just kun oon päässy vähän kuiville anoreksiasta ja saanu hiukan painoa, syöny paremmin jne niin johan on taas mieletön halu laihtua. kuihtua. muuttua hauraaksi ja hennoksi. sairaus houkuttelee. unohtuu , et millasta helvettiä se oikeesti on. muistaa vaan sen laihtumisen euforian. mua pelottaa, et annan periksi ja alan taas laihduttaa ja kuihduttaa itseäni. koska tällä hetkellä mä en muuta halua kuin laihtualaihtualaihtua ja nähä luita :/
vvoi ei
aamu
3629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on just nyt sama homma. Mulla oli anoreksia tossa pari vuotta takaperin ja aika paha se olikin, masennus tuli mukana. Nyt on elämä jotenkin uomissaan muuten, mutta ei olis päivää, jolloin en ajattelis omaa ulkonäkööni ja sitä että pitäis laihduttaa.
Kolmeen kuukauteen en oo käyny vaa'alla ja eilen aamulla uskalsin -ja shokeerannuin. Pituuteen nähden mun paino oli aivan järkkyä luokkaa! En ollu vähään aikaan kirjottanu syömisiä ylös enkä käyny vaa'lla enkä lenkkeilly tms. Ja heti se kostautu. Anan jälkeen mulla siis oli BED (eli binch eating disorder), jossa ahmitaan hulluja määriä ruokaa, muttei mitenkään oksenneta niitä ulos tai muuta. Sen takia lihoin ne laihtumani kilot takasin. :( Oon mielettömän surullinen koko ajan ku kelaan että painan niin älyttömän paljon!!
Mä muistan kyllä kans, kuinka allapäin olin anan aikoihin viimeks, mut ei sillä väliä, haluun vaan laihaks ja pikkasen äkkiä. En uskalla liikkua ees ihmisten ilmoilla. Ja nyt oon just menossa lenkille. Ihan varmasti kaikki ohikulkijat aattelee ku puuskutan niitten ohi naama punasena että "onpas toi ällöttävän läski, sen sietääkin liikkua!!" :/ Nyyh, miten mä saan itteni takas uomille??? :o Auttakaa mua. Siis sellaset, jotka EI saarnaa kiitos. (Hittoako ne mistään tajuaa, jotka terveitä on!!)
Älä anna periksi! Sinä oot päässyt jo alkuun, vaikein askel, päätös, on jo takana. Yritä keskittyä tulevaisuuteen, siihen, miten paljon paremmin asiat tulevat olemaan kunhan jaksat kuntoutua. Ota päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Älä anna sairauden vetää sinua takaisin helvettiin, sillä helvetti se on, tiedäthän sen itsekin. Taistele eteenpäin. Muutos sattuu aina, eikä parantuminen ole helppoa, mutta se helpottuu joka päivän jälkeen. Muista kehua itseäsi.
Etsi tukea, yhdessä on helpompaa kuin yksin!
Jotenkin näin kesällä on tosi helppo laihtua, kun aurinko paistaa ja ei tartte palella ja on mukavaa liihotella tuolla ulkona vaikka koko päivän putkeen syömättä mitään. Mutta siinä ei ole kaiiki! Laihtuminen kaikessa helppoudessaan aiheuttaa euforian, mutta painon laskiessa alkaa mieli vetäytyä ja vajota pimeille urille. Mitä enemmän laihtuu, sitä sulkeutuneemmaksi käy ja sitä enemmän masentuu ja sitä enemmän alkaa miettiä ruokaa ja syömistä, ihan hulluuden partaalle saakka. Se on yhtä helvettiä. Talvisin lihon taas takaisin (normaaliksi?) ja heti häviävät synkät ajatukset ruoasta, alkaa kavereiden seura maistua jne. Kyllä on pirullinen tauti! Jotenkin sen vain unohtaa, miten voimakkaasti se vaikuttaa psyykeeseen ja ajattelee vain ihanaa (!) fyysistä muutosta. Hyi helvetti, miksi mä teen tätä?!!