Vaimoni, minulle kovin rakas. On oltu naimisissa 15 vuotta, eikä mitään isoja riitoja ole ollut. Työtönhän vaimoni on, tai tekee pieniä töitä silloin kun saa, mutta ei muita. Häntä kovasti vaivaa se, ettei tienaa itse tai käy töissä, vaikkei se minua haittaa. Häneltä meni työttömyyskorvauskelpoisuuskin, mutta eihän sille mitään mahda.
Mutta viime aikoina. Vaimo hyppii ja pomppii ympäri taloa. Kun kysyn mikä on, hän sanoo jumppaavansa. Joskus kävelyllä hän yhtäkkiä lähtee kävelemään tuplavauhtia, mitään sanomatta. Kun kysyn mikä tuli, hän sanoo vaan että pitää vähän kuntoa nostaa. Joskus hän hieroo käsillään naamaansa. Silloin kuulemma silmiä kutittaa. Aina kun hän tekee näitä liikuntatuokioitaan, otsa on rypyssä ja silmissä on vähän vihaisen näköinen ilme. Toisinaan hän pyörii sängyssä puolelta toiselle kovaa vauhtia, silloin on yleensä kuuma.
Mielestäni vaimolla kaikki ei ole kunnossa, mutta miten sanoisi sen hänelle? Joskus hän myöntää, että ottaa päähän ja kuulemma auttaisi, jos saisi tehdä työtä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
käy läpi joitakin rankkoja itsevihan ja pettymyksen tunteita. Onko sinulla mahdollisuutta saada hänet avautumaan? Mikä olet osoittanut aikaisemmin eleellä/sanallakaan että hänen tuntemuksensa ovat hävettäviä, niin sinulla ei ole siihen juuri mahdollisuuksia.
suostuttele hänet käymään mielenterveystoimistossa ja keskustelemaan ystävien kanssa.
Vaihdevuodet alkaa pikkuhiljaa noin. Joskus jo hieman yli 40v.Hormoonit auttaa saa terv. keskuksesta.