David & Leigh Eddings: Unennäkijöiden 2. kirja: Salattu mahti.
Tähän asti olen jaksanut kaikki eddingsit kahlata läpi, mutta nyt tuli mitta täyteen! Tämä uusin on aivan uskomatonta lukijan aliarvostamista; ensimmäisen kirjan juoni käydään läpi moneen kertaan eri näkökulmista tuomatta kuitenkaan mitään uutta ajatusta. Myös kirjan tapahtumat puoleenväliin saakka on samojen asioiden toistamista eri henkilöiden kertomana. Kaiken olisi voinut tiivistää 50 sivuun.
Olenkohan tosin oikeutettu tämmöiseen huuteluun, kun jätin kirjan kesken kahden kolmanneksen jälkeen..? Mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa. Mutta tähän loppui minun fantasiani Eddingsien osalta, kiitos ja anteeksi.
Tähän asti olen jaksanut kaikki eddingsit kahlata läpi, mutta nyt tuli mitta täyteen! Tämä uusin on aivan uskomatonta lukijan aliarvostamista; ensimmäisen kirjan juoni käydään läpi moneen kertaan eri näkökulmista tuomatta kuitenkaan mitään uutta ajatusta. Myös kirjan tapahtumat puoleenväliin saakka on samojen asioiden toistamista eri henkilöiden kertomana. Kaiken olisi voinut tiivistää 50 sivuun.
Olenkohan tosin oikeutettu tämmöiseen huuteluun, kun jätin kirjan kesken kahden kolmanneksen jälkeen..? Mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa. Mutta tähän loppui minun fantasiani Eddingsien osalta, kiitos ja anteeksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
;)
Jaksoit lukea pidemmälle kuin minä. Lopetin Eddingssien lukemisen Unennäkijöiden 1:seen, joka oli mielestäni puuduttavan tylsä. Mietin, olisiko sarja parantunut edetessään, mutta nähtävästi ei.
Harmi sinällään, koska luulen, että Eddingssit voisivat saada hyvääkin materiaalia kirjoitettua, mikäli uskaltaisivat ottaa riskin, hylätä 'vanhan, tutun ja turvallisen' kaavansa ja luoda jotain uutta.
Siis jopa Eddingsin uusimmatkin. Niillä on arvonsa. Käytän niitä rentoutukseen hyvänä alkoholin korvikkeena...pää ei tule pipiksi ja vaikutus aivosoluihin on vähemmän tuhoisa.
Onhan noissa Eddingsin kirjoissa hieman toiston makua, kun samaa kaavaa kierrätetään koko ajan. Siitä huolimatta ne ovat ihan luettavia viihdekirjoja.
Olen tähän saakka ajatellut samoin, mutta nyt minusta noista loppui jopa viihdearvo. Lähinnä pisti vihaksi koko kirja, siitähän tämä avautuminen sai alkunsa.
Onnittelut loistavan havainnon johdosta. Aikanaan minä koin saman ahaa-elämyksen Eddingsejä kohtaan Althalusta läpi kahlatessani. Sittemmin en ole heidän tuotoksiinsa pitkällä tikullakaan kajonnut.
Althaluksen luin suunnilleen puoleenväliin, mutta sitten tylsyys vei voiton. Siihen asti kaikki Eddingsit olivat oikein mainiota, joskin varsin "hömppämäistä", luettavaa.
Unennäkijät oli puuduttavan tylsiä. Ja Althalus kanssa. Mutta Belgarionin Tarusta ja Mallorean tarusta sekä Reginan Laulusta tykkäsin kovasti.
Unennäkijöissä 1.kirja ainakin oli pelkkää toistoa kokoajan. Kyllästyin siihen päästyäni puolivälin yli. Huonoksi on mennyt...
Kyllä vaan, olen huomannut ihan saman, että Eddingsillä on ihan liikaa toistoa, vanhan kierrättämistä ja joutavaa jaaritusta. Mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin; täytyy samaan syssyyn tunnustaa että Eddingsillä alkoi kiinnostukseni fantasiaan. Mikälie Mallorean Taru vai mikähän se nyt oli :). Mutta kun on laadukkaampaakin tarjolla, niin olen sittemmin suosiolla jättänyt Eddingsien teokset lukematta.
Voisin kanssa jakaa kokemukseni, vaikken eddingsiä ole jaksanut enää aikoihin.
Se tyyppi toistaa itseään liikaa!
Belgarionin taru oli hyvä,mallorean taru ampui jotenkin jo yli, mutta senkin jaksoi. Eleniumin taru oli ok, sitä seuraava....Tamulin taru oli kaameinta luettavaa koskaan. Belgarad ja Polgara oli ihan ok, hiukan nekin alko kyl nyppimään.
Ja sitten tuli Althalus...
Siinä vaiheessa vasta todella tajusin kuinka edding kierrättää samoja hahmoja halki tarinoiden, eri nimillä tosin, mutta samoja silti.
Ja althalus oli muutenkin jotenkin niin pöljää luettavaa... Sotilaat marssii ympyrää talossa jota luulee metsäksi kunnes ne sitten siirretään jonnekkin muualle niiden hämärien ovien kautta...
Siinävaiheessa tuli Eddignseille stoppi, ei enää ikinä!