Saan kaikista masennustesteistä poikkeuksetta keskivaikean. Miksi pitäisi kuitenkaan mennä lääkäriin, kun ei tunne tarvetta? Piristyn, kun pääsen (vuokra)mökille tai järvenrannalle välillä rauhoittumaan, elämänhalu palaa. En tekisi itselleni mitään, vaikka usein ajattelenkin, ettei tämä elämä oikein huvita. Enkä ole vaaraksi kellekään. Eikä sekään ketään haitanne, että meillä on vähän sekaista, kun kuitenkin peruasiat teen, lapset saavat lämmintä ruokaa ja aina on puhtaita vaatteita, ovat jo isojakin toki, nuorin on 13 täyttänyt ja vähän hekin tekevät kotihommia, pyyhkivät pölyjä ja sellaista. Jaksoin tänäänkin imuroida parvekkeen. Puoliso ei pahemmin kotihommia tee, laittaa ruokaa kyllä.
Tähän tilanteeseen on ajanut pettymysten sarja työelämässä ja ystävien puute. Ei tähän lääkkeet auta, pelkään että lääkäri määrää vain jotain tabuja, en halua. Sain potkut ensin tuotannollistaloudellisista syistä, sitten seuraavasta paiaksta koeajalla. Tuossa koeajassa oikeat syyt taisivat olla väärä sukupuoli ja nuoleskelutaitojen puute, sillä työn kyllä osasin tehdä. Tilalleni onkin otettu mies. Sen jälkeen olin tukityössä, jossa minua kohdeltiin kuin vähäjärkistä. Lisäksi saan kuulla sukulaisten haukkuja siitä, kun en käy työssä ja elän mieheni siivellä. Miestäni se ei haittaa, toivonkin että haittaisi, niin ei olisi vaihtoehtoina muualle lähtö avioero, hän on sitä mieltä, että samalla kunnalla pitää asua eikä itse ole valmis lähtemään mihinkään. Tiedän, olen urakeskeinen ja elämäni on romahtanut niin pienestä asiasta kuin työttömyys. Tosin minua kiusattiin koulussa ekalta luokalta lukion loppuun asti, mutta se on ihan eri asia.
Tähän tilanteeseen on ajanut pettymysten sarja työelämässä ja ystävien puute. Ei tähän lääkkeet auta, pelkään että lääkäri määrää vain jotain tabuja, en halua. Sain potkut ensin tuotannollistaloudellisista syistä, sitten seuraavasta paiaksta koeajalla. Tuossa koeajassa oikeat syyt taisivat olla väärä sukupuoli ja nuoleskelutaitojen puute, sillä työn kyllä osasin tehdä. Tilalleni onkin otettu mies. Sen jälkeen olin tukityössä, jossa minua kohdeltiin kuin vähäjärkistä. Lisäksi saan kuulla sukulaisten haukkuja siitä, kun en käy työssä ja elän mieheni siivellä. Miestäni se ei haittaa, toivonkin että haittaisi, niin ei olisi vaihtoehtoina muualle lähtö avioero, hän on sitä mieltä, että samalla kunnalla pitää asua eikä itse ole valmis lähtemään mihinkään. Tiedän, olen urakeskeinen ja elämäni on romahtanut niin pienestä asiasta kuin työttömyys. Tosin minua kiusattiin koulussa ekalta luokalta lukion loppuun asti, mutta se on ihan eri asia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitin tuohon, mutta pyyhin kai vahingossa pois. Pelkään, ettei lääkäri auta muuta kuin määrää jotain epämääräisiä tabuja, en halua syödä sellaisia. Eikä mihinkään terapioihin ole rahaa, tuloton kun olen.
ja olevasi suht onnellinen, niin kuuntele itseäsi. Sinä parhaiten tiedät, mitä jaksat. Eikä työttömyys ole pieni vaan iso juttu, varsinkin kun olet urakeskeinen. Itse olen sairastanut vaikean masennuksen tarviten sekä lääkityksen että terapian. Ja terapiaan saa Kelan tukea (maksan 60 euron viikottaisesta käynnistä 23 euroa) ja jos sekin on kallis, sossu tukee, tosin puolisosi tulot vaikuttavat sossun tukeen.
Mutta kuuntele itseäsi, lue vaikka Ben Furmanin kirja "Jossakin on ilo" masennuksesta. Siinä kerrotaan, miten voi itse auttaa itseään. Piristävä kirja!
että sairaanhoitajalla käynti mielenterveystoimistossa on ilmaista, riippuu vain paikkakunnasta kuinka ruuhkaista on.