Onko kellään ollut unihalvauksia? Millaisia ne olivat ja liittyikö niihin hallusinaatioita vai pelkästään liikkumiskyvyttömyyttä?
Unihalvaukset
jokunen
141780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen kuullut joskus uni halvauksesta.
En tiedä pitääkö tämä paikkaansa mutta se minkä kuulin oli se että eräs tyttö oli nukkunnut käden päällänsä pitkään ja käsi oli puutunnut niin että aamulla kun kyseinen henkilö heräsi hän huomasi käden "halvaantuneen" mutta jonkun ajan päästä käsi "virkosi" ja oli ennellan.
ja se virkominen kesti kuulema kauan.
itselläni on noita sinun "halvauksia" sitten joka yö. nimittäin käsi on halvaantunut, ei pysty liikuttamaan koko kättä pariin minuuttiin, sitten alkaa pistely ja tunto palaa vähitellen.
mutta! mitä jos olet "halvaantunut" kaulasta alaspäin kun heräät aamulla? näin on kerran käynyt meikäleiselle ja täytyy sanoa että dramaattinen kokemus oli, nimittäin piti nukahtaa uudelleen, ja kun heräsin niin olin taas normaali.
Välillä ovat olleet pitkäänkin poissa joskus tulleet jopa peräkkäisinä öinä. Omalla kohdallani tuohon halvaukseen on liittynyt hallusinaatioita (enimmäkseen ääniä), liikkumiskyvyttömyyttä ja äärimmäinen pelon tunne. Pelon tunne johtuu sittä, että jotenkin TUNNEN pahan läsnäolon ja samalla kuulen yleensä läheneviä askeleita ja hengitystä.
Täytyy sanoa, että ensimmäisillä kerroilla olivat järkyttäviä kokemuksia.
Mulla on ollut näitä monen vuoden ajan mutta vasta vuosi sitten tajusin että tästä on kyse.
Minä koen sekä hallusinaatioita että liikkumiskyvyn katoamisen.
Nykyisin osaan hallita untani jonkunverran ja kun halvaus uhkaa tulla (tai hallusinaatiot) niin tajuan unenkin läpi mistä on kyse enkä ala taistelemaan niitä vastaan koska sillä voin monesti torjua tulevan kohtauksen.
Joskus kun alkaa taistella tätä vastaan niin halvaus vaan pahenee.
Kaikkein pelottavinta tässä mielestäni on se kun viimein luulee oikeasti olevansa hereillä (muutaman luullun heräämisen jälkeen) niin kohta huomaakin esim.halvauksen leviämisestä tai jostain näystä että samassa unessa ollaan :(
Ja sitten kun rauhoittuu ja "juttelee" itselleen että alappas nyt oikeasti herätä niin se helpotuksen tunne kun tajuaa viimein heräävänsä oikeasti!!! HUH!
Onneksi näitä tulee nykyisin aika harvoin!
Nytpä yllätyin varsin totaalisesti. Onko tälle ilmiölle olemassa nimikin?
Itselläni on lähimenneisyydessä käynyt kerran (1) niin, että herätessäni en päässytkään ylös vaikka kuinka riuhdoin ja rimpuilin, jouduin nukahtamaan uudestaan useampaan otteeseen ennenkuin todella heräsin.
Eikä vähiten spookyintä: Olin juuri muutamia viikkoja sitten kuunnellut poikaystäväni tarinan samanlaisesta tilanteesta 0_o
ensimmäinen oli aika pelottava kokemus.
Hereillä mutta "halvaantunut", juttuun liittyy
värejä ja kuulo menee myös hetkeksi.
Ei pidä sekoittaa skitsofreniaan, värit ei oikeastaan ole hallusinaatioita, vaan osa aivoista
on vielä "unessa".
Mutta eipä tarvitse hoitoa, mekanismia ei tunneta,
mutta vaarattomana pidetään.
Pelkäsin noita aluksi, mutta nyt tiedän että kohta
taas kaikki toimii.
Jep, mulla on ollu kans, kolme kertaa. Joka kerralla olen ollut päiväunilla. Minun halvaukseeni liittyy tunne, että joku kävelee rauhattomasti samassa huoneessa ja tulee välillä aivan lähelle. Kun olento on lähellä, korvissani alkaa joku mieletön mekkala. Ja tosiaan,en pysty liikkumaan. En yhtään.
Kokemus on tosi pelottava ja ahdistava. Löysin tänään vasta määritelmän unihalvaus. Hyvä tietää etten olekkaan ainoa jolle näin käy... :o
Minulla on kans ollu. Herään ja luulen oikeasti heränneeni. Näen että olentoja on huoneessa, tulevat esim. ikkunan läpi.
Sitten joskus herään ja tulee tunne että "jokin" on huoneessa, enkä uskalla avata silmiä.
Joskus on niinkin että herään ja se äsken nähty uni näkyy sellaisena "kuviona silmissä", sellasta väreilyä.
että olen oikeasti saamassa jonkun aivohalvauksen tmv.
Havahduin yöllä siihen, etten pysty liikkumaan, en edes avaamaan silmiäni, enkä pystynyt hengittämään saati puhumaan. Sitten kuitenkin sain pinnallisesti hengitettyä ja pikku hiljaa sain silmänikin auki. Ja kun pystyin liikkumaan, nousin heti ylös ja huusin paniikissa miehelleni. Itkin ihan kamalasti. Mun oli mentävä päivystykseen terveyskeskukseen, koska olin ihan paniikissa ja pelkäsin milloin seuraava kohtaus tulee. Lääkäri ei osannut sanoa syytä, eikä ollut koskaan kuullut tuollaisesta. Tosi monena iltana pelkäsin nukkumaanmenoa. Mun mies oli yövuorossa ja soitti mulle tunnin välein. Sanoin, että jos en vastaa, niin soita meille ambulanssi. Kohtauksia on tullut muutama sen jälkeen, mutta kun keskityn hengittämiseen, niin ne menevät nopeasti ohi.
Pari vuotta aikaisemmin äitini oli kuollut nukkuessaan, eikä syy koskaan selvinnyt. Ja olin tuota kohtausta edeltävänä päivänä käynyt lapsuudenkodissani ensimmäistä kertaa äidin kuoleman jälkeen. Eli vahvoja viitteitä on siitä, että kyseessä on psyykkinen juttu.
Mutta mukava kuulla että tällaista on muillakin! Minulla ei ole hallusinaatioita, vain liikuntakyvyttömyyttä.
Itse menin ihan shokkiin ensimmäisen unihalvauskohtauksen jälkeen.
Heräsin ihan normaalisti aamulla, avasin silmät ja aioin nousta, mutten pystynytkään siihen! Menin paniikkiin ja yritin huutaa, muttei sekään onnistunut.. Ainoat asiat joihin pystyin olivat silmien liikuttaminen ja hengittäminen ja tätä painajaismaista olotilaa kesti noin 5 minuuttia. Kun vihdoin alkoi kehoni taas tottelemaan niin ensitöikseni lähdin terveyskeskukseen josta sain lähetteen neurologille. Siellä vasta kuulin saaneeni unihalvauskohtauksen. Näen myös paljon valveunia, puhun ja kävelen unissani yms. Mutta tuo oli todella pelottavaa enkä halua enää koskaan sitä kokea :/ Nyttemmin niitä tulee silloin tällöin harvakseltaan, mutta ovat onneksi hyvin lyhytkestoisia..
Hengittäminen on hankalaa ja kokonaan herääminen todella työlästä. Eka kohtaus tuli teini-iässä päiväunilla ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Sitten oli monta vuotta taukoa, kunnes kakskymppisenä alkoivat uudestaan. Nykyään kohtauksia on ehkä kerran 2 kk:ssa, mutta kun tietää mitä tuleman pitää, niin ei ne pelota - tuntuvat vaan inhottavilta.
Harmi sinänsä, että mullakaan ei ole koskaan ollut hallusinaatioita: nehän olis mielenkiintoisia! ;-P
Joku tuossa aiemmin sanoi kärsineensä näistä kauheista unihalvauksista 10 vuotta. Tajusin kauhistuneena, että minuakin ne ovat riivanneet jo melkein kymmenen vuotta, vaikka olen vasta neljäntoista! Joskus pienempänä saattoi tulla parinkin vuoden väli, tossa pari kuukautta sitten oli seitsemän samana yönä ja viikon aikana varmaan viisitoista.
Mulla niihin sisältyy kauhea pelon tunne, ilkeän läsnäolon vaistoaminen, kummalliset kuuloharhat, inhottavia tuntoaistimuksia, niin kuin että joku hönkii naamaan tai tulee päälle, ja kun olin pienempi kuin nyt, myös toinen toistaan kamalampia näkyhallusinaatioita (Luojan kiitos niitä ei enää ole).
Pelkään jonkin verran nukkumaanmenoa nimenomaan näiden unihalvausten takia.
Makasin kylelläni ja kokoajan tuntui,että joku on minun selän takana. Pelotti aivan kauheana ja en pystyny liikkuumaan.Yritin,mutta en voinu.. Pelko vaan kasvoi ja sitten sain itteni vihdoin liikkeelle niin piti heti kahtoa oliko siellä selän takana joku. Sydän tako miten sattuu jonkuaikaa.. Ei ole ollut koskaan aikasemmin tuommoista ja en kyllä heti haluakkaan..
Olipa kiva havaita etten olekaan ainoa ongelmieni kanssa. Ja omat oireenikin saivat nyt nimen; unihalvaus. Onneksi minulle ei aivan halvaantumiseen verrattavaa kokemusta ole, mutta halluja olen nähnyt todella paljon viimeiset 15 vuotta, eli murrosiästä alkaen. Se on oikeastaan aika mielenkiintoista nykyään kun tietää mitä on tekeillä. Niistä osaa jopa nauttia. Yleensä ne alkavat n. tunti nukahtamisen jälkeen. Jostain syystä avaan yhtäkkiä silmäni ja näen tutun huoneen, mutta samalla esim. kitara nousee ilmaan leijumaan. Myös taulut saattavat lähteä liikkeelle. Toisinaan näen mahtavia psykedeellisiä väri-ilmiöitä. Ja sillä hetkellä voisin vaikka vannoa olevani täysin hereillä. Uskonkin että suurin osa "yliluonnollisista" kokemuksista ovat ihmisten jonkinasteisia unikokemuksia. Niin aidoilta nämä "paranormaalit" hetket tuntuvat. Olen myös nähnyt ihmishahmoja ja vaikka mitä. Silloin tällöin vieläkin hämäännyn luulemaan näkemiäni juttuja oikeiksi ja se saattaa olla hyvin ahdistavaa. Mutta nykyään pääasiassa vain katson silmät selällään aikani tätä aivojeni suurenmoista näytelmää, kunnes laitan silmät kiinni ja jatkan unia.
Pari viikkoa sitten oli paniikkikohtaus. Luulin kuolevani. En saanut happea ja sydänkin tuntui pysähtyvän. Ryntäsin ulos huoneesta ja huusin kuin eläin. Vaimo juoksi hätääntyneenä paikalle. Siinä vaiheessa ymmärsin jo kuitenkin tilanteen ja se oli melkoisen noloa. No, vaimo on jo tottunut kaikkeen minun kanssani. Se osaa suhtautua näihin tapauksiin pirteästi huumorilla.