Usein vl:n keskuudessa maallisista asioista kyselevälle vastaus on "sanoiko Jumala todella niin?" Kysymys on hyvä mutta vastauksen on oltava vl perinnäistapojen mukainen. Muuten sydämentila ei ole kohdallaan. Eikö voisi joskus ajatella perinnäissäännöistä "sanoiko Jumala todella niin?".
syyllistävä
kysely
2308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä kun olen vl-porukoiden jorinoista ymmärtänyt, että se vasta uskomaton ihminen onkin, joka esittää tuo mainitsemasi kysymyksen. Mitenköhän päin juttu onkaan?
Mielenkiintoista on ajattelu, jonka mukaan kysymysmuoto "Sanoiko Jumala todella niin?" paljastaa kysyjän jo lähtökohtaisesti olevan väärässä eli etsivän oikeutusta synnille - ja että se, joka tuon kysymyksen on tuonut ihmisen mieleen, on aina sielunvihollinen. Kuitenkin useimmiten on kyseessä tilanne, jossa kyseenalaistetaan käytäntö, jolle ei löydy selviä raamatullisia perusteita. Eikö tällöin olisi hyvä etsiä kysymykselle vastausta Raamatusta, ja Raamatun perusteella vastata joko "Kyllä, Jumala sanoi niin" tai "Ei, Jumala ei ole todellakaan sanonut niin".