Mistä tämä vihamielinen mannersuomeen kohdistuva asenne johtuu vaikka kyseessä on kuitenkin kotimaa?
Jos suomenkieli hyväksyttäisiin ruotsiin viralliseksi toiseksi kieleksi en olisi silti ihmeissäni jos en joka paikassa saisi palvelua suomeksi. Yleensähän on hyvänä tapana ulkomaalaisen opetella uudessa kotimaassaan paikallinen kieli. Tunnen useita ulkomaalaisia jotka ovat tämän Suomessa tehneet. Mutta ahvenanmaalaisia moinen toiminta ärsyttää vaikka ovat jo syntyjään suomalaisia. Luulisi elämän omassa maassaan muutenkin olevan helpompaa sujuvalla valtakielellä, eikä se suomen kieli ainakaan kielipäätä köyhemmäksi jätä. Se taas on toinen kysymys mikseivät kaikki suomalaiset puhu ruotsia. Itse osaan ruotsia välttävästi. Mieluummin kuitenkin olisin opetellut vaikka espanjan tai saksan toisena kielenä koska se on maailmalla huomattavasti puhutumpi. Toki ruotsin olisin opetellut jos se olisi suomessa ollut valtakieli tai edes huomattavan vähemmistön kieli (suomenruotsalaiset eivät ole huomattava vähemmistö määrällisesti). Silti olen sitä mieltä että mielummin on tullut luettua ruotsia kuin että en mitään muuta ulkomaalaista kieltä englannin lisäksi koska jokainen kieli rikastuttaa ihmistä.
Mielestäni ahvenanmaalaisten on turha olla ihmeissään kun yrittävät väkisin ruotsiaan tuputtaa mannersuomalaisille että miksi suomijunteilla on niin vihamielinen asenne takaisin ahvenanmaalle päin. Puhutaan suomea Suomessa, ruotsia Ruotsissa. Keskenänne voitte puhua ruotsia ahvenanmaalla niin paljon kuin haluatte. Tai voitte te ruotsia puhua sitä osaamattomille suomalaisillekkin - jos haluatte olla ilkeitä.
Ahvenanmaalainen asenne
93
7039
Vastaukset
- on töissä
epämiellyttävä asiakkaita niin sitten puhun heille vaan ruotsia vaikka osaan myös suomea
- näin teet?
Määrittele epämiellyttävä asiakas? Asiakas joka ei osaa puhua kuin suomea? Minua ei ole ainakaan ikinä häirinneet ulkomaalaiset turistit Suomessa olen kyllä parhaani mukaan aina yrittänyt auttaa englanniksi koska he eivät osaa suomea.
- asiakas
näin teet? kirjoitti:
Määrittele epämiellyttävä asiakas? Asiakas joka ei osaa puhua kuin suomea? Minua ei ole ainakaan ikinä häirinneet ulkomaalaiset turistit Suomessa olen kyllä parhaani mukaan aina yrittänyt auttaa englanniksi koska he eivät osaa suomea.
on vaikka joku humlainen, esimerkiksi =D
- Anonyymi
miksi, jos olet palveluammatissa? kaikkki maksavat turistit eivät ymmärrä ruotsinkieltä. oletko yrittäjä ?
- käyttävät
hyväksi meitä ålantilaisia,me annamme teille verotuloja,perunaa,kalaa jne,te olette kiittämättömiä ja haluatte ryövätä maan mikä ei teille kuulu,åland kuuluu ålantilaisille,suomella ei ole mitään sen kanssa tekemistä,olette tervetulleita kauniille saarellemme turisteina jos osaatte käyttäytyä ja puhutte sitä kieltä mitä maassamme puhutaan,jos se ei sovi teille niin pysykää poissa ! Pärjäämme hyvin ilman teitä.
- mantereelle
Mutta puhukaa te myös sitä kieltä mitä täällä puhuu 95% kansalaisista eli SUOMEA!!
PS: Ahvenanmaa kuuluu suomen valtiolle eikä millekkään ahvenanmaalaisille, joten paina se kalloos. - ruupertti
mantereelle kirjoitti:
Mutta puhukaa te myös sitä kieltä mitä täällä puhuu 95% kansalaisista eli SUOMEA!!
PS: Ahvenanmaa kuuluu suomen valtiolle eikä millekkään ahvenanmaalaisille, joten paina se kalloos."Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon"
Kuten em. käy ilmi, Ahvenanmaalaiset olisivat halunneet liittyä ennemmin Ruotsiin mutta koska Suomi ja silloinen YK halusi sen olevan suomea piti tehdä sille laajat itsehallinto-oikeudet. Suomi nimenomaan halusi Ahvenanmaan, Ahvenanmaa ei halunnut Suomea! - halua...
mantereelle kirjoitti:
Mutta puhukaa te myös sitä kieltä mitä täällä puhuu 95% kansalaisista eli SUOMEA!!
PS: Ahvenanmaa kuuluu suomen valtiolle eikä millekkään ahvenanmaalaisille, joten paina se kalloos.kuulua suomeen,olemme hyvin toimeentuleva ja ylpeä kansa,me ålantilaiset,me emme tarvitse suomea ja te jotka eivät meistä piä,voitte pysyä poissa tältä chattisivulta,åland för ålännigar !
- Anonyymi
halua... kirjoitti:
kuulua suomeen,olemme hyvin toimeentuleva ja ylpeä kansa,me ålantilaiset,me emme tarvitse suomea ja te jotka eivät meistä piä,voitte pysyä poissa tältä chattisivulta,åland för ålännigar !
Olkaa itsenäisiä. Ainakaan ei tartte teille paskaakaan maksaa
- Anonyymi
ruupertti kirjoitti:
"Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon"
Kuten em. käy ilmi, Ahvenanmaalaiset olisivat halunneet liittyä ennemmin Ruotsiin mutta koska Suomi ja silloinen YK halusi sen olevan suomea piti tehdä sille laajat itsehallinto-oikeudet. Suomi nimenomaan halusi Ahvenanmaan, Ahvenanmaa ei halunnut Suomea!No sitä se vielä puuttuu, että Ahvenanmaalaiset haluaisivat koko Suomen??!!
- Anonyymi
Saa nähdä jos/ja kun tulee kriisi, ehkä ryssä uhkailee upeaa ahvenanmaatanne niin voi olla että Suomen laivasto ja ilmavoimat vaikka eivät osaa teidän kieltä , mutta ehkä ne haluaa olla venäjän federaation jäseniä.
- Anonyymi
Vahingollisia ruotsalaisia.
Kirjoittanut Urho Kekkonen
Historia toistaa usein itseään; samojen syitten seuraukset ovat usein samat tai ainakin samankaltaiset. Näin on vallankin laita tapauksissa, joissa kansallisilla intohimoilla on ratkaiseva osuus. Tämä on syytä hyvissä ajoin palauttaa ruotsinkielisten poliitikkojemme mieleen, kun he nyt ovat uusimassa itsenäisyytemme aamuhämärässä kolme vuosikymmentä sitten tekemiään virheitä.
Ruotsinkielistemme pyrkimykset kohdistuivat tuolloin kahdelle taholle: toisaalla olivat ahvenanmaalaiset, jotka halusivat kokonaan eroon vastaikään itsenäistyneestä ja kansalaissodan haavoittamasta maasta; toisaalla muut ruotsinkielisemme, jotka eivät niinkään suopein silmin katselleet Ahvenanmaan separatistien hankkeita, koska heidän eroamisensa olisi heikentänyt ruotsalaisuuden kokonaisvaikutusta Suomessa.
Ahvenanmaalaisten yritys epäonnistui, mutta pitkällinen kiista heitti synkän varjonsa "emämaan" ja "saariston" välille. Suomessa on totuttu kunnioittamaan tehtyjä sopimuksia, ja siksi Ahvenanmaa kaikkine valtakunnallista itsetuntoa loukkaavine erioikeuksineen sai elää rauhassa omaa elämäänsä. Tosin jotkut pilkkakirveet lisäsivät hyvään marssilauluumme "Oolannin sotaan" mojovan "vastalauseen": "Jos Sundblom ois Oolannin keisari. niin silakat ois Oolannin soltaattii ja ne uisivat ympäri fästninkii." Siihenpä sitten pysähdyttiinkin. Mutta ei myöskään päässyt syntymään mitään välitöntä, sydämellistä suhdetta muun Suomen ja Ahvenanmaan välille. Sundblom halusi pysyttää "valtakuntansa" eristettynä, eikä täältä käsin haluttu ystävyyttä tyrkyttää. Maksettiin vain ja maksetaan edelleen kovilla verorahoilla tarpeelliset kymmenien miljoonien vuotuiset lisät Ahvenanmaan menoihin.
Hiukan toinen oli kehitys suomen- ja ruotsinkielisten suhteissa muussa Suomessa. Hankauskohdat olivat melkeinpä lukemattomat, ja kansallisilla intohimoilla oli väljät liikkuma-alat. Monien itsenäisyydestä juopuneiden suomalaisten mielestä ruotsin kielellä ja sitä puhuvilla oli vallan liian mahtava asema, liian paljon sananvaltaa yhteiskunnan ja valtion asioissa sekä talouselämässä. Ja viileästikin arvioiden kehitys todella tapahtui liian hitaasti, kuten muutokset yleensäkin meillä. Mutta jos tarkastelee kielitaistelun vaiheita kahden vuosikymmenen ajalta, toteaa helposti, että tuo kehityksen hitaus tosin huomattiin ja tempoiltiin sen jouduttamiseksi ja oltiin valmiit sitkeästi työskentelemään suomalaisten määräysvallan saavuttamiseksi. Mutta se ei johtanut avoimeen ristiriitaan. Taistelu puhkesi ilmiliekkiin vain silloin, kun suomalaista kansallistuntoa loukattiin. Kun joku Rolf Lagerborg antoi isänmaataan väheksyviä lausuntoja ja sanoi edustavansa kantaa, ettei Suomella ollut varaa olla itsenäinen, tai kun joku maisteri Hertzberg riisti kadulla joltakin "suomalaisuusmerkin", oltiin kaikkeen erikoisen tavoitteluun alttiin nuorison taholla valmiit mielenosoituksiin ja jyrkkiin vaatimuksiin. Tai kun vuoden 1918 lopulla Vaasassa pidetystä ruotsalaisen maalaisväestön kokouksesta lähetetään prof. Georg v. Wendt Skandinavian maihin pyytämään niitten hallituksia tukemaan Suomen ruotsinkielistä väestöä muka yhä yltyvää suomalaista sortoa vastaan, herättää se murheellisia ajatuksia ja suomalaisten keskuudessa epäilyksiä, kuinkahan maamme on selviytyvä valtakunnallisen ajattelutavan ollessa näin heikkoa. Epäluulojen ja vastaisten kielitaistelujen siemenet kylvettiin tuolloin.
jatkuu.... - Anonyymi
Mutta meillä oli kuitenkin monessa suhteessa hyvä "onni" itsenäisyytemme alkuaikoina. Kansainvälinen tilanne oli sellainen, ettei pahinkaan mustamaalaus eivätkä ilmiannot eri piireihin kohdistuneesta "sorrosta" saavuttaneet naapureissa vastakaikua. Tosiasioille ei mahdettu mitään: Suomessa oli vapaat olot ja kielilainsäädäntö, joka otti vähemmistön edut huomioon paremmin kuin missään muualla. Mutta ruotsinkielistemme taholla suomalaisten liikehtiminen tulkittiin taisteluksi ruotsin kieltä vastaan, vaikka siinä olikin pohjasävynä huoli suomalaisen kulttuurin tulevaisuudesta. Tuollainen tulkinta oli ruotsinmielisille poliitikoille edullinen erikoisesti Ruotsin ja muun Skandinavian vuoksi. Mutta juuri tuo alituinen vetoaminen ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen oli tikkuna suomalaisten silmässä. Olisi toivottu, että kinastelut olisivat jääneet keskeisiksemme ja koetettu mahdollisuuksiamme rauhallisesti punniten päästä sovinnolliseen ratkaisuun.
Käydyt sodat osoittivat kielirajan molemmin puolin asioitten todellisen arvojärjestyksen. Kun kaikkien kohtalo oli vaakalaudalla, nähtiin oltavan samassa purressa. Sen nimi on Suomi-Finland. Vanhat riidat olivat pois pyyhkäistyt, ja ainakin suomenkielisten taholla oltiin hyvin pitkälle myöntyväisiä. Sama oli laita ruotsinkielisten rintamamiesten. Ennakkoluulot olivat silläkin taholla hävinneet. Toiveet kieliriidan siirtämisestä historiaan olivat sodan päättyessä hyvät.
Mutta juuri mainittujen sovinnollisten piirien ulkopuolelle jäi eräs henkilöryhmä, jonka esillä olo oli riippuvainen kieliriidan jatkumisesta. Nämä olivat ruotsalaisen kansanpuolueen ammattipoliitikkoja. He näkivät suomen kansainvälisen aseman luhistumisessa suuren tilaisuutensa. Sitä oli käytettävä hyväksi ja hankittava etuja ruotsinkielisille sivistyksellisellä alalla, kunnallisessa ja valtiollisessa elämässä. Suomalaisten myöntyväisyys ei perustunut yksin ulko- eikä sisäpoliittisiin laskelmiin, vaikka ne olivatkin pitkälle vaikuttavia. Siinä oli paljon juuri äsken mainittua, sodissa kasvanutta yhteishenkeä, valtakunnallista ajattelutapaa. Haluttiin tehdä vähemmistön hyväksi enemmän kuin voitiin suomenkielisille edes vaatia, jotta sen viihtyisyydessä ei olisi valittamista. Mutta ruotsinkieliset eivät tyytyneet vain vaatimaan etuja itselleen. He kieltäytyivät monista velvoituksista, joihin sodan johdosta olimme joutuneet. Erikoisen väkevästi he nousivat vastustamaan karjalaisen siirtoväen asuttamista "ruotsalaiselle maalle". Kun tässä uudenlaisessa "kielitaistelussa" on käytetty demagogian kaikkia keinoja jättämättä syrjään vetoamista ulkomaihinkaan, on syntynyt melkoista jännitystä kieliryhmien kesken. Sota oli yhteinen. Tappio oli yhteinen. Sodan seurausten painokin täytyi yhteisesti kantaa. Nämä yksinkertaiset tosiasiat puhuvat selkeätä kieltään: niitten mukaan suomalaisilla on oikeus odottaa, etteivät ruotsinkielisetkään kiellä velvollisuuksiansa.
Jos he jatkuvasti pelaavat, kuten näyttää, he voivat ehkä saavuttaa voiton. Mutta se tulee olemaan tilapäinen. Voimat, joita nyt pidetään kurissa, pääsevät joskus taas vaikuttamaan. Poliittinen viisaus kehoittaisi ottamaan varteen vastaisuuden ja näkemään, että ruotsinkielisten vahvin tuki tulevaisuudessa on sotien aikana syntyneessä yhteishengessä ja yhä vahvistuvassa valtakunnallisessa ajattelussa. Älköön nyt kylvettäkö vastaisten kielitaistelujen siemeniä. Jos näin tapahtuu, on syy kokonaan muutamien lyhytnäköisten ruotsinkielisten poliitikkojen, jotka eivät ymmärrä mitään historian opetuksista. Heidän ei ole annettava johtaa maata onnettomuuksiin.
Veljenpoika = Urho Kekkonen - Anonyymi
Suomenkieliset eivät hinkuneet Ahvenanmaata vaan Suomen ruotsinkieliset. Suomen ruotsinkieliset pelkäsivät jäävänsä liian pieneksi kielivähemmistöksi ilman ahvenanmaalaisia. Mielestäni ahvenanmaalaisten avustus täytyy lopettaa, se on Suomen rikkain maakunta. Ahvenanmaalaiset purevat ruokkivaa kättä, painukoot hittoon.
- Anonyymi
Kuka ryöstää, se vitun PAF!!!! Mitään et koskaan voita eikä edes muista jos täyttää 40, 50 tai 60, muilta kasinoilta kyllä tulee muistaminen tasavuosilta. ja se läski kokki siellä ei edes Suomea osaa.
- Anonyymi
halua... kirjoitti:
kuulua suomeen,olemme hyvin toimeentuleva ja ylpeä kansa,me ålantilaiset,me emme tarvitse suomea ja te jotka eivät meistä piä,voitte pysyä poissa tältä chattisivulta,åland för ålännigar !
Rasisteja olette!
Freuenthalin oppien mukaan rasisteiksi kasvatettuja Suomen maaperällä keikaroivia mulkkkuja. - Anonyymi
halua... kirjoitti:
kuulua suomeen,olemme hyvin toimeentuleva ja ylpeä kansa,me ålantilaiset,me emme tarvitse suomea ja te jotka eivät meistä piä,voitte pysyä poissa tältä chattisivulta,åland för ålännigar !
Hah…hah…haaaaa…hoho…hohoo…!
Ååålantilaiset hurrit huivittuu!
—-
Perusjukka.fi
”Nykyinen vihervasemmiston natsijahti uutta oikeistohallitusta vastaan on täysin tarkoituksenhakuista ja repii eduskuntaa kahtia. Natseja ei ole oikeasti hallituspuolueissa, vaan oppositio luulee niitä olevan siellä ja valehtelee suu vaahdossa valtamedian tukemana. Oma media ei tietenkään riitä, vaan Suomen ”kauheasta natsihallituksesta” informoidaan myös ulkomaisia medioita, jotka tietenkin uskovat kaiken.
Tämä on jonkinlaista järjen köyhyyttä, tai sitten vain vasemmiston karvaan vaalitappion jälkeen tartutaan hädissään lillukanvarsiin, kun ei muuta ole saatavilla ja yritetään kaataa sillä hallitus. Myös kosto voi olla syynä, koska viime kauden oppositio haukkui Marinin hallituksen – täysin aiheesta! Hyökkäys on ollut todella raukkamaista, vaikka hallitus ei ole vielä ehtinyt edes aloittaa työtään, eikä yhtään ainoaa päätöstä ole tehty. On vain hallitusohjelma, joka aiheutti jännäkakat työtävieroksuvien ja ideologisesti työttömien housuun. Jonkinlainen somekirjoittelusta tutuksi tullut alatyylinen käyttäytymismalli on tarttunut mukaan myös eduskuntapolitiikkaan, eikä argumentoinnissa keskitytä enää itse asiaan, vaan haukutaan jo henkilötasolla natseiksi.
Kun vasemmisto aloitti natsivainon ja menneisyyden kaivamisen, ei ehkä tullut mieleen, että omasta pesästä voisi löytyä myös kiusallisia luurankoja. Jos tällaiseen ”arkeologiaan” mennään, niin kaivauksissa saattaa löytyä vieläkin pahempia luurankoja kuin SDP:n Antti Lindtmanin “kännissä ja läpällä” otetut natsikuvat munasillaan tai muita nuoruuden irstailuja. Varsinkin RKP:lla on hyvin rasistinen menneisyys. Jo pelkkä puolueen nimi Ruotsalainen kansanpuolue viittaa Ruotsiin eikä Suomeen. Ymmärtäisin jos nimi olisi Ruotsinkielinen kansanpuolue, silloin huomioitaisiin puolueen kotimaakin. Onko tälle nimen muodolle hyvä syy?
RKP:n menneisyys on kiusallinen
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on hyökännyt perussuomalaisia vastaan natsisyytöksillä ja väittää perussuomalaisissa olevan natseja. Minusta tämä on joko tyhmyyttä tai sitten huomio yritetään saada pois RKP:n omasta rasistisesta menneisyydestä ja rotuoppien kannattamisesta. RKP:n edeltäjä Ruotsalainen puolue perustettiin 1870-luvulla ja puolueen oppi-isänä pidetään Axel Olof Freudenthalia. Hän oli suomenruotsalainen kielentutkija ja 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja ja sitä kautta merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. Freudenthal harrasti rotuoppeja ja piti suomalaisia rodullisesti alempiarvoisena. Hän näki myös suomenkielisen enemmistön uhkana, ja esitti siltä suojautumiseksi aktiivista vastarintaa ja jopa radikaaleja toimia, kuten separatismia. Rotuhygienian ja rotubiologian kaltaiset käsitteet tuovat helposti nykyihmisen mieleen natsismin, keskitysleireirit, kallonmittaukset ja muita epämiellyttäviä asioita. Se, että rotubiologian hankkeita on ollut myös suomenruotsalaisilla, on sen sijaan ollut useimmille tuntematon tosiasia. Yhteneväisyydet natsiaatteeseen ovat ilmeisen selvät.
Vuonna 1906 Ruotsalaisen puolueen seuraajaksi tuli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP). Se pitää nykyäänkin Freudenthalia ”puolueen perustamiseen johtaneen kansallisen yhtenäisyysliikkeen isänä”. Tätä osoittaa myös se, että hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi puolue jakoi vuodesta 1936 lähtien vuosittain Freudenthal-mitaleja. Mitalin saajan tuli olla ansioitunut ruotsin kielen aseman edistämisessä erityisesti Suomessa. Mitalia jaettiin pronssisena, hopeisena ja kultaisena. Elisabeth Rehn on ainoa kultaisella mitalilla palkittu.
Freudenthal-mitalia ei ole jaettu vuoden 2007 jälkeen ja viimeiset mitalit myönnettiin Henrik Cederlöfille ja Paavo Lipposelle ankarasta pakkoruotsin puolustamisesta. Julkisessa keskustelussa eräs perussuomalaisten kansanedustaja arvosteli mitalin jakamista vuonna 2013 kysymällä, miten ”tunnetun rasistin nimellä voidaan jakaa mitalia?” Silloisen RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin mukaan RKP ei enää jaa mitalia, koska vaikka Freudenthal olikin ansiokas kielentutkija, ”Freudenthalin mielipiteet olivat kyseenalaisia” ja RKP ei ”halua jakaa palkintoa, joka loukkaa ihmisiä”. Koska väitteet rasistiyhteyksistä ja Freudenthalin rotuopista ovat tulleet mitalin yhteydessä yhä enemmän esille, on mitalin asemaa pohdittu RKP:ssa. Kuitenkaan päätöstä mitalin jakamisesta tai sen lopettamisesta ei vielä ole tehty. Julkisesti mitalia ei ainakaan enää jaeta.
Vaikka nykyinen RKP yrittää päästä eroon menneisyydestään, silloin tällöin asenteet suomenkielisiä kohtaan tulevat esiin. RKP:n puheenjohtaja Henriksson kyllä vakuuttaa, että puolue on sitoutunut oikeusvaltioperiaatteeseen, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Siitä huolimatta meillä Rannikko-Pohjanmaalla varsinkin maanomistus ja tonttien myynti suomenkielisille saattaa silloin tällöin kangerrella kielikysymyksen takia. Ahvenanmaalla tätä toimintaa ei edes peitellä, vaan siellä suomenkielinen on toisen luokan kansalainen.” - Anonyymi
halua... kirjoitti:
kuulua suomeen,olemme hyvin toimeentuleva ja ylpeä kansa,me ålantilaiset,me emme tarvitse suomea ja te jotka eivät meistä piä,voitte pysyä poissa tältä chattisivulta,åland för ålännigar !
Hah…hah…haaaaa…hoho…hohoo…!
Ååålantilaiset hurrit huivittuu!
—-
Perusjukka.fi
”Nykyinen vihervasemmiston natsijahti uutta oikeistohallitusta vastaan on täysin tarkoituksenhakuista ja repii eduskuntaa kahtia. Natseja ei ole oikeasti hallituspuolueissa, vaan oppositio luulee niitä olevan siellä ja valehtelee suu vaahdossa valtamedian tukemana. Oma media ei tietenkään riitä, vaan Suomen ”kauheasta natsihallituksesta” informoidaan myös ulkomaisia medioita, jotka tietenkin uskovat kaiken.
Tämä on jonkinlaista järjen köyhyyttä, tai sitten vain vasemmiston karvaan vaalitappion jälkeen tartutaan hädissään lillukanvarsiin, kun ei muuta ole saatavilla ja yritetään kaataa sillä hallitus. Myös kosto voi olla syynä, koska viime kauden oppositio haukkui Marinin hallituksen – täysin aiheesta! Hyökkäys on ollut todella raukkamaista, vaikka hallitus ei ole vielä ehtinyt edes aloittaa työtään, eikä yhtään ainoaa päätöstä ole tehty. On vain hallitusohjelma, joka aiheutti jännäkakat työtävieroksuvien ja ideologisesti työttömien housuun. Jonkinlainen somekirjoittelusta tutuksi tullut alatyylinen käyttäytymismalli on tarttunut mukaan myös eduskuntapolitiikkaan, eikä argumentoinnissa keskitytä enää itse asiaan, vaan haukutaan jo henkilötasolla natseiksi.
Kun vasemmisto aloitti natsivainon ja menneisyyden kaivamisen, ei ehkä tullut mieleen, että omasta pesästä voisi löytyä myös kiusallisia luurankoja. Jos tällaiseen ”arkeologiaan” mennään, niin kaivauksissa saattaa löytyä vieläkin pahempia luurankoja kuin SDP:n Antti Lindtmanin “kännissä ja läpällä” otetut natsikuvat munasillaan tai muita nuoruuden irstailuja. Varsinkin RKP:lla on hyvin rasistinen menneisyys. Jo pelkkä puolueen nimi Ruotsalainen kansanpuolue viittaa Ruotsiin eikä Suomeen. Ymmärtäisin jos nimi olisi Ruotsinkielinen kansanpuolue, silloin huomioitaisiin puolueen kotimaakin. Onko tälle nimen muodolle hyvä syy?
RKP:n menneisyys on kiusallinen
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on hyökännyt perussuomalaisia vastaan natsisyytöksillä ja väittää perussuomalaisissa olevan natseja. Minusta tämä on joko tyhmyyttä tai sitten huomio yritetään saada pois RKP:n omasta rasistisesta menneisyydestä ja rotuoppien kannattamisesta. RKP:n edeltäjä Ruotsalainen puolue perustettiin 1870-luvulla ja puolueen oppi-isänä pidetään Axel Olof Freudenthalia. Hän oli suomenruotsalainen kielentutkija ja 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja ja sitä kautta merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. Freudenthal harrasti rotuoppeja ja piti suomalaisia rodullisesti alempiarvoisena. Hän näki myös suomenkielisen enemmistön uhkana, ja esitti siltä suojautumiseksi aktiivista vastarintaa ja jopa radikaaleja toimia, kuten separatismia. Rotuhygienian ja rotubiologian kaltaiset käsitteet tuovat helposti nykyihmisen mieleen natsismin, keskitysleireirit, kallonmittaukset ja muita epämiellyttäviä asioita. Se, että rotubiologian hankkeita on ollut myös suomenruotsalaisilla, on sen sijaan ollut useimmille tuntematon tosiasia. Yhteneväisyydet natsiaatteeseen ovat ilmeisen selvät.
Vuonna 1906 Ruotsalaisen puolueen seuraajaksi tuli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP). Se pitää nykyäänkin Freudenthalia ”puolueen perustamiseen johtaneen kansallisen yhtenäisyysliikkeen isänä”. Tätä osoittaa myös se, että hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi puolue jakoi vuodesta 1936 lähtien vuosittain Freudenthal-mitaleja. Mitalin saajan tuli olla ansioitunut ruotsin kielen aseman edistämisessä erityisesti Suomessa. Mitalia jaettiin pronssisena, hopeisena ja kultaisena. Elisabeth Rehn on ainoa kultaisella mitalilla palkittu.
Freudenthal-mitalia ei ole jaettu vuoden 2007 jälkeen ja viimeiset mitalit myönnettiin Henrik Cederlöfille ja Paavo Lipposelle ankarasta pakkoruotsin puolustamisesta. Julkisessa keskustelussa eräs perussuomalaisten kansanedustaja arvosteli mitalin jakamista vuonna 2013 kysymällä, miten ”tunnetun rasistin nimellä voidaan jakaa mitalia?” Silloisen RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin mukaan RKP ei enää jaa mitalia, koska vaikka Freudenthal olikin ansiokas kielentutkija, ”Freudenthalin mielipiteet olivat kyseenalaisia” ja RKP ei ”halua jakaa palkintoa, joka loukkaa ihmisiä”. Koska väitteet rasistiyhteyksistä ja Freudenthalin rotuopista ovat tulleet mitalin yhteydessä yhä enemmän esille, on mitalin asemaa pohdittu RKP:ssa. Kuitenkaan päätöstä mitalin jakamisesta tai sen lopettamisesta ei vielä ole tehty. Julkisesti mitalia ei ainakaan enää jaeta.
Vaikka nykyinen RKP yrittää päästä eroon menneisyydestään, silloin tällöin asenteet suomenkielisiä kohtaan tulevat esiin. RKP:n puheenjohtaja Henriksson kyllä vakuuttaa, että puolue on sitoutunut oikeusvaltioperiaatteeseen, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Siitä huolimatta meillä Rannikko-Pohjanmaalla varsinkin maanomistus ja tonttien myynti suomenkielisille saattaa silloin tällöin kangerrella kielikysymyksen takia. Ahvenanmaalla tätä toimintaa ei edes peitellä, vaan siellä suomenkielinen on toisen luokan kansalainen.”
- opetellaan suomea.
Kannattaa perehtyä tosiasioihin ennekuin alkaa kirjoittamaan "faktaa" eli MuTua....
Siinä missä suomenkieliset opiskelevat pakkoruotsiaan yläasteella, näillä täällä "pakkosuomi" alkaa viidenneltä luokalta.
Vain vanhat ja jotkut keski-ikäiset eivät juurikaan suomea osaa. Nuoret alkavat osata jo paremmin, etenkin saaristossa koska täällä on paljon suomalaisia. Yhä enenevässä määrin myös asukkaina. Manner-Ahvenanmaalla ruotsinkieli on selkeästi enemmistönä.- eli MuTua....
"Nuoret alkavat osata jo paremmin,etenkin saaristossa koska täällä on paljon suomalaisia. Yhä enenevässä määrin myös asukkaina."
Ketä siellä aikaisemmin asui? Älä nyt vaan vastaa että ahvenanmaalaisia. - pilkunviilaaja...
eli MuTua.... kirjoitti:
"Nuoret alkavat osata jo paremmin,etenkin saaristossa koska täällä on paljon suomalaisia. Yhä enenevässä määrin myös asukkaina."
Ketä siellä aikaisemmin asui? Älä nyt vaan vastaa että ahvenanmaalaisia.SUOMENKIELISIÄ!
Oletko nyt tyytyväinen kun korjasin sanan? - päivänlilja
pilkunviilaaja... kirjoitti:
SUOMENKIELISIÄ!
Oletko nyt tyytyväinen kun korjasin sanan?miksi täällä kiistellään Ahvenanmaasta noin kovasti? Itse olen paljasjalkainen hesalainen, mutta toivoisin, ettei kielikysymys herättäisi noin ärtyisiä kommentteja. Olemme mieheni kanssa pitkään suunnitelleet käyntiä Ahvenanmaalla ja tänä kesänä aiomme vierailla siellä ja innokkaasti tutkia saarta. Otamme matkan reippailun kannalta ja pyöräilemme. Tulemme toimeen ruotsin kielellä, mitä nyt koulussa luimme, joten aiomme puhua saarella ruotsia. On mielenkiintoista nähdä Ahvenanmaa, sehän tuntuu aivan kuin menisi ulkomaille, vaikka onkin osa Suomea. Helmikuun pakkasista matkasimme Etelä-Afrikan kesäiseen helteeseen, joten nyt kesälomalla on kotimaan vuoro. Hyvää juhannusta kaikille!
- umpisuomalainen
päivänlilja kirjoitti:
miksi täällä kiistellään Ahvenanmaasta noin kovasti? Itse olen paljasjalkainen hesalainen, mutta toivoisin, ettei kielikysymys herättäisi noin ärtyisiä kommentteja. Olemme mieheni kanssa pitkään suunnitelleet käyntiä Ahvenanmaalla ja tänä kesänä aiomme vierailla siellä ja innokkaasti tutkia saarta. Otamme matkan reippailun kannalta ja pyöräilemme. Tulemme toimeen ruotsin kielellä, mitä nyt koulussa luimme, joten aiomme puhua saarella ruotsia. On mielenkiintoista nähdä Ahvenanmaa, sehän tuntuu aivan kuin menisi ulkomaille, vaikka onkin osa Suomea. Helmikuun pakkasista matkasimme Etelä-Afrikan kesäiseen helteeseen, joten nyt kesälomalla on kotimaan vuoro. Hyvää juhannusta kaikille!
Vietin muutama vuosi sitten kaksi viikkoa ahvenanmaalla Maarianhaminassa ja pyöräillen ympäri saarta. Erittäin miellyttävä paikka ja ystävälliset ihmiset, ei tietoakaan karsaasti katsovista ihmisistä. Peruskouluruotsi sujui jotenkuten mutta muistaakseni taisin suomeksikin asioida.
Varsinkin jäi mieleen saaren pohjoispuolella oleva ravintola jossa sai erinomaista lankkupihviä, ja muusi oli suussa sulavaa :)
Aion vielä joskus käydä uudelleen. - Anonyymi
Kyllä se sonnikin poikii, kun on pakko!
- Härski
Ruotsiia yli 4 v asuneena voin sanoa että ahvenanmaa on paska paikka. Ruotsalaset kohtelevat suomalaisia paremmin kuin ahvenanmaalaiset. Olin pari päivää Maarianhaminassa ja kokemus karmea. Oli työmatka ja en ikinä omaa rahaa tuhlaa ko paska paikkaan.
- Pärski
Eli sitä sait mitä tilasitkin..
- Anonyymi
Pärski kirjoitti:
Eli sitä sait mitä tilasitkin..
Onko mikään muuttunut tämän päivälleen 16 vuotta sitten 2005 annetun EY-tuomioistuimen päätöksen jälkeen vai onko mm. kielirasismin annettu jatkua sellaisenaan ikään kuin mitään oikeusprosessia ei olisi koskaan käytykään.
Euroopan yhteisöjen komissio vaati kanteellaan yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Suomen tasavalta ei ollut noudattanut rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta 29.6. 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/43/EY mukaisia velvollisuuksiaan.
Suomen tasavalta tunnusti vastauksessaan kanteen perustelluksi.
Päätös oli seuraava:
Suomen tasavalta on jättänyt täyttämättä sille direktiivin mukaan kuuluvat velvoitteet, koska se ei ole antanut määräajassa rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta 29. kesäkuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/43/EY noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä Ahvenanmaan maakunnan osalta.
Jos entinen meno jatkuu - hämmästyn!! Enkä vähiten siksi, että 16 vuotta sitten istuva presidenttimme oli koulutukseltaan juristi samoin kuin nykyinenkin.
Jos muutosta parempaan eli pois kielirasismista on tapahtunut, olen enemmän kuin iloinen.
Tästä linkistä löytyy koko päätös: (ellei avaudu suoraan tästä, niin copy-paste)
http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?docid=53176&doclang=fi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?docid=53176&doclang=fiAhvenanmaalla olisi viisasta aloittaa venäjän kielen opinnot, sillä sitä kohta tarvitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahvenanmaalla olisi viisasta aloittaa venäjän kielen opinnot, sillä sitä kohta tarvitaan.
kohta Ahvenanmaalla on venäjänkieli kotikielenä
- Anonyymi
Nyt jää taffelit kauppaan !!!
- Anonyymi
Samoin!! Onneksi on muitakin perunalastuntekijöitä, parempiakin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin!! Onneksi on muitakin perunalastuntekijöitä, parempiakin!!
Niin on jäänyt
- Anonyymi
Itse olen kaksikielinen. Ahvenanmaalaiset virkamiehet, kun tulevat mantereelle, eivät kuuntele suomenkielisten ruotsiksi esittämää asiaa - vaan ainoastaan sitä, kuinka monta kielivirhettä ihminen tekee.
99 prosenttia ihmisistä, huomatesaan mantereelta tulevan puhuvan ruotsia, kysyvät ensimmäiseksi kuinka ruotsin kieli jaksaa mantereella. Tämä todistaa ettei kenellääkään ole koskaan mitään muuta mielessään kuin ruotsin kieli.- Anonyymi
...vai ruotsalaisen kieli..?
- Anonyymi
Joko me saamma pian natotukikohdan tänne? Sen voisi rakentaa tuohon venäläisten viereen?
- Anonyymi
AHVENANMAALAISTEN MIESTEN VIHAMIELISYYS JOHTUU SIITÄ, ETTÄ RUOTSALAISTEN TAPAAN NE HALUAVAT ARMEIJAAN HIUSVERKOT JA PITSIREUNAISET PIKKUHOUSUT : NE EIVÄT OLE MIEHIÄ, SILLÄ HEILTÄ PUUTTUU VERESTÄ TESTOSTERONIA JA TAPPAJASOLUJA .....
- Anonyymi
VENÄLÄISET TULEVAT VIELÄ KYSELEMÄÄN, KUINKA VENÄJÄN KIELI SUJUU AHVENANMAALLA !!!!!!!
- Anonyymi
No niin, Venäjä on suututettu !!!!
Koska vastustusta ei ole, voivat tulla tänne kalastusaluksilla vaivihkaa, ja suorittaa työnsä ÄÄNETTÖMÄSTI PISTIMILLÄ - VENÄLÄISEEN TAPAAN .... - Anonyymi
Kun sota syttyy niin saamme Ahvenanmaalta ison joukon miinanpolkijoita etulinjaan.
- Anonyymi
EI NIISTÄ MUUHUN OLE ..... MUNATTOMIA "MIEHIÄ" .
- Anonyymi
SAAPA NÄHDÄ, POLVISTUVATKO RUOTSALAISET NYT ÄRDOANIN EDESSÄ .... Luulen, että kontalleen ne menevät, ja muuttavat lakejaan .....
- Anonyymi
TAI POLTTAVAT KORAANIN !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TAI POLTTAVAT KORAANIN !!!
JÅÅÅÅ !!!! NYT OLIS GÖÖRANEIDEN AIKA POLTTAA TAAS KORAANI !!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JÅÅÅÅ !!!! NYT OLIS GÖÖRANEIDEN AIKA POLTTAA TAAS KORAANI !!!!!!
Olisihan se mielenkiintoista ....
- Anonyymi
NO NIIN !!!!! NYT RUOTSIN PÄÄMINISTERI PYYSI ANTEKSI ÄRDOANILTA !!!!!!
- Anonyymi
JOUTUI PYYTELEMÄÄN ANTEEKSI, KOSKA DEMARIT OVAT PILANNEET RUOTSIN LAINSÄÄDÄNNÖN JA MUUTTOLIIKKEEN ..............
- Anonyymi
DEMARIT AJANEET ALAS ASEVOIMATKIN ....
- Anonyymi
Vituttaako GÖRANIA yhtään, kun typeryys on paljastettu ????
- Anonyymi
Ei ne mitään ymmärrä , ei Ahvenanmaalaisetkaan. KUN SUOMI PYRKI NATOON, PÄÄSI SUORAAN JA ILMAN LAIN MUUTOSTA TAI ANTEEKSI PYYNTÖÄ .....
Ruotsi joutui nöyristelemään...- Anonyymi
Nöyristely tekee hyvää niille itserakkaille TOLLOILLE !!!!!
- Anonyymi
Ruotsi on ollut 200 vuotta suojassa VenäjältÄ SUOMEN SELÄN TAKANA. SIKSI SE ON RAPPEUTUNUT .....
- Anonyymi
Ruotsi on rappeutunut, harhainen maa ....
- Anonyymi
AHVENANMAALAISET !!! VITUTTAAKO TEITÄ, KUN JOUDUTTE KUULEMAAN ITSESTÄNNE TOSI ASIOITA ?
- Anonyymi
KAIKKI SYY RUOTSISSA ON HÖRHÖJEN DEMARIEN SYYTÄ, JOTKA OVAT OLLEET ENEMMISTÖNÄ ....
- Anonyymi
Ruotsin pitää mennä vielä syvemmälle kontalleenTURKIN edessä, niin Demaritkin pääsevät Natoon ...
- Anonyymi
SELLAISTA SE ON, KUN RUOTSALAISET OVAT OLLEET NARSISTEJA JA VITTUILLEET .....
Tuskin Ahvenanmaalaiset ymmärtävät ottaa tästä oppia ..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SELLAISTA SE ON, KUN RUOTSALAISET OVAT OLLEET NARSISTEJA JA VITTUILLEET .....
Tuskin Ahvenanmaalaiset ymmärtävät ottaa tästä oppia .....Onko Ahvenanmaalla Venäjän vakoilijoita, kuten takaisin palautetut 9 kpl Venäjän kansalaisia Helsingissä?
- Anonyymi
Ahvenanmaalaiset eivät joudu armeijaan ja maksavat meille 4800 € / mulkku vuodessa !
Ehdotankin että vuokraamme sen venäläisille sotilastukikohdaksi heti;
-saamme tuloja
-paikallisten kielitaito paranee parin vuoden asepalveluksessa
-saaren asukkaiden kunto kohoaa huimasti
Ehdotukseni on paras Win-Win tilanne, kaikki voittavat ! - Anonyymi
Venäjän Helsingin lähetystöstä on karkoitettu yhdeksän vakoojaa !!!!! AHVENANMAA HALUAA PITÄÄ OMANSA !!!!!!
- Anonyymi
Ahvenanmaalaiset tykkää siitä enemmän kuin suomalaisista, ja haluavat pitää sen ...... Ei venäläisiä ole arvosteltu VAAN SUOMALAISIA ....
- Anonyymi
Montako Vemäläistä vakoojaa Ahvenanmaalla on ?
- Anonyymi
TYPERÄT, TOLLOT AHVENANMAALAISET ......
- Anonyymi
Vituttaako ?
- Anonyymi
Pitäähän Maarianhaminassa yksi vakooja pesäke olla ....
- Anonyymi
Muuten Venäjän sukellusveneet ajavat karille. RUOTSI EI PÄÄSE NATON JÄSENEKSI, eivätkä Venäjän sukellusveneet aja enää karille Tukholman tai Maarianhaminan rantakivikkoon ...
- Anonyymi
Suomen uusi hallituksen pitää lakkauttaa Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalta.
Sen jälkeen Suomi miehittää Ahvenanmaan loppuu se kerman kuorinta.- Anonyymi
...Suomen uusi hallitus pitää lakkauttaa..!
Kun ei edes kirjoitustaitoa ole niin kirjoittelee nöin pölhöjä!
- Anonyymi
EI PÄÄSE RUOTSI NATOON, EI, EI, EI ! TASO EI RIITÄ !!!!!
- Anonyymi
DEMARIEN TEKEMÄ LAINSÄÄDÄNTÖ MAHDOLLISTAA TÄMÄN HULLUUDEN ....
- Anonyymi
Tämän hullun huudonko, huutokirjainten käytön?
- Anonyymi
Ette te ålantilaiset pärjää omillanne, me maksamme 4800 € / mulkku joka vuosi ja teidät on vapautettu asepalveluksesta.
Ehdotankin että vuokraamme saaren 99 vuodeksi Venäjälle sotilastukikohdaksi.
Me saamme tuloja ja saarelaisten kunto ja kielitaito paranee kahden vuoden pakollisessa asepalveluksessa.
Tätä sanotaan WIN-WIN tapaukseksi, kaikki voittavat ! - Anonyymi
Vituttaako, kun Ruotsalaisten asema maailman politiikassa ja omien asioiden hoidossa on paljastunut koko Maailmalle ?
- Anonyymi
Mitäpä ne ymmärtäisivät ????
- Anonyymi
Koskahan Ahvenanmaalaiset saavat hirmuisen pääkivun, otsan takana napsahtaa, ja tämä sakki saa ensimmäisen kerran historiansa aikana realiteetit paikalleen ???????
- Anonyymi
AHVENANMAA ON AINA IHAILLUT VENÄJÄÄ, JA LUOTTANUT SEN SOPIMUKSIIN !!!!!!
- Anonyymi
Ahvenanmaalaiset !!1
Uskokaa. uskokaa, uskokaa aina vaan Venäjää !!!! - Anonyymi
KUN AINA OTATTE MALLIA RUOTSISTA, EIKÖ KORAANI VOITAISI POLTTAA MAARIANHAMINASSAKIN ?????
- Anonyymi
Eivät halua olla Freudentahl-mannekiineja.
- Anonyymi
MITÄ !!!!! EIVÄTKÖ MUKA HALUA OTTAA MALLIA RUOTSISTA ???????? SUOMIHAN EI KELPAA !!!!!!!!!!
- Anonyymi
OLISIHAN SE KOPMEAA, JOS NATO LINNOITTAISI GOTLANNIN JA AHVENANMAAN .....
- Anonyymi
NATO tukikohta rakennetaan ahvenanmaalle. Se on oikein.
- Anonyymi
Tarvitaan linnoitus Gotlantiin ja *Ahvenanmaalle !
- Anonyymi
Mielestäni TAXFREE toiminta pitää saada Ranuallekin, ja Ahvenanmaan erikoisoikeudet Nurmekselle!!!!!
- Anonyymi
AHVENANMAALAINEN ASENNE: VASTUSETAAN SUOMEA, JA SUOMEN ARMEIJAA, MUTTA RAKASTETAAN VENÄLÄISIÄ JA VENÄJÄN SUURLÄHETYSTÖÄ MAARIANHAMINASSA ....
JA AMERIKKALAISIA inhotaan .... - Anonyymi
Ruotsinkieli tekee ihmisotuksista herrakansaa, hienoja parempia ihmisiä, joilla ei ole pissareikääkään.
Ruotsinkieliset ovat rasisteja.
FREUDENTHALIN OPPEJA toteutettiin räikeästi myös viime sotien lähes puolen miljoonan Karjalan evakkojen asuttamisen yhteydessä. RKP:n eliitti vastusti jyrkästi asuttamista ruotsalaispitäjiin; ruotsalaisten ”pyhälle maalle.” Maan hätätilannetta ja Ruotsista pyydettyä ja saatua painostusapua hyväksi käyttäen maanhankintalakiin 1945 otettiin rkp-eliitin vaatimuksesta erityinen ”ruotsalaispykälä” (§92). Sen avulla ruotsalaispitäjät ja kartanonomistajat välttyivät evakkojen asuttamisesta mailleen.
Nyt me suomenkieliset vaadimme RKP:lta kaksinkertaista anteeksipyyntöä ja ilmoitusta rasistisen freuenthal-opin hylkäämistä.
Siinähän suomenkieliset ihmiset luokitellaan alempiarvoiseksi roduksi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal - Anonyymi
Axel Olof Freudenthal oli keskeinen henkilö Ruotsalaisessa puolueessa, joka toimi 1870–1906. Tuon puolueen perillinen on Ruotsalainen kansanpuolue.
Kustaa Adolfin päivänä marraskuun kuudentena maamme ruotsinkieliset viettävät Ruotsalaisuuden päivää. Aatteellisen pohjan Ruotsalaisuuden päivän vietolle loi Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen alkuunpanija, Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori Axel Olof Freudenthal (1836-1911).
Kivijalkana tälle liikkeelle oli Freudenthalin julistus: ”Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa.” (L A Puntilan väitöskirja ”Ruotsalaisuus Suomessa”, Otava 1944.)
Muutama Freudenthalin kiteyttämä ydinkohta Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen aatepohjasta (Puntila):
”Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria”.
”Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla.”
”Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku.”
”Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille.” ”Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.”
http://www.saunalahti.fi/~eiry
Rkp jakaa edelleen vuosittain A.O.Freudenthalin nimelle nimettyä kunniamitalia. Mm. Johannes Virolainen (kesk/rkp) ja Paavo Lipponen (kesk/rkp) ovat käyneet sen pokkaamassa aplodien kera Rkp:ltä. - Anonyymi
Ahvenanmaa tarvitsee kipeasti lisää mustilaisia!
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-168362
RKP ottakaa olkaa hyvä, vassoguu! - Anonyymi
Ahvenanmaa tarvitsee kipeasti lisää mustilaisia!
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-168362
RKP ottakaa olkaa hyvä, vassoguu! - Anonyymi
Ruotsinkieliset RKP on kuin tasapainoton, narsistinen, niskojaan nakkeleva ylimielinen feministinainen.
Vaatii tasa-arvoa vaikka tosiasiassa vaatii yksinvaltaa.
On arvaamaton, epäjohdonmukainen, itkun pirauttelij, jos ei saa läpi muuten mahdottomia vaatimuksia. Valehtelee sujuvasti ja toiminnan kohde vaihtelee teinimäisen puberteettisesti.
Pitää perusteettomasti itseään ylivertaisena, parempana kuin kukaan muu.
Eikä pysty keskittymään oleelliseen pitkäjännitteisesti. Käyttäytyminen vaihtelee laidasta laitaan riippuen kuukausikierrosta!😩😄
Siitä ei tiedä, onko lintu vai kala.
Allihuuppa! Soon ska vi sjunga notta ”svensksprookika e väärdens fiinaste menskor” - Anonyymi
Rasisti-punavihreä-RKP:loisten kuukautiset elokuulta on nyt ohi!!!
Jippii!!!
Miten arvopohja on kunnossa syyskuussa, naiset ovat niin arvaamattomia!
Hallitus joutuu aina kriisiin, kun ruotsin tytötöille tulee ne! - Anonyymi
Ahvenanmaa ei hyväksy turvapaikan hakijoita. Oli 2015 vuonna rasistista käyttäytymistä. Ahvenanmaa ja RKP toimesta kun eivät auttaneet turvapaikan hakijoita. Yhtäkään ihmistä eivät ole ottaneet vastaan lähi idästä taikka Afrikasta vielä tänäkään päivänä.
Rasistista ja syrjomistä- Anonyymi
OVAT AINA SYRJINEET SUOMENKIELISIÄ ....
- Anonyymi
Kyllä minulla on Ahvenanmaalaisista hyvä kokemus. Tapasin ystävällisen Ahvenanmaalaisen Maarianhaminan keskustassa...siinä rautatieasemalla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251