Tiedostaako Ihminen säälivänsä oikeasti itseään, kun säälii muita? Toisen ihmisen ahdingossa roikkuminen tai tilanteen säälittely tai inhoaminen saattaa saada ironisia piirteitä. Miten sääli kuvaa tunteitamme?
Onko sääli tai itsesääli sittenkään huono ominaisuus? Jospa jokainen tarvitsee hiukan ja toistuvasti sääliä jaksaakseen. Miten eroaa huomioon ottaminen ja sääli? Miten osoitamme lähimmäiselle kuuntelevamme hänen ongelmiaan, kun säälittelemällä, vähättelemällä; kyllä se siitä, ..kuule minullakin sitä/tätä.
Silti kaverista saattaa tuntua, etten ymmärrä. Suomalainen luonne kieltää säälimisen, itseään ei saa sääliä, eikä kaveria, saati sitten naapuria tai sukulaista. Sehän on ilkeetä, pahansuopaa.
Onko sääli luonnollista esim. KouluKiusattuja kohtaan? Säälittääkö Kodittomat Kissat? Hyväksikäytetyt Lapset? Säälittääkö teitä Ihmisten pahuus, ilkeät sanat?
Minulla on Omasta mielestäni Täysi lupa sääliä itseäni silloin,
kun koen tulleeni väärinkohdelluksi, elämäni vaikeaksi ja kun olen surullinen, avuton ja pieni.
PuolustautumisKeinona Tilapäisesti Sääli On luonnollista sekä itseä että ystävää kohtaan.
Minun Mielestäni Sääli on ihan yhtä kantava voima kuin Kateus tai Juoru.
Tunteita kieltämällä saa aikaan vain OravanPyörän, se tulee vastaan sitten myöhemmin. Mitä selkeämmin tulkitsee itseään ja tunteitaan; sitä nopeammin pääsee eroon kielteisistä painavista .. kivuistaan.
On toki olemassa sellaisiakin kipuja, joita joutuu sietämään läpi elämän; mutta ei niitä voi toisten harteille heitellä... jatkuvasti.
Sellaiset kivut ja tuskat; tunteet; tunnelmat pystyy Unohtamaan .. joita ei kanna sydämellään.
PitkäWiha on sellainen raastava voima, joka ruokkii ainoastaan pirunpenikoita. Sellaista ihmistä säälin todella. Uskonnon varjolla tehtyjä Sotijoita säälin vihan sekaisin tuntein.
Hetkellisesti voin sääliä jopa itseäni
Olenhan olemassa tässä "potaskassa" maailmassa osasena. Yritän säälillä ja itsesäälillä häivyttää tuskaa jota tunnen.
Unohtaa en pahuutta voi, koskaan. Olen äiti ja olen synnyttänyt lapsia maailmaan, josta en mene takuuseen.
Säälin tunteiden hyväksyminen on Terveellisempää kuin niiden kieltäminen.
Kerjää Sääliä, opit tuntemaan itsesi.
Sääli itseäsikin, jos pystyt säälimään myös muita.
(*.*)
cµccµµ
Onko sääli tai itsesääli sittenkään huono ominaisuus? Jospa jokainen tarvitsee hiukan ja toistuvasti sääliä jaksaakseen. Miten eroaa huomioon ottaminen ja sääli? Miten osoitamme lähimmäiselle kuuntelevamme hänen ongelmiaan, kun säälittelemällä, vähättelemällä; kyllä se siitä, ..kuule minullakin sitä/tätä.
Silti kaverista saattaa tuntua, etten ymmärrä. Suomalainen luonne kieltää säälimisen, itseään ei saa sääliä, eikä kaveria, saati sitten naapuria tai sukulaista. Sehän on ilkeetä, pahansuopaa.
Onko sääli luonnollista esim. KouluKiusattuja kohtaan? Säälittääkö Kodittomat Kissat? Hyväksikäytetyt Lapset? Säälittääkö teitä Ihmisten pahuus, ilkeät sanat?
Minulla on Omasta mielestäni Täysi lupa sääliä itseäni silloin,
kun koen tulleeni väärinkohdelluksi, elämäni vaikeaksi ja kun olen surullinen, avuton ja pieni.
PuolustautumisKeinona Tilapäisesti Sääli On luonnollista sekä itseä että ystävää kohtaan.
Minun Mielestäni Sääli on ihan yhtä kantava voima kuin Kateus tai Juoru.
Tunteita kieltämällä saa aikaan vain OravanPyörän, se tulee vastaan sitten myöhemmin. Mitä selkeämmin tulkitsee itseään ja tunteitaan; sitä nopeammin pääsee eroon kielteisistä painavista .. kivuistaan.
On toki olemassa sellaisiakin kipuja, joita joutuu sietämään läpi elämän; mutta ei niitä voi toisten harteille heitellä... jatkuvasti.
Sellaiset kivut ja tuskat; tunteet; tunnelmat pystyy Unohtamaan .. joita ei kanna sydämellään.
PitkäWiha on sellainen raastava voima, joka ruokkii ainoastaan pirunpenikoita. Sellaista ihmistä säälin todella. Uskonnon varjolla tehtyjä Sotijoita säälin vihan sekaisin tuntein.
Hetkellisesti voin sääliä jopa itseäni
Olenhan olemassa tässä "potaskassa" maailmassa osasena. Yritän säälillä ja itsesäälillä häivyttää tuskaa jota tunnen.
Unohtaa en pahuutta voi, koskaan. Olen äiti ja olen synnyttänyt lapsia maailmaan, josta en mene takuuseen.
Säälin tunteiden hyväksyminen on Terveellisempää kuin niiden kieltäminen.
Kerjää Sääliä, opit tuntemaan itsesi.
Sääli itseäsikin, jos pystyt säälimään myös muita.
(*.*)
cµccµµ
Vastaukset 20
Vanhimmat
kokopäivätoimiseksi itsensä surkuttelijaksi. Oikein tiukoissa paikoissa ja suurissa ratkaisuissa helposti jää makaamaan tilanteeseen. Valittaa toisille, säälii itseään, kerjää empatiaa; VÄSYTTÄÄ itsensä ja väsyttää toiset. Joku on joskus sanonut, että ihmisen ei ole TARPEEKSI paha olla, niin kauan kun hän pysyy tietyssä, inhottavassa tilanteessa. Kun mitta tulee täyteen, tapahtuu jotain...
Olen itse kokenut, että ratkaisemattomat, mieltäpainavat asiat ne vasta syövätkin energiaa. Kun on tehnyt asian itselleen selväksi, voi alkaa hoitaa itseään, vaikka surutyöllä. Se taas johtaa ylöspäin montusta.
On ihmisiä, jotka valittavat jatkuvasti. Mikään ei ole koskaan hyvin. Ihan tietoisesti yritän päästää uikutuksen läpi korvien. Mieluummin vetäistä esille jotain, joka vielä on hyvin ;)
Siinä täytyy itseäänkin kouluttaa. Tulee helposti ajateltua, että VAIN minulla on tällaista ja VAIN minulla on näin huono tuuri. Mutta esim. vierailu sairaalassa voi antaa ajatuksille ihan uusia ulottuvuuksia.
Onkohan itsesääli vain hetkellinen tunne?
Milloin se muuttuu kerjäämiseksi?
Sanotaanhan, että sääli on sairautta, entäs jos se onkin Empatian Sisko :D
Mitä tai ketä sääli auttaa? Ei ketään. Säälimällä itseäsi ajat itsesi vain alemmas ja alemmas. Tunnet kohta olosi vieläkin huonommaksi, olethan säälittävä, maailman murjoma otus.
Millä tavalla sääli auttaa koulukiusattuja, kodittomia kissoja tai hyväksikäytettyjä lapsia? Ei mitenkään. Säälin sijaan tarvitaan oikeita tekoja. Tarvitaan avustuksia, auttavia tekoja, kuuntelevaa ihmistä, oikeata olkapäätä, johon nojautua. On niin helppo verhoutua säälin harsoon: "Ei minun tarvitse enää tehdä mitään, olenhan antanut säälini".
Säälin vertaaminen juoruun on kaukaa haettua, sen sijaan sääli ja kateus voisivat olla vastakohtia. Molemmat kertovat silti kantajansa heikosta itsetunnosta ja kehittymättömyydestä.
Itsesääli on henkisesti avuttomien pakokeino, jolla haetaan useimmiten huomiota ja apua. Mutta mitä auttaa sääliä itseään, eihän kukaan edes tajua sitä? Jos haluaa oikeasti tukea ja turvaa, kannattaa avata suunsa oikeassa paikassa.
Onko säälin tunteiden kokeminen luovuttamista?
Entäs jos hetkellisestä säälistä saakin voimaa,
voi ns. rypeä siellä pohjamudissa,
jotta voi sitten sanoa "nousseensa"... ;D
säälin sua koska sulla ei ole ensimmäistäkään ystävää sätissä, tuskin myöskään oikeassa elämässä. olet yksi mätä hedelmä tiskissä joka pilaa koko kerätyn sadon.
Miksi Sinä Minua säälit? Toivotkos minulle ystäviä? Vai oletkos vahingoniloinen, ettei minulla sinun luulojesi mukaan ole "ensimmäistäkään" ystävää Sätissä ns. WirtuaaliOlohuoneessa :)
Vihjailet ettei minulla ole ystäviä Livessäkään. Minulle se kertoo sinun itsetunnostasi enemmän kuin uskotkaan.
Viimeisen lauseesi merkitys kertoo sielusi värit.
Juppeliini, sulla on huono päivä tai sitten... tosi inhottavasti sanottu.
on inhottava, se on totta.
ja täytyy myöntää että olen syyllistynyt siihen noin puolitoista vuotta, saman ajan kuin minun ja x:n eroprosessi on kestänyt :( En näe siinä tunteessa mitään rakentavaa, pelkästään lamaannuttavaa. Se hiipii hiljaa sun elämääsi, ottaa yhä enemmän tilaa kunnes se valtaa sen kokonaan - masennus on taattu. Kumma kyllä minulle poispääsy siitä vaati vielä lisäkriisin, uhka työpaikan menettämisestä. Näin tavallaan pohjan, en saa töitä -> joudun luopumaan kodistani. Se oli shokkiherätys, eihän mulla siihen asti ollut ollut mitään hätää, vaikeuksia kyllä, muttei ylipääsemättömät. No nyt on kaikki taas ok, uhka meni ohi.
Sääli muita kohtaan on minusta osoitus kyvystä tuntea empatiaa. Mutta liika-annostuksena sekin lamaannuttaa, saa sut tuntemaan itseäsi ala-arvoiseksi.
Joku kirjoitti että säälillä ikään kuin maksaa, kun tuntee sitä ei tarvi tehdä mitään.. en allekirjoita sitä. Päinvastoin, minusta ihmiset kuittailee liian usein "sääli on sairautta" ettei tarvitse auttaa. Tulee myös mieleen että suojaavat itseään kun eivät asetu toisen asemaan.
Oiskohan niin, että kaikki tunteet sopivassa suhteessa on ok? Liika-annostus on pahasta??
Ihmisen täytyy saada olla heikko, kun on raskas aika. Jos vaikeuksiaan vähättelee, ohittaa kasvamisen mahdollisuuden.
Olen kanssasi samaa mieltä; sääli - sanan taakse verhotaan muitakin tunteita kuin varsinaista sääliä.
Mitä se sääli sitten oikeesti onkaan: siihen liittyy niin monia erilaisia tunteita... eri ihmisille.
Jotenkin tuntuu, että säälin ympärille kehkeytyy pyörremyrskyn- hyvien ja pahojen ideoiden ja tunteiden silmäke.
Yksi sana ja miten monta eri merkitystä!
...moneksi. Kuten kaikkien inhimmillisten toimien ja intohimojen kohdalla kultainen keskitie on varmaan se rakentavin tapa kulkea elämän valtatiellä.
Minua säälittää monikin arkinen asia, kuten vaikkapa esimerkiksi itkevä lapsi tai silmät mustana kauppareissulla oleva kotiäiti, mieleen hiipii väkisinkin että saisipa noihin asioihin muutosta maailmassa, sääli siis voi olla liikkeellepaneva voima.
Varmaan sääli on sairauttakin, varsinkin silloin kun se viedään äärimmäisyyteen jossa kaikki ismit lisääntyy ja voimistuu hallitsemattomasti kuten bakteerit konsanaan...
Toisessa laidassa, jossa on vahva tunne siitä että "sääli on sairautta", on tullut rakennettua varmaan sieluun sellainen norsunluutorni että sen romahdus sitten kuuluukin kauas..
enkä yhtään sääli meistä kumpaistakaan ;D
vaikka satummekin olemaan tietyistä asioista samoilla linjoilla :D
..yhdyt siis vain ajatuksiini ;)
ToiveAjattelijoita :D
Olet kaikista sepustuksistasi huolimatta itse syyllinen siihen, miten metsä vastaa.
PitkätWihat, Juorut ja Kateudet... Biisi toistaa itseään...
Syyllinen olen omaan elämääni,
omiin sanoihini,
omiin tunteisiini.
Sekö on säälin keräämistä, jos tietää mitä on tehnyt? Sekö on säälin keräämistä, ettei anna pahalle periksi? Sekö on säälin keräämistä, jos haluaa muidenkin näkevän, millaista Biisiä tarjoilette KultaLautaseltanne?
Säälinkö siis itseäni Wai Teitä ;D
että sääli on sairautta,mutta minusta se on tunnetila,joka pitäisi löytyä jokaiselta ihmiseltä.Ei tietenkään ole hyväksi,jos sitä on liikaa,mutta tuntemalla sääliä toista ihmistä kohtaan,estää se sinua vahingoittamasta häntä....
Minulla tulee ainaki kerran kuukaudessa sellainen itsesääli-päivä...silloin oikein riudun kurjissa aatoksissa....:)
Jos ei pysty omaksumaan toista ihmistä
hyveineen, paheineen kokonaisena "ihmeellisenä",
On luultavasti vaikea hyväksyä
hänen Virheitänsäkään,
saati sitten säälimään edes itseään...
Itseään/tekojaan täytyy voida ymmärtää -
kuten profiilissani sanon: jokaiseen tekoon on jokin syy!
Anteeksianto ja moite omalle itselle liityvät mielestäni siihen minäkuvaan, jonka suuri osatekijä on kyky rakastaa/olla empaattinen muitakin ihmisiä kohtaan.
Itselleni aidosta empatiasta ja rakkaudesta on loppupeleissä aina koitunut hyvää.
Puhun nyt tilanteita jälkeenpäin pohtineena - aikoinaan kaikki tapahtui spontaanisti.
Ellei henkilö pysty rakastamaan jne - siihenkin on jokin syy - yleensä johtaa lapsuudesta...
Normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen ei katkeroidu tai tule itsetuhoiseksi/murhaajaksi ensimmäisen pettymyksen myötä?!
Toisaalta oikeaa rakkautta ja empatiaahan ei voi tuntea kuin aidosti;)
En sitten ole näsäviisas, vain ihan tosissani:O
onkin paras pohja toisten ihmisten tekojen ymmärtämiseen ... elämä on välillä niin monimutkaisen yksinkertaista...