Ken tietää, onko Helsingissä varamummu toimintaa? Olen kuullut, että joillakin paikkakunnilla on sellaista. Eli perheet joilla ei ole enää mummua tai mummu asuu liian kaukana, voivat saada "varamummun", jonka kanssa tehdä yhdessä asioita, kutsua kylään ja muutenkin olla niinkuin mummun kanssa nyt yleensäkin ollaan. Se on kai jotain ystävätoimitaa tms.
varamummuja?
skidimadinkke
3923769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kiinnostaa tuo varamummi myös,
mutta muistan vain että leirille niitä haettiin.
Taittaa ongelmakseni tulla nuori ikäni ?
älkää pilatko loppuelämäänne ihmisten parissa, jotka eivät todellisuudessa välitä muista kuin omasta navastaan. En ole vielä mummu iässä, mutta olen jo saanut erinäisiä ehjdotuksia miten voisin paremmin viettää kesälomat lähes tuntemattomien lasten hoitajana.
väärin väärin. Ei ole tarkoitus löytää lastenvahtia, vaan vanhempi "mumuikäinen" ihminen, joka voisi tulla kylään ja jonka luona voisi käydä kyläilemässä, ja jonka kanssa perhe voisi mennä vaikka linnanmäelle tai korkeasaareen.
En mitenkään ymmärrä miksi pitää olla varamummo?
Tuntuu hyödyn tavoittelulta.
Olisihan se mukavaa kun varamummo ostelisi kaikkea ja hoitaisi ilmaiseksi lapsia.
mummoa pidetään vaan lastenvahtina ja muuten ei kyllä huomioida!
No onko se niin paha asia jos toimii lapsenvahtina ? Minusta ei ole vaikkaolenkin oikea mummo.Sehän on luottamustehtävä ja samalla voi nuoriperhe huokaista hetken.Lapsenhoito on vastuullista puuhaa kuka siinä toimiikin ja on paikallaan että muutkin katsoo lasten perään välillä.Ihmettelen kovasti ihmisten negatiivista asennetta tilapäiseen lapsenvahtimiseen, minä ainakin saan siitä paljon ja virkistystä myös.
minusta ei ole paha asia olla varamummi, minä olen sitä 3 lapselle, minulla on myös 2 lapsenlasta, kaikki lapset kutsuvat mummiksi, eivätkä he pidä minua lapsenvahtina, käyn heillä ja he käyvät minun luona joskus otan kaikki 5 tänne luokseni vapaaehtoisesti, he tuovat iloa elämään, voisin ottaa vaikka lisää vara lapsia jotka kutsuisivat mummiksi
Hei!
Meillä olisi 5v poika. Varamummua- ja pappaa oltaisiin vailla.Voisithan sinä olla hänelle vaikka varatäti tai jotain? Laitappa viesti. Terv.Tiina p.041-4849175
Moips! Turussa ainakin on Pelastakaa Lapset ry.llä Eppu-tukihenkilö toimintaa. Sieltä voi saada omien toiveiden mukaan nuoremman henkilön "siskoksi" tai "veljeksi", taikka sitten vanhemman henkilön vaikkapa juuri "mummoksi" :) Itse olen kyseisen koulutuksen käynyt ja kivaa on ollut!!
Eikö tuo PeLa toimi myös Hesassa...? :-)
Aika riskaapelia touhua. Nykyään ei voi luottaa mihinkään. Viimeiseen asti kannattaa olla oikeiden sukulaisten kanssa tekemisissä.
Mihin joku tarvii varamummoa??
Voihan oma sukulainen raiskata yhtä hyvin.
kukaan ei etsi varapappoja???
Monet paapat kuolla kupsahtaa ennen aikojaan.
Mummut elää sen jälkeen vielä vaikka 30 vuotta.
Mummuja kysytään, kun jäljelläolevilla paapoilla on niin paljon tekemistä.
Juu.. Ei sukulaisiin voi luottaa yhtään sen enempää ku vieraisiinkaan..
kyllä kuule meitä mummoja on monenlaisia,minulle lapsenlpsia on siunaantunut kuusi ja kaikki on rakkaita,hoidan heitä mielelläni,näin viiskymppisenä mummona jaksaa.
Mitä tämä kirjoittelu kuvastaa kirjoittajista, teihin yhteenkään en luottaisi, heti mollaamassa muita, minkälaisia itse olette, miettikääpä.
Olen onnellinen mummu joka vielä luotan ihmiseen, mutta taitaa nuoremmat olla niin epäluotettavia etteivät luota enään itseensäkään.
Alkuperäiseen kysymykseen annan vihjeen, Hesassakin on "vanhusten kerhoja" kysyppä sieltä.
Onnea varamummon löytymiseen.
Meillä on ollut varamummi.Omamme kuoli kun odotin neljättä lastamme,kuukautta ennen laskettua aikaa.Äitini vanha ystävä luki lehdestä kuolinilmoituksen ja otti yhteyttä,kysyi suoraan tarviimmeko apua.Ja sitähän tarvittiin hoidimme dementtistä isääni ja karjaakin oli navetassa.Itselläni HB 80 hujakoilla koko raskauden ajan.Näin saimme varamummin ja hän otti omat lapsenlapset mukaan meille.Hän hoiti ruuan laitoin,tiskin ja lasten kanssa leikkimisen.Olen yhä kiitollinen hänelle.
Itse olisin valmis alkamaan varamummiksi,mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista vuorotöiden takia.
Yleisimmin hyväksikäyttäjä on perheessäasuva mies, siis isä, isäpuoli tai vanhempi veli tai velipuoli. Näiden jälkeen yleisimpiä ovat muut sukulaiset (sedät, enot, isoisät). Vasta kolmantena ryhmänä tulee muut lapsen kanssa tekemisissä olevat ulkopuoliset miehet.
Sukulaisiinkin luottaminen voi olla riski.
Lähipiirissäni sattui, että ukki käytti hyväkseen 5 vuotiaasta -11-12 vuotiaaksi saakka tyttärensä tyytöä hyväkseen.Se on niin järkyttävää, ettei ole edes oikeita sanoja sitä kuvaamaan.
olisi kyllä ihanaa , jos joku vain pyytäisi varamummiksi , uskon että tulijoita olisi , sillä on paljon yksinäisiä ihmisiä . joilla on toiveita olla joidenkin varamummo.
voisiko laittaa ihan maata kattavan organisaation , että kaikissa paikkakunnilla tiedettäisiin asiasta.
Varauksia tulisi , uskoisin näin.
kaikkien joiden lähiomaiset eivät voi ,
tai halua tai
heitä ei ole ...
Turvaa antaisi varmasti paljon kaikinpuolin katsoen , jos sellainen toiminta käynnistyisi.
Vapaaehtoityötähän on kyllä jo pljon erilaisin muodoin , mutta puuttuuko tällainen muoto.
olla täysin erossa omista sukulaisistaan!!! Niin paljon pahaa he ovat ainakin minun elämässäni saaneet aikaan!
Ei kai sukulaisuus voi olla muuta kuin kadehtimista ja toisen "polkemista"????
http://www.saunalahti.fi/pienper/mummila.html
Haluais kanssa varamummon;)
eikö kemistä löydy varamummoja? minä olen 3 lapsen varamummi ja 2 lapsenlapsen mummi.Onko lapsella mummia ollenkaan?
sain tänään mukavan viestin, tyttäremme poika on tänään saanut kolmannen mummin, olivat menneet kavereiden mummilaan ja niin sai 3vuotias lisämummin. Tyttärelläni sellainen myös oli, kun muutimme vieraalle paikkakunnalle ja omat jäivät kauas. Itse olen 5 lapsen mummi ja useamman varamummi ja jopa veljen tyttärelleni varaäiti, kun omaa ei ole. Kyllä varallaolo toimii kun vain haluja on . Toivottavasti saatte oman varamummin, onnea vaan.
Kiitos teille kaikille, jotka ystävällisesti olette vastanneet kyselyihini. Vielä asiaa selventääkseni, kyseessä on siis ystäväperheeni, joiden vuoksi asiaa kyselen. Heillä ei ole omia isovanhempia enää, ainoastaan äidin kummitäti kaukana Helsingistä. Lapsille olisi niin tärkeää, että olisi isovanhempia, saisi kokemusta venhempiin ihmisiin nähden. Kuunnella juttua miten oli "ennen vanhaan", kertoa omia juttujaan "mummulle" jne...
tosi harmi kuitenkin on, että muutama epäasiallinen ja vaarallinen tyyppi voi saada aikaan sen, että koko kansa joutuu pelkäämään ja varomaan upeitakin tyyppejä. Pitää varoittaa lapsia kaikista sedistä ja tädeistä, vaikka todellisuudessa varmaan tosi harva lapsi joutuu kohtaamaan tuon pelätyn tyypin. Mihin on maailma mennyt, ihminen on ihmiselle susi. No nuo lapset joille varamummua etsiskelin, saivat nyt maalta lomaperheen, jonne voivat matkustaa lomalle. Meillä kaikilla kun ei ole sukulaisia, joten onneksi on ihmisiä, jotka osaavat olla ihmisiä ja lähimmäisiä myös toisille ihmisille, vieraillekin. Ja vieraat tulevat aina tutuiksi.
hei,
katsopa sivu www.pienperhe.fi.
siellä muistelen nähneeni...
hei!olen itse etsinyt kanssa varamummoa joka aidosti nauttisi leikkiä ja viettää aikaa lasten kanssa.oma äitini pitää lapsiani rasitteina ja kiusankappaleina ja mieheni äidille on matkaa 400km eikä hänkään juurikaan soittele ja kysele kuulumisia.täälä ylöjärvellä ei kuulemma juurikaan edes tiedetä tällaisista vara mummoista joten enpä ole päässyt tämän asian kanssa puusta pitemmälle..surullista sillä eihän lapsilla koskaan ole läheisiä ihmisiä liikaa.
Mannerheimin Lasten Suojelun piiristä. Sieltä löytyy. Äitinikin on eläkeläisenä monelle lapselle vara mummu ja edellä mainitun yhdistyksen toiminnassa mukana.
Onpas ihana idea.Mulla on ystävä joka on 36 vuotta vanhempi kuin minä eli hän on jo melkein seitsemänkymmenen.Hän on meidän 'mummu',vaikka lapsillani onkin isovanhemmat lähellä.Mun mielestä se on vain rikkaus eikä edes keneltäkään pois.Toivottavasti löydät varamummun teille. :)
Itse olen alkanut miettiä, alkaisinko varamummiksi.Jos alkaisin, alkaisi mieheni tietysti varapapaksi.Tuntuu koti niin tyhjältä ajoittain.
Sen verran itsekkäitä kuitenkin olemme, että ihanneperhe, jolle isovanhemmiksi ryhtyisimme, olisi ehjä, ts. isukki, äiti ja lapsia.Ihanteena olisi olla myös isovanhempina sellaiselle perheelle, jolta olisi omat isovanhemmat nukkuneet pois.Tuskinpa muuten varamummoja ja -pappoja tarvitsisikaan.
Hei!
Meillä on poika 5v. Varamummu- ja pappa olisi loisto juttu :) Laitatko viestiä tai soitat.terv Tiina p.041-4849175
Missä päin asutte?
50km päässä helsingistä pohjoseenpäin.
meillä oli ns.varamummu jonkun aikaa.hän oli 79 vuotias ja sydänvikainen.hän kävi meillä kahvilla ja leivoimme yhdessä ym perinteistä.mummu kun oli töissä ollessani meillä yksin niin huomasin että mieheni viskipullosta on otettu aika reilusti.mummu sanoi vaan että lääkäri on määrännyt näkäräisiä sydänvikoihin.viikko meni hyvin ja odotin että pääsen töistä vkl-viettoon.olin ostanut siideriä minulle ja kahdelle ystävättärelleni.noin 13 pulloa.kotiin tultuani huomasin että siiderit olivat kadonneet.tyhjiä pulloja löytyi ympäri asuntoa.mummu löytyi yläkerrasta vuoteestamme nukkumassa.herätin hänet ja kysyin mitä on tapahtunut.mummu totesi siihenkin lääkärin määräämää.näin että hän oli vahvasti juovuksissa.laitoin hänet taksiin ja lähetin kotiin.lopullisesti.vasta myöhemmin huomasin että kyseinen mummu oli vienyt asunnostamme 2 pulloa konjakkia,likööriä sekä viinipullot omaan asuntoonsa.ohessa tarkastimme säästölippaamme jota säilytämme sängyn alla,oli murrettu ja noin 150 euroa rahaa oli kadonnut mummun mukana.soitin mummulle ja kerroin että omaisuutta puuttuu niin hän oli jälleen voimakkaasti juovuksissa.hän kiisti kaiken ja loppupuheesta en saanut enää selvää.annoin asian olla ja jätin rikosilmoituksenkin tekemättä.kaikki oli omaa sinisilmäisyyttäni.kannattaa harkita minkälaisen mummun asuntoonsa päästää.
se on harmillista, että hyvän asian pilaa joku juoppo ikä-ihminen.varamummupalvelu on muuten hyvä asia. minä olen iso-isoäiti, mutta näen lapselapsia ja lapsenlapsenlapsia harvoin. he asuvat pohjoisessa ja minä etelässä. minulla on paljon pikku ystäviä, toisten perheestä. se on raskasta, mutta niin antoisaa aikaa ja korvaa, sen mummo vietin. on jollekin tarpeellinen ja ei tule sitä yksinäisyyttä.