selkävikaiset

moi. onko täällä muita joilla olisi välilevyn tai nikamasiirtymiä, rappeumaa tai muuta sellaista? onko vaikuttanut raskauteen tai synnytysarvioon?
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hankala eka odotus kun viidennellä kuulla alkoi selkää koskea hirveästi eikä syytä tuntunut löytyvän. Ilmeni sitten että mulla oli yliliikkuvat selkänivelet ja ne meni herkästi sijoiltaan kun paikat löystyivät hormonien vaikutuksesta. Fysioterapeutti laittoi ne paikoilleen useita kertoja.

Koiran ulkoilutus ja kaikki mahdollinen nostelu kiellettiin. Loppuaika meni hyvin, paitsi vielä alkoivat vaivata kun vauva oli 2-3 kk. Sitten hormonitoiminta väheni taas kun imetys loppui.

Nyt toista odottaessa aloin heti varomaan nostoja, mikä on tietty vähän hankalaa kun esikoinen on vasta 1v 9kk..

Äänestä

Odotan nyt kolmatta rv 13 6 ja koko raskauden ajan on alaselkä ollut tosi hankala.Sitä särkee välillä niin lujaa että en pysty siivoamaan tai nostelemaan juuri mitään,kun selkä menee ihan jumiin.Välillä on tosi hankalaa nukkuminen ja käveleminen.Neuvolassa sanovat että ohi menee jossain välissä,eivätkä piittaa siitä yhtään mitään.Käskevät vain syömään panadolia ja se ei auta sitten yhtään.

Mitään vikaa selästä ei oo koskaan löytyny,mutta aina se on vaivannu varsinki raskausaikana...mutta yleensä vasta loppuajasta.Nyt vähän hirvittää mitä tämä kipu on sitten loppuraskaudesta,kun ei kertakaikkiaan tunnu helpottavan.Eli vinkkejä otetaan vastaan,jos jollakulla niitä mahdollisesti olis.?

Synnytyksissä supistukset on tuntunu eniten aina tuolla alaselässä ja selkä on ollut vähän kipeä myös synnytysten jälkeen,mutta aika nopeasti on kuitenkin helpottanut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottajat kirjoitti:

moi. onko täällä muita joilla olisi välilevyn tai nikamasiirtymiä, rappeumaa tai muuta sellaista? onko vaikuttanut raskauteen tai synnytysarvioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu