Kristillisen tulkinnan mukaan Jumala asetti avioliiton. Millä perusteella voidaan asettaa rippikoulun suorittaminen avioliiton ehdoksi? Mihin koko rippikoulu perustuu, voidaanko se jotenkin perustella Raamatulla? Tuli mieleen kun on noita rippijuhlia tiedossa.
Rippikoulu
Dudael
2370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
P. Matteuksen Evankeliumin loppu.
Rippikoulussa opetetaan. Kyllä tulee siis kuulla opetusta, että voisi pysyä uskomassa ja solmia siten myös kristillisen avioliiton.
Tuo käytäntö taitaa olla 1600-luvun puhdasoppisuuden ajalta. Silloin muotoutui luterilaisen kirkon toimintamuodot. Se oli kyllä silloin raa'emman tasoista pakko-oppia, mutta se on vielä käytössä, ei tosin pakkona.
Silloin yhdistettiin lukutaito ja rippikoulu avioliiton ehdoksi. Eikä kukaan voinut valita toista ratkaisua. Muuten joutui kirkon ja koko yhteisön ulkopuolelle!
Sitähän veeällät mallasivat 70-luvulla - puhdasta oppia ja kurinpitotoimia! Malli oli olemassa, ei se uutta ollut. Hyvin oli toiminut ennenkin ja toimi silloinkin. Ihmisiä on helppo pelolla hallita.
Jotain hyvääkin siinä oli, siellä pelon ja pakon takana. Sivistystä, kuuliaisuutta, siveyttä ja yhteisöllisyyttä, kristillisiä tapoja!