Solmut ja suurkolmio

Etsin kartaltani nousu- ja laskusolmuja. Eri sivuilta hakemissani kartoissa on yleensä vain se "lenkura", joka on suu alaspäin. Kumpi solmu se on? Sen paikkakin vaihtelee. Miltä sivulta uskoisitte löytyvän kartan, jossa solmu on oikealla paikallaan?

Kymmenisen vuotta sitten eräs tulkitsija kiinnitti kartallani huomiota suurkolmioon, joka on veden merkeissä. Muut eivät ole tästä maininneet, ainakaan tätä suurkolmion termiä käyttäen.
Maallikon silmin (minun siis) kartalle todella piirtyy iso kolmio, jonka kärjissä näkyy olevan aurinko (rapu), kuu (kalat) ja neptunus (skorpioni). Onko kellään kerrottavaa suurkolmiosta yleensä, tai tästä omastani nimenomaan?

Kiitos :)
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Karttoihin yleensä merkitään vain kuun yläsolmu, eli se on just tämä alhaalta avoin lenkura. Kuun alasolmu sijaitsee aina täsmälleen yläsolmua vastapäätä, joten se on ehkä selkeyden vuoksi jätetty kartanpiirto-ohjelmista pois. Jos siis yläsolmu on vaikka 15 astetta Oinasta, on alasolmu 15 astetta Vaakaa.

Tulkitsijat lähestyvät karttoja eri tavoin ja omien tyyliensä mukaisesti. Kartassa on niin paljon asioita mihin keskittyä, että useimmat joutuvat jollain tapaa rajaamaan tulkinnan aihepiirin. Aspektejakin saattaa joillain kartoilla olla niin monia, että jos jokaisesta kirjoittaisi erikseen, saattaisi tulkinnasta tulla pieni kirja. Lisäksi jotkut astrologit käyttävät tiukempia orbeja (planettojen etäisyyksiä toisistaan) tulkinnoissaan kuin toiset, eli esim. planeettojen oleminen kolmiossa keskenään tarkoittaa sitä, että niiden välimatka karttaympyrässä on 120 astetta. Jos välimatka on TASAN tuo 120 astetta, kolmio on tarkka. Harvemmin se kuitenkaan on, eli planeetat voivat olla vaikka 115 tai 125 asteen päässä toisistaan ja silti kuvio lasketaan kolmioksi. Riippuu siis astrologista, miten hän lähtee tulkitsemaan kovin "rajatapauksia", jos kartalla on tarkempiakin aspektikuvioita.

Tässä siis ainakin jotain mahdollisia selityksiä siihen, miksi kaikki eivät tuota suurkolmiota mainitse. Suurkolmio (tai kultainen kolmio, jota nimitystä myös käytetään, ehkä myös isosta kolmiosta voidaan puhua?) sinulta kuitenkin saattaa löytyä ainakin noiden merkkisijaintien perusteella, mutta kannattaa tsekata vielä asteet missä nuo aurinko, kuu ja Neptunus sijaitsevat ja laskea miten paljon niiden väliin jää.

Äänestä
  • Auttoi matkaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Termien anatomiaa kirjoitti:

Etsin kartaltani nousu- ja laskusolmuja. Eri sivuilta hakemissani kartoissa on yleensä vain se "lenkura", joka on suu alaspäin. Kumpi solmu se on? Sen paikkakin vaihtelee. Miltä sivulta uskoisitte löytyvän kartan, jossa solmu on oikealla paikallaan?

Kymmenisen vuotta sitten eräs tulkitsija kiinnitti kartallani huomiota suurkolmioon, joka on veden merkeissä. Muut eivät ole tästä maininneet, ainakaan tätä suurkolmion termiä käyttäen.
Maallikon silmin (minun siis) kartalle todella piirtyy iso kolmio, jonka kärjissä näkyy olevan aurinko (rapu), kuu (kalat) ja neptunus (skorpioni). Onko kellään kerrottavaa suurkolmiosta yleensä, tai tästä omastani nimenomaan?

Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu