aina ihastuu ja luulee että se on rakkautta.
(läheskää kaikki, tuskin puoletkaan on ns. normaaleja,
vaikka ovatkin menestyviä ym., toki "normaalina ei ole aivan kiva elääkään)
Minulle on käynyt usein noin,
mutta onneksi en ole töpännyt, onneksi.
Kirjoituksestasi päättelen kaksi asiaa:
-että et ole edes tietoinen mitä tuo toinen ajattelee,
olet ihastunut kun hän puhuu sinulle niin ystävällisesti,
niinkö.....
-ei tuo ole missään mielessä oikeaa rakkautta,
tiedät varmaan iteskin.
Ja pikkasen vielä.
Jos littosi on jotenkin kunnossa,
kyllä ne vaihturit ovat aina epäluotettavampia kuin se ensimmäinen,
kukaan ei edes ota toista suhdetta niin vaavasti,
ei, koska on jo oppinut eroamaankin.
(kaikkea vaan ei yleisesti tunnusteta,
sli yritetään kertoa onnesta)- Antaa palaa
Ensimmäinen suhde kaatuu ja se on iso kolaus henkisesti.Sen jälkeisiin suhteisiin lähdetään valmiilla epäilyksellä suhteen kestävyydestä.
Enimmäisen suhteen on oletettu kestävän ikuisesti,mutta jälkimmäisiltä ei odoteta samaa.
Jälkimmäiset erot sujuvat helpommin kuin ensimmäinen,on saatu kokemusta eroasioissa ja vaivannäkö suhteen eteen koetaan entistä enemmän turhaksi.
Vaihto uuteen käynnistyy. - isoisäeu.
Antaa palaa kirjoitti:
Ensimmäinen suhde kaatuu ja se on iso kolaus henkisesti.Sen jälkeisiin suhteisiin lähdetään valmiilla epäilyksellä suhteen kestävyydestä.
Enimmäisen suhteen on oletettu kestävän ikuisesti,mutta jälkimmäisiltä ei odoteta samaa.
Jälkimmäiset erot sujuvat helpommin kuin ensimmäinen,on saatu kokemusta eroasioissa ja vaivannäkö suhteen eteen koetaan entistä enemmän turhaksi.
Vaihto uuteen käynnistyy.otan osaa suruusi
- on hienoa
että on vielä miehiä, sellaisa kuin sinä jotka osaavat toimia oikein..Jos jokaiseen ihastukseen hairahtais ni mikään suhde ei koskaan kestäis..
- toisenlaista
Ei rakastuminen ole kielletty tunne. Kannattaa miettiä mitä haluat elämältäsi, on ikävä elää katuen loppuelämänsä jotain tekemätöntä.
Haluaisiko vaimosi jatkaa suhdettanne jos tietäisi tunteistasi toiseen? Suhde perustuisi valheelle ja miten voit katsoa vaimoasi silmiin ja miten voit elää itsesi kanssa.
Jos vaimosi rakastuisi johonkuhun niin miten suhtautuisit siihen, ja luuletko että vaimosi jäisi silti teidän suhteeseen, epäilenpä..naisille tunteet merkitsevät enemmän.- Lujempi perustus
Kokemattoman sanoja. Tunteita ihmisten elämässä tulee ja menee. Ne haalistuu vaikka olisi hyvinkin rakastunut, tai ihastunut. Ne leimahtaa joskus uudelleen liekkiin (siihen vaimoonkin). Ei rakkauden tunteet jotka välillä muuttuu merkitse kaikkea vaan elämän suuremmat arvot ja asiat. Ei hetken tunteiden mukaan voi elää, ei tehdä hätäisiä päätöksiä. Ei voi katua loppuelämää tekemätöntä, koska se olisi voinut olla myös virheteko joka tuo vain harmia. Ei elämä ole vain tunteita, se on paljon enemmän muuta. Ei ole ihmistä jonka tunteet pysyy aina samana.
- Anonyymi
Lujempi perustus kirjoitti:

Nimenomaan, se voi olla elämän pahin virheteko hetken huumassa ja koskaan ei enää saa luottamusta takaisin. Ei hyvää liittoa paikattua. Se voi johtaa rikkinäisyyteen ja romahdukseen, oman ja toisten elämän hsjottamiseen jota ei ihastumisvaiheessa
ymmärrä kun omat tunteet heittelee. Rakastumista rakkauden tunteeseen jossa ei järkeä ole. Järki on hyvä aina pitää mukana.
On hyvä pysähtyä ajoissa. Mistään ei voi tietää sitä että tuo tunteen suuri rakkaus ei myös jätä. Silloin viimeistään voi kaduttaa oma typeryys.
- höps!
Miehellä ei ole mitään salarakasta, hän on vain ihastunut toiseen. Niiden välillä on vissi ero.
- Erotilastot nousuun
Jos jokaisesta liiton aikaisesta ihastumisesta pitäs laittaa eroprosessi liikkeelle, niin tässä maassa ei ois kun eronneita pareja.
Moniko parisuhteessa elävä ei olisi edes joskus tuntenut kiinnostusta, ihastusta tai jopa rakastumista toiseen kun puolisoon? Ja joka kerran pitäs erota kun näin fiilistelee?
Se on filmitähtien touhua, kun ensimmäisen kerran arki astuu suhteeseen ja iskee ensimmäinen ajatus mieleen oisko joku muu parempi, niin laitetaan puoliso heti kiertoon.
- täällä (n)
Pääset kyllä irti jos se toinen ei osoita kiinnostuksen merkkejä? Minäkin olen parisen vuotta ollut ihastunut/rakastunut mutta kun näkemisellä on muutaman kuukauden väli niin kyllä siinä tunteet hiipuu. Kohta näen taas ihastustani, joten saahan nähdä, vieläkö tunteet leimahtaa..
- että....
Mitä ikäluokkaa olet?
- alkup.
...from 60`s :-)
- epätoivo
Niin,mulla jatkunut samanlainen tilanne jo yli 6v. Itse ajattelen,että minulla on jo pakkomielle kyseiseen mieheen ja seksuaalisia haluja vain. Minäkään en pidä siitä vaihtoehdosta että jättäisin mieheni, lapsiakin on. Asiaa pahentaa tieto siitä, että tämä "toinen mies" on jollain tasolla kiinnostunut minusta, on ollu aina, sitä en tiedä onko se pelkästään seksuaalista.
Ja eteenpäin auttaa jaksamaan,kun mietin etten olisi saanut juuri näitä lapsia kun minulla nyt on , mun ihania murusia. Miehenikin on valtavan upea persoona. Mutta kun ne tunteet!!!! Ja sitä mietin miten voi olla näin retkussa vielävuosienkin jälkeen ihmiseen ja muistaa melkein kaiken mitä se on sanonut tai tehnyt. - Miten eräs nainen?
Tiedätkö sä onko naisella sua kohtaa myös tunteita?
Ei tunteita synny pelkästä ohikävelystä, on teillä ollut vähintään jonkinlaista katsekontaktia useammin, tietääkö nainen että olet varattu?- alkup.
Katse voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ei tarvitse olla Einstein tietääkseen.
Kyllä hän tietää minun olevan varattu ja toimii ja käyttäytyy myös siksi `moraalisesti oikein`. - ympäri
alkup. kirjoitti:
Katse voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ei tarvitse olla Einstein tietääkseen.
Kyllä hän tietää minun olevan varattu ja toimii ja käyttäytyy myös siksi `moraalisesti oikein`.Et ole minun tuntema onneksi kun hänestä en tiedä onko varattu, siitä kun ei ole ollut puhetta.
2 vuotta on pitkä aika haaveilla.
Toivottavasti saat selvyyttä tilanteeseen, kävi sitten kuinka tahansa.
Asiaa voisi auttaa se että kerrot tilanteesi naiselle ja sen myös ettet aio tehdä asialle mitään vaan jatkat vaimosi kanssa. Hän tuskin haluaisi sotkea teidän elämäänne ja jos hänelläkin on tunteita olisi se hänellekin helpompaa antaa asian olla. - alkup.
ympäri kirjoitti:
Et ole minun tuntema onneksi kun hänestä en tiedä onko varattu, siitä kun ei ole ollut puhetta.
2 vuotta on pitkä aika haaveilla.
Toivottavasti saat selvyyttä tilanteeseen, kävi sitten kuinka tahansa.
Asiaa voisi auttaa se että kerrot tilanteesi naiselle ja sen myös ettet aio tehdä asialle mitään vaan jatkat vaimosi kanssa. Hän tuskin haluaisi sotkea teidän elämäänne ja jos hänelläkin on tunteita olisi se hänellekin helpompaa antaa asian olla.tapaaminen johtaisi väistämättä suhteeseen.
Molemmat tietää kuitenkin nykytilanteen, joten miksi leikkiä tulella? - sitten
alkup. kirjoitti:
tapaaminen johtaisi väistämättä suhteeseen.
Molemmat tietää kuitenkin nykytilanteen, joten miksi leikkiä tulella?Tai sitten itse nautit tilanteesta etkä halua lopettaa sitä kokonaan?
Tottahan ihminen osaa hillitä itseään, vai ajattelitko että käytte toistenne kimppuun kun pitäisi jutella? - alkup.
sitten kirjoitti:
Tai sitten itse nautit tilanteesta etkä halua lopettaa sitä kokonaan?
Tottahan ihminen osaa hillitä itseään, vai ajattelitko että käytte toistenne kimppuun kun pitäisi jutella?Tässä tilanteessa ei ole mitään nautittavaa. Intohimoisesta hetkestä en kirjoittanut, vaan siitä että yksi asia johtaa toiseen pikku hiljaa kunnes yhtäkkiä huomataan, että tässä on suhde käynnissä.
- seppä tietää mitä tekee
alkup. kirjoitti:
Tässä tilanteessa ei ole mitään nautittavaa. Intohimoisesta hetkestä en kirjoittanut, vaan siitä että yksi asia johtaa toiseen pikku hiljaa kunnes yhtäkkiä huomataan, että tässä on suhde käynnissä.
Niin kauan ajatus suhteesta on mahdollinen kun et tee selväksi ettei se ole mahdollinen.
Ajattelepas asiaa tosinpäin, jos vaimosi olisi rakastunut työkaverinsa kanssa niin olisiko sinusta parempi että vaimosi tekisi selväksi miehelle ettei mitään tule koskaan tapahtumaan vai niin päin että vaimosi antaisi tilanteen olla jatkuvassa valmiudessa? - alkup.
seppä tietää mitä tekee kirjoitti:
Niin kauan ajatus suhteesta on mahdollinen kun et tee selväksi ettei se ole mahdollinen.
Ajattelepas asiaa tosinpäin, jos vaimosi olisi rakastunut työkaverinsa kanssa niin olisiko sinusta parempi että vaimosi tekisi selväksi miehelle ettei mitään tule koskaan tapahtumaan vai niin päin että vaimosi antaisi tilanteen olla jatkuvassa valmiudessa?Järkipuoleni ymmärtää selkeästi, ettei hommasta tule mitään. Välttelen ja pysyttelen erossa hänestä, etteivät tunteet tästä enää syvenisi.
Olen vihainen itselleni niistä tunteista, jotka ovat jatkuneet etäisyyden pitämisestä huolimatta.
Jos olisin valmiustilassa, niin hakeutuisin jatkuvasti hänen seuraansa.
Miksi pitää syvällinen kriisikokous hänen kanssa kun molemmat jo tietävät, ettei hommasta tule mitään ja molemmat toimivat jo nyt sen mukaan?
Tilanne ei siitä yhtään välttämättä parane jos kerron omista tunteistani ja vakuutan ettei hommasta tule mitään. Jännite välillämme päinvastoin saattaa vain kasvaa.
Tietysti silloin olisi palaverin paikka jos hän (tai minä) lähentelisi, mutta tilanne ei ole sellainen.
Joskus Status Quo on paras vaihtoehto, kun sanat ovat jo turhia. - jauhaa enää sitten
alkup. kirjoitti:
Järkipuoleni ymmärtää selkeästi, ettei hommasta tule mitään. Välttelen ja pysyttelen erossa hänestä, etteivät tunteet tästä enää syvenisi.
Olen vihainen itselleni niistä tunteista, jotka ovat jatkuneet etäisyyden pitämisestä huolimatta.
Jos olisin valmiustilassa, niin hakeutuisin jatkuvasti hänen seuraansa.
Miksi pitää syvällinen kriisikokous hänen kanssa kun molemmat jo tietävät, ettei hommasta tule mitään ja molemmat toimivat jo nyt sen mukaan?
Tilanne ei siitä yhtään välttämättä parane jos kerron omista tunteistani ja vakuutan ettei hommasta tule mitään. Jännite välillämme päinvastoin saattaa vain kasvaa.
Tietysti silloin olisi palaverin paikka jos hän (tai minä) lähentelisi, mutta tilanne ei ole sellainen.
Joskus Status Quo on paras vaihtoehto, kun sanat ovat jo turhia.Tilanne on niinkuin omasta elämästäni; ei tästä tule mitään enempää, kait mä sen tiesin silloin kun se minulle mainittiin, uskoin ja toivoin salaa koko ajan kuitenkin muuta eli että jos vaikka jos jotain tulisikin ja tapahtuisikin...
aina turhin toivein pettyneenä..päätin unohtaa, hoin itselleni, että tuosta miehestähän on tullut vain minulle pakkomielle, ei muuta..unohda siis!
mutta en ole unohtanut en tänä päivänäkään.. ja vuosia on muutamakin kulunut. Jossain mieleni sopukoissa odotan yhä vieläkin.. En kirjoittanut tätä alkuperäiselle, mutta koska asia on niin samantyyppinen kuin omani, niin siksi kirjoitin tähän ketjuun.. Hauskaa kesää! - nainen miehelle
alkup. kirjoitti:
Katse voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ei tarvitse olla Einstein tietääkseen.
Kyllä hän tietää minun olevan varattu ja toimii ja käyttäytyy myös siksi `moraalisesti oikein`.Ajattelin sinua aina vaan...
https://www.youtube.com/watch?v=CcbiZRMSLYc - minä
alkup. kirjoitti:
Katse voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Ei tarvitse olla Einstein tietääkseen.
Kyllä hän tietää minun olevan varattu ja toimii ja käyttäytyy myös siksi `moraalisesti oikein`.Moraalisesti oikein kyllä, suuria tunteita ja kipua sisällään kantaen.
Tämä oli naiselta miehelle
- kohtalon käsi
Hei! en osaa sanoa sinulle kuin, että kuuntele sydämmesi ääntä se ohjaa sinua.. itse olen rakastanut vierasta miestä jo vuosia ja tiedän että hänellä on samanlaiset tunteet minua kohtaan. Kumpikin olemme varattuja ja eikä haluta loukata ketään, ehkä siksi tilanteemme ei kehity suuntaan jos toiseen. Aina kun nähdään katseemme viestittää toisillemme sanatonta viestiä...ihania ja kaipaavia katseita. Haluaisin päästä yli mutta tunteet eivät häviä mihinkään. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa??
- ja voita
Ihanaa, jos ajattelet vaimosi parasta. Sekaantuminen toiseen naiseen ei aiheuttaisi muuta kuin hankaluuksia ja vaikeuksia elämääsi.
- vi..n sii....a
Olen rakastunut erääseen mieheen jonka tapasin ensimmäistä kertaa 13.08.2011 aamuyöstä Hämeenkyrössä. Ensimmäinen tapaaminen ei ollut kovin mieltä ylentävä muuta kun tapasin tämän miehen seuraavan kerran niin sydämeni heitti volttia. sen jälkeen olen nähnyt tätä miestä aina sillon tällön.ja joka kerta sama juttu,käyttäydyn kuin teinityttö! En saa häntä mielestäni vaikka tiedän että hän on naimisissa.ja olen itsekkin vielä muutaman kuukauden,tosin asumuserossa. mutta rakastan häntä aivan valtavasti vaikka tiedän että mulla ei ole siihen mieheen mitään mahkuja.silti haluaisin hänen syliin edes yhden kerran!!
- rakkaus ei kuole
niinhän sä luulet että pääset eroon ,niin minäkin luulin kun en näe häntä että unohtuu,mutta miten kävikään hän tulee uniini ,edelleen tuntuu että kaipaan häntä aina vain enemmän ,ja enemmän ,en saa tarpeeksi hänestä ,en kylläkään näe häntä useasti mutta muistelen häntä joka päivä.olen jäänyt häneen kiinni jotenkin .hänestä en tiedä mutta minun tunteeni häntä kohtaan eivät ole vuosien ajan muuttuneet ,olen yrittänyt unohtaa mutta turhaan.muistelen useasti nykyäänkin häntä saatan hymyillä itsekseni kun ajattelen .
- Mävain
Tiedän niin tunteesi. Rankkaa tää on, kun rakastaa varattuna varattua :( Siinä sydän särkyy monta kertaa.
- Tosi rakkautta
Hän on muita enemmän. Sama tilanne.
- Ei kestä
Tosi rakkautta kirjoitti:
Hän on muita enemmän. Sama tilanne.
Täälläkin sama.
- Anonyymi
Tosi rakkautta kirjoitti:
Hän on muita enemmän. Sama tilanne.
Onko Danny rakastunut Pikku tyttöön nimeltäänHelmi
- vi..n sii....a
Olen sotkenut asiani ihan täydellisesti.Aloin seurustella miehen kanssa joka muistuttaa tätä rakkauteni kohdetta aika paljon.On saman pituinen,yhtä hoikka,silmät ja nenäkin samanlaiset.Mutta luonne onkin sit ihan erilainen.Tämä "korvike" on täysin alkoholisti.En tiennyt sitä silloin kun alettiin seukkaamaan.Se asia selvis mulle liian myöhään.Nyt en uskalla jättää tätä "korviketta" kun hän on moneen kertaan sanonut että jos jätän, hän ei enää jaksa elää.Tuntuu aika ahdistavalta.Tuntuu kiristykseltä.Mutta en voi ottaa kenenkään henkee omalletunnolleni.Ilmeisesti on vaan pakko jaksaa jatkaa tätä seurustelua.Kyllä vaan oon itselleni sopan keittänyt!!!
- Heivaavkiinnostaa
Mitä sun suhteille kuuluu tänään? Oliko se karmallinen yvteys?
- Eräsnainenjavastaus
Melkoinen tarina! Varattuna itsekin ollut vastaavassa tilanteessa.., asia jäi ilmaan! Voit kuvitella miltä tuntu kun hänet joskus näen? Parempi olisi aina kertoa sille ihastuksellesi tunteistasi, muuten se jää vaivaamaan. Kyllä se Love on tärkein, kyllä sinä itse tiedät kumpi sinulle on rakkaampi! Js sekin on totta että se oikea rakkaus ei unohdu! Minäkin olen yrittänyt kaiken, no ei unohdu!! Että kerro rohkeasti sille ihastuksellesi!
- mitenkäs_sulle_kävi
onpahan tuore ja ajankohtainen aloitus.
- Anonyymi
en todellakaan ymmärrä..... se joka rakastuu toiseen ollessaan avioliitossa niin sen avioliitto peustuu valheeseen. ei herran Jestas viellä ystävään ja ollaan vielä kummeja? keskenään. joo todella hämärää puuhaa... ei mitään kunnioitusta .miksi mennä naimisiin jos ei ole se oikea.... ?? hyvä esikuva lapsille näin isi ja äiti toimii.... mennään naimisiin väärin perustein ja sitten halutaan ystävän kumppania ja ollaan vielä raskaana. onpas reilu teko kaverille. tulen yhden joka yritti samaa minun miehelleni ja urheilu elo pysyköön kaukana tuollaiset lumput ja me ei olla enään kavereita. välit poikki... tuolaista ei kaverille ikinä tehdä.
- Nainenvastas
Niin on vuodelta X
- Pysy.lujana
Sinua on kohdannut vain inhimillinen kiusaus. Tästä myös Raamattu kertoo, ihmisille tulevista kiusauksista. Näitä tulee ja menee ja näissä ihminen koetellaan. Älä hairahdu, näät myöhemmin että se oli viisas päätös.
- Anonyymi
Vaikka en raamattuun usko nii tää on totta. Prosessia tällä hetkellä käymässä läpi
T. Nainen 28
- Anonyymi
Jos alottajan liitto on hyvä ja onnellinen eli asiat on hyvin, ei hankauksia, loukkauksia ja riitoja tärkeissä asioissa niin en ymmärrä miks haikailla muuta. Suhteet voi vaan monesti olla jommankumman tai kummankin osapuolen taholta huonossa kunnossa, että ero on fiksua niin järki kuin tunnepuoleltakin.
- Anonyymi
Ei se asia ole noin mustavalkonen!
- Anonyymi
Lupaan sulle, koskaan ei unohda. Eli älä kiellä tapahtunutta, silloin sun nykyinen elämä jatkuu oikein loistavana ja se on sitä oikeaa aikaa. Muistoja ei kukaan voi kieltää, ole onnellinen että olet saanut tuntea niin, moni ei saa elinaikanaan kahta hienoa erilaista tunnetta, kun ei yhtäkään.
- Anonyymi
Samoin myös eräs mies pyörii mielessäni jatkuvasti. Kaksi vuotta sitten tilanne päättyi ikävästi. Minulla oli jo toinen mies, vasta kun hän uskalsi kertoa tunteistaan minua kohtaan. Haluaisin vielä selvittää tilanteen. Odotan kohtaamista meidän välille.
- Anonyymi
Itse olen ollut reilut kaksi vuotta ihastunut väkevästi varattuun mieheen. Olen yrittänyt vältellä, peittää tunteeni. Enkä ole helposti ihastuva, vaan enemmänkin järki ensin, sitten tunteet -tyyppiä. Mutta, minkä teen. Luulin, että on enemmänkin peräkamarin poikia kuin varattu. Ja kun ei koskaan puhunut naisestaan mitään... Pahinta on huomata ettei tunteet kevene yhtään. Nyt mukaan on tullut vielä pelko kohtaamisesta.
- Anonyymi
Muistakaa että oma perhe menee kaiken
edelle.Mies tai puoliso sairastuu tai joku perheestä ,niin aidon välittämisen
tarve on suuri ,enkä kyllä haluaisi olla
petturin kylmä sydän ,kun puoliso joutuu jättämään hyvästit ikuisesti.
Kädet on iltasella laitettu aina ristiin
perheen puolesta,että mitään pahaa
ei tapahtuisi.Tuo kiinnostava tapauskin
on vain sytyke oman puolison kanssa
toteuttamiseen.
En tiedä yhtään rikkoutunutta perhettä
,joka olisi onnellisempi uudessa perheessä.Ihmisen järki tuottaa tyytymättömyyden tunteen ,kun kaikki
on hyvin.Tuo tyytymättömyys on valheellinen ja voi tuhota kaiken kauniin. - Anonyymi
Tämä on täysin tilanne jota olen jälleen tänään pohtinut. Meillä molemmilla on varmasti järkevät liitot. Toisinaan mietin, että miksi annamme sen olla esteenä. Tiedän että yhdessä voisimme tehdä niin paljon enemmän . En saa enkä voi tehdä asian eteen mitään.. täytyy osata käyttäytyä ja kunnioittaa toisen liittoa
Kohtaisimme niin paljon ennakkoluuloja ja asioita joita moni paheksuisi. Nykyisin edes tämä ei tunnu haittaavan. Itse olisin valmis johonkin ihmeelliseen, mutta hän saa tehdä ratkaisun.
Maailma ja elämä on tässä
Elämmekö vai onko tunteet säänöissä- Anonyymi
Mitään ihmeellisempää ei ole olemassa, kaikki arkipäiväistyy. Se vain kiusaus jonka voi voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään ihmeellisempää ei ole olemassa, kaikki arkipäiväistyy. Se vain kiusaus jonka voi voittaa.
Mä sanoisin, että muista ihmisistä ei pidä koskaan tehdä esteitä. Ite en olis kovinkaan montaa muistakaan asioista (siis eibparisuhdejutut) voinut tehdä, jos olisin muista ihmisistä tehnyt esteen ja heidän mielipiteistäön välittänyt. Ihmiset kyllä tottuu ajanmyötä asioihin, monet on ennakkoluuloisia. Näkisin kuitenkin niin, että jos edes toinen teistä on hirveesti riippuvainen muiden suosiosta ja mielipiteistä niin hommanne ei tule toimimaan, sillä kyllä siinä uudessa suhteessa tulee kohtaamaan myös vastoinkäymisiä. Samoin tarkastelkaa omia tuntemuksianne sydämellä ja osin järjelläkin. Kyse on kuitenkin teidän elämästä, sinun elämästä. Et sä kuolinvuoteella ole tyytyväinen siitä, että olet elänyt elämää joka ei ole oman näköistä vain ympäristön paineen vuoksi.

Tämä on totta, mutta juuri nyt on asioita joiden vuoksi meidän on odotettava. Mikäli tilanne on se mistä itse puhun tarvitaan hieman aikaa. Samoin molemmat olemme ihmisiä kotka pohtivat asiat tietyissä asioissa tarkkaan

Hyväksi koettu lähestymistapa. Järjen ja tunteiden yhteistyö tuottaa hedelmää. Nimimerkillä kokemusta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyväksi koettu lähestymistapa. Järjen ja tunteiden yhteistyö tuottaa hedelmää. Nimimerkillä kokemusta on.
Sitä juuri toivon. Olen pohtinut asiaa moneöta kantilta ja tullut siihenntulokseen, että aika tekee tehtävänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä juuri toivon. Olen pohtinut asiaa moneöta kantilta ja tullut siihenntulokseen, että aika tekee tehtävänsä.
Odottaminen voi olla hyväkin ratkaisu teille kummallekin osapuolelle, kunhan kumpikin tiedätte sen eli olette asiasta puhuneet. Joillekin sopii hitaampi etenemiken ja joillekin nopeampi ja tietty sit olosuhteetvon erilaisia.
- Anonyymi
Minulle kävi niin että ihastuin harrastuskaveriin, heti ensimmäisellä tapaamiskerralla tunsin että hän olisi ehkä se elämäni nainen. Aina tavatessamme hän tuli hymyillen ja ilahtuneena juttelemaan ja minä olin pakahtua onnesta, no olen itse naimisissa ja onnellinen tässä liitossa tavallaan, vaimoni on erikoislaatuinen ja mahtava tapaus. No nyt vasta satuin samalle paikkakunnalle ihastukseni kanssa ja ajattelin ettei tämä voi jatkua näin, tahdon selvyyden asiaan ja laitoin viestiä naiselle, voidaanko tavata? no voitiin ja tavattiin ulkoilun merkeissä ja siinä penkillä istuessani kerroin hänelle että tämä on vähän outoa mutta haluan kertoa että olen ihastunut sinuun ja tuntuu että meidät olisi tarkoitettu yhteen. Hän kuunteli ja kertoi arvanneensa ja tuntevansa samoin mutta tilanne on hankala meille molemmille, hän ei haluaisi särkeä liittoani tulemalla väliin, no nyt tapailtu ihan ulkoilun merkeissä silloin tällöin, ei mitään muuta ei seksiä ei suudelmia vain halauksia ja toisesta kiinni pitämistä. Kyllä sitä ihminen joutuu veemäisiin tilanteisiin tässä elämässä, onko järkeä unohtaa tämmöinen ihastus/rakkaus ja onko se sitten koko loppuelämän jossitteluna
- Anonyymi
Aloittajalle ja sinullekin 2019 anonyymi voin sanoa, että ikinä ei voi unohtaa, jos voimakkaita tunteita on, tai on ollut jotakin muuta, kuin vaimoa kohtaan. Niitten kanssa pitää vain oppia elämään. Kymmenien vuosien kuluttuakin voi olla tunteita jotakin ihmistä kohtaan. Pitää vain muistaa, mitä on tullut vaimolle luvattua, jos on tullut naimisiin mentyä. Täytyy yrittää pitää parisuhteesta niin hyvin huolta, että se on se paras suhde. Kysyy luonteenlujuutta, ja asioita täytyy yrittää ajatella enempi järjellä, kuin tunteella.
- Anonyymi
Tämän takia miehiä ei voi päästää mihinkään, kun vaimot tietää että pikkuisen kun hymyilee, jo on mies vietävissä voi ju**lauta! Leveä hymyily ja itsensä tykö tekeminen millään tavalla alla ole ok naimisissa olevien miesten tai pariskuntien keskuudessa. Etäisyys ja kohtelias passiivisuus parempi vaihtoehto.
- Anonyymi
Pääset varmaan eukostas eroon kun jätät tämän auki tietokoneelle ja lukee tuon kohdan "..jos nämä tunteet olisivat vain haikailua pelkän paremman perään". Tosiaan vaikuttaa että et arvosta omaasi tuon vertaa, että tosissaan menit vertaamaan tuota ihastusta paremmaksi kuin
omaan. Mitä, kuvitteletko hänen olevan täällä, ja tuon imartelevan häntä? Toivottavasti eukkosi pettää sinua ja lopulta jättää.- Anonyymi
Mä en oikein ymmärrä näissä tunnepuolen jutuissa, että joku lähtis paremman perään tai että jotkut ihmiset olisi ylipäätään parempia kuin muut. Mulla on sitten varmaan joku ihmeellinen ajattelumalli, kun mä ymmärrän tykkäämiset ja rakastumiset niin, että ei niitä voi pohtia niin että kuka nyt on parempi ja kuka ei. Joku ihminen sytyttää ja se on kombo monesta asiasta. Oon aina ihmetellen kuunnellut niitä, jotka tohkeissaan arvostelee ja tyrmää joidenkin tykästymiset ja jopa seurustelut niin, että mitäköhän toikin nyt tossa näkee tai mitäköhän nyt toikin itestään kuvittelee. Oikeesti, ulkopuolinen ei pysty koskaan täysin näkeen mitä jonkun toisen sisällä liikkuu ja miks johonkin tykästyy. Omiin tunteisiinsa pitäisi luottaa (helpommin sanottu kuin tehty). Mun mielestä pointti on oikeesti siinä, että jos joku ei oo sopiva jollekin niin jollekin muulle hän voi olla todellinen aarre. Jos suhde ei toimi ja esimerkiksi erotaan niin se kertoo enemmän siitä, että todellisuus noiden kahden välillä ei ole niin hyvä kuin miltä näytti plus monia muita syitä.

Kysye olikin juuri tuosta että miten voi sanoa toista paremmaksi kuin omaansa, miksi pädet ja puolustat edellistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysye olikin juuri tuosta että miten voi sanoa toista paremmaksi kuin omaansa, miksi pädet ja puolustat edellistä?
Voi viulu. Se voi olla parempi vai pitäisikö sanoa sopivampi kuin edellinen. Se ei silti tarkoita, että olis parempi kaikille. Mitä jos luet tekstin uudelleen tuosta ylempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi viulu. Se voi olla parempi vai pitäisikö sanoa sopivampi kuin edellinen. Se ei silti tarkoita, että olis parempi kaikille. Mitä jos luet tekstin uudelleen tuosta ylempää.
Tottakai ihastunut kokee kohteen paremmaksi.
Kymmenen vuotta yhdessäoloa tämän paremman kanssa, niin taas tulee ihastus ja parempi. Mies itse tietysti on niin paras et pystyy luokittelemaan ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Kertoo siitä et arvostus ihmistä kohtaan on puutteellinen ja korkea-arvoiset kiinnostaa. 🤥🤑🤑😇
- Anonyymi
Maailma on täynnä houkutuksia, riippumatta sukupuolesta. Täytyy vain pysyä lujana.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 945392
- 564171
- 292312
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282148Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161825- 151484
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331322Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201128- 221028
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431021