mua jänskättää ihan kauheesti.. yhtenä päivänä unohdin ottaa pillerin ja vaikka käytetään aina kondoomia, ni nyt se sitte tais hajota tai jotain, mutta raskaana ollaan.. menin ehkäsyneuvolaan, kun ala vatta oli ihan kamalan kipee koko ajan.. luulin, että se johtu pillereistä ja menin sitte jutteleen, että mitä tehään.. siinä pyöriteltiin asioita ja tehtiin kaikenlaista ja sitte lääkäri sano, että vauvahan se sieltä on tulossa..
järkytys.
eka puhuin poikaystävälle.. tutiin yhteistuumin tulokseen: ei aborttia.
sitte puhuttiin mammalle, joka ottikin asian ihan ok vastaan.. ja sitte poika ystävän porukat, jotka oli saada sydärin, koska ne ei tienny meijän sekstailuista..
no nytte ne on hyvää pataa mun mamman kanssa ja anoppi ja mamma ei muusta puhukka kun tulevasta vauvasta ja kaikesta mitä pitää hankkia..
oon itekki ilonen nytte, kun oon toipunu alku järkytyksestä.. tosiaan oo 16w...
tiiän, että tää ei tuu oleen helppoo, mutta kukaan ei oo seppä syntyessään, eli mäkään en oo äiti jo valmiiks.. nyt vaan odotellaan..
eniten mua harmittaa, ottaa päähän, suututtaa ja itkettää se, kun kaikki "ystävät", tutut ja sen semmoset ei ymmärrä tätä tilannetta.. ne on heti että: miks ette käyttäny ehkäsyä ja plapla.. ne kettuilee ja kyselee miks en tehny aborttia, mitä järkee pilata elämänsä jne.. ne ei osaa kattoo asiaa mun näkökulmasta ja mun mukaani..
onko teillä samantapasta tai oliko sillon kun ootatte tai ootitte?
mitä pelkäsitte eniten? miten kaikki meni?
mua pelottaa eniten synnytys.. kannattaako sitä pelätä?
järkytys.
eka puhuin poikaystävälle.. tutiin yhteistuumin tulokseen: ei aborttia.
sitte puhuttiin mammalle, joka ottikin asian ihan ok vastaan.. ja sitte poika ystävän porukat, jotka oli saada sydärin, koska ne ei tienny meijän sekstailuista..
no nytte ne on hyvää pataa mun mamman kanssa ja anoppi ja mamma ei muusta puhukka kun tulevasta vauvasta ja kaikesta mitä pitää hankkia..
oon itekki ilonen nytte, kun oon toipunu alku järkytyksestä.. tosiaan oo 16w...
tiiän, että tää ei tuu oleen helppoo, mutta kukaan ei oo seppä syntyessään, eli mäkään en oo äiti jo valmiiks.. nyt vaan odotellaan..
eniten mua harmittaa, ottaa päähän, suututtaa ja itkettää se, kun kaikki "ystävät", tutut ja sen semmoset ei ymmärrä tätä tilannetta.. ne on heti että: miks ette käyttäny ehkäsyä ja plapla.. ne kettuilee ja kyselee miks en tehny aborttia, mitä järkee pilata elämänsä jne.. ne ei osaa kattoo asiaa mun näkökulmasta ja mun mukaani..
onko teillä samantapasta tai oliko sillon kun ootatte tai ootitte?
mitä pelkäsitte eniten? miten kaikki meni?
mua pelottaa eniten synnytys.. kannattaako sitä pelätä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mie oon ny 18 ja mulla on 2-vuotias poika. alkuun oli tosi vaikeeta ja mie olin koko ajan väsyny.. poijalla oli koliikkia ja se oli ihan kamalaa.. onneks oli äiti tukena! poika ystävä lemppas ja käski tehä abortin, mutta mie en halunnu sitä tehä..
miun poika sai alkunsa tyhmyydestä ja ehkäsyn puutteesta.. nytte poika on kuitenki aivan ihana ja sen kans pitää koko aika puuhata.. isä on nähny poikansa kolme kertaa ja ne riiti sille..
oli tosiaan mun ensi rakkaus, enkä oo siitä yli päässy, mutta mies on idiootti, joten unohdetaan se..
mä asun pikku kylässä ja pojan isukki asuu isommassa kylässä ja minun kylässä ymmärsi kyllä aika hyvin asiat, eikä paasannu asioista.. pojan isästä ei tienny kukaan ja nekin vähä jotka tiesi, ni arvostelee vielläki sitä kovaan ääneen, kun se kulkee ohi..
onneks mun vanhemmat oli kans ymmärtäväisiä.. meillä on käyny mäihä vanhempien kans..
synnytyksestä en muista mitään, kun mulle nousi kova kuume ja oli ihan sekasin.. kauan se kesti ja kivulias se oli..
en mä nyt nää, että olisin elämääni pilannu.. tietysti koulut jäi kesken ja se harmittaa..
nyt oon menossa ammattikouluun ja poika menee tarhaan..
että, kai tää tästä alkaa suttaantuu.. :)
Heippa! istekin olin 16 kun aloin odottamaan esikoista, juuri täytin 17 kun syntyi. yksin jäin. kaikki kyselivät että tiedätkö kuinka rankkaa ym voi olla. sanoin vaan että en, kun ei ole aikaisempaa kokemusta omasta lapsesta.eihän sitä kellään ole ennen ensimmäistä! mutta mulla on iso suku, tukijoita oli paljon alkujärkytyksestä selvittyään.olen jo naimisissa ja toinen lapsikin ja poika on miehelleni aivan yhtä tasavertainen kuin tämä yhteinen lapsemme. varmasti selviät ja vielä kun on tukijoita :) muiden mielipiteistä ei kannata välittää, totea vain että toki huolissaan saa ystävät olla, mutta ne jotka tukevat ja ovat onnellisia puolestasi ovat niitä tosiystäviä!