Kertokaahan islamin tuntijat, please!
Pohjaksi:
Olette kertoneet, ettei ole yhtäkään muslimimaata maailmassa, eli jossa olisi vain islamin laki voimassa. Onko se sit Sharia.
Eli siis, odotatteko sellaisen toteutuvan Telluksella? Piankin?
JOS siis se toteutuu, kysyn:
Kuinka siinä valtiossa islamin, koraanin, sharian, perimätiedon yms mukaan järjestetään sosiaaliholto?
Käsitykseni mukaan koraani kehottaa antamaan almuja köyhille.
Järjestääkö islamilainen hallinto siten myös ihannevaltionsa sosiaalihuollon, kun nyt olen omin silmin nähnyt, eli vapaaehtoisesti koölikko kouraan pyytäjälle?
Eikä siis muuta koraanin tai em auktoriteettien mukaan?
Pohjaksi:
Olette kertoneet, ettei ole yhtäkään muslimimaata maailmassa, eli jossa olisi vain islamin laki voimassa. Onko se sit Sharia.
Eli siis, odotatteko sellaisen toteutuvan Telluksella? Piankin?
JOS siis se toteutuu, kysyn:
Kuinka siinä valtiossa islamin, koraanin, sharian, perimätiedon yms mukaan järjestetään sosiaaliholto?
Käsitykseni mukaan koraani kehottaa antamaan almuja köyhille.
Järjestääkö islamilainen hallinto siten myös ihannevaltionsa sosiaalihuollon, kun nyt olen omin silmin nähnyt, eli vapaaehtoisesti koölikko kouraan pyytäjälle?
Eikä siis muuta koraanin tai em auktoriteettien mukaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
valtion johto keraa almuverot, saa korjata jos menee ihan metsaan. en tieda kerataanko niita missaan maassa talla hetkella kovin innokkaasti.Sitten ylimaaraiset, siis muun kuin zakatin, jokainen saa antaa tai olla antamatta....se on ylimaaraista ja se on Allaahin ja ihminen valinen asia. Zakat on myos velvollisuus ei vain Allaahia vaan yhteiskuntaa kohtaan.
>valtion johto keraa almuverot
2,5 prossaa, hyvin menee! Loistava vitsi olisi tämä vero, jos se ei sementoisi niin suurta kurjuutta.
>ylimaaraiset, siis muun kuin zakatin, jokainen saa antaa tai olla antamatta....se on ylimaaraista ja se on Allaahin ja ihminen valinen asia.
Köyhät, rutiköyhät varsitenkin, siis muslimeilla on aina keskuudessaan. Ja heitä on PALJON.
suomeksi. Miksi käytit Jumalasta nimeä Allah? Suomeksi Allah on Jumala. Miksi käyttää Jumalasta arabiankielistä nimeä kun kirjoittaa suomeksi? Myös kristittyjen Raamatussa Jumalan nimi on Allah, kun Raamattu kirjoitetaan arabiaksi. Se todistaa, että arabian Allah on suomeksi Jumala. Käyttämällä Jumalasta suomenkielistä nimeä vetäisitte kristityiltä vastustajiltanne yhden "valttikortin" pois.
se on kyllä ihan tarpeeksi(2,5%), jos esim. kaikki öljymiljonäärit maksaisivat osansa ei välttämättä muiden enää tarvitsisikaan. Tarkoitan että kyllä sillä köyhät saisivat ruokaa ja vaatteita...
Jumala kyllä tietää mikä on tarpeeksi kun hän on meidät luonut. Eikä nyt välttämättä tämän maksamattomuuden takia muslimimaissa ole niin kurja tilanne. Asiaan saattaa vaikuttaa länsimaiden pakotteet ym.
Saddamkin voisi myydä öljyä niin paljon kuin haluaisi, jos hän ostaisi niillä ruokaa ja lääkkeitä.
Mutta ei, ja kansa kärsii. Kuka on mielestäsi syyllinen? Saddam vai länsimaat?
Joo, ehkä öljymiljonäärien 2,5 prosentilla ostettaisiin köyhille vaatteet, mutta entä koko muu infra, koulut, viemäröinnit, sairaalat, neuvolat, jätteidenkäsittely, vedenpuhdistuslaitokset, rautatiet, sähköverkko, puhelinverkko, kriisirahastot ym. Ja mitäs kun öljy loppuu?
naiiviutesi.
Ruoka ja vaatteetko ovat kaikki, mitä ihminen tarvitsee? Miten olisi esimerkiksi lukutaito?
>Jumala kyllä tietää mikä on tarpeeksi kun hän on meidät luonut.
Hän on luonut meille (tai ainakin ainka monille) myös ns. matikkapään, joka taas osoittaa, että eipä ole alkuunkaan tarpeeksi. Matematiikka on kuule eksakti tiede eikä sillä ole uskonnollisia ulottuvuuksia. 2,5 % esim. miljardista eurosta (käsittämättömän suuri summa rahaa) on 25 miljoonaa. Kustannetaanpa sillä kymmenelle miljoonalle muslimille terveydenhoito, koulutus, ruoka, vaatteet ja asunto... tekee 2,5 euroa per muslimi. Joko ymmärrät? Et.
>Asiaan saattaa vaikuttaa länsimaiden pakotteet ym.
Oletko ihan pihalla maailman asioista? Tälläkö tasolla siskojen jutut liikkuvat teillä päin? Vain Irakia vastaan on pakotteita, ja nekin mahdollistaisivat monien kansalle välttämättömien asioiden hankkimisen jos hallitus vain yhtään välittäisi kansastaan.
tässä on ulkona maailman asioista? Irak ainoa maa jota vastaan on pakotteita?
tietosi muita muslimimaita kuin Irakia vastaan määrätyistä YK:n pakotteista. Nöyrästi totean oman tietämättömyyteni heti kun sellaisia osoitat. Todisteita pliis! Vai onko muslimi automaattisesti oikeassa höperehtiessään mitä tahansa, kunhan jaksaa vain samaan aikaan heiluttaa Koraania?
Et kai vain sotke jenkkien julistamia amerikkalaisen teknologian vientirajoituksia YK:n pakotteisiin? No et tietenkään...
Iranin islamilainen tasavalta. Sosiaalihuolto on järjestetty niin että rikkaat ihmiset antavat vapaaehtoisesti avustuksia. Organisointi tapahtuu esim. moskeijajärjestelmän kautta.
Mielenkiintoista!
Kerrohan lisää, määristä, suhteellisista osuuksista jne