Hei!
Minulla on värivirheellinen pieni uros koira, puhdasrotuinen.
Sitä ei luonnollisestikaan ole tarkoitus käyttää siitokseen ikinä ja mahdollisimman pian olisi edessä operaatio, jolla se estetään kokonaan.
Yksi tärkeä syy tähän on narttu koirani, jota käytetään jalostukseen, sekarotuisia pentuja en soisi näille kahdelle syntyvän.
En kuitenkaan pystyisi välttämättä tulevaisuudessa järjestämään toista vaikkapa hoitoon juoksujen ajaksi.
-Onko kokemuksia vasektomiasta?
Välttämättä tuosta ei tarvisi eunukkia tehdä, sillä ns. käytösongelmia ei ole.
Kastraatiota olen kuitenkin ensisijaisesti ajatellut.
-Onko näillä minkälainen hintaero keskimäärin?
-Entä kun kyseessä olisi kastraatio, millaisia haittoja voisi tulla jos uros kastroidaan liian nuorena? (esim hormonaalisia)
Omallani on ikää 9kk, mutta on jo iso poika eläinlääkärinkin mukaan. Kyseessä on siis pieni rotu.
Kiitokset jo vastauksista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tämän. Käyppä lukasemassa.
http://personal.inet.fi/koti/vauhtinakki/koiran vasektomia.html