Kesätyötön ujo

Ujous nostaa päätänsä myös kesätyön haussa. Kynnys on suuri lähteä henk.koht. kyselemään tai soittamaan. Monesti myös ajattelen, ettei minusta ole tuohon ja tuohon tai keksin tekosyitä, miksei jotakin kannata edes harkita. Varmaankin jotain (hantti)hommia löytyisi, jos olisi tarpeeksi "aggressiivinen" asian suhteen. Olen ollut kyllä muutaman kerran kesätöissä (työtodistuksia ei tosin ole, tyhmä minä). Toisaalta olisi intoa, mutta onhan se toki niinkin, että töihin, joihin olen hakenut ja töitä en ole saanut, niin epäonni masentaa.

Hävettää se, etten ole saanut kesätöitä, olenhan jo "kypsä parikymppinen".
Hävettää sanoa muille, ettei minulla ole kesätöitä ja monet varmasti ajattelevat, että 'ei ihme, onhan tuo ujo'.

Asioita pohdiskellessa sitä miettii, että miten selviän sitten kun on kyse ihan oikeasta työnhausta. Ja entäs jos minulla ei ole juuri mainittavaa työkokemusta. Miten pärjään kovassa työnhakumaailmassa?

Olen kauhean epävarma tämänkin asian suhteen - kyllä ujous ottaa koville.
Taisi mennä tämäkin kesä piloille ihan vain sen takia, etten ole saanut kesätöitä...
71768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllähän se on melko hankalaa se soittaminen ja etenkin paikan päällä kyseleminen. Ja kun sillä tavalla ei edes saa mistään töitä. Itse olen saanut töitä henkilöstövuokraamojen kautta. Niihin voi kirjautua netin kautta ja sieltä sitten soitetaan. Itse sain töitä melkein heti kun olin kirjautunut. Onhan noita, varamiespalvelu, Adecco, Staffpoint, mitä niitä nyt vielä on.

Äänestä

Kyllä ne työtodistukset saa jälkeenpäinkin. 5vuoden kuluessa työn loppumisesta on oikeus saada todistus jossa on on pyynnöstä kuvaus työtaidoista ja käytöksestä. Vielä 10v jälkeenkin on mahdollista saada todistus.

Itsellä oli kanssa hankaluuksia saada duunia.
Pieni paikkakunta joten suurin osa kesätöistä jaettiin tuttujen kesken niiden lapsille ja serkunkaimoille. Tilannetta ei auttanut sekään että allekirjoittanut on myös ujo:).

Kokemusta ei ehtinyt tulla suuremmin, parista viikosta korkeintaan kuukauteen.
Vanhemmat saarnaa kuinka kukaan ei tule kotiin tarjoamaan töitä ja olo itsellä on muutenkin jo valmiiksi paska, kun ei edes kesätöitä meinannut löytyä.

Nykyisessä hommassa olen ollut nyt pari vuotta. Elämän ironiaa, kyseessä on asiakaspalveluduuni. Kuitenkin ihan siedettävää työtä, kohtuullisella palkalla ja sovittavilla työajoilla, eikä ujous ole muodostanut niin suurta estettä kun alkuun kuvittelin.

Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti kielteisiä vastauksia, vaan jatkaa etsimistä. Kyllä se jossain vaiheessa tärppää. Toinen asia mitä ei kannata suuremmin kelata tai antaa painoarvoa, on se mitä muut ajattelee tai mahtaa ajatella. Jos muiden ajatuksille antaa liikaa valtaa, alkaa ne(nimenomaan oletetut) ajatukset vaan turhaan rajoittamaan sitä mitä tekee ja mitä jättää tekemättä.

Ja lopuksi kannattaako oikeasti miettiä tai murehtia asioita johon on 5-7? vuotta aikaa? Liika asioiden pohdiskelu varsinkin yksin vaan masentaa turhaan, varsinkin jos taustalla ei ole kun pääasiassa negatiivisia kokemuksia.

Turha murehtiminen pois ja suupielet(vaikka väkisin) ylös. Kesä on vain kerran vuodessa eikä sitä kannata murehtimalla kuluttaa.

Äänestä
  • Kiitos rohkaisusta!

    Kyllähän ne vanhemmatkin yrittävät saada minut tekemään asian hyväksi jotain. Haluaisin toki näyttää, että osaan hankkia ihan itse työpaikan.

    Asiakaspalvelutyö pelottaa hieman, mutta ajattelen myös niin, että se olisi hyväksi minulle ja olen jopa uskaltautunut hakemaankin sellaista työtä.

    Rahallisesti pärjään, mutta toimettomuus meinaa välillä vaivata ja oma saamattomuus. Toki rahastakaan ei olisi mitään haittaa.

    Otanko siis minkä kesätyön tahansa...?
    Eikös työtön kesä voida nähdä jatkossa negatiivisenakin asiana - esim. laiskuutena tms.?

    Tiedän, mietin liikaa. :)

    Äänestä

En aikonut hakea kesätöitä, mutta isäni kysyi omalta työpaikaltaan, josko minulle olisi siellä töitä ja antoi puhelinnumeroni työnantajalle. Koko kevään suunnilleen pelkäsin, että minulle soitetaan sieltä ja tarjotaan töitä. Olen huono puhumaan vieraille ihmisille, ja puhelimessa olisin joutunut selvittämään kaikki työajat yms.
Joskus tuli puhelu numerosta, jota en tuntenut. Rohkeus ei edes riittänyt vastaamaan! Meni sitten sekin mahdollisuus sivu suun, jos soitto olikin juuri sieltä paikasta.

Viime kesänä masennuin, kun en saanut töitä marketista, jonne olin huolella laatinut omasta mielestäni hyvän hakemuksen. Ilmeisesti se sitten olikin surkea, ja minun arviointikykyni on pielessä. En varmasti enää edes kehtaa hakea minnekään.

Elämä on vaikeaa.

Äänestä
  • Toisin kuin jotkut väittävät, niin kyllä se hakemuksen laatiminen on täysin turhaa jos ei ole mitään koulutusta tai paljon kokemusta. Älkää turhaan tuhlatko aikaanne. En ole koskaan saanut siten töitä mistään. Töiden saaminen on niin helvetin vaikeaa, miksi jotkut väittävät sen olevan helppoa? Niin kuin minulle sanottiin työvoimatoimistossa syyllistävään sävyyn kun en ollut löytänyt töitä: "Ootkos edes ettinyt? Juttuhan on niin, että kyllä niitä töitä aina riittää." Mulkku, KOSKAAN en ole saanut töitä hakemuksia lähettämällä enkä edes soittamalla. Ei niitä mistään saa.

    Äänestä

  • juttusi kuulosti aikas masentavalta.. toi että olit hakenut markettiin muttet ollu päässyt sinne...En tietenkään tiiä tota sun tilannetta paremmin, mut ootko miettiny, että just siihen samaiseen markettiin oli ehkä satoja kesätyön hakijoita, joten vaikka sun hakemukses oliskin ollu hyvä, niin se ei sit vaan sillä kertaa tärpännyt.. älä luovuta:) kannattaa hakee moneen paikkaan eikä vaan yhteen.. sillon on suurempi mahdollisuus saada töitä jostain niistä:D oon itsekin tosi ujo, mut sain silti ihan hyvän kesätyön:)

    Äänestä

Itselläni vähän sama ongelma. Tuossakin laitoin erääseen henkilöstövuokrausyritykseen netissä hakemusta. Mailiin tuli viestiä, että hakemus on tullut perille, "Tulethan seuraavaksi käymään lähimmässä toimipisteessämme haastattelussa, niin täytämme työhakemuksen netissä esitäytettyjen tietojen perusteella." Jäi siihen sen paikan haku.

Ehkä ongelmana on myös se, etten oikeastaan tarvitse rahaa. Työkokemuksen saanti ei ole tarpeeksi motivoiva asia, jotta saisin itseni hakemaan aktiivisemmin paikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rosmariini kirjoitti:

Ujous nostaa päätänsä myös kesätyön haussa. Kynnys on suuri lähteä henk.koht. kyselemään tai soittamaan. Monesti myös ajattelen, ettei minusta ole tuohon ja tuohon tai keksin tekosyitä, miksei jotakin kannata edes harkita. Varmaankin jotain (hantti)hommia löytyisi, jos olisi tarpeeksi "aggressiivinen" asian suhteen. Olen ollut kyllä muutaman kerran kesätöissä (työtodistuksia ei tosin ole, tyhmä minä). Toisaalta olisi intoa, mutta onhan se toki niinkin, että töihin, joihin olen hakenut ja töitä en ole saanut, niin epäonni masentaa.

Hävettää se, etten ole saanut kesätöitä, olenhan jo "kypsä parikymppinen".
Hävettää sanoa muille, ettei minulla ole kesätöitä ja monet varmasti ajattelevat, että 'ei ihme, onhan tuo ujo'.

Asioita pohdiskellessa sitä miettii, että miten selviän sitten kun on kyse ihan oikeasta työnhausta. Ja entäs jos minulla ei ole juuri mainittavaa työkokemusta. Miten pärjään kovassa työnhakumaailmassa?

Olen kauhean epävarma tämänkin asian suhteen - kyllä ujous ottaa koville.
Taisi mennä tämäkin kesä piloille ihan vain sen takia, etten ole saanut kesätöitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu