Tätä tapahtuu varsinkin silloin kun alan tapailla jotain miestä. En keksi mitään puhuttavaa!! En edes osaa vastata pojan kysymiin kysymyksiin! Usein kun hän kysyy jotain, tulee pitkä hiljaisuus kun mietin mitä vastaisin. Enkä keksi mitä sanoisin. Hiljaisuutta kestää niin uskomattoman paljon. En yksinkertaisesti keksi mitään puhuttavaa. Ehkä kerran vartissa sanon jotain säähän liittyvää. Pää on vaan niin tyhjä!! Ja sitten kun alan pakolla keksimään jotain sanottavaa, en ainakaan keksi. Enkä kyllä keksi muutenkaan. Miten voin olla tälläinen? Miksi olen tälläinen? Kaikki suhteet kaatuvat siihen kun mies ei saa minusta mitään irti. En osaa puhua. Tämä ahdistaa jo tosi paljon. Keskustelumme tyssää jo heti alkuun, kun en osaa vastata kysymyksiin enkä keksi mitään puhuttavaa. Eikä tämä mene ohi parin tapaamisen jälkeen, vaan jatkuu kuukauden ajan niin kauan kun mies kyllästyy.
Kun ei keksi puhuttavaa
oikeasti
95786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
nii joo,, sun pitää vaan oivaltaa jollakin tavoin se ettei sillä nyt niin älytöntä merkitystä oo mitä sanot. ja pikkuhiljaa opetella läpisemään. Älä tiedosta itteäs ja olemistas nii kamalasti, just sillä vaan pilaat kaiken. Opettele rentoutumaan ja olemaan miettimättä itteäs liikaa, kyse ei oo sinusta vaan teistä, joten et voi keskittyy itsees liikaa.
eikö ois mukavampi puhella vaikka ohi kävelevästä sorsasta, tyyliin.. ois hauskaa olla sorsa, tai IHAN MITÄ VAAN! huumorilla selviää. älä pingota, ei se oo mikään valtiovirailu tai eduskunnan kokoontuminen, ei tarvii tehä siitä niin vakavaa asiaa etteikö vois päästää pari idioottia lausetta. sillä vaan osotat et osaat tarttua hetkeen ja suhtaudut hyvällä asenteella elämään.
Et voi ainaskaa mitää menettää..
hyviä kesiä.. :)
Samoilla linjoilla äskeisen kanssa. Ei pitäisi keskittyä niin paljon siihen yrittämiseen, on parempi rentoutua ja sanoa mitä nyt ikinä mieleen tulee, vaikka se tuntuisi ihan tyhmältä (kunhan se ei loukkaa toista tai ole muuten hyvien tapojen vastaista).
Mielestäni taas ei tarvitse puhua, jos ei siltä tunnu. Väkisin puhuminen se vasta kamalaa onkin.
Itse olisin sulaa vahaa sellaisen tytön ääressä, joka olisi hiljaa tai "ei keksisi sanottavaa". Minulla on itse sama tilanne, että aina kun tapaan jonkun tytön, ja täytyisi alkaa puhella, en välttämättä puhu mitään. Kaikista rasittavinta on se, että vaikka etukäteen selitän, että olen mieluummin hiljaa kuin puhun väkisin, niin kukaan ei tunnu sitä tajuavan. No en itseasiassa ole edes kiinnostunut niistä tytöistä, jotka eivät tuota ymmärrä.
Että kyllä sinunlaisillesi tytöille on myös kysyntää! Älä muutu!
Mutta onko kaikenlainen "ylimääräinen" puhuminen väkisin puhumista? Mun mielestä mä en ainakaan kannusta puhumaan väkisin vaan pelkästään muuttumaan avoimemmiksi ja höllentämään omia vaatimuksia siitä, mikä on puhumisen arvoista. Hiljaisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos oma hiljaisuus häiritsee, totta kai sille saa koittaa tehdä jotakin. Eihän siinäkään ole mitään pahaa, jos tahtoo puheliaammaksi, eihän?
En ole muistaakseni tehnyt mitään luokitteluja sen suhteen, mikä on puhumisen arvoista ja mikä ei. Sanoin, että ei kannata väkisin puhua, jos ei siltä tunnu.
Mutta jos ahdistuu omasta hiljaisuudestaan eikä saa puhuttua liiallisen itsekritiikin vuoksi ja haluaa opetella puheliaammaksi, niin mainitsemasi vinkit kuulostavat hyviltä.
Kommentoin lähinnä sitä, kun kirjoitit lopuksi "Älä muutu!".
Itse saan / joudun työn puolesta puhumaan paljon. sellaista tyhjänpäiväistä tekopirteää asiakaspalvelupaskaa.
Olisi ihan löytää ihminen joka jaksaisi olla kuuntelematta minua jos minulla ei ole mitään sanottavaa ja ei itse etäännyttäisi itseään minusta puhumalla jotain tyhjänpäiväistä vaikka säästä vain puhumisen takia.. Paljon läheisempää olisi vaikka kuulla jos toinen puhuisi tuosta vaikeudesta ettei keksi oikein mitään sanottavaa.
Kaipaan rehellisyyttä. Löytyyköhän sitä mistään?
Itselläni on siitä apua, jos harjoittelen puhumista mielessäni. Olen siis keskustelevinani jonkun kanssa siitä tai tästä, ja toisinaan sitten tulen puhuneeksi samoin oikeille ihmisille. Kirjoittaessa keksii myös lisää puhuttavaa.
Olet varmaan tapaillut vääränlaisia ihmisiä. Varmaan se kohdalle sattuu oikeanlainen kaveri,jonka seurassa tunnet olevasi oma itsesi. Itse olen kolmekymmppinen ja ole ajatellut, jos jännittää toista liikaa etukäteen ja miettii liikaa sanomisiaan,niin eipä kannata nähdä enempää vaivaa sen tyypin eteen. Vaikka tuntuu,että uusia ihmisiä ei tapaa tarpeeksi,niin toisten ihmisten kanssa olen rennompi ja toisten kanssa huomattavasti ujompi.Moni varmaan ujosta ajattelee,että on ylpeä. Monestihan asia on niin että kyllä pakkopuhumisen yleensä toinen huomaa.
Siispä älä vaivaa päätäsi sellaisiin tyyppeihin joita jännität liikaa:)