Taas on kesä täällä ja olen yksinäisempi kuin koskaan.En osaa tehdä yhtään mitään riittävän hyvin. En löydä miestä, en osaa seurustella, ajatukseni ei pysy mukana missään, pohdin mielessäni aina onko minussa jotain vikana, vaikka tulisi kuunnella "faktoja" tietoa, elän liikaa tunteella.Mietin epäonnistuneita ihmissuhteita, vanhuutta, sairauksia,mielistelen kaikkia, en pysy hölpöttäjien vauhdissa, jännitän, en osaa olla kuten aikuiset(23v) tulisi olla, en osaa pitää hauskaa bailata.Yksinkertaisesti en osaa elää.Olisi siis parempi jos menisin pois täältä toisia häiritsemästä. En tiedä miten eläisin, jotta voisin olla mieliksi toisille mutta myös itselleni. Tuntuu kuin elämälläni ei olisi mitään suuntaa tarkoitusta.
Parempi kun menisin pois
Smiledown
101336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
aivan samoin kuin sinä. Olen 24-vuotias miespuolinen henkilö ja työelämässä mukana. Työelämässä olen erittäin sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Huolehdin itsestäni, enkä vaadi toisilta mitään erityistä.
Ulkoisesti varmasti näyttää, että kaikki on todella hyvin. Silti tuntee olevansa vain niin yksin. Pelkään myös ihmissuhteiden kariutumisia, eroja yms. Tunteiden näyttäminenkin on minulle normaalia. Itkeminen ja nauraminen kuuluu elämään.
Olen myös hyväntahtoinen, ja ehkä siksi juuri siitä kärsiikin. Yrittää aina vain olla kaikkien mieliksi. Toisaalta, kun tuntee, niin tuntee ilotkin myös paremmin.
Olisi ihan mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi. Voin antaa sähköpostiosoitteen, jos haluat kirjoittaa?
Ei kannata antaa periksi...
Luen turhautuneena viestisi. Et ole löytänyt omaa polkuasi.
Itselläkin vain kompuroiden käyty kansakaoulu, mutta sisällä kytevän tiedonjanon
ansiosta pääsin paskaduunarina ihmettelemään popularisoidun tiedon valtameren ulottuvuuksia.
Sinun ikäisenä sekä järkytyin että ihastuin, mitä kaikkea kirjastojen tiedepalstat
voivatkaan tarjota.Esim.
Alexis Carrell kirjallaan Tuntematon Ihminen laukaisi prosessin, jolta ei ole paluuta.
Ihmisen aivorakenne mahdollistaa uskomattomien asioiden toteutumisen.
Vältin vihannestasoisen elämänkohtalon, itsesäälinsuon tarpomisen tahtoelämää
kehittämällä. Tässä esim. Emile Couen menetelmä isesuggestion avuin näyttää
päivänvaloa synkeänkin depression pohjalta.
Hirmuisen sodan auktoriteetteja vastaan se myös kehitti. Kukaan ei oo mitään asenteen.
Väitän kylmästi, että sisälläsi vellovat pelot estävät sinua näkemästä
mahdollisuuksien rannattomalle ulapalle.
Elämäntarkoituksettomuuden tilalle - elämänikäistä itseopiskelua.
Eikä yksikään päivä kulu kokonaan hukkaan!
Enpä osaa minäkään yhtikäs mitään hyvin, ikään kuin minulla ei olisi minkäänlaisia lahoja missään asioissa. Kaikessa olen joko huono tai keskiverto. Minäkään en osaa "pitää hauskaa" sillä tavalla kuin se ymmärretään. En minä mitään "bilettää" osaa eikä välttämättä kiinnostakaan, en ainakaan tykännyt yhtään olla baarissa, yäk!
Töissä joskus häpeän itseäni koska en ajattele mitään, omiani vain, ja sitten tunnen itseni jotenkin vajaaälyiseksi kun teen jotain väärin tai en tajua jotain. Olen idiootti ja se hävettää.
En osaa kuvitella itseäni tilanteeseen, että minulla olisi poikaystävä. Minulla on aina ollut vain naispuolisia ystäviä (ei ole niitäkään enää) joten en ole miessukupuolen kanssa pahemmin kanssakäynyt kunnolla. Kun joku mies yrittää lähestyä minua (joka on tainut käydä vain kaksi kertaa eläissäni) keksin keinon paeta paikalta. En tykkää, ujostuttaa.
Ujouttani myös usein häpeän.
En minäkään näe mitään syytä miksi täällä elän, ei ole mitään tarkoitusta ja tulevaisuus näyttää synkältä koska olen täysin lahjaton. Miten selviydyn mistään? Tunnen itseni todella tyhmäksi kaikessa. Pärstänikään ei ole kovin kummoinen joten sekään ei tuo vastapainoa. Olen pelkkä nolla mutta sen tiedon kanssa kaiketi täytyy nyt sitten porskuttaa eteen päin, vaikka en kyllä tajua mihin tässä oikein porskutellaan, kun mitään päämäärää ei ole.
kirjoittaa tässä suurperheen väsynyt, mutta onnellinen keski-ikäinen äiti.
Teidän iässä tunsin samoin, olin mielettömän ujo, en kulkenut nuorempana missään, sitten vanhemapana vasta. Ylipainoakin oli, oli aina ollut, ulkonäkö ei kummoinen.Keskiverto olin kaikessa. Sitten vain kävi niin, että KOHTALO tai mikä lie toi nykyisen mieheni kuvioihin ja elämäni muuttui totaalisesti. Sain puolison ja lapset, jotka ovat mulle kaikki kaikessa. Uskon, että JOKAISELLA meistä on tarkoitus, oma tehtävä, joillakin se vain odotuttaa ja odotuttaa. Odottaminen on piinallista ja asioita tahtoisi hoputtaa, mutta se ei auta. Mutta ehkäpä sitä saamaansa osaa sitten arvostaa, kun se hetki koittaa!!!
liian ujo, hiljainen, siksi en kelvannut kaveriksi kenellekään koulussa. :(
Samat on kokemukset. Mulla on tosin ikää 10 vuotta enemmän.
En "osaa" bailata. Ujous vaivaa häiritsevästi varsinkin tutustumistilanteessa, joten small talkin heittämisestä ei tule mitään. Todella "loistavat" puitteet suhteen syntymiselle.
Lisäksi joskus kauan kauan sitten tehdyistä aloitteista jäi sen verran huonot kokemukset mieleen, joten noidankehässä ollaan hartioita myöten.
Liian monta vuotta on tullut elettyä yksin :(
Ei kenenkään tarvitse olla hyvä kaikessa. Löydät varmasti omat vahvuutesi kuuntelemalla sisintäsi ja tekemällä sitä mistä itse nautit. Ja ei moni muukaan seurustele vielä parikymppisenäkään. Onhan sinulla koko elämä aikaa. Nykymeno vaan tuntuu olevan sellaista, että pitää hirveällä kiireellä tehdä sitä ja tätä.
Suosittelen sua muuten tekemään masennustestin, koska toi kuulostaa siltä. Itse sain apua terapiasta, tunteen että joku välittää. Olet kallisarvoinen ihminen, muistahan se!
http://www.tukiasema.net/gallup/default.asp?gallupID=19
Minullakin on hyvin ankeaa. Olen yrittänyt miettiä asiaa tavallaan siltä kanilta että koska ei ole mitään menetettävää, ei ole mitään syytä myöskään olla elämättä täysillä. En kylläkään vielä ole onnistunut tässä mutta teoriassa tämä on minusta aika looginen tapa ajatella kun on pohjalla.
Siis periaatteessa miksi esim. tappaa itsensä jos on pohjalla, kun voi esimerkiksi myydä kaiken omaisuutensa ja muuttaa havajille relaamaan? Ymmärrätkö? Se miksi kukaan ei tee niin johtuu siitä että kaikilla on niin paljon kaikkea meneillään, työ, suhteet ynnä muut. Jos näitä ei ole, silloin on vapaa tekemään elämällään mitä haluaa. Voia laittaa kunnolla ranttaliksi ja tehdä esim. edellämainitulla tavalla. Ainoa asia mikä voi tulla eteen on pelko. Sen pystyy kuitenkin ohittamaan ajattelemalla että ei elämä niin vakavaa ole. Ei helppoa mutta mahdollista.
Sä oot tässä elämäs vissii, elää voi jos jaksaa tätä hommaa ees vähän alusta. Mä nyt vielä ite jaksan.
Lukee ton mun kirjotuksen eli toi Yks Tarina juttu. Vois olla kiva kirjotella. Saman ikäsii ollaa ja aikalailla samoin tuntevii