Tiedän ihan 100% varmuudellla millaisista asioita olen kirjoittanut. Ja toisinaan myös kriittisesti.
mm.
- ehkäisy
- asioiden salaaminen
- yksilön oikeudet
En allekirjoita ajatusta että ihmisen elämä menee niinkuin on tarkoitettu (ilman että ihminen voi vaikuttaa siihen). Jos jossain asiassa uskotaan kohtaloon (esimerkiksi täydellinen ehäisemättömyys) sillon pitäisi koko elämä luottaa Jumalan käsiin niin ettei tekisi mitään oman elämänsä eteen. Jumala ei ole tarkoittanut sitä että me olisimme vene joka ajelehtii päämärättömästi vaan on antanut meille myös melan jolla ohjata elämäämme omatuntomme mukaan.
En myöskään usko että menneitä salaamalla ihminen ansaistisi paremman kohtalon/elämän. Jokaisen imisen pitä pystyä myöntämään että on tehnyt väärin ja erehtynyt. Syntien anteeksi saaminen ei tee asioita tekemättömäksi.
En myöskään usko että ihminen omilla valinnoillaan vältyy Jumalan tahdolta mutta mielestäni se on eriasia kuin heittäytyminen kohtalon varaan.
Kysynkin että onko lääketiede kohtalon vai Jumalan tahtoon puuttumista?
Mielestäni ei kumpaakaan. Näen ja uskon lääketieteen olevan Jumalsta annettu apu ihmiselle hyväksi.
Jumalan armon varassa elävänä en voi heitäytyä kohtalon varaan. Mielestäni se on suojelusenkelin kiusaamista omilla teoillani.
mm.
- ehkäisy
- asioiden salaaminen
- yksilön oikeudet
En allekirjoita ajatusta että ihmisen elämä menee niinkuin on tarkoitettu (ilman että ihminen voi vaikuttaa siihen). Jos jossain asiassa uskotaan kohtaloon (esimerkiksi täydellinen ehäisemättömyys) sillon pitäisi koko elämä luottaa Jumalan käsiin niin ettei tekisi mitään oman elämänsä eteen. Jumala ei ole tarkoittanut sitä että me olisimme vene joka ajelehtii päämärättömästi vaan on antanut meille myös melan jolla ohjata elämäämme omatuntomme mukaan.
En myöskään usko että menneitä salaamalla ihminen ansaistisi paremman kohtalon/elämän. Jokaisen imisen pitä pystyä myöntämään että on tehnyt väärin ja erehtynyt. Syntien anteeksi saaminen ei tee asioita tekemättömäksi.
En myöskään usko että ihminen omilla valinnoillaan vältyy Jumalan tahdolta mutta mielestäni se on eriasia kuin heittäytyminen kohtalon varaan.
Kysynkin että onko lääketiede kohtalon vai Jumalan tahtoon puuttumista?
Mielestäni ei kumpaakaan. Näen ja uskon lääketieteen olevan Jumalsta annettu apu ihmiselle hyväksi.
Jumalan armon varassa elävänä en voi heitäytyä kohtalon varaan. Mielestäni se on suojelusenkelin kiusaamista omilla teoillani.
Vastaukset 28
Vanhimmat
MUTTA MUISTAKAA!
Älkää olko Lootin vaimon kaltaiset!
Silloin te katsotte helvettiin, kun katsotte elämäänne taaksepäin. Silloin katseenne ei ole taivasta kohden.
Kun uskon silmät on kiinnitetty taivasta kohden, niin ei ole vaaraa katsella taaksepäinkään. Silloin sieltä menneistä vuosista muistuu mieleen vain ne hetket ja ajat, jotka saavat kiitosta aikaan. Sydän kiittää Jumalaa, että on saanut lapsena varjeltua tai että on saanut parannuksen armon.
koska et vastaa siihen mitä kysyn.
tässä maailmassa? Aivan käsittämättömiä ovat sinun kannanottosi.
Kyllä olen usein rukoillutkin, että "tule Herra Jeesus omasi ottamaan pois tästä maailmasta". Että saisi olla kiittäjien joukossa. Kuka tuonelasta kiittää? Kiittääkö tomu ja tuhka Jumalaa? Siksi minä niin usein aivan itkien huudan, että Jumala minua varjelisi ja armahtaisi kaikesta synnistäni. Kerran saisi päästä perille kunnian kirkkauteen.
Lootin vaimolla oli juoppo aviomies. Se oli niin juoppo, että puolusteli omien tyttäriensä makaamista sillä, että lapset olisi juottaneet hänet humalaan, ja että hänen ei humalassa tarttisi vastata siitä että hän nai omia tyttäriään.
Eikä siinä kaikki.
Kun joukko miehiä halusi maata, raiskata Lootin, niin hän sanoi: raiskatkaa minun tyttäreni, olkaa hyvät, mutta älkää minua raiskatko.
Jos Raamatussa on joku, jota halveksua enemmän kuin aliarvoisinta ihmistä, niin se on Loot.
Mitä hänen vaimoonsa tulee, niin missä hän oli, kun hänen aviomiehensä pelasti oman nahkansa sillä, että rasikaajille tarjosi tyttärensä raiskattaviksi ja sen jälkeen itse raiskasi omat tyttärensä ja sitten vetosi humalatilaansa.
Loot välttyi rasikaukselta tarjoamalla raiskaajille raiskattaviksi omat tyttärensä ja sen jälkeen hän itse vielä k'ännipäissään makasi omat tyttärensä.
Oksentaisin koko äijän ja hänen vaimonsa päälle ja toimittaisin vankilaan ja alimpaan helvettiin, jos vain voisin. Mutta uskon, että he palavat helvetin alimassa tulessa jo Jumalan oikeudenmukaisuudenkin tähden - Jumalan itsensä toimeasta.
Ei ole maailmassa ketään niin halveksuttavaa kuin Loot ja hänen vaimonsa.
Sen miesjoukon raiskaamishalun kohteena ei ollut Loot, vaan Jumalan lähettämät enkelit. Loot ei myöskään raiskannut tyttäriänsä.
T: Tiinaliina
tainnut ajautua ns. järkeisoppiin, joka on kaukana oikeasta so. elävästä uskosta.
Jumala loi ihmiselle järjen ja käski sitä käyttää.
Miten Jumala käski järkeä käyttää? Raamatun kohta?
Kiitos.
Oletko tosiaan noin naiivi? Raamattua tuntevana esiinnyt, mutta sitten kysyt tuollaista?
Raamattu kertoo paljon tilanteita, missä kerrotaan pahoista seurauksista, kun ihminen ei ole ajatellut tarkemmin, mitä tekee. Eikö tuo jo viesti siitä, että pitäisi ajatella, mitä tekee, eikä vaan sokeana toilata eteenpäin. Löydät kyllä itsekin Raamatusta monia kohtia aiheesta, ellet lue sitä kuin piru!
Tässä esim. siitä, miten tärkeää ymmärtäminen ja ajattelu ovat, siis järjen käyttö sallittu, muuten menee hommat päin honkia!Ei tässä ajattelemattomuutta ylistetä.
Saarn. 10:3
Suoralla tielläkin tyhmän ymmärrys pettää. Puheillaan hän paljastaa tyhmyytensä kaikille.
Sananl. 24:
3Viisaudella talo rakennetaan, ymmärrys on sen perustus,
4 tieto ja taito täyttävät sen huoneet kalleuksilla ja kaikella kauniilla.
5 Viisaus on väkevyyttä, kokemus tuo voimaa.
6 Viisas suunnitelma auttaa sodassa, hyvät neuvonantajat tuovat menestyksen.
Myös opiskeluun kehotetaan samassa luvussa:
32 Minä katsoin ja painoin mieleeni, otin opikseni siitä minkä näin.
Sananl. 20:12 Korvat kuulemaan ja silmät näkemään, molemmat on Herra luonut.
Siksi, että osoittaisin myös teidän tyhmyytenne. Sillä viisaudella ja järjen käytöllä, josta Salomonkin puhuu, ei ole mitään tekemistä Jumalan viisauden kanssa. Sillä ei ole myös mitään tekemistä Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden kanssa.
Jos tuota väität, niin tuomitset ne kaikki yksinkertaiset (mutta Jumalan edessä yhtä arvokkaat) kadotukseen, sillä heillä ei ole järkeä edes ajatella esim.ehkäisyä.
Toisekseen, kun viisaudesta puhut, niin olet varmaan lukenut, että "Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset".
Se viisaus, jolla näitä asioita mietitään, ei ole järjen viisautta. Se on Jumalan viisautta, joka Pyhän Hengen ilmoituksena, vaikutuksena ja työnä näkyy.
Tässäkin kehotetaan harkintaan, ei pidä siis sokkona kulkea vaan MIETTIÄ.
Sananl. 20:18 Harkinnalla hankkeet varmistetaan, tarkoin suunnitelmin sotaan mennään.
Sananl. 19:1 Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin tyhmyys ja totuuden vääristely.
Sananl.18:15 Ymmärtäväinen tavoittelee tietoa, viisaan korva on aina sille avoin.
Sananl.17:25 Tyhmä poika on isänsä murhe, katkera pettymys äidilleen.
Sananl. 8:12 Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat kumppanini.
Sananl.13:14 sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta.
Täältä se järki on ihmiselle tullut:
Sananl. 2:6 sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.
Sananl. 24:14
Yhtä lailla on viisaus sinulle hyväksi: kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus, toivosi ei raukea tyhjiin.
Saarn. 2:13
niin totesin, että viisaus on kyllä tyhmyyttä hyödyllisempi niin kuin valo on hyödyllisempi pimeyttä,
Saarn. 7:11
Viisaus on yhtä arvokas kuin peritty omaisuus, vieläpä arvokkaampikin täällä auringon alla elävälle,
Saarn. 7:12
sillä viisauden varjossa on kuin rahan varjossa. Viisaus vain on sikäli rahaa hyödyllisempi, että se pitää omistajansa hengissä.
Saarn. 7:19
Viisaus on viisaalle vahvempi apu kuin kaupungin kymmenen mahtimiestä.
Ihmistä viisaampi on Jumala yksin, mutta Jumala on antanut ihmiselle järjen ja toivoo, ettei ihminen elä järjettömästi vaan miettisi omia tekojaan. Etiikka ja moraali pohtivat juuri tätä, miten ihminen elää oikein, miten väärin. Järkeä siis saa ja tulee käyttää.
Onpa filosofiasi hiukan kummallista. Miksi koulut kasvattavat lapsia miettimään asioita ja ajattelemaan omilla aivoillaan? Siksi, että he selviäisivät elämässä ja eivät jäisi auton alle ensimmäisissä liikennevaloissa koulumatkallaan tai etteivät söisi kärpässientä tien varresta ja muuta tällaista. Miksikö ihmisen pitää käyttää järkeään? Juuri siksi, koska se on ihmiselle luotu ja Jumala toivoo ihmisen harkitsevan asioita.
Miksi muutoin Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon? Jumalahan sallii nimenomaan, että ihminen voi itse valita, ottaako vastaan Jeesuksen vai ei. Ihminen voi valita hyvästä ja pahasta. Se on tietysti enemmän kuin järjen asia, mutta kyllä ihan järjellä näitä asioita mietitään, kuunnellaan saarnoja ja pohditaan, mitä niissä sanotaan.
Ihmettelenkin, miksi sotket Jumalan viisauden ihmisten ajatteluun. Jumala on täydellinen, ihminen ei. Ihminen ei kykene ajattelemaan samalla tavalla kuin Jumala. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisen pitää elää kuin eläin, vailla omaa järjen käyttöä.
Minulle on ihan sama, kuinka tyhmänä toisia ihmisiä pidät. Jotka itse kehuskelevat viisaita olevan, ovat tyhmiksi tulleet. Näin sana opettaa. Itse en ikinä kehu olevani viisas. Raamattua kuitenkin luen ja oppini sieltä imen. Sitä paitsi Raamattu sanoo, että Jumala antaa viisautta, kun sitä häneltä pyytää. Mikä siis estää rukoilemasta Jumaltalta viisautta? Kyllä hän on sitä jonkin verran antanut, kun olen elämässäni pärjännyt. Toivottavasti antaa sitä jatkossakin. Minä pidän Jumalan viisautta ylimpänä auktoriteettina. Näen myös, että on velvollisuuteni käyttää niitä lahjoja ja kykyjä hänen hyödykseen, mitä on minulle suonut. Ajattelemattomuus ajaa tyhmyriksi ja siitä Raamattu varoittaa useaan otteeseen.
että suurempaa ei ole ollut ja suurempaa ei tule. Hänen viisautensa näkyy mm.noissa sananlaskuissa. Ne sananlaskut ovat erittäin hyviä kaikille ihmisille opiksi.
Miten kävi viisalle, järkevälle miehelle? Hänen himonsa syttyi vieraisiin naisiin. Miten voi noin järkevä ihminen kompastua? Siksi, että ei järki ketään vie perille.
Jumalan lapsi, ajallisessa mielessä niin tyhmä kuin viisas, saa Jumalan armosta uskoa ja Hengen ensimmäisenä hedelmänä syntyy rakkaus. Rakkaudesta vuotaa monet hyvät hedelmät. Kun Pyhä Henki on läsnä ja Jumala saa pitää lapsen paikalla, niin se on Jumalan henki, joka kirkastaa sen, mikä on Jumalasta. Ei voi luottaa alkuunkaan omaan järkeen vaan Jumalan viisauteen. Tällöin peritään kerran iankaikkinen taivas. Juuri sillä, mikä hulluutena näkyy tälle maailmalle.
Ja järjellisellä selittämällä ei Jumalan viisaus meille aukea. Se on yksin Pyhän Hengen työ, kun Henki tutkii Jumalan syvyydet ja salaisuudet.
Olen siis sanonut sen, mikä on mieleen tullut ja enempää en tahdo puhua. Löytäisin itseni vain vikaan joutuneeksi.
Jospa alkaisit ajatella, niin et menisi vikaan.
Suosittelen.
Huomaan, ettet edes halua ymmärtää.
Kyllä asia on niin, että Jumala loi ihmiselle järjen. Ei se evoluution tulostakaan ole, vai sitäkö sinä tässä yritäkin kertoa?
Jumala käskee myös ihmisen ajatella ja käyttää järkeään. Piste.
Olehan varovainen, sillä hullut kyllä pelastuvat, mutta ylimielisyydestä ja leuhottamisesta Raamattu edelleen varoittaa.
Ei Jumala suotta ihmiselle luonut aisteja. Kyllä ne on käyttöön tarkoitettu, korvilla kuullaan, silmillä nähdään, suulla puhutaan ja järjellä ajatellaan, tekstiä luetaan ja se käsitellään aivoissa... hohhoi, turhaan tätä tietenkään aivopestylle yrittää selittää.
Jo äidinkohdussa taitaa se järki alkaa elämään. Vastasyntynyt vauvakin käyttää järkeä ja tutustuu maailmaan. Pieni lapsi on Jumalan lapsen esikuva. Katsokaa sellaista taivaan taimea ja oppikaa, miten hän käyttää järkeään ja erityisesti katsokaa ja oppikaa hänen uskoaan, joka käy yli järjen ja ihmisymmärryksen.
Lapset opettavat niin usein, kuinka se uskominen onkin niin yksinkertainen asia ja se järjen käyttö ei ollenkaan sitä, mitä tällä palstalla niin paljon puhutaan. Perkele jo paratiisissa laittoi Eevan ahtaalle "sanoiko Jumala todella niin" jne.
Tekojen sijasta uskon armolliseen Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön.
Jeesuksen keskeisin opetu oli tämä - rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.
Onko se lähimmäisen rakkautta jos teet toiselle imiselle jotain sellaista joka vahingoittaa häntä joko fyysisesti tai psyykkisesti. Ja käänten onko se rakkautta lähimmäitä kohtaan salllia hänen tekevän jotain sellaista itsellesi joka vahigoitaa sinua itseäsi.
En usko että armollinen Jumala asettaa ihmistä sille paikalle että ei jää muuta tietä kuin kieltää usko kun ei voi lakia täytää. Mihin jää armo? Vai onko armo kohtalon käsissä? Ei minusta. Pitääkö omantunnon ääni vaientaa lain edessä? Ainakaan oma omatuntoni ei anna myöten tarkoituksellisesti tuhota jo olemassa olevaa elämää. Tilanne olisi sama jos hyppäisi laiturilta kivikkoiseeen veteen ja antaisi kohtalon määrätä osuuko pää kiveen vai ei ja mitä siitä sitten seuraa.
Luepa tämä vl.......
Hebr 5.
12. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
13. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
14. mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
Kyllä meidän on siis Raamatun heprealaiskirjeen mukaan hyvä kasvaa täysi-ikäiseksi, jotta opimme erottamaan hyvän pahasta!
Lapsi kyllä osaa kiukutella ja tuoda itseään esille kuten aikuinenkin. Luulenpa, ettei Jeesus lasta lapsen täydellisyyden vuoksi ottanut esimerkiksi. Sen sijaan Lapsen usko ja luottamus vanhempaan on omaa luokkaansa. Lapsi luottaa siihen että vanhempi ruokkii ja vaatettaa hänet, aivan juuri kuten taivaan linnutkin. Lapsi on myös alttiimpi antamaan anteeksi, kun häneltä pyytää. Sekin on lapsenkaltainen ominaisuus.
Alan vahvasti epäillä sinun tarkoitusperiäsi. Kirjoitat joka puolelle kuin viimeistä päivää. Vastaat kaikkeen, kommentoit kaikkea, puutut kaikkeen....taidat vähän pitää omasta kirjoitustyylistäsi. Lieneekö muuta vaikutusta kuin se, että sotkeudut omiin sotkuihisi.
En voi muuta kuin kiittää sinua ja sanoa että AAMEN. Kirjoituksesi osui naulan kantaan.
Totean itsekin, sillä te tahdotte nähdä minut sellaisena, jota minä en ole.
Lueppa sectori tämä.
"Siitä minä kerskaan; mutta en minä itsestäni kerskaa, vaan minun heikkoudestani.
6 Sillä jos minä tahtoisin kerskata, niin en minä tekisi tyhmästi; sillä minä tahdon totuuden sanoa. Mutta kuitenkin minä itseni siinä pidätän, ettei joku minua korkiammaksi lukisi, kuin hän minun näkee eli minusta kuulee.
7 Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi."
Ja lopuksi tahdon sanoa, että vääristelet sanomaani. Luulen, että vaikka mitä sanoisin, niin käännät sen minua vastaan. Siksi en tuota lapsen uskoa ala enempää käsittelemään kuten en myös tuota Hebrealaiskirjeen kohtaa, jonka otit esiin.
Taisi hyshys mainita parannuksen teosta. Onko hän sitten "vastasyntynyt"? Ihmettelen suuresti, mikä parannus se on ollut, jos tällaista saa aikaan, mitä on saanut lukea useiden päivien, viikkojen osalta. Kyllä juuri parannuksen saanutta todellakin rakastetaan kuten Hebrealaiskirjekin osoittaa ja hänelle Jumalan valtakunnasta tarjotaan vain ruokaa, seurakuntaäidin maitoa.
paavali kehoitti, että pitää olla ymmärrykseltään täysi-ikäinen ja vain uskossa lapsi. Ymmärrys liittyy järkeen: siihen, että omalla järjellä arvioi, arvostelee ja tutkistelee asioita. Mitä tahansa, mitä opetetaan, ei saa uskoa, vaan oma järki pitää ottaaa käyttöön ja ajatella ihan omilla aivoilla. esimerkiksi sellaiset ihmistyperyyskeksinnöt kuin että hiusten värjääminen on kiellettyä tai ehkäisyn käyttäminen on kiellettyä, tulisi jokaisen ajatella omalle kohdalle ihan omilla aivoillaan ja jos tuntuu siltä, että hiukset ovat menneet huonoon kuntoon, niin ei muuta kuin väriä ottamaan kampaamossa, sillä Jumala on antanut ihmisille kyvyn kehitää mm. housvärejä, joilla Luojan luomat hiukset saadaan kuntoon (ne hoitavat hiuksia, eivätkä ainoastaan värjää) ja ehkäisyä voi käyttää jokainen, joka ymmärryksellään tajuaa, että on väärin itseä ja perhettä kohtaan tehdä liian paljon lapsia.
Raamattuhan pursuaa niitä kehoituksia olla viisas, harkitsevainen, käyttää ymmärrystä ja järkeä, eikä uskoa perinnäistapoja. Ainoastaan uskossa Jeesukseen tulee olla lapsen kaltainen, mutta muussa on käytetäävä aikuisen ihmisen ymmärrystä ja arvostelukykyä.
Kyllä Raamatun mukaan on syntiä olla käyttämättä sitä leiviskää, minkä Jumala on antanut.
Jumala on antanut meille lähes kaikille järjen, jolla voimme arvioida ja harkita asioita. Se on leiviskä, jota ei saa haudata maan alle. Sitä leiviskää tulee käyttää kuten kaikkia muitakin lahjoja, joita itsekukin meistä on saanut.
me olemme ihmisiä, jotka elämme tässä maailmassa. Emme me ole vain hengellisiä, vaan enimmäkseen olemme ihmisiä ja kaikkea muuta kuin hengellisiä.
Järjellä kunkin tulee arvioida asioita, eikä uskoa sokeana esim. niitä ihmisviisauksia, joita ovat käyttäytymissäännöt, perinnäistavat jne.
Järjen käyttämättömyys on syntiä. Se on leiviskän maahan hautaamista.
minun tekstini jotenkin mustavalkoisena? Sitä se varmasti on tietyllä tapaa, kun olen yrittänyt sanoa, että uskoa ja järkeä ei tule sekoittaa. Sen minkä Jumala kirkastaa Pyhän Hengen kautta, sitä älköön järjellä pyrittäkö tyhjäksi tekemään.
Täällä on niin vaarallisella ja salakavalalla tavalla pyritty saamaan järki selittäjäksi sellaisiin asioihin, joissa järjen ääni kyllä näkyy osaltaan, mutta sillä ei voi uskon näköaloja tukahduttaa, jos haluaa Jumalaa palvella.
Jeesus opetti seuraavasti (rakkauden kaksoiskäsky).
"”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”"
Kaikki käskyt riippuvat näissä. Kun Jumalan armosta saa näissä käskyissä elää yksin uskosta ja yksin Kristuksen ansion tähden, niin valkenee aivan kuin luonnostaan se, mitä Paavalikin tarkoittaa luonnollisella ymmärtämisellä, järjen käytöllä. Se järjenkäyttö ei kävele rakkauden ylitse. Onko se rakkautta Jumalaa ja hänen pyhiään kohtaan, että te toimitte ja teette toisin kuin seurakunnassa on yhteisellä koolla päätetty? EI. Silloin te olette nähneet järjen ja lain itsellenne paremmaksi. Onko se rakkautta veljeä tai sisarta kohtaan, jos hän sanoo pahentuvan sinun käytöksestäsi tai sanoistasi ja sinä vain tyrmäät hänet "ajattele omilla aivoilla, järkeäkin saa käyttää"? EI. Te olette silloin sitä myllynkiveä halajamassa kaulaanne.
ei ole puuttunut avauksesi yhden kirjasinmerkin puuttumiseen? Aiemmin ensimmäinen kommentti koski aina kirjoitusvirhettä. Onko todellakin keskustelukulttuurissa tapahtunut muutos?
osittain omaa tietämättömyyttäni sohaisseeni muurahaispesää:-)