Käsi sydämelle. Kuinka moni perhe oikeasti kutsuu ystäväperheen kylään sillä periaatteella, että "kokataan yhdessä hyvää ruokaa ja viihdytään keittiössä"? Eli yhdessäoloa ruoanvalmistuksen ja aterioinnin ympärillä monta tuntia. Ovatko lapsetkin mukana, vai kirmaavatko keskenään nälissään sillä välin kun aikuiset pilkkovat parsaa ja siemailevat valkoviiniä?
Yhdessä elämänvaiheessa tämä oli meilläkin mahdollista, mutta ei enää. Jos kutsumme ystäviä kylään, teemme kaiken ihan valmiiksi, katamme pöydän ja istutamme ystävät ruokailemaan. Vieraiden ei tarvitse osallistua valmisteluihin eikä siivoamiseen, he tulevat nauttimaan yhdessäolosta, eikä ruoka ole pääasia.
Yhdessä elämänvaiheessa tämä oli meilläkin mahdollista, mutta ei enää. Jos kutsumme ystäviä kylään, teemme kaiken ihan valmiiksi, katamme pöydän ja istutamme ystävät ruokailemaan. Vieraiden ei tarvitse osallistua valmisteluihin eikä siivoamiseen, he tulevat nauttimaan yhdessäolosta, eikä ruoka ole pääasia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minusta on miltei huvittavaa, miten kaikki keittiöt pitää nykyisin rakentaa sillä periaatteella, että siellä jostain mystisestä syystä aletaan yhtäkkiä kutsua kylään ystäviä, joiden kanssa wokkaillaan tai tehdään sushia. Jos ei se ole ollut tapana ennen uutta keittiötä/taloa, niin ei se tavaksi tule senkään jälkeen. Meillä syödään uuden talon uudessa hienossa keittiössä makaronilaatikkoa, pottumuusia ja pannaria. Sitten jos tulee ystäviä syömään (mitä tapahtuu ehkä kerran vuodessa), niin silloin on ruoka totta tosiaan valmiina - kuka sitä jaksaa tulla meille kokkailemaan...??
Olis todella hauska kuulla ONKO sellaisia perheitä olemassa ylipäätään jotka kokkailee yhdessä ja jonka takia pitää hommata saarekekeittiö. Ilmoittautukoon ken tällaista harrastaa ihan oikeasti!
Meidän luona käy ihmisiä tekemässä ruokaa ehkä 2-4 kertaa kuukaudessa, muilla käydään ehkä 1-2 kertaa. Asiaan vaikuttaa ikä, lapsettomuus ja suht uusi keittiö: 1.5v.
Uusi keittiö (ja asunto) remontoitiin nimenomaan niin, että keittiössä mahtuu mukavasti häärimään ja keittiöstä pystyy keskustelemaan olohuoneeseen ja ruokapöytään.
Olemme 28v ja monet ystävistä suunnilleen saman ikäisiä. Lapsia ei ole, joten on mukava kutsua ihmisiä joskus alkuillasta esim klo 18. Juodaan alkudrinkit (jääpalakone on luksusta) ja hieman mietitään mitä kaikkea tehdää ja missä järjestyksessä. Sitten aloitetaan kokkailu, 2-4 ruokalajia tulee tehtyä aina eli vähintään lämmin ruoka jälkiruoka, yleensä joku alkuruoka lisäksi ja välillä sitten vähän extraa.
Usein homma menee niin, että olemme etukäteen sopineet mitä kukin tuo. Esimerkiksi isäntä ja emäntä hoitavat pääruoan, joku jälkiruoan, joku alkuruoan, jotkut tuovat viiniä jne. Tämä lähinnä siksi, että kokkailu keskittyy aika paljon meidän asuntoon sillä muilla ei ole yhtä hyviä "fasiliteettejä" ruoan laittoon. Siten on reilua, että kustannuksia pyritään jollakin tasolla jakamaan, ettei kenelekään tule paha mieli kalliista laskusta tai toiselle vastaavasti siitä, että syö aina muiden laskuun.
Omassa ystäväpiirissä on tämäntyyppistä kokkailua aika paljon, sanoisin että meidän luona on käynyt 1.5 sisällä arviolta 20 ihmistä ja olemme vierailleen suunnilleen yhtä monen ihmisen luona. Asiaan liittyy oleellisesti se, että monet nuoret ostavat ensiasuntoja ja panostavat keittiöön. Tiedän jopa muutamia tuttuja, jotka ovat muuttaneet asunnosta pois sen takia, että erillinen pieni keittiö ei ole mahdollistanut "vaativampaa" ruonlaittoa.
Suurimmaksi ongelmaksi koen, että tällaisessa porukassa kiinnostus ruokaan pitää olla aika kova. Kun koko ilta pyörii ruoan ympärillä monia kertoja kuukaudessa, pitää olla aika kiinnostunut ruoan laittamisesta. Tällaista porukkaa ei kuitenkaan mahdottomasti ole, monille riittää, että kokkailu pitää sisällään pienen salaatin ja kaupasta ostetun patongin. Ei sitä voisi kuvitellakaan kutsuvansa kokkaileen henkilöä, joka ei nauti kokkailusta. Tällaisten henkilöiden kanssa katetaan valmis pöytä. Toisaalta myönnän suoraan, että vähemmän kutsutaan niitä vieraita, joita ei kiinnosta... ei sitä viitsi paapoa jos tietää, vastakutsua ei koskaan tule.
Itse veikkaan, että lapsien myötä tällainen kokkailu tulee ikävä kyllä vähenemään, mutta ei taatusti loppumaan. Kun olemme samassa ystäväpiirissä kokkaileen todella monia vuosia ja sitten alkaa lapsia tulla, niin kai lapsienkin kanssa voi jotain harrastaa. Ainakin hieman vanhempana lapsista on hyvää seuraa toisilleen. Toki alussa homma taatusti hiljenee ja viikonloppuiltoina kiinnostaa lähinnä nukkuminen eikä neljän ruokalajin kokkailu :)
omalla nimellänsä.Vai oletko kenties klooni???;)
En voi kirjoittaa "omalla" eli sillä entisellä ville nimellä, koska nykyisin nimimerkki pitää aina olla sellainen jota ei ole rekistörity.
Ihan fiksua sinäsä, niin vähentyy urvelot, jotka kirjoittavat toisten nimillä tuubaa :)
Ei tulisi pieneen mieleenikään. Jos kutsutaan syömään niin sitten tehdään tietty itse kaikki valmiiksi, eihän siitä oikeasti mitään tulisi kun kaikki kumminkin pyörivät vaan toistensa jaloissa. Enkä kyllä haluaisin kenenkään muun kuin oman perheen porukan etsivän kaapeistä yhtään mitään.
Meillä kokataan ainakin kuukauden-parin välein ystävien kanssa, tosin aika usein mukaan liittyy jotain talkookuvioita, maalla kun asutaan isossa talossa ja pientä ja vähän isompaa remonttiakin on ollut tekeillä jo kolmatta vuotta.
Lisäksi meillä on lähistöllä asuvia ystäviä, joilla on pienet tilat kotonaan ja kuitenkin haluavat esim sienestää ja marjastaa eivätkä omat keittiötilat oikein riitä mehujen keittelyyn ja muuhun sörssäämiseen. Onpa meillä pidetty makkarantekotalkoita ja riistanperkuutilaisuuksiakin, talvisista monen sadan karjalanpiirakan paistourakoista puhumattakaan. Moni muukin siis tuntee jo aika hyvin keittiömme ja tietää mistä laatikosta mitäkin vatkainta osaa hakea.
Lapset, jos niitä on mukana, kirmaavat koirien kanssa pihamaalla tai auttelevat kukin kykyjensä mukaan. Nälissään ei tarvitse kenenkään olla. No, ehkä nämä meidän kokkaustilanteemme eivät ole sitä kaikkein sievintä parsa- ja valkoviinimeininkiä, mitä sisustuslehdissä esitellään... Mutta keittiö meillä on todellinen kodin sydän ja ihmisten kokoontumispaikka vanhoine puuliesineen ja leivinuuneineen.
...entinen keittiö oli rivarin iso U - jonne tosiaan mahtui isompikin poppoo keittämään. Ja todella ahtautui....
kyse ei ollut sushi-illoista, vaan tehdään yhdessä pitsaa/pastaa/kaalilaatikkoa/grillivartaita, lapset mahtui asettelemaan omat pitsanpäällysteensä, joku teki salaattia, kolmas jälkkäriä.
Nykyinen omakotitalokeittiö on isompi, mutta niin huonosti suunniteltu, että jo ***kahdestaan*** oman miehen kanssa alkaa kiroilla, kun toinen on koko ajan tiellä. (kiroilemme vuorotellen)
Arvatkaa miksi tätä palstaa seurailen...
Ihana ajatus tuo yhdessä kokkaaminen kyllä on, mutta ei toimi kovinkaan hyvin enää lasten kanssa. Ellei lasketa niitä kertoja, kun kaverit piipahtavat ex tempore ja tyhjennetään jääkaapin sisältö ja viritetään niistä jotain purtavaa.
Meilläkin on tapana nykyään myös tuo "täysi palvelu" eli ruoka odottaa valmiina. Usean pariskunnan kanssa tuo toimiikin tosi hyvin eli vastavuoroisesti päästään heidän luonaan valmiiseen pöytään. Tykkään passata näitä ystäviä, kun tiedän heidän arvostavan vaivannäköäni ja on varmasti turha mainita, kuinka ihanaa on päästä välillä itsekin valmiiseen pöytään!
Mutta vielä on valitettavan paljon myös sitä ystäväporukkaa, jotka kyllä mielellään tulevat valmiiseen pöytään syömään, mutta vastakutsua on turha odotella :(.
Varmasti sellaista väkeä on, että todella viihdytään moisissa yltiösosialistisissa kokkausbileissä. Ok, heille mukavaa. Raaka totuus varmaan on, että monikin menee tietämättään mainosten unelmamaailmaan mukaan keittiötä ostaessaan. Tiedostamaton tunne, että juuri meidän keittiöllämme saat ystäviä ja vaikutusvaltaa, elämä hymyilee ja lapsoset nauravat.. Ruokakin on niin peijakkaan herkullista ja ennen-niin-äreä appikin syö paistia pikkurilli pystyssä! Todellisuudessa mikro on käytetyin väline ja pakastevihannekset täyttävät kylmälaitteet.
paljon on niitäkin, jotka eivät mainoksista perusta mutta ovat ihan omia reittejään päätyneet kyseiseen ratkaisuun.
Meillä lähtökohtana on vanhan maalaistalon iso tupakeittiö, johon mahtuu ison kokkausosaston lisäksi tosi suuri tuvanpöytä ja siihen paljon ihmisiä. Täällä on sata vuotta sitten emännän apuna häärinyt varmaan liuta piikoja ja talon muuta naisväkeä, ja tutummalta sellainen visio meille tuntuu kuin design-lehtien virtaviivaiset kiilto-ovikyökit.
Mikro löytyy kaapin perältä ja on sitä ehkä jouluna käytetty sokeriherneiden lämmitykseen. Maalla kun asutaan loistavien suoramyyntimahdollisuuksien äärellä ja suvun miesväki metsästää ja kalastaa, ei meillä kaupan eineksiä juuri kylmälaitteista löydy.
Teillä tehdäänkin oikeassa keittiössä oikeaa ruokaa, osaatte todella käyttää aineksia ja keittiönne on muokkautunut käyttäjien, ei markkinointimiesten käsissä. Täällä kaupungissa tuo vieressä mainittu avokeittiö tuo esimerkiksi jonkinlaista tilantuntua, mutta itse olen tyytyväinen pieneen umpikeittiööni. Kun haen hallista silakat ja laitan paistaen, sitä sulotuoksua ei paraskaan liesituuletin sisuksiinsa imaise. Ovi kiinni ja ikkuna auki, eikä olohuone haise kalalle.
Tulin tässä sellaista ajatelleeksi, että eihän sillä sinänsä ole väliä kokkaaillaanko yhdessä vai ei. Nykyiset avokettiöt ovat kuitenkin siitä mukavia, että suomalaisten pienet huoneet eivät näytä ihan niin pieniltä kun on enemmän avonaista tilaa.
Itse tosin suosisin sellaista avokeittiötä, jossa saareke ei ole täysin avoin, vaan ruokatilan puolelle on n. 20cm korotus. Tämä estää sen, että keittiön jätteet eivät näy ruokapöydälle ja siten keittiötä ei tarvitse koko ajan siistiä.
Ehkäpä kaikki äidit ei halua olla niitä yksinraatajia. Meillä kyllä kokataan ihan koko perheen voimin. Viikonloppuisin tehdään ruokaa ja yleensä myös valmiiksi seuraavan viikon iltaruokia pakkaseen. Kaikki perheen jäsenet osallistuvat jos ylipäätään haluavat syödä. Kyllä siinä kun viisi ihmistä häärää yhtäaikaa niin saarekekeittiö on enemmän kuin kätevä.
Ja kyllä me ystävienkin kanssa kokkaillaan. Kaikki toiminnan ihmiset kun eivät nauti pelkästään siitä että saa istua pöydän ääressä syöpöttelemässä vaan itseasiassa se kokkausvaihe onkin ennemmin se pääasia. Etusijalle menee se yhdessä tekeminen eikä pelkkä yhdessäoleminen.