Koska alkio

Pyytäisin ihmisiltä mielipiteitä tästä asiasta, sillä en juuri koskaan ole saanut kunnollisia vastauksia aiheeseen liittyen, varsinkaan abortin vastustajilta.

Abortin vastustajien mielestä jo alkaneen raskauden keskeyttäminen on siis tuomittavaa. Mutta mistä hetkestä lähtien? Monet ehkäisykeinothan estävät jo hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdunseinään. Ovatko nämä ehkäisykeinot (jotka käsittävät kierukan, useat ehkäisypillerit, jälkiehkäisypillerin) siis abortin vastustajan mielestä myös "murhaamista"? Mihin sinä vedät moraalisen rajan sille koska alkiota täytyy puolustaa "ihmisenä"?

Eli milloin sinun mielestäsi alkiosta (ja myöhemmin sikiöstä) tulee sinun mielestäsi ihminen? Hedelmöittymisestä? Hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisestä kohdunseinään? Sydänlihaksen toiminnan alkaessa?

Mielestäni kannattaa harkita tarkkaan vastausta, jos samassa hengenvedossa vaahtoaa ehkäisynkäytön puolesta -muuten saattaa helposti puhua itsensä pussiin. Jos esimerkiksi sanoo, että alkio on ihminen hedelmöittymisestä lähtien, silloinhan abortin vastustaja varmaankin vastustaa myös niitä ehkäisymuotoja, jotka "abortoivat" hedelmöittyneen munasolun? Silloin ei myöskään voisi käyttää esimerkiksi kierukkaa eikä voisi ottaa jälkiehkäisypilleriä kondomin hajotessa.

Minä itse määrittelen sikiön olevan ihminen kutakuinkin silloin kun sikiö on elinkelpoinen kohdun ulkopuolella (myös keskoset ovat ihmisiä vaikka heitä täytyisi lääketieteellisesti auttaa paljonkin elossa pysyäkseen). Mielestäni syntymättömän sikiön oikeudet eivät voi mennä äidin oikeuksien edelle. Jos esimerkiksi äiti on vaarassa raskauden tähden, on mielestäni tärkeintä silloin pelastaa äiti eikä pitkittää raskautta -vaikka se vaatisikin myöhäisraskauden abortin. Esimerkki on äärimmäinen, mutta halusin tuoda selkeästi esiin mielipiteeni.
253605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ensinnäkään, en ole mikään abortin kiihkovastustaja. Joskaan en sitä ihan täysin kannatakaan.. mutta se on niin kinkkinen juttu. Aika hyvä tilanne olisi, jos ihmiset huolehtisivat ehkäisystä - eikä tämä nyt liity mitenkään siihen että ehkäisy pettää, tarkoitan tosiaan sitä, että jos ei käytä ehkäisyä ja sitten menee tekemään abortin vähän niinkuin ehkäisymuotona.. mutta pohtimatta nyt enempää muitten tekemiä abortteja, itse henkkoht eli omalla kohdallani en käyttäisi jälkiehkäisypillereitä, eli siltä osin kokisin sen ns. aborttina. Enpä muuten tiennytkään, että kierukan vaikutusmenetelmä on kirjoittamasi kaltainen.. piti ihan googlettaa kierukka ja lukea infoa. Enpä tosin itse muutoinkaan ole suunnitellut kierukkaa käyttäväni ja tuossa on yksi varma syy miksen käyttäisi.

Äänestä
  • "Kuparikierukan tarkkaa vaikutustapaa ei tunneta. Kierukassa olevan kuparin pinta-alan lisäämisen on todettu parantavan ehkäisytehoa. Kuparikierukka aiheuttaa kohdun limakalvolle steriilin tulehdusreaktion, joka heikentää siittiöiden hedelmöittämiskykyä heikentämällä niiden kulkua munatorviin. Se muuttaa myös munatorvien eritteen sukusoluille epäedulliseksi ja häiritsee siten hedelmöittymistä. Useimmiten hedelmöittyminen estyykin kokonaan. Kierukan ehkäisyteho perustuu toissijaisesti siihen, että se estää munasolun kiinnittymisen kohdun limakalvolle. Munasolun irtoamiseen kierukka ei vaikuta, vaan munasarjat jatkavat toimintaansa normaalisti."

    www.tohtori.fi

    Kierukka ehkäisee kahdella tavalla:
    joko estämällä hedelmöityksen TAI estämällä hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdunseinään.

    Äänestä

  • "Jälkiehkäisypillerit sisältävät hormoneja, joita käytetään tavallisissakin ehkäisypillereissä, hormonimäärä on vain suurempi. Jälkiehkäisypilleri muuttaa kohdun limakalvon sellaiseksi, ettei hedelmöittynyt munasolu tartu siihen."

    www.tohtori.fi

    Äänestä

  • jälkiehkäisypillerin toimin... kirjoitti:

    "Jälkiehkäisypillerit sisältävät hormoneja, joita käytetään tavallisissakin ehkäisypillereissä, hormonimäärä on vain suurempi. Jälkiehkäisypilleri muuttaa kohdun limakalvon sellaiseksi, ettei hedelmöittynyt munasolu tartu siihen."

    www.tohtori.fi

    Googlettelin tosiaan itsekin ;)

    Äänestä

Alkio on ihmisen alkio heti, kun se muodostuu ja sen pitäisi antaa kasvaa rauhassa. Olen ehdottomasti aborttia vastaan. Olen myös sitä mieltä, että sellaiset ehkäisykeinot, jotka estävät jo muodostuneet alkion kehityksen jatkon, ovat väärin. Annetaan lasten kehittyä ja tulla maailmaan, sillä niinhän olemme mekin jokainen saaneet elämän, jota elämme.

Äänestä

Tietty heti hedelmöittymisestään asti alkio on ihmisen alkio. Oman mittapuuni mukaan se ei kuitenkaan ole vielä siinä vaiheessa ns."ihminen". Ikävän usein näkee vastustajien puhuvan tässä yhteydessä lajiin kuulumisesta, mistä ei todellakaan ole siis kyse.
Itse katson, että ihmisoikeudet kuuluvat sellaiselle yksilölle joka on jo valmis ja kykenee pysymään elossa kohdun ulkopuolella. Eli esim. 12 viikkoinen ei ole vielä lähellekään valmis yksilö eikä missään olosuhteissa voi pysyä elossa kohdun ulkopuolella. Joten se, että alkio on elossa ja kuuluu ihmisrotuun ei tee siitä vielä yksilöä jonka oikeudet olisivat suuremmat tai samat kuin jo syntyneellä yksilöllä.

Äänestä

Kerronpa tähän omakohtaisen kokemukseni:

Tulin hyvin nuorena raskaaksi...pohdin myös aborttia...mutta arvatkaapas miltä tuntui sairaalassa nähdä ultralla sikiö iältään 11 vkoa joka tuntui "iloisena" hyppelevän kohdussa. Lääkärikin nimesi hänet vilivilperiksi =D
Tuossa kohtaa olisi vielä ollut hyvän aikaa tehdä abortti!

Lienee sanomattakin selvää että siitä hetkestä lukien olen vastustanut aborttia.
Moniko abortin pystyisi tekemään tuollaisen tilanteen jälkeen? Moniko edes tajuaa minkälainen sikiö on tuossa kohtaa? se ei ole muodoton möykky vaan ihan ihmisen näköinen pikkuisine käsineen ja jalkoineen....MULLA ON KUVA ESITTÄÄ!
Eniten siis potuttaa ohmiset jotka väittää ettei tuon ikäinen sikiö tunne vielä mitään =(

Alkuperäiseen kysymykseen vastaan siten että vahinkoja yhdynnässä sattuu ja jälkiehkäisypillerit vielä ymmärrän (en ehkäisykeinona) mutta jos tilanteen annetaan edetä niin sitten en enää tajua!

Äänestä
  • "vahinkoja yhdynnässä sattuu ja jälkiehkäisypillerit vielä ymmärrän (en ehkäisykeinona) mutta jos tilanteen annetaan edetä niin sitten en enää tajua!"

    Kuvailemasi tilanne edellyttäisi sitä, että tietää välittömästi yhdynnän jälkeen, että ehkäisy on pettänyt. Vain kondomin osalta sen voi tietää. Jos e-pilleri pettää sen huomaa vasta muutamien viikkojen päästä aikaisintaan. Eli mikä on kantasi niissä tilanteissa? Tilanteenhan ei olla annettu tietoisesti kehittyä siihen pisteeseen koska koko vahingosta ei olla aijemmin oltu edes tietoisiakaan. Vai kattaako tuo kommenttisi sen, että lääkkeellinen abortti on mielestäsi hyväksytympää kuin kaavinta?
    Puhun nyt vain niistä tapauksista missä ehkäisyä on käytetty. Siinä tapauksessahan ehkäisyä käytetään juuri siksi ettei lapsia haluta ainakaan siinä tilanteessa. Ja olempa kuullut, että vaikka henkilö on ultran kuvan nähnytkin ei se tilannetta ole miksikään muuttanut. Kaikilla ihmisillä tilanne ei herätä samanlaisia tunteita kuin sinulla herätti.

    Äänestä

  • kysymyksiä kirjoitti:

    "vahinkoja yhdynnässä sattuu ja jälkiehkäisypillerit vielä ymmärrän (en ehkäisykeinona) mutta jos tilanteen annetaan edetä niin sitten en enää tajua!"

    Kuvailemasi tilanne edellyttäisi sitä, että tietää välittömästi yhdynnän jälkeen, että ehkäisy on pettänyt. Vain kondomin osalta sen voi tietää. Jos e-pilleri pettää sen huomaa vasta muutamien viikkojen päästä aikaisintaan. Eli mikä on kantasi niissä tilanteissa? Tilanteenhan ei olla annettu tietoisesti kehittyä siihen pisteeseen koska koko vahingosta ei olla aijemmin oltu edes tietoisiakaan. Vai kattaako tuo kommenttisi sen, että lääkkeellinen abortti on mielestäsi hyväksytympää kuin kaavinta?
    Puhun nyt vain niistä tapauksista missä ehkäisyä on käytetty. Siinä tapauksessahan ehkäisyä käytetään juuri siksi ettei lapsia haluta ainakaan siinä tilanteessa. Ja olempa kuullut, että vaikka henkilö on ultran kuvan nähnytkin ei se tilannetta ole miksikään muuttanut. Kaikilla ihmisillä tilanne ei herätä samanlaisia tunteita kuin sinulla herätti.

    eli siis tää on vain mun mielipide, en hyväksy aborttia. kun kysyttiin missä kohtaa pidetään sikiötä ihmisen alkuna jne jne niin tää oli mun vastaus. parin päivän sisällä käytetty jälkiehkäisy on ok mutta abortti ei.
    Kyllä tämän päivän nuoret tietävät miten raskaaksi tullaan ja ainoa varma ehkäisy on se että pitää ne pöksyt jalassa!
    Raskaaksi tulon riski on aina olemassa ja jos ei ole valmis kantamaan vastuuta pidättäytykööt seksistä. Sterilisaatio on yksi vaihtoehto jos on varma asiasta ettei lapsia koskaan halua.
    Mielipidettä kysyttiin ja tässä sen kerroin.
    PAINOTAN KUITENKIN ETTÄ KUKAAN EI OLE OIKEUTETTU TUOMITSEMAAN KETÄÄN KUNKIN VALINNOISTA MUTTA JOKAISELLA ON OIKEUS OMIIN MIELIPITEISIINSÄ! En koskaan hylkäisi tytärtäni, ystävääni tai ketään muutakaan naisihmistä sen takia että hän on abortin tehnyt. Se on ollut hänen valintansa ja hän sen kanssa elää, en minä.

    Äänestä

  • teinin äiti kirjoitti:

    saa harrastaa seksiä vain niinä muutamina vuosina elämästään kun haluaa lapsia ja lopun elämän ajan on pidättäydyttävä seksistä vahinkoa pelätessä? Tämä kuulostaa minusta täysin älyttömältä ja ihmisen elämänlaatua huomattavasti heikentävältä.

    Ja haluaisin kysyä vielä, että mikä on moraalinen ero sillä, että alkio on muutaman päivän vanha ja abortoidaan jälkiehkäisypillerillä kuin että alkio on muutaman viikon ikäinen ja abortoidaan lääkkeellisesti?

    Äänestä

...johon ei taida olla oikeaa vastausta.

Omassa mielessäni on oikeastaan kaksi merkittävää rajapyykkiä, joiden jälkeen alkio/sikiö on aina lähempänä ihmisyyttä. Ensimmäinen on hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen, jonka jälkeen voidaan puhua jo pienen pienestä ihmisen alusta. Ehkäisymenetelmät, jotka estävät kiinnittymisen, estävät siis tällä periaatteella ihmisen alun kehittymisen, eivätkä loukkaa ihmisyyttä.

Toinen rajapyykki on raskaana olevan naisen subjektiivinen kokemus, liikkeiden tunteminen, jonka jälkeen kehittyvä sikiö tulee konkreettiseksi, ihmiseksi. Ehkä juuri tuo ensimmäisten liikkeiden tunteminen tekee sikiöstä ihmisen, siitäkin huolimatta, että sen ajankohta on hyvin yksilöllinen, eikä sikiö tuossa vaiheessa välttämättä pärjäisi vielä kohdun ulkopuolella hyvässäkään hoidossa.

Noiden rajapyykkien väliin osuu aika, jona abortti tavallisimmin tehdään. Ihmisen alku on olemassa, mutta se ei ole useinkaan vielä kovin konkreettinen, eli sitä ei tavallaan ole kuitenkaan "olemassa". Niinpä olkoon jokaisen omassa harkinnassa, pitääkö alkiota/sikiötä tuolloin ihmisenä vai ei, pitääkö aborttia ihmisyyden loukkaamisena vai ei.

Äänestä

Ihmisalkio on ihmisalkio ja tietty lajimme kehitysvaihe. Ihmisen elontien väkivaltainen loppuminen on joka tapauksessa surullista, mutta raskauden aikana, jolloin tämä on fyysisesti sidottu osaksi äitiään, tämä rajoittaa käytännössä perusoikeuksia ja vaatii huomioimaan myös raskaana olevan naisen ruumiin ja tahdon. Abortin paheksuttavuus kasvaa jyrkästi mitä pidemmälle raskaus etenee koska tätä myötä ihmissikiö alkaa vähitellen saada enemmän inhimillisiä piirteitä ja kehittyneelle ihmiselle ominaista ruumiinrakennetta. Aborttia harkitsevalle naiselle tulee tarjota paljon apua, jotta asia voitaisiin selvittää muulla tavoin ja lapsen pitäminen olisi mahdollista. Usein tällainen selvitystyö on erittäin hedelmällistä ja monesti kaikkein tärkeimmät tukipilarit saadaan varmistettua verraten yksinkertaisesti; on lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka naiset ovat loppujenlopuksi tulleet äideiksi ja miehet isiksi vaikka jossakin vaiheessa tuntui, että olisi ollut "pakko tehdä abortti".

Äänestä
  • alkio synnytetään ennenaikaisesti? Samalla tavallahan se vauvakin tulee 9kk kuluttua maailmaan, tuo vaan saadaan syntymään muutaman viikon ikäisenä lääkkeellä joka aiheuttaa kohdun supistelun, vastaavan kuin synnytyksessä.

    Mitä väkivaltaista siinä on? Onko synnytyskin väkivaltaista?

    Äänestä

  • on siinä että kirjoitti:

    alkio synnytetään ennenaikaisesti? Samalla tavallahan se vauvakin tulee 9kk kuluttua maailmaan, tuo vaan saadaan syntymään muutaman viikon ikäisenä lääkkeellä joka aiheuttaa kohdun supistelun, vastaavan kuin synnytyksessä.

    Mitä väkivaltaista siinä on? Onko synnytyskin väkivaltaista?

    Todellakin, mitä väkivaltaista on synnytyksessä?

    Suuri osa aborteistahan tehdään lääkkeellisesti, joka tarkoittaa että, kohtu supistelee samoin kuin normaalissa synnytyksessäkin. Onhan synnytyskin toki veristä puuhaa, mutta ei kai kukaan sitä nyt sentään _väkivaltaisena_ pidä...

    Ja vaikka abortissa synnytys aiheutetaan keinotekoisesti, niin käynnistetäänhän monen täysiaikaisenkin vauvan synnytys lääkkeillä.

    Äänestä

  • vielä mielipiteesi siitä mihin sinä vedät ehkäisyn ja abortoinnin rajan? Onko alkio ihminen hedelmöityshetkestä lähtien? Hyväksytkö ehkäisyn, joka estää hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdunseinään? Ja millä perusteilla?

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ratkaisuaan pohtivaa täytyy tukea. Kuitenkaan aikuisia naisia ei tarvitse tässä asiassa holhota! Esimerkiksi minun haluni, kykyni, tunteeni ja elämäni tiedän vain minä ja on kohtalaisen ärsyttävää, jos ihmiset kuvittelevat tietävänsä tuntemuksistani tai elämästäni enemmän kuin minä itse!

    Äänestä

  • on siinä että kirjoitti:

    alkio synnytetään ennenaikaisesti? Samalla tavallahan se vauvakin tulee 9kk kuluttua maailmaan, tuo vaan saadaan syntymään muutaman viikon ikäisenä lääkkeellä joka aiheuttaa kohdun supistelun, vastaavan kuin synnytyksessä.

    Mitä väkivaltaista siinä on? Onko synnytyskin väkivaltaista?

    Analoginen kysymys tälle on, mitä väkivaltaista on siinä, että heittää myrkkyä toisen juomalasiin, siten, että uhri juo myrkytetyn juoman pahaa aavistamatta ja kuolee?

    Äänestä

  • mikko n. kirjoitti:

    Analoginen kysymys tälle on, mitä väkivaltaista on siinä, että heittää myrkkyä toisen juomalasiin, siten, että uhri juo myrkytetyn juoman pahaa aavistamatta ja kuolee?

    meidän monen mielestä juoman seassa myrkytetty ihminen on _ihminen_, kun taas se kohdussa oleva alkio ei vielä ole.

    Sillä alkiolla ei myöskään vielä ole omaa tahtoa, niin kuin on sillä myrkytetyn juoman juojalla.

    Ja jos aletaan pilkkuja halkomaan, niin tämä sinun "myrkkysi" ei tapa äitiä eli ihmistä, vaikka hänen elimistössään onkin, joten eikö tästä voitaisi jo vetää johtopäätös, ettei se alkio ole vielä ihminen? :)

    Äänestä

  • se, että kirjoitti:

    Jokainen, joka on nähnyt ultraäänikuvia tai tutustunut hiemankin ihmisen biologiaan, tietää, miten suurelta osin ihmisen kehittyminen tapahtuu kohdussa ja miten varhaisessa vaiheessa elimistön eri osat ovat jo tunnistettavissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että niin Suomessa kuin muuallakin päin maailmaa ei ihminen tällaisessakaan vaiheessa ole yhdentekevä, vaan lainsäädäntö määrittelee vaihtelevantasoisia edellytyksiä sille, milloin abortti on sallittu ja vastaavasti myös ankaria rangaistuksia (sikiönlähdettämisestä) jos abortti tehdään vastoin lain nimenomaisia rajoituksia. Huomattakoon, että joissakin maissa rangaistukset laittomista aborteista ulottuvat elinkautiseen asti.

    Me olemme Suomessa. Me puhumme Suomen lainsäädännön mukaan laillisesta abortista. Koska Suomessa on aborttioikeus, se juuri rajaa pois nuo laittomat abortit. On siis ihan turha puhua laittoman abortin aiheuttamista rangaistuksista joissakin muissa maissa. Täälläkään palstalla en ole lukenut yhdestäkään abortista, jota ei olisi tehty Suomen lain puitteissa ja suomalaisen terveydenhuollon alaisuudessa. Minusta tuo sinun tekstisi on jo aika naurettavaa spekulointia.

    Tuskin täällä kukaan on puhumassa sukkapuikon tunkemisesta kohtuun. Ei omaan eikä kenenkään muunkaan.

    Kaikille abortin tehneille on muuten tehty ultra, mutta ei siinä kuule niin varhaisilla viikoilla näe mitään (yleisin alle 7 rv). Toisin sanoen alkio on vielä liian pieni nähtäväksi... Ja on muuten täysin eri asia, onko ihminen (tai jokin sen elin) tunnistettavissa ihmislajiin kuuluvaksi, vai onko se elinkelpoinen. Ymmärräthän sinä myös tämän eron? Otetaan verrokiksi vaikka auto: auto, joka ei toimi, kyllä näyttää ihan autolta, mutta ei se silti ole käyvän auton veroinen...

    Äänestä

perustelusi osui hienosti nappiin.Ainoa asia minkä haluan korjata on se että jos äiti haluaa lapsen pitää huolimatta oman terveytensä vaarantumisesta niin kai hänellä on siihen oikeus.Toisaalta tämäkin on kaksipiippuinen juttu:Ajatellaan että äidillä on vaikka syöpä johon hän mitä luultavimmin kuolee jos ei saa hoitoa ja toisaalta jos hän saa hoitoa niin lapsi kuolee/vahingoittuu vakavasti.Takeita sille että äiti elää synnytykseen asti ei ole ja vaikka eläisi, kuolisi hän pian lapsen saamisen jälkeen.Lapsi luultavasti tulisi kärsimään huomattavista psyykkisistä vaurioista koska "tappoi äitinsä".Tätä luultavasti isäkin iskostaa tätä lapsensa päähän, ehkä tiedostamattaan...Ja oravanpyörä on valmis!Kukaan ei ole tyytyväinen ja ainoa joka voisi jonkinsorttista onnea tuntea, on kuollut!Tekikö hän eettisesti oikein?

Äänestä

Alkio on alkanut ihmiselämä hedelmöittymishetkestä lähtien. Uuden yksilön ainutkertainen, geneettinen 'kaava' on tällöin muodostunut.
Periaatteessa se on myös ihminen, koska alkio/sikiö on saman lajin eräs kehitysvaihe. Jollei olisi, niin eikö esim. lapsikin olisi tällöin 'epäihminen' (keskenkasvuinen yksilö)?

Tietääkseni nykyisistä pillereistä vain minipillerit toimivat sillä periaatteella että ehkäisevät alkion kiinnittymisen. Yhdistelmäpillerit estävät munasolun irtoamisen, jolloinka mitään hedelmöitystä ei edes tapahdu. En käyttäisi minipillereitä tai kierukkaa, juuri tuon eettisen ongelman vuoksi.
Kyllä, kierukka, mini- ja jälkiehkäisypillerit ovat myös 'abortoimista' eikä siis hyväksyttäviä. Tosin onhan tuo je-pilleri pienempi paha kuin abortti, sikäli että siihen sisältyy sentään mahdollisuus, ettei alkio muutenkaan kiinnittyisi/ saattaisi irrota luonnostaan tai ettei mitään hedelmöitystä ole edes tapahtunut.

Abortin hyväksyn vain äärimmäisissä olosuhteissa, eli silloin jos raskauden jatkuminen olisi hengenvaarallista, tai jos sikiö olisi niin sairas että sen lyhyt elämä tulisi olemaan pelkkää kärsimystä.

Muutoin abortti ei ole ikinä mikään 'pakko'. Adoption mahdollisuus halutaan jostain syystä niin usein unohtaa. En ymmärrä kuinka jonkun mielestä on helpompi tappaa joku kuin että antaisi elämän jatkua jossakin toisaalla.

Että semmoisia ajatuksia mulla.

Äänestä

mielessäni syntyi tällainen vastaus:
Mielestäni alkio on ihminen siinä kohtaa kun se on kiinnittynyt kohdun seinään ja alkaa normaalisti kasvaa. Tällöin sillä on kaikki edellytykset kehittyä kohdun ulkopuolella elämiseen. Tietysti emme sitä voi varmuudella sanoa, onko jo kiinnittynyt alkio terve, eli meneekö se kesken tai syntyykö vammainen lapsi. Näillä kaikilla mielestäni on tarkoituksensa, luonto hoitaa asian ennenaikojaan jos alkio on elinkelvoton...se on ihan luonnollinen poistuminen samoin kun ihminen kuolee aikanaan vanhuuteen tai sairauteen tms. Vammaisia lapsia syntyy ja ovat aivan hurmaavia ihmisiä kuten me terveetkin. En koskaan ole ymmärtänyt miksi pitää tehdä kaikenmaailman niskapussiultraa ynnämuuta koska monta tarinaa olen ihan lähipiiristäkin kuullut miten sikiö on luokiteltu vammaiseksi ja loppujen lopuksi aivan terve vauva on syntynyt, sillä erolla vain että odottavan äidin ilo odottamisesta vietiin turhilla testeillä.
Abortoikohan turhan moni äiti tulevan lapsensa vain sen takia että HÄPEÄÄ sitä jos hänelle syntyy vammainen lapsi ja ihmiset tuijottavat? Tuijotetaan liikalihaviakin tai muuten poikkeavan näköisiä, pitäisikö kehitellä testit näihinkin?
On sitä ennenkin eletty sillä lapsimäärällä mitä luoja on eteen antanut eikä ollut mahdollisuuksia valittaa osaansa vaan oli suuri ylpeyden aihe kun ylipäätään lapsia sai. Tämän päivän naiset tuijottavat liikaa omaa napaansa, lapsi ilmoitteli tulostaan puol vuotta liian aikaisin joten se ei sovi mun elämään nyt. Ja hullumpaan suuntaan koko ajan mennään!
Minkä takia sitä seksiä pitää harrastaa jos ei osata ehkäisystä huolehtia? E-pillerit ovat varmuudeltaan sitä luokkaa että se pieni määrä jotka raskaaksi tulee pillereistä huolimatta ei ole mitenkään verrattavissa aborttien tehtyyn määrään.

Äänestä
  • kirjoituksesi kohtaa, jossa epäilet naisten abortoivan vammaisen sikiön, koska häpeäisivät mahdollisesti vammaista lasta. Uskon vahvasti, että naiset useimmiten abortoivat vammaisen sikiön siksi, että vaikeasti vammaisen lapsen kanssa elämä voi olla hyvinkin rankkaa ja että lapsen elämänlaatu ponnistuksista huolimatta voi olla hyvinkin huono. En voi tuomita ihmisiä, jotka tekevät aborttiratkaisun sikiön vaikean vamman perusteella, sillä en itsekään tietäisi miten toimisin vastaavassa tilanteessa. Tämä on taas yksi asia, josta voi kirjoittaa periaatteellisia kauniita tekstejä, niin kauan kun omalle kohdalle ei vastaavaa ole tapahtunut.

    Toisekseen minä abortoin kyllä koska oli huono aika. Sitä koska on hyvä aika, en tiedä. Ehkä vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden, ehkä ei koskaan. Olosuhteet ja omat tuntemukseni mahdollisesta äitiydestä eivät kuitenkaan aborttihetkellä tehneet minulle mahdolliseksi lapsen synnyttämistä -siitäkin huolimatta että abortti oli hyvin rankka prosessi. Niin voimakkkaasti tunsin, etten lasta halua, että yhä sen kaiken henkisen ja fyysisen ryöpytyksen jälkeen tunnen tehneeni oikean ratkaisun.

    Äänestä

Paremminkin puhuisin jostain muusta kuin ihmisestä, sillä ihmisrotuun, lajin edustaja se on aivan alusta saakka, jo yksittäinen sukusolu on ihmisen sukusolu...

Yksilö ihminen on mielestäni siinä vaiheessa kun hänelle syntyy persoonallisia piirteitä, eli silloin kuin vauva lakkaa toimimasta vain vaistojensa varassa ja alkaa tapahtumaan jotain oma-aloitteista yksilöllistä aivotoimintaa. Omille vanhemmilleen ihminen on yksilö luonnollisestikin jo siitä asti kun he sitä alkavat sellaisena pitämään, jokainen milloin huvittaa. (Esim. itse pidän jo abortoitua lastani kaikkea muuna kuin persoonallisuutena, perusteun siihen faktaan, että persoonallisuutta ei ole. Mikäli lapsi olisi haluttu tietäisin silti, että vielä ei olisi persoona ennen lähemmäksi vuoden ikää, mutta yksilöllinen arvo hänellä olisi ollut itselleni luonnollisestikin alusta saakka.)

Ihmisoikeudet ihminen saa sillä hetkellä kun syntyy, sitä ennen häntä koskevat äitinsä ihmisoikeudet.

Henkilöllisyyden ihminen saa syntymä hetkellään.

Omat elimet, kehon jne. ihminen saa jo hedelmöityshetkellään, siis fyysisen olemuksensa, jos ihmistä katsoo fyysisenä asiana.

Asia on todella moni tahoinen, siksi yksiselittäistä ratkaisua ei olekaan. Kuitenkin on lähdettävä siitä, että meitä fiksummat ovat joskus asiantuntija taholla laatineet tietyt rajat (12 ja 24 raskausviikot), niitä se on vain kunnioitettava, niissä on otettu mahdollisimman moni puolisesti huomioon kaikki elämän osa-alueet.

Onhan uskontoja, jotka kieltävät ehkäisyn kokonaan juuri tuon elämänlopettamis asian takia. Heidän näkemyksen mukaan ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä, täytyyhän sitäkin kunnioittaa, onhan meillä muutenkin miljoonia erinäkemyksiä ja kulttuureja maailmassa.

Äänestä

on ihminen sitten kun se on sikiö eli kun kaikki elimet ovat valmiit.sen jälkeen se kasvaa oikeastaa enää pituutta ja pyöristyy vauvan näköiseksi.
Tottakai keuhkot ym jatkavat kehittymistä mutta suurin "kasvu työ" niillä on jo takana

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on ihminen? kirjoitti:

Pyytäisin ihmisiltä mielipiteitä tästä asiasta, sillä en juuri koskaan ole saanut kunnollisia vastauksia aiheeseen liittyen, varsinkaan abortin vastustajilta.

Abortin vastustajien mielestä jo alkaneen raskauden keskeyttäminen on siis tuomittavaa. Mutta mistä hetkestä lähtien? Monet ehkäisykeinothan estävät jo hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdunseinään. Ovatko nämä ehkäisykeinot (jotka käsittävät kierukan, useat ehkäisypillerit, jälkiehkäisypillerin) siis abortin vastustajan mielestä myös "murhaamista"? Mihin sinä vedät moraalisen rajan sille koska alkiota täytyy puolustaa "ihmisenä"?

Eli milloin sinun mielestäsi alkiosta (ja myöhemmin sikiöstä) tulee sinun mielestäsi ihminen? Hedelmöittymisestä? Hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisestä kohdunseinään? Sydänlihaksen toiminnan alkaessa?

Mielestäni kannattaa harkita tarkkaan vastausta, jos samassa hengenvedossa vaahtoaa ehkäisynkäytön puolesta -muuten saattaa helposti puhua itsensä pussiin. Jos esimerkiksi sanoo, että alkio on ihminen hedelmöittymisestä lähtien, silloinhan abortin vastustaja varmaankin vastustaa myös niitä ehkäisymuotoja, jotka "abortoivat" hedelmöittyneen munasolun? Silloin ei myöskään voisi käyttää esimerkiksi kierukkaa eikä voisi ottaa jälkiehkäisypilleriä kondomin hajotessa.

Minä itse määrittelen sikiön olevan ihminen kutakuinkin silloin kun sikiö on elinkelpoinen kohdun ulkopuolella (myös keskoset ovat ihmisiä vaikka heitä täytyisi lääketieteellisesti auttaa paljonkin elossa pysyäkseen). Mielestäni syntymättömän sikiön oikeudet eivät voi mennä äidin oikeuksien edelle. Jos esimerkiksi äiti on vaarassa raskauden tähden, on mielestäni tärkeintä silloin pelastaa äiti eikä pitkittää raskautta -vaikka se vaatisikin myöhäisraskauden abortin. Esimerkki on äärimmäinen, mutta halusin tuoda selkeästi esiin mielipiteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu