lukiessani järkeviä kannanottojasi, oletko sijoituksia vastaan vai niiden puolella?
Jos olet vastaan aiheettomia sijoituksia, niin voisimmeko alkaa tehdä yhteistyötä näiden estämiseksi??
En vielä tiedä, miten sen saisi toimivaksi, mutta jokin yhteydenotto päättäjiin, kansalaisadressi, tai jokin muu keino.
Mikäpä estäisi kääntymästä kansanedustajien puoleen? Juuri epäkohtia vartenhan me olemme heidät sinne Arkadianmäelle äänestäneet.
Harvoin yksityiseltä ihmiseltä kiitosta sinne suuntaan löytyy, vai mitä??
Jos kiinnostaa, vastaa tähän viestiini. Voimme suunnitella jatkoja?
Jos olet vastaan aiheettomia sijoituksia, niin voisimmeko alkaa tehdä yhteistyötä näiden estämiseksi??
En vielä tiedä, miten sen saisi toimivaksi, mutta jokin yhteydenotto päättäjiin, kansalaisadressi, tai jokin muu keino.
Mikäpä estäisi kääntymästä kansanedustajien puoleen? Juuri epäkohtia vartenhan me olemme heidät sinne Arkadianmäelle äänestäneet.
Harvoin yksityiseltä ihmiseltä kiitosta sinne suuntaan löytyy, vai mitä??
Jos kiinnostaa, vastaa tähän viestiini. Voimme suunnitella jatkoja?
Vastaukset 95
Vanhimmat
1) Sijoitukset kuulostavat ensialkuun hyviltä ratkaisuilta, mutta tarkemmin katsottuna, niihin liittyy paljon tragediaa ja onnettomuutta. Ensinnäkin sijaislapsen kannalta, hän elää perheessä, jossa hän ei kuitenkaan ole vanhempien oma lapsi siten kuin sijaisvanhempien biologiset lapset, ja niinpä kaikista kauniista pyrkimyksistä huolimatta hän on eriarvoisessa asemassa siinä perheessä, häneen ei voida kiintyäkkään siten kuin omaan lapseen, koska sijaisvanhemmat voivat hänet menettää ja sijaissisarukset samoin. Lisäksi hänen olemassaolonssaolollaan on sijaisperheelle taloudellista merkitystä. Sijaisvanhemmat saavat hänestä palkkiota ja täällä ilmi tulleiden kirjoitusten perusteella liian vähän, hän kuluttaa siis enemmän kuin tuo tienistiä. Hän on pelinappula, ainakin kunnan päättäjille, siten että huostaanotettuna hänestä aiheutuneet kulut maksaa toinen muu taho kuin kunta, jonka palkkalistoilla sosiaaliviranomaiset ovat. Ts. varmistaakseen palkanmaksunsa ko. sosiaalitantat ilman muuta siirtävät eteensä tupsahtaneen kuluerän (lapsen) huostaanotettuna muiden niskoille. Pelinappula hän on myös sijaisperheelle, joka kokee sijaisvanhemmuuden työnä, josta saa palkkion. Jos taas sijaisvanhempi kokee sijaisvanhemmuuden kutsumuksena ja aidosti rakastaa sijaislasta, niin sijaisvanhempi rakkaudessaan omii tämän lapsen hänen oikeilta vanhemmiltaan ja suvultaan, mikäli hän inhimillisin tuntein varustettu ihminen. Ei pidä myöskään unohtaa sijaisperheen biologisia lapsia, joilta edellytetään hyvin paljon ottaen huomioon, että näiden lasten täytyy luovuttaa tilaa kodistaan sijaislapselle, jakaa lelujaan, vanhempiensa aikaa ja rakkautta ja selittää naapurustossaan ja kaveripiirissään perheensä eri jäsenten asemaa jotenkin järkevästi. Sijaisvanhemmat joutunevat kohtaamaan omien biologisten lastensa kaunan vasta vuosien päästä, kun näille ainakin täällä foorumilla näkymättömäksi jääneille lapsille vihdoin löytyy tilaa omien tunteiden ja traumojen ja luopumisten purkamiseen.
2) Kun asiaa pohdiskelin niin sanoisin, että olen vastaan sijaisperhejärjestelmää, koska sijaislapsen asemaa ei ainakaan tällä foorumilla ole kyetty määrittelemään, vaan se asema on kiinni siitä keneltä kysytään. En kuitenkaan tiedä mitään vaihtoehtoa sijaisperhetoiminnalle, koska lastenkodit ovat laitoksia ja varmaan vielä epäonnistuneempi ratkaisu, ainakin romaanilasten lastenkodit. Suljetuissa laitoksissa oikeustoimikelvoton, alaikäinen lapsi on täysin suojaton valtiossa, jossa viranomaiset ovat välinpitämättömiä ja perustavat toimintansa tilastojen kaunistamiseen.
3) En usko kansalaisadressiin tai yhteydenottoon päättäjiin, koska kyllä varmasti tilanne on päättäjien tiedossa ja siunaama. ´Kukaan päättäjä ei kehtaa tunnustaa laiminlyöneensä tehtäviään niin raskaasti, ettei muka tietäisi maassa vallitsevasta tilanteesta huostaanotettujen lasten kohdalla. Tälläinen päättäjä olisi entinen päättäjä jo pelkän tietämättömyytensä vuoksi. Ennemmin panostaisin kykenemättömien ja taitamattomien päättäjien vaihtamiseen energisempiin ja dynaamisempiin ihmisiin, jotka eivät tyydy vain siunailemaan olemassaolevaa tilannetta vaan tekevät muutoksen ripeästi.
Sijaislasten oikeudellisesti heikko asema, kyseenalainen terapiatoiminta (esimerkkejä tällä foorumilla) ja huostaanotettujen lasten suunnaton, jopa YK:ta huolestuttava määrä Suomessa oli minulle, tavikselle, täydellinen yllätys. Muutosta tilanteeseen ei tule, ellei siitä tiedoteta ja keskustella julkisuudessa hyssyttelyn ja kiittelyn sijaan. Julkinen, kansalaisten taholta tuleva paine ja asenne muuttavat tilanteen parhaiten ja tietenkin myös YK:n raporttejen myötä syntyvä häpeä, jos ne julkaistaan suurelle yleisölle. Median rooli tässä, kuten muissakin yhteiskuntamme epäkohdissa, ja ihmisoikeuksien loukkauksissa on erittäin merkittävä. Paljolti on kyse siitä, onko media jo raaskinut luopua turvallisesta itsesensuurista.
Toivon, että voisin tehdä jotain, mutta en tiedä mitä, vastassa on järjestelmä, joka uskoo itseensä niin vakaasti. Olen erittäin huolestunut myös niiden biologisten vanhempien tilasta, joiden lapset on viety huostaan vastoin heidän tahtoaan. Huostaanottojen määrä on niin suuri, että kaikki eivät mitenkään voi olla aiheellisia. Hoidolliseksi huostaanotoksi kutsutulla menetelmällä ei ole mitään järjellistä legimiteettiä, joten siitä pitää heti saattaa sitä ehdottavat tahot vastuuseen ja viedä oikeuteen. Vanhempien on saatava hoitoa lapselleen ilman, että joutuvat antamaan lapsensa huostaanotetuksi, johan tämän sanoo järkikin. Tästä on ehdottomasti selvitettävä vastuulliset tästä hoidollisen huostaanoton käytännöstä ja heitä on kuultava ja tuomittava, jos ei täällä niin kansainvälisessä tuomioistuimessa.
Kaiken takana on raha, joten rahavirrat pitää suunnata niin, etteivät ne suosi huostaanottoja. Onko se sitten valtiovarainministeriö joka tästä vastaa?
Huostaanotot on saatava vähentymään, tukemalla lapsiperheitä tulonsiirroin. Näin YK ehdotti. Miksi emme sitä noudattaisi.
että silmät kostuivat.
Terv. Pirjo Pietilä
Meidän, jotka taistelemme turhien huostaanottojen ja sijoitusten puolesta, pitäisi saada äänemme kuuluville siellä, missä ihmiset ovat?
Yksi keino voisi olla juuri asioiden julkituominen medioiden kautta? Lehdet, tv, ym. olisi saatava hereille?
Lisää dokumentteja näistä törkeistä väärinkäytöksistä, jolloin "tavallinen kansa" heräisi ymmärtämään asian oikean laidan?
Tuntuu niin surulliselta seurata tätä bisnestä, voimatta tehdä itse mitään??
Uskon kuitenkin, että ilmiö on "käsiin räjähtävä aikapommi", kunhan riittävän moni rohkaistuu aiheesta puhumaan. Ehkä olemme toiminnallamme jo avanneet tietä parempaan?
Ainakin näyttää siltä, että "koira älähtää", kun osuu oikean lukijan silmiin.
Törkeä rahastus ja lasten kustannuksella hyötyminen ei todellisuudessa auta kuin sijareita, ehkä sossuja ekoaan pönkittämään!!
Lapsi kokee AINA sijoituksen OMAN vanhemman hylkäämiseksi, ja se ei voi olla jättämättä jälkiään??
Lapsi miettii, mitä tein väärin, miksi olin niin paha (tuhma), että äiti/isi antoivat minut pois?
Murkkuikäinen ymmärtää asian reaaliteetin muttei tunnetasolla sitä ehkä koskaan.
Eräs tuntemani nuori, jo 24-vuotias, kantaa yhä kaunaa vanhemmilleen, vaikka asia on puhuttu kuulemma nuoren ja vanhempien kesken useaan kertaan läpi!
OLIS "KIRVEELLÄ" TÖITÄ! Mietitään......
Viestissäsi on paljon totta, mutta asiaa ei vie eteenpäin se, että käytät näköjään kaiken aikasi mollaamalla täällä sijaisvanhempia. Kyllä siitä ollaan laajasti samaa mieltä, että huostaanottojen määrää pitäisi pystyä vähentämään tukemalla voimakkaammin lapsiperheitä ja tähän pitäisi pystyä vaikuttamaan. Toisaalta syyt lähtevät niinkin kaukaa, että tieten tahtoen viinan hintaa Suomessa laskettiin, vaikka tiedettiin, että se tulee suoraan näkymään huostaanottojen määrässä. Tähänkin pystyä vaikuttamaan.
Aina on olemassa osa vanhempia, jotka eivät pysty lapsistaan huolehtimaan syystä tai toisesta ja siksi tarvitaan aina joku järjestelmä sijaishuollon turvaamiseksi. Siksi olisi ehkä sinunkin tärkeää käyttää aikaasi sen miettimiseen, mikä sitten olisi toimivaa sijaishuoltoa, eikä vain mollata ja haukkua ihmisiä, jotka varmasti tekevät parhaansa lasten eteen. Kuten itsekin sanoit, laitokset eivät varmasti ole sijaisperheitä parempia vaihtoehtoja. Sen voi varmistaa esim. kysymällä sijoitettuna olleilta lapsilta asiaa, jos nyt sinua heidän näkemyksensä asiaan mitenkään kiinnostaa.
vastaan oman näkökantani. Apua tarvitseva lapsi pitäisi saada tuen ja avun piiriin PERHEINEEN!
Koko perheelle riittävä tukiverkosto ja apu. Se ei ratkaise mitään, että lapsi otetaan perheestä pois.
Ongelmat vain suurenevat.
Lapsi kärsii AINA sijoituksesta!!!!! Pieni mieli miettii: "minä olin niin tuhma tai syyllinen asioihin, että minut annettiin pois".
Sijaisvanhempi ei KOSKAAN voi tuntea niitä tunteita, mitä oma vanhempi tuntee?
Rakkaus on "verta" ja veri on vettä sakeampaa!
Ensinnäkin alkoholiveron alentaminen ei ole vaikuttanut siihen YK:n raporttiin, jossa esitettiin vakava huolestuneisuus huostaanotettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suuresta määrästä Suomessa. YK esitti huolensa raportissaan jo vuonna 2000 ja se perustui sitä edeltävään ajanjaksoon. Kehitys on siis ollut huono jo vuosikaudet.
Toisekseen, ei riitä että ihmiset yrittävät tehdä parhaansa lasten eteen. Pitää myös osata ja olla valmis kehittymään työssään. Tuloksia pitää saada, ei ole mitään syytä paapoa nykysysteemiä vain siksi, että ihmiset tarkoittavat hyvää.
Lasten edun pitää mennä alalla toimivien aikuisten itsetunnon pönkittämisen edelle.
tuonne:
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?p=6217#6217
Toivottavasti et pahastu!
Vapaasti voi lainata tekstiä.
isoilla ja suurilla kirjaimilla!
paljon. Mutta mihin jäi se asian vakavuus joka ajaa ne lapset huostaanottoon.
Siinä sitä korjaamista olisi että yhteiskunta säästyisi tekemästä näitä huostaanottoja.
Pakolliset huostaanotot ovat todella vakava asia ja sitä ei tehdä noin vaan olankohautuksella.
Minkä arvoinen on lapsi sellaisessa perheessä josta lapsi joudutaan ottamaan huostaan?
Miksi lapsi tuntisi itsensä toisarvoiseksi kun saa turvaa, rakkautta, huolenpitoa, ymmärtämystä ja kaikkea sitä mihin jokaisella lapsella on oikeus.
Lisänä siihen on vain se että bioäiti/-isä ovat lastaan kaltoin kohdelleet tai jättäneet paitsi näitä yllä mainittuja tarpeita.
Tuo on enempikin katkeran bioäidin syntien tunnustusta kuin jotakin parantavaa uudisajatusta.
Minusta lapsen aliarvostuksesta kertoo yhteiskunnassamme juuri se, että oikeudessa ei käsitellä huostaanottoja ja tuomita niitä vanhempia, jotka kohtelevat kaltoin lapsiaan vaan "huostaanottotuomion" tekee ja täytäntöönpanee yksinomaan sosiaaliviranomaiset. Kaltoinkohtelija pääsee sillä menettelyllä vailla rangaistusta. Näin ei tule olla lapsen oikeuksia kunnioittavassa maassa. Kaltoinkohtelut ja niitä seuraavat huostaanototot tulee käsitellä tuomioistuimessa, jos halutaan viestittää, että lapsella on jotain arvoa täällä. Silloin myös vanhempia ei voida niin helposti syyllistää aiheetta vaan he saavat oikeudenmukaisen kohtelun samoin kuin lapsikin. Sosiaaliviranomainen ei voi olla tuomarin asemassa oikeusvaltiossa.
Turhat huostaanotot jäisivät tekemättä ja turha vanhempien syyllistäminen pois. Ja bisnes ei pyörisikään.
Pahoinpitelyistä ja kaltoinkohtelusta tulisi tehdä aina rikostutkinta ja sitä kautta tehdä aiheelliset huostaanotot. Aiheettomat jäisi tekemättä. Biologisilta vanhemilta tehdään huostaanottoja sossun väittämillä. Poliisi ei jostain syystä puutu sossun tekaisemiin "rikosrekistereihin", eikö poliisi tiedä onko poliisi vai sossu. Toimenkuvat on menneet sekaisin, sossut on luikerrelleet lainvalvojiksi sijaiskotibisneksessä, poliisi nostaa kädet pystyyn. Luotettavana pidetty instanssi menettää uskottavuutensa ja saa huomata olevansa sosiaalityöntekijä, ellei ajoissa saa heräystä. Hankalaksi tilanteen tekee heidän kannaltaan se, että poliiseja on sijaiskotibisneksessä osakkaina. Johan poliisilta menisi virka, jos todettaisiin lasten kaltoinkohtelua heidän omissa yhtiöissään josta ovat vastuussa. Tietääköhän Rajamäki noista puuhista vai pystyyköhän järjestelmä pitämään piilossa tekoset.
päättäjille?
Eri tahoille, jotka ovat eri hallinnon alojen
viranomaisina tekemisissä lastensuojelun kanssa tai jotka lain velvoittamana on määrätty esim. valvomaan lapsen etua (lapsiasiamies jne) virallisestikin?
Tai nykyisen lastensuojelulain uudistamistoimikuntaan?
Tai L. Hyssälään?
Tai vihreiden eduskuntaryhmään (Brax, Sinnemäki jne)?
Lehdistöön, muuhun julkiseen sanaan?
Sinun ajatuksesi ja toimintamallisi ovat todella tuulahdus uudelta aikakaudelta ja uusista keinoista auttaa lapsia ja heidän perheitään yhteiskunnan taholta sekä yhteisten varojen avulla.
350 miljoonaa euroa pyörii nykyisin joka vuosi pelkästään jo tässä huostaanotto bisneksessä.
Myös muita kuin nykyisiä toimintamalleja on tuotava esille julkisuuteen ja päättäjien tietoon.
On toimittava nykyajan ja tämän päivän malleilla eikä menneen (nykyinen on 40-luvulta) maailman.
käyttämään enempi poliisin valtta niin se mikä saattaa olla seuraamusta että useampi menettää lapsensa huostaan ottoon.
Ei tarvitse pelkästään olla selviä rikoksellisia pahoinpitelyjä vaan syitä on lapsenkaltoinkohteluun muitakin.
Et näytä tietävän tai ymmärtävän mitä sillä saralla oikeasti tapahtuu kun lapsi huostaanotetaan. Keneltä viedään ja keneltä ei se ei ole meidän tavallisten pulliaisten tiedossa ja hyvä näin.
Sosiaalivirkailija ei ole tuomarin asemassa sen voit unohtaa.
Minusta vaikuttaa että sinä enempi leikit kaikkitietävää tuomaria kun täällä mesoat ilman minkään laista todenmukaista tietoa. Luulet ja uskot sairaisiin mielikuvitus tuotantoihin. Lueppas huomisen lehti ja tarkkaan. Siinä lisää tietoa myllyysi.
eikä halua muuttaa lastensuojelussa
asioita tai lakeja,
joissa on perustuslainkin,
puhumattakaan muista laeista,
vastaisuuksia.
Sosiaalivirkailijalla ei todellakaan ole minkään valtakunnan tuomarin oikeuksia eikä myöskään edes oikeutta harjoittaa tuomarin ammattia, vaikka useat lastensuojelussa työskentelevät sosiaaliviranomaiset tuomarin tavoin toimivatkin. Ja sosiaaliviranomaiset ovat ainoita viranomaisia, jotka voivat esittää syytöksiä ja syytteitä esimerkiksi lapsen vanhemmista, todistamatta syytteitään tai syytöksiään oikeiksi ja totuudenmukaisiksi oikeuslaitoksessa.
Eri valtion ja kuntien viranomaisten toimintaa määrittelee jo hyvän hallinnon lakikin sanalla avoimuus. Lastensuojeluakaan ei voi leimata mikään salamyhkäisyys, salaperäisyys tai syiden salaaminen jopa asianosaisilta, huostaanotetun lapsen vanhemmilta.
Helinän ajatukset ovat todella tervetulleita ajatuksia. Myös menetelmien ja toimintamallien muutoksia tarvitaan tässä nykyisessä, todellakin menneisyydestä kumpuavassa lastensuojelumallissa, mitä tämä nykyinen malli kaikkine lukuisine epäkohtineen on.
Helinä on tervetullut nuoleskelemaan bioÄITEJÄ, mutta selvästikin lapset tuppaavat häneltä usein unohtumaan.
Hienoja sanoja,koukeroista kieltä ja mielikuvituksellisia utopioita lastensuojelusta...toteuttamiskelpoisuus ja maalaisjärki loistavat poissaolollaan.
Mainitsemillasi päättäjillä ja tahoilla on mahdollisuutensa ollut jo pitkään parantaa tilanne, joten loputtomiin ei voida antaa samojen ihmisten yrittää. Eihän lasten vanhemmatkaan saa uusia mahdollisuuksia loputtomiin vaan lapset jossain vaiheessa sitten otetaan huostaan. Samalla tavalla päättäjiä kohtelisin, ja ilmoittaisin tässä vaiheessa YK:lle, että Suomessa heidän suosituksiaan ei ole noudatettu lastensuojelussa.
mielestäsi lapsiystävällinen
kaikkine lapsen omasta perheestä repimisineen; syystä tai syyttä.
Nyt on jo todellakin vuosi 2006.
Ei neljäkymmnentäluvun toimintamallia taida olla enää monellakaan suomalaisella hallinnon alalla virkamiehillä käytössään. Loppuisipa samalla lastensuojelussa toimintamallin muutoksella myös lässytys ja turhanpäiväinen joutava läpinä;
kuka teki ja mitä teki vai tekikö kukaan yhtään mitään jne, sanoiko äiti vai isä jotain vai eivätkö sanoneet.....
Jos sosiaalitoimessa olisi enemmistö miehiä töissä, arvatkaapa olisiko siellä samanlaista lässynläätä kadonneesta vanhemmuudesta
tai muusta kyvyttömyydestä. Veikkaanpa vaan, että huostaanotto luvutkin olisivat vain puolet nykyisestä.
Ei raavas suomalainen mies alennu "neulaa heinäsuovasta" etsimään = keksimään satuja ja tarinoita, juttuja; musta tuntuu että...jne lapsi perheiden elämästä,
saadakseen itselleen tyydytystä tai nautintoa toisten perheiden vanhempien mollaamisesta ja väheksymisestä.
Tai lapsiperheen asioiden saivartelusta tieteellisillä tutkimuksillaan;
oliko hiekkaa sängyssä vai eikö ollut,
syötiinkö einesruokaa vai eikö syöty,
oliko korvantaukset pesemättä vai eikö olleet, syöttikö äiti keksin lapselle ensin vai ottiko ihan itse...
Oikeesti, voi jessus sentään,
kun ollaan sitten ajauduttukin
todella kauas
LASTENSUOJELUSTA.
sekä biologisen vanhemman kuntoutumiselle, että lapselle, jos selvässä tapauksessa ruvetaan vielä oikeuteen viemään.
Olisi kauheaa, jos valmiiksi syyllisyyden pohjamudissa kieriskelevä vanhempi vielä oikeuden eteen tuotaisi saatika sitten, että todettaisi rikolliseksi. Se saattaisi murtaa heikoimmat lopullisesti.
Ei ole kyse siitä, etteikö vanhemmat tietäisi tehneensä väärin. Ei tuo rikolliseksi leimaamisen pelko saisi sairasta ihmistä toimimaan oikein.
Monelle lapselle olisi myös iso lisä kylillä liikkuviin juoruihin, kun vanhempi olisi vielä rikollinenkin.
Kyllä lapselle täytyy hänellekin muulla tavalla asia selkeästi ilmaista, ettei häntä olisi saanut kohdella niin kuin on kohdeltu. Sijaisvanhemmat ovat tässä avainasemassa.
Kaltoinkohtelija ei todellakaan pääse vaille rangaistusta, kuten väität. Mikään maallinen tuomio ei vedä vertoja ihmisen sisäiselle tuskalle, jota moni vanhempi sisällään tuntee.
Kylläpäs tuntui pahalta tuollainen väite! Aiheettoman huostaanoton epäilyssä jutun voi viedä oikeuteen jo nyt, eikö vain? Kyllä sen pitäisi riittää. Ei pienen vähemmistön vuoksi voi ruveta suurta määrää viattomia ihmisiä oikeudenkäynneillä turhaan kiduttamaan!
Hallinto-oikeudessa käsitellään kaikki ne huostaanottotapaukset, joista vanehmmat ovat eri mieltä viranomaisten kanssa. Hallinto-oikeus ei anna tuomiota lapsen kaltoinkohtelusta, vaan toteaa huostaanoton perusteiden täyttyvän tai sitten ei.
Huostaanotto ei ole tuomio kenellekään, vaan huostaanoton perusteiden täyttyessä se mahdollistaa lapselle turvalliset kasvuolosuhteet ja antaa vanhemmille tilaisuuden esim. keskittyä hoitamaan sairauksiaan(alkoholismi, huumeriippuvuus, vakavat mielenterveysongelmat).
On myös tapauksia, joissa lapsen vanhempi on rikkonut lakia vaikkapa pahoinpitelemällä lastaan tai jättämällä tämän kokonaan vaille hoitoa - kyllä nämä tapaukset käsitellään ihan normaalisti käräjäoikeudessa ja tuomioita ropisee.
tuota äiti-sanaa? Se on yleensä ensimmäinen sana, jonka lapsi oppii ääntämään. Sen sanan kuuleminen ensimmäistä kertaa on varmasti kyynelet silmiin nostava riemun hetki jokaiselle oikealle äidille!
Pieni lapsihan oikein "maistelee" sanaa sen kerran opittuaan. Se sana takaa hänelle turvan ja kaikki tarpeet.
Sitä pitäisi tukea. Siis oikeaa äitiyttä, ei sijaisvanhemmuutta?
Kaikki henkinen ja aineellinen tuki tulisi suunnata oikein, elikkä sille perheelle tai yh-äidille, joka sitä tarvitsee. Näin vältyttäisiin huostaanotoilta ja sijoituksilta. Vältyttäisiin myös elättämästä joukkoa ihmisiä, jotka ovat ryövänneet tuon äiti-nimen itselleen.
Tällä palstalla moni puhuu bioäidistä. Outoa? Toimineeko sitten biopolttoaineella???
Jos tuota termiä bioäiti halutaan edelleen käyttää, voisiko masuäidin nimi ollakin biojäte?
Siis Helinän ehdottaman masuäidin l. sijaisäidin nimi muutettaisiin nimeksi biojäte!
millä nimellä sitä äitiä sitten pitää kutsua. Ei kai kukaan täällä ole edellyttänyt, että lapsi käyttää sijaisäidistä äiti-nimitystä väkisin. Jos tämä mainitsemanne oikea äiti taas ei ole päivääkään hoitanut lastaan ja perheessä muut lapset sijaisäitiä äidiksi kutsuvat, niin miksi ihmeeksi sijoitetun lapsen häntä sitten pitäisi kutsua? Hoitotädiksi vai?
Kyse on siitä, ettei voi yleistäen sanoa tästäkään asiasta, että sijaisäiti ei saa kutsua itseään äidiksi. Äiti olen ja sillä siisti. Se on sitten aivan sama miksi te minua kutsutte :) Yhteistyöni sijoitetun lapseni biologisen äidin kanssa sujuu ilman, että hän polttaisi päreensä tällaisista asioista. Me keskitymme lapseen silloin kun näemme, hän kyselee lapsesta ja kertoo itsestään jne. Ehkäpä hän vain on sitten jollain lailla erityisen rakentava persoona. Lapselleen onneksi :)
kirjoitat, kun löyhkä tuntuu tänne asti?
Etkö pienillä aivoillasi todellakaan ymmärrä, että LAPSI usein valitsee nimityksen jolla kutsuu sijareita????
Loukkaat kirjoituksillasi jokaikistä sijoitettua lasta, joka omasta halustaan sijareita äidiksi ja isäksi kutsuvat.
Vaan kyllä teitä ymmärtämättömiä talipäitä riittää...lapsen asialla muka ja pyh.
Uskon vakaasti, että lastensuojeluun ammattikoulutettu sijaisvanhempi suhtautuu sijaisvanhemmuustyöhönsä paljon kärsineiden lasten parissa vähemmän tunteenomaisesti ja enemmän ammattimaisesti, kuin mitä lastensuojeluun kouluttamatta liikkeelle lähteneet hyvää tarkoittavat tavikset, joiden on varmaan myös vaikea peittää pettymyksen tunteitaan kun sijaislapsessa ei toivottua edistystä ja kiintymystä instantäitiin kenties tapahdu.
yhtään sivistymättömämmäksi ihmistä tee, senhän huomaa valitettavasta tälläkin palstalla. Jotenkin epäuskottavaakin (olisivatko edes oikesti sijaisia) osan itseään sijaisiksi tituleeraavien henkilöiden tekstit ovat.
Vai onko tämä sitten todellinen ammatillinen, henkinen, sivistyksellinen, kasvatuksellinen jne. "taso" sijaisten osalta.
Tuli mieleeni sekin, että kannustavatko tuollaiset koulutusta vähättelevät sijaisvanhemmat huostaansa uskottuja lapsiakaan kouluttautumaan, kun eivät arvosta akateemista koulutusta omalla työsarallaankaan. Vai uskotaanko siellä rakkauden voimaan kaikissa ammateissa.
Tunnen sijaisperheen jossa oma lapsi erityisopetuksessa ja ottivat siihen alkoholistiäidin lapsen. Alkkisäidin lapsi on älykäs, ei tarvitse tukea. Mutta kohta tarvitsee, sijaisvanhemmat ovat yksinkertaisia, en tiedä pystyykö sitä hahmottamaankaan kuinka yksinkertaisia, jos ei itse ole paikanpäällä käynyt. Jäin suu auki sanattomaksi hämmästyksestä, kun kuulin näille sossun sijoittaneen sijaislapsen. Se äitihenkilö on työtön, yksinkertaisissa on hyvin ahneita, mutta vastuu pitäisi olla täysijärkisillä.
kouluttautumaan jokainen resurssiensa mukaan.
Lapsikohtaisestihan se on mietittävä mitä kukin haluaa ja mihin pystyy.
minäkin tunnen yhden yksinkertaisen alkkisäidin jonka lapsetkin on yhtä yksinkertaisia; voi hämmästystä.
Suu auki jäin hämmästyksestä toljottamaan että voiko olla totta.
Kyllä se on lapsi, joka sen oman peruskoulun jälkeisen koulutuksensa miettii taipumustensa ja kunnianhimonsakin mukaan. Ei siinä millään sijaisvanhemmilla ole juuri mitään sanomista saati arviointi-oikeutta kenelle muka sallitaan korkeampi koulutus ja kenelle ei. Koskaan ei liian korkealle pysty kouluttautumisessa kurottautumaan ja se joka ei pärjää kyllä karsiutuu ilman sijaisvanhempien puuttumista mihinkään. Kyse oli sijaiskodin arvoista koulutuksen suhteen, eli pyritäänko siellä siihen, ettei sijaislapsi päätä pitää kynttiläänsä ja lahjakkuuttaan vakan alla, koulutuksen vähättelyn vuoksi. Tasapäisyyteen pyrkiväthän eivät edes halua tunnustaa mitään lahjakkuuksia olevankaan saati sitten kannustaa.
tuo "lapsikohtaisesti on mietittävä m-i-t-ä k-u-k-i-n h-a-l-u-a-a viittaa nimenomaan siihen, mitä_lapsi_haluaa.
Ja sijaisvanhemmat auttavat käytännön järjestelyissä.
Understand?
Samma på svenska?
Paras koulutus olisi mielestäni sellainen, jossa olisi kouluttajina sekä lastenpsykiatrian asiantuntija, sijaisvanhempina toimineita ja vanhempia joiden lapsi on ollut sijoitettuna/huostaanotettuna ja tietysti sosiaalityöntekijä. Ja kaikki olisivat yhtä tärkeässä roolissa.
Jos kaikki sijaisvanhemmat olisi koulutettava ammattikoulutuksella, olisi sijaisvanhemmuus silloin kaikille kuin mikä tahansa työ, jolla pitäisi oikeasti elää, pystyä maksamaan opintolainansa, elättää muu perheensä jne. Tänä päivänähän ei näin ole. Käytännössä, jos yksityiselle sijaisperheelle maksettavilla palkkioilla pitäisi elää, ei esim. omia lapsia voisi välttämättä hankkia lainkaan. Sijaisvanhemmuuden vaatimukseksi tulisi siis vaatimus biologisesta lapsettomuudesta. Tämä tuskin on välttämättä etu varsinkaan normaalia vaativampia lapsia hoidettaessa ja kuinka moni moiseen olisi vapaaehtoisesti valmiskaan.
Sosiaalityöntekijän koulutus on mielestäni vielä tärkeämpää. Jo siksi että hänen pitäisi ohjata sijoitusta kokonaisuutena ja myös nähdä sijoituksen heikot lenkit, jos sellaisia ilmaantuu. Aivan tarkkaa käsitystä minulla ei nykyisestä sosiaalityöntekijöiden koulutuksesta ole, mutta ihmissuhdetaitojen merkitystä tuossa työssä tuskin voi liikaa korostaa.
Minä pidän tunteenomaista suhtautumista todellakin hyvänä piirteenä sijoitetun lapsen hoidossa. Se ei tarkoita sitä, että saa sylkeä kiukkunsa ja harminsa ajattelematta ihmisten ilmoille puhumattakaan että biologisille vanhemmille.
Itse olisin sijaisvanhemmaksi tuskin ryhtynyt ammatikseni. Tällaista kiintymystä, välittämistä ja huolta en yksinkertaisesti ammatikseni jaksaisi.
Tuo työntekijänäkökulma toimii hyvin tapauksissa, joissa biologinen äiti voisi näin vahvasti tuettuna asua lapsen kanssa ja lievemmissä tapauksissa kannattaisin tätäkin "hoitomuotoa" lämpimästi.
Ellei minulla olisi niin kiinteää suhdetta lapsiin, en varmasti tätä "elämäntapaa" olisi valinnut.
Tämän voi sitten tietysti sekoittaa siihen lasten "omimiseen". Mielestäni on olemassa hyvä ja paha omiminen. Hyvä on sitä, että ottaa lapsen "sydämeensä" (lapsi voi siis olla ihan yhtä lailla biologistenkin vanhempiensa sydämessä samaan aikaan) paha sitä että pyrkii ottamaan lapsen konkreettisesti itselleen ja vieraannuttamaan biologisesta suvusta.
Sillä taas, että lapsi tuntee sijaisperheen läheiseksi, itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi on omat seurauksensa, joita ei pidä mennä estämään. Lapsi "antaa" vapaaehtoisesti itsensä niille ihmisille, jotka häntä rakastavat, hänen puoltaan pitävät ja joiden suojassa saa itkeä ja nauraa. Lapselle suuri onni on, jos myös biologiset vanhemmat tai toinen heistä kuuluu tähän ryhmään. Silloin sijoitus voidaan myös suotuisissa olosuhteissa purkaa.
Lisäksi olisi varmaan syytä tutkia hieman sitä, millainen koulutustausta (ja muu tausta) sellaisten sijoitettujen lasten sijaisvanhemmilla oli, jotka ovat olleet hoitoonsa tyytyväisiä ja kertovat sen olleen mielestään heille hyvää ja oikeaa. Sama kysymys myös tyytyväisille biologisille vanhemmille. Samoin tietysti kielteistiä kokemuksia omaaville. Nämä neljä ryhmäähän osaavat asiaa parhaiten arvioida!
Monipuolisen kouluttajien listaan:
"
Paras koulutus olisi mielestäni sellainen, jossa olisi kouluttajina sekä lastenpsykiatrian asiantuntija, sijaisvanhempina toimineita ja vanhempia joiden lapsi on ollut sijoitettuna/huostaanotettuna ja tietysti sosiaalityöntekijä. Ja kaikki olisivat yhtä tärkeässä roolissa.
"
on ehdottomasti lisättävä juridiikan osio toteutettuna nimenomaan akateemisen tason kouluttajan toimesta, jotta sijaisvanhemmat tiedostavat lasten oikeudet samoin kuin biovanhempien oikeudet. Samoin ehdottomasti on sosiaaliviranomaisten kohdalla ihmisoikeuskoulutusta lisättävä niin, että he varmasti tietävät, lasten oikeudet, sijaisvanhempien oikeudet ja biologisten vanhempien oikeudet ja ennen kaikkea sosiaaliviranomaisten itsenä velvollisuudet. Ja sitten kontrolli on hoidettava muiden, kuin sijoittajien itsensä toimesta, koska kukapa haluaisi omasta sijoituspäätöksestään löytää virhettä.
Missä vaiheessa muuten sijaisvanhemmaksi aikovat sitoutuvat toimintaan sopimuksia allekirjoittamalla? Kenen kanssa sijaisvanhemmat allekirjoittavat toimeksiannon, onko se lähettävä sosiaaliviranomainen vai sijaisvanhempien oman kunnan sosiaaliviranomainen ja onko vapaaehtoisesti sijoitukseen antavien biovanhempien allekirjoitus kanssa sellaisessa toimeksiannossa. Mitkä ovat irtisanomiskriteerit, mielestäni ne pitää olla erittäin tiukat, koska kyseessä on sentää avuttomat lapset. Myös sopimusjuridiikka pitää käsitellä koulutuksessa yksityiskohtaisesti. Onko toimeksiantosopimus yleinen, vai tehdäänkö tapauskohtaisesti säveltäen? Mielestäni koko valtakunnassa tulee olla yhtenevät säännöt, korvaukset ja toimeksiantosopimukset ehtoineen päivineen. Eri kuntien lapsia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan sosiaaliviranomaisten tasosta riippuen.
Niiden tehtävä on hakea vikoja ihmisestä ei muuta, kaikissa meisä varmaan on jotain vikaa jos aletaan oikein tutkimaan. Parasta lapsille on että pääsevät myös vaikeista oloista (vanhempien päihdeongelmat) hyvään perheeseen siinä lapsella mielikin kevenee kun ei pidä "varoa" vaan elää ns. lapsen elämää iloineen ja pienine suruineen, ilman huolta huomisesta, aikaa siihen menee aivan taatusti. Nd. maallikot ovat ongelmissa parhaita tukijoita, olen itse sen huomannut, kaksi vanhempaa olivat "ammattilaisten" perhekodissa ja karmeaa kuultavaa tuli, vanhempi lapsesta luuli että hän hullu, kun alkoi murrosiän mielenheilahtelut, eli ensin on kivaa ja kohta suututtaa niin että itku tulee yms. Tuntuu tosi pahalta kuunnella kun lapselle sanottiin että ei ole normaalia ja uhattiin antaa jopa rauhoittavaa, eli ei psykiatreja eikä psykologeja koulutkseen sotkeutumaan, muuten maa on täynnä pikkuterapeutteja, eikä täällä siedetä enää mitään elämän iloja ja suruja, vaan kaikkien pitää olla tasaisen tyynejä koko ajan.
Ei sinne tosiaan mitään psykiatria tarvita koulutukseen mukaan. Psykiatrilla ei voi olla mitään opetettavaa sijaisvanhemmille. Psykiatriksi ei ohjata pikakurssilla ketään. Mikäli joku tarvitsee prosessissa psykiatrin apua, hän hakeutuu itse vastaanotolle.
Ei ole tarkoituskaan sijaisvanhempia psykiatreiksi kouluttaa. Tekisikö lakimies kouluttajana heistä sitten lakimiehiä?
Kyllä minusta jo etukäteen pitää todennäköisesti lastenpsykiatriaa tarvitsevalle sijoitettavalle lapselle pystyä valitsemaan näihin haasteisiin parhaiten vastaamaan pystyvä perhe.
Koulutuksen tarkoituksena on myös selvittää, kenestä on sijaisvanhemmaksi, kenestä ei ja millaiselle lapselle. Psykiatri yhtenä kouluttajana osaa kertoa millainen lapsi vaikeissa olosuhteissa elänyt lapsi voi olla...siis monenlainen, sekä sen miten erilaista hoitoa ja huolenpitoa tuo lapsi voi tarvita. Sijaisvanhemmat ovat ne henkilöt, jotka tuota hoitoa tulevat antamaan. On tärkeää osata varautua "maalaisjärjellä" ajateltavia ongelmia isompiin vaikeuksiin. Lastenpsykiatriaan erikoistuneet osaavat kertoa lasten käyttäytymisessä olevista haasteista, sekä siitä, mikä saa lapsen selviytymään.
Tästä sitten "sijaisvanhempikokelas" päättelee, jaksaako taipaleen varmasti, ja minkälaisen lapsen kanssa jaksaa, ettei turhaa lapsen pompottelua tapahtuisi. Yllätyksiä tapahtuu silti, niitä ei voi täysin ehkäistä, koska lapset eivät ole kirjoja, joista heidät voisi etukäteen opiskella. Nämä ovat sitten niitä tilanteita, joissa sijaisvanhemmatkin uupuvat, valmistautumisestaan huolimatta, elleivät saa ennakoitua enemmän apua.
Yhtä tärkeää on tietysti, että sosiaalityöntekijä osaa arvioida sijaisvanhemman voimavarat oikein, mutta ilman perheen omaa kykyä analysoida toimintatapojaan ja kykyjään, hän ei voi sitä tehdä. Lastenpsykiatrian oppitunteja kuitenkin hänellekin siinä missä lakitietoakin, kiitos!
Samaa tietoa voi siis käyttää moneen eri tarkoitukseen, ja tässä sitä ei käytettäisikään lasten "diagnosoimiseen" vaan tavallaan sijaisvanhemmuuden yhden olennaisen luonteenpiirteen ymmärtämiseen.
Asioita tunteva lakimies yhtenä kouluttajana olisi sekin ihan hyvä juttu, mutta sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien sekä lasten edut eivät ole keskenään ristiriidassa onnistuneessa sijoituksessa, joten kiistelyn työvälineeksi lakipykälien tuntemusta ei tarvita. Kenttä on myös selkeästi enemmän sosiaalityöntekijöiden aluetta. He ovat niin tärkeässä asemassa sijoituksissa, että kaikkien osapuolten täytyy pystyä luottamaan siihen, että sijoituksessa lasten sijoitukseen liittyvät oikeudet toteutuvat.
Sinänsä yleiset lasten oikeudet ovat tärkeä asia ja niiden pitää olla kyllä selviä jo ennen kuin koulutukseen tulee, mutta niitä tässä keskustelussa ei kai ole tarkoitettukaan. Ne ovat minusta niitä maalaisjärjellä ajateltavissa olevia ja ellei jonkun maalaisjärki niitä hänelle kerro, olisi kyllä ehkä viisasta jättää sijaisvanhemmuus sikseen. (jos kohta biologinenkin vanhemmuus, mutta siihenhän emme voi vaikuttaa)
Helinä-keiju kyllä kiinnität minunkin mielestäni ihan oikein voimakasta huomiota koulutukseen, mutta painotusalueista näytämme olevan vähän eri mieltä. Johtuu varmaankin siitä, että kokemuksemme ovat varmaan aika lailla erilaiset.
Jokaista sijoitusta tehtäessä pitäisikin mielestäni käydä erikseen läpi millainen koulutus kyseessä olevaan tärkeään tehtävään kulloinkin on tarpeellinen. Ja etenkin nyt, kun sijaisperheistä on pulaa, pitäisi jokaiselle löytää juuri oikealla tavalla valmistautunut perhe. Ettei käy niin, että vaikeammankin lapsen kanssa pärjäävä perhe saa helpon ja tuo "vaikeampi lapsi" (anteeksi kömpelö ilmaisu) jää liian vähälle.
Lasten hoito tulee kuitenkin olemaan niin erilaista tapauksesta riippuen ja kasvatuksen haasteet sen mukaiset.
Siitä ei tule yhtään mitään tollasesta ehdotetusta touhusta, räätälöintiin ei ole resursseja eikä osaamista sosiaaliviranomaisilla. Mielenterveyspotilaita ei voi antaa sijaislapsiksi tavisperheisiin ollenkaan. Psykiatrit voivat korkeintaan osallistua sijoitusprosessiin antamalla mielenterveyspotilaasta lausunnon, että häntä ei saa sijoittaa tavisperheeseen. Vain terveitä lapsia voi sijoittaa taviskoteihin ja sairaiden tulee saada hoitoa. Mitään harmaata aluetta ei saa olla. Ihminen on joko terve tai sairas.
Toki sijaisvanhemmuuskoulutukseen hakeutuville sijaisvanhemmille tulee tehdä psykologiset testit ennen koulutukseen hyväksymistä, mutta se on eri asia. Koulutukseen hyväksytyille tulee kaikille olla täysin sama koulutusohjelma sitten, koska sijaisvanhemmat eivät mielestäni saa tehdä mitään tilauksia yhteiskunnalle, minkälaisen sijaislapsen he haluavat, työn piti olla pyyteetöntä, lapsen ehdoilla, ei sijaisvanhemman.
http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/om awebsivu12.msnw
Sosiaalitoimistoissa työntekijät saavat jättää täytäntöönpanematta tekemiään maksupäätöksiä, jotka sitten maksatetaan tuensaajilla. Miljoona suomalaista - kansanviidennes - on syösty yhteiskunnan ulkopuolelle, elävinä haudattaviksi. Kansanterveys on romahtanut ja terveydenhuoltopalvelut ajettu alas. Mielialalääkkeiden kulutus on viisinkertaistunut ja joka neljäs lapsi on mielenterveyshoidon tarpeessa, sitä kuitenkaan saamatta.
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?sourceStart=0&threadID=27143&tstart=0&start=30
Resursseja menee hukkaan nimenomaan siinä, jos terveelle lapselle täytyy kouluttaa huippuunsa koulutettu sijaisperhe. Ilmeisesti puhut nyt sijoituksista, joissa lapsen vanhemmat tahtovat olla hyvin vahvasti mukana lapsen elämässä. Valitettavan moni sijoitettu lapsi elää kuitenkin käytännössä kuin adoptoitu, ilman että vanhempi osoittaisi pätkänkään vertaa kiinnostusta lastansa kohtaan. Ainoastaan adoptiosuostumusta ei ole vanhempi antanut, muuta eroa ei ole. Ja kyllä, sijaisperhe adoptoisi mielellää ja maksaisi kaikki viulut.
Todella, näin vaikeasti sairaita ihmisiä on ja yhteiskunta ei kykenen edes auttamaan, koska pakkohoitolakia ei ole.
Mitä tarkoitat sillä että lapsi on joko sairas tai terve? Eihän meistä aikuisistakaan niin voi sanoa.
Mihin se sairas lapsi sitten pitäisi sijoittaa? Sairaiden tulee saada hoitoa, mutta ei "normaaliperheissäkään" jonkun lapsen alettua oireilla, kärrätä heti lasta jonnekin pois. Perheet, joilla ei ole mitään tekemistä sijoitusten kanssa hakevat apua psykologeilta yms. paikoista siinä missä perheet, jotka ajautuvat sijoitukseen.
Jos tarkoitat, että lapsen tulee saada oikeaa ja laadukasta hoitoa siellä biologisessa perheessään olen tietysti ihan samaa mieltä. Mutta lapsen sairaus voi olla sijoituksen syynä vain silloin, jos vanhempi ei jostain syystä kykene hänen hyvästä hoidostaan vastaamaan. Totta kai lapsen täytyisi päästä asianmukaiseen hoitoon ajallaan, eikä tämän toteutumattomuus saisi ajaa perhettä niin uuvuksiin, että joudutaan vapaaehtoiseenkaan sijoitukseen. Tällaisia sijoitustapauksia ei voi mitenkään puolustella.
Yhteiskunta kyllä minunkin mielestäni tekee suuren vääryyden silloin kun edes laissa määrätty tavoite ei meinaa täyttyä. Nykyään homma toimii siten, että sitten kyllä täyttyy paremmin, kun nostetaan tarpeeksi suuri äläkkä kiistämättömillä todisteilla toimimattomasta käytännöstä. Hiljaistenkin pitäisi kuitenkin saada samat palvelut, kuin niiden jotka osaavat ja jaksavat omasta ja lastensa eduista taistella.
Sijaisperhe astuu kuitenkin kuvaan vasta kun perhe ei itse kykene sairaan lapsen hoidosta huolehtimaan, jos sosiaalityöntekijät katsovat kyseisen perheen lapsen etua ajatellen parhaaksi mahdolliseksi paikaksi, joka on tarjolla.
Niin kuin kirjoitin, sosiaalityöntekijällä pitäisi olla rautainen ammattitaito ja lisäksi tarpeeksi tukea vaikeassa työssään.
Totta kai tällaista perheiden valikointia pitää tehdä, että perheet pystyisivät toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla juuri sen tietyn lapsen parhaaksi. Kuka ikimaailmassa uskaltaisi sijaisvanhemmuuteen edes lähteä, jos aivan millainen sijoitus tahansa olisi tiedossa. Esim. kolmilapsinen perhe ei missään tapauksessa ole oikea lapselle, jonka hoito vaatii hoitajan intensiivisen huomion koko ajan. Se ei olisi sijoitetun lapsen eikä perheen muiden lasten etu. Joku lapsista kärsisi varmasti, todennäköisesti kaikki. Ja tämä oli esimerkki ihan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Olisi lasten oikeuksien polkemista ajaa tilannetta siihen suuntaan, että huostaanotettujen lasten kohtalo olisi aina laitos, kun perheet eivät mahdottomien tilanteiden pelossa halukkaiksi sijaisperheiksi ilmoittautuisi .
Jo nykyään sijaisvanhemmissa on paljon hoitoalan koulutuksen saaneita ja tämä otetaankin huomioon lapsia sijoitettaessa.
Eivät sijaisvanhemmat mitään tilauksia tee. Jos perheen pitäisi olla varautunut ottamaan kotiinsa kenet tahansa, olisi tehtykin lupaus: meille voi tulla ihan millainen lapsi vaan, ihan sama pystynkö häntä hoitamaan vai en, kokeilen ainakin. Lisäksi tällöin olisi aivan sama, vaikka perheessä jo olevien lasten, omien tai sijoitettujen, etu tästä syystä heittäisi häränpyllyä.
Olisi ihanaa, jos kaikki lapset voisivat niin hyvin, että kuka tahansa sijaisvanhemmuuteen koulutettu sijari heitä voisi hoitaa. Kuitenkin on lapsia, joita ei edes ammattitaitoisimpiin perheisiin voida sijoittaa. Mutta on sentään ihanaa, että jotkut heistä voivat niinkin hyvin, että suht tavalliset taviksetkin pystyvät hyvän elämän eväät heille arkipäivässään antamaan.
Sydäntäsärkevä tosiasia on, että joskus se lapsen varhainen täydellinen hylkääminen on lapselle armeliaampi vaihtoehto kuin tekemistensä seurauksia erittäin huonosti tajuava vanhempi, joka käyttäytymisellään aiheuttaa kipua vielä lapsen ollessa sijaisperheessä. Ja miksikö sijaisperhe ei suojele lasta biologisilta vanhemmilta tarvittaessa. Siksi, että tämänkin on vähitellen kokeiltava omia siipiään liikkumalla kodin ulkopuolella ihan omin voimin.
Lainaan tässä joitakin "ihan eri asiasta" -nimimerkin repliikkejä, jotta selviäisi mihin minun mielestäni pitää pyrkiä. Meillä kun on eri tavoitteet ja lähtökohdat.
"
Resursseja menee hukkaan nimenomaan siinä, jos terveelle lapselle täytyy kouluttaa huippuunsa koulutettu sijaisperhe.
"
Ei mene, huostaanotetulla lapsella on oikeus huippukoulutettuun ammattitaitoiseen hoitoon joutuessaan eroon vanhemmistaan ja vieraan ihmisen huostaan. Kouluttamattomien tumpeloiden käsissä herkkä lapsi voi särkyä.
"
Mitä tarkoitat sillä että lapsi on joko sairas tai terve? Eihän meistä aikuisistakaan niin voi sanoa.
"
Aivan oikein, maallikko ei pystykään diagnoosia tekemään, mutta jos vanhemmat epäilevät lapsella olevan sairauden, niin silloin hänet toimitetaan lääkärin vastaanotolle eikä anneta diagnoosin tekoa saati sitten psyykkistä hoitoa tavisten tehtäväksi. Lääkäri sitten kertoo onko lapsi terve vaiko sairas. Jos hän on sairas, niin hän ei ainakaan sillä parannu, että hänet majoitetaan tuntemattomien sijaisvanhempien kotiin, päinvastoin. Siksi sairaaksi todettua lasta ei pidä sijoittaa sijaisperheisiin vaan hänet on hoidettava kuntoon terveydenhuollon resurssein eikä suinkaan lastensuojelun resurssein. Lapset paranevat hyvin. Jos lapsi sairastuu psyykkisesti sijoituksessa, niin silloinkin hän tarvitsee ihan lääkärin diagnoosin ja hoitoa, eikä sellaiseen mikään sijaisvanhemmuuteen ammattikoulutettu sijaisvanhempien perhe kykene eikä mielestäni ole edes oikeutettu. Koulutus, mitä olen ehdottanut, on mielestäni vähimmäiskoulutus aivan terveiden sijoituslasten sijaisvanhemmille. Sairaitahan ei tule kellekään sijaisvanhemmalle sijoittaa lainkaan vaan sairaus pitää hoitaa terveydenhoidon resurssein.
"
Kuka ikimaailmassa uskaltaisi sijaisvanhemmuuteen edes lähteä, jos aivan millainen sijoitus tahansa olisi tiedossa.
"
Tuo on ihan terve ajatusmalli, ei pidäkään uskaltaa. Tavoitteena yhteiskunnassa tuleekin olla, ettei ainakaan enää lisää sijaisperheitä tarvitse haalia ja että nykyisistäkin päästään mahdollisimman vähiin. Sijaisperheiden haaliminen lisää on vain sairaan yhteiskuntamme oireiden lääkitsemistä, eikä varsinaisen sairauden parantamista. Yhteiskuntammehan on epänormaali, kun tässä pienessä suomalaisessa populaatiossa elää 14.000 lasta kodin ulkopuolelle sijoitettuna. Tilanne pitää parantaa, ettei näin jatkossa ole ja että nuokin pääsevät takaisin kotiinsa. Sijaisperheiden lisääminen ei asiaa paranna lainkaan. Huostaanottojen ja sijoitusten ehkäiseminen on oltava tavoite enempien sijaisperheiden rekrytoimisen sijaan. YK on antanut selvät neuvot, miten tähän on pyrittävä ja se ohje on, että tämä rikas maa tukee lapsiperheitä tulonsiirroin. Lässytyksen sijaan rahaa. Se on lääke tähän huostaanotto-ongelmaan.
Kun huostaanotot näillä toimin saadaan vähenemään minimiin, niin resursseja riittää ihan luksushoitoon sille pienelle määrälle, joka on pakko huostaanottaa kaltoinkohtelun seurauksena yms.
Mistä löytyy tuo YK:n neuvo lapsiperheille kohdistettujen tulonsiirtojen lisäämiseksi ?
Olen edelleen sitä mieltä, että perheelle annettavalla ylimääräisellä rahalla ei ratkaista läheskään kaikkia niitä ongelmia, joista huostaanotot johtuvat. Siitä olen kyllä yhtä mieltä kirjoittajan kanssa, että lapsiperheiden ennaltaehkäisevään tukemiseen tulisi satsata huomattavasti enemmän kuin mitä nyt tehdään, eikä kaikki ole lisärahoituksesta kiinni, vaan asenteissa, rakenteissa ja toimintatavoissa olisi kehittämisen varaa.
YK:n lapsen oikeuksien komitean viimeisimmät Suomea käsittelevät päätelmät ja suositukset
"
D4. Perheympäristö ja vaihtoehtoinen hoito
Ero vanhemmista
33. Komitea ilmaisee vakavan huolensa sen johdosta, että lapsiperheiden nettotulot ovat laskeneet huomattavasti sekä korkean työttömyysasteen että lapsiin kohdistuvia etuuksia alentaneiden budjettitoimien seurauksena.
34. Ottaen huomioon sopimusvaltion taloudessa viime aikoina tapahtuneet muutokset parempaan suuntaan komitea suosittelee vakavasti, että sopimusvaltio kohdistaisi enemmän varoja lapsiperheiden tukemiseen ja kehittäisi tehokkaita toimia, joiden avulla näille perheille voidaan antaa asianmukaista tukea, jotta vältytään esimerkiksi lasten sijoittamiselta sijaiskoteihin tai laitoksiin.
35. Komitea panee huolestuneena merkille, että perheensä ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä on viime vuosina kasvanut.
36. Komitea suosittelee, että sopimusvaltio ryhtyisi kaikkiin tarpeellisiin toimiin sen takaamiseksi, että lapsia sijoitetaan perheensä ulkopuolelle vain silloin, kun se on selvästi lapsen edun mukaista ja niin lyhyeksi aikaa kuin mahdollista.
"
http://formin.finland.fi/doc/fin/ihmisoik/raportointi/paatsuo/lapsi.html
Tämän jälkeen on tullut uusikin raportti, mutta en löydä sitä suomeksi mistään eli en tiedä sisältääkö se moitteita lisää vai kiitosta. Kiitokset yleensä uutisoidaan, moitteista vaietaan.
YK:n raportti onkin poistettu ko. sivulta nyttemmin. Olin kopioinut yo. tekstin itselleni ja linkin myös. Raportti on jo vuodelta 2000. Koska se on poistettu, pitää asianharrastajien pyytää se YK:lta suoraan vaikka sähköpostitse.
Kuitenkin lasten osalta olen suoraan copypastannut nuo kohdat.
Tässä suositukset vuodelta 2000,
ks. kohta D4. Perheympäristö ja vaihtoehtoinen hoito
Ero vanhemmista
http://formin.finland.fi/public/?contentid=68147&contentlan=1&culture=fi-FI
virallisella sivulla ainakin seuraaviin vakaviin seikkoihin.
1. Niinkin arvovaltainen taho kuin YK antaa
Suomen kaltaiselle sivistysvaltiolle suosituksia asioissa, joidem pitäisi olla näinkin edistyksellisessä, sivistyneessä ja maailman huipputeknologiaa edustavasa maassa kuin Suomi, ihan itsestään selvyyksiä ja jo hoidettuna.
Niin ettei niistä tarvitse YK:n taholta edes huomauttaa.
2. Päätelmät ja huomautukset ovat vuodelta 2000. Suurin osa asioista edelleen samalla tasolla.
Lapsiasiamieskin on saatu vasta tänä vuonna ja nyt on jo vuosi 2006. Härmän hitaat......
3. Lapsiperheiden toimeentuloon ja hyvinvointiin kiinnitetty monessa kohdin huomiota, huonosti toimeentulevien asemaan kiinnitettävä erityistä huomioita jne. Tulonsiirroilla pyrittävä tasaamaan lapsiperheiden epätasa-arvoa ja jne.
Edelleen samat asiat käytännössä ja käytännön tasolla korjaamatta.
Vastikään tuli julkisuuteen tutkimus käyhyysrajan alapuolella elävistä suomalaisista (siis suomalaisista?) lapsista, heitä on yli 100 000.
4. Huomautuskohtia = suosituksia todella paljon,
ja jotka ovat lasten ja perheiden jokapäiväisen elämän kannalta todella vakavia puutteita ja epäkohtia.
Ikävää luettavaa ja vielä ulkopuolisen tahon (YK) näkemyksiä.
Kuinka on mahdollista ettemme me suomalaiset kykene hoitamaan asioitamme, ihmisoikeuksiamme, lastemme oikeuksia,
omassa maassamme yhtään paremmin kuin
jossain "alikehittyneessä ja aliravitussa" kehitysmaassa?
Ihan käsittämätöntä.
Ja kuinka kukaan nykyisistä vallassa olevista puolueiden eri edustajista eivät ole yhdessä
(tai eivät ole edes erikseenkään yrittäneet...),
saaneet korjattua edes perusasioita
tästä todella pitkästä "listasta":
"YK:n lapsen oikeuksien komitean viimeisimmät Suomea käsittelevät päätelmät ja suositukset
16/10/2000"
tuonne YK:n "taholle" ilmoittaa nämä nykyiset huostaanotettujen lasten lukumäärät.
Huostaanotettujen lasten lukumäärähän on jopa tuplaantunut tuosta "suositusten" julkaisu vuodestakin . . . . . .
Olivathan YK:ssa huolestuneita jo silloisestakin Suomessa tehtyjen huostaanottojen määrästä, mikähän "palaute" saadaan näistä nykyisistä luvuista.....
Varoitan, vastauksestani tulee pitkä, koska asia on sydämessäni, niin kuin sinullakin :)
Lasten hyvinvoinnin oletan olevan myös sinun päätavoitteesi. Etenkin mitä tulee vanhempien tukemiseen ennen huostaanottoon päätymistä, olen kanssasi samoilla linjoilla. Ehdottomuuttasi ja yhden mallin kaikille soveltuvuutta sijaisvanhempien koulutuksessa en allekirjoita. En millään jaksa uskoa, että bisnesyhteiskuntamme yhtäkkiä tällä saralla perin anteliaaksi äityisi ja rahahuolet pyyhkiytyisivät kertakaikkisesti pois. Ilomielin olisin tietysti väärässä ja silloin minun puolestani kouluttaa voisi niin paljon kuin suinkin, kunhan sijaisperheeksi aikovan perheen eläminen taattaisiin koulutuksen aikanakin. Muutoinhan se paras sijaisperhe saattaisi pudota entistä pahemmin pois kuvioista ennen aikojaan.
Se että puhut lasten joutumisesta eroon vanhemmístaan, kertoo että oletat heidän jollain tavalla olleen tekemisissä keskenään ennen huostaanottoa ja että tuo vanhempi olisi pitänyt lapsen tarpeista huolta. Usein kuitenkaan yhteistä historiaa ei ole lainkaan (äitien raskausaikaa lukuunottamatta) ja usein se on heitteille jättämisen tai pahoinpitelyn leimaamaa. Ja kyllä resursseja menee hukkaan, jos terveen mitään traumoja kokemattoman vauvan pitkäaikainen sijaisperhe joutuu perusteelliseen ammattikoulutukseen vain siksi että säännöt niin vaativat. Eivät sijaisperheet nytkään pystymetsästä tule. Minä kyllä mieluummin ohjaisin resursseja biologisten vanhempien tukemiseen ja sijaisvanhempien koulutukseen heidän tarpeidensa mukaan, enkä lähtisi laajalla ammattikoulutuksen rintamalla haravoimaan ennen sijoitusta kaikkien sijaisvanhempien keskuudessa. Oletko myös sitä mieltä, että adoptoidakseen lapsen, täytyisi myös käydä läpi ammattikoulutus, itse lasten hoitohan on usein aivan samanlaista? Aivan samoin heidänkin kohdallaan pitää toteutua lapsen etu.
Olisi ihanteellista, jos esittämäsi visio toteutuisi niiltä osin, kuin on kyse siitä että lyhytaikainen sijoitus todella on mahdollinen. Jos biologinen vanhempi kykenee tukalassa tilanteessa yhteistyöhön ja tuettuna poistamaan huostaanoton tarpeen, mikäs sen parempaa. En minä halua lapsia pois vanhemmiltaan! Mutta vielä vähemmän hauan jättää ketään kärsimään perheeseensä. On lapsia, jotka tarvitsevat niin paljon huomiota ja rauhaa, että jos ko. hoitava yksikkö nimityksestään huolimatta olisi ihanteellisen lapselle, se olisi niin pieni, ettei perheestä eroaisi käytännössä mitenkään .
Mielestäni pitäisi kouluttaa osaa sijaisvanhemmiksi soveltuvista vanhemmista etukäteen jonkin tietyn alan suhteen. Päihteiden niin usein ollessa kyseessä, varmasti olisi tarvetta perheille, joilla olisi jo etukäteen syvempää tietoa vaikkapa alkoholivaurioisista lapsista ja heidän hoidostaan. Tällöin etukäteiskoulutuksesta olisi todellista arjessa tuntuvaa hyötyä alusta alkaen.
Sijoituksen jälkeistä koulutusta tarvitaan joka tapauksessa, koska lapsen terveydentilaa ei ensinnäkään voi luotettavasti määritellä etukäteen ellei biologinen vanhempi omista ongelmistaan johtuen häntä hoitoon ole ohjannut ja toisekseen jokaisesta sijaisvanhemmasta ei voi tehdä sellaista ”spesialistia”, mihin he nyt oikein suunnatulla tuella yltävät.
Minustakin olisi hyvä, jos sijaisperheiden tarve pienenisi. Jos perheitä ei tarvittaisi niin paljon, voitaisiin siis biologisten vanhempien tukemiseen ja sijaisperheiden kouluttamiseen satsata enemmän resursseja. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että entistä useammat vaikeampihoitoiset pienet lapset saisivat perhehoitoa laitoshoidon sijaan. Tästä minä olisin henkilökohtaisesti hyvilläni. Syy on se sama, miksi perhehoitoa yleensä annetaan. Siksi, että lapsi saisi pysyviä, läheisiä ihmissuhteita. Mikään laitos ei voi tarjota niin kiinteitä ja lämpimiä ihmissuhteita kuin perhe, joka lasta sydämestään rakastaa.
Lapsen elämä perheessä on paljon muutakin kuin vanhemmat ja heidän ammattinsa. Perheellä on historia kokemuksineen, harrastukset ja elämäntapa. Lapseen vaikuttavat myös lapsen muut ihmissuhteet ja muu ympäristö.
On siis olemassa paljon sijaisvanhempien koulutuksen ulkopuolella olevia tekijöitä joita vanhempien koulutus tai psykologiset testit eivät paljasta ja joista voi olla selkeästi myös joko haittaa tai hyötyä sijoituksen onnistumista ajatellen. Mikään muu ei siis viime kädessä kuitenkaan auta, kuin lapselle sopivan hoitomuodon (oli se sitten laitos tai perhe) etsiminen räätälintyönä.
Edelleenkään en ole ehdottanut missään, että sijaisvanhemmat ryhtyisivät diagnosoimaan lasta. He arvioivat omat resurssinsa hoitaa erilaisia huostaanottoon tulevia lapsia. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Suurimmassa osassa huostaanottoja se lapsen oireilu ei ole ollut sijoituksen syy vaan vaikeiden olojen seuraus. Poikkeustapaukset ovat asia erikseen. En ymmärrä tuota ajatteluasi: terve perheessä, sairas laitoksessa. Ja tavishan se on biologinenkin vanhempi. Ainahan ensisijaisena on avohoito kotona, ellei sairaus ole tosi vakava. Se että lapsella on ongelmia ei todellakaan tarkoita sitä, että häntä pitäisi hoitaa laitoksessa.
Sairaillekin (vähintään yhtä paljon kuin terveille) pysyvät sihmissuhteet ovat kantavana voimana edessä olevassa elämässä. Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että lapsen biologiset vanhemmat eivät häntä sydämestään rakastaisi. Silti on niin, että vierailut silloin tällöin eivät pienen lapsen ollessa kyseessä voi tyydyttää hänen rakkauden ja läheisyydenkaipuutaan, niitä on ruokittava joka ikinen päivä. Useimmat biologiset vanhemmat tämän käsittääkseni ymmärtävätkin jos heidän kanssaan on aikaa asioista tarvittavan pitkään ja ammattitaidolla keskustella, mutta valitettavasti joitakin lapsia päätyy pitkään laitoshoitoon ainoastaan siitä syystä, että biologiset vanhemmat niin kovasti perheitä vastustavat. Omaa tuskaansa lääkitsevät vanhemmat ajattelevat, että minä rakastan lasta eniten maailmassa. Ilmeisesti sitten odottavat näin takaavansa sen ettei lapsi rakkauttaan tuhlaa muualle, ettei kukaan muu omi. Tuossa sairaassa ajatuksessaan eivät huomaa, että lapsi kärsii kun tuo rakkaus ei näy kuin silloin tällöin.
Niin kauan kuin pakkohoito ei ole mahdollista, ihmiset tulevat kuitenkin ryyppäämään/ myrkyttämään muuten itsensä hengiltä ennen aikojaan ja huostaanotoista suuri osa tehdään juuri päihdeongelmien vuoksi. (Toki muitakin vaikeita syitä huostaanottoon on). Ilman pakkohoitoa aikuisen tervehtyminen on siis usein viime kädessä hänestä itsestään kiinni, ja valitettavaa on, että pitkäaikaiset sijoitukset tulevat olemaan aina osa lastensuojelua. Laitoshoitoon verrattuna sijaisperheet hoitavat lapsia käytännössä ilmaiseksi. Mikäli kaikki hoitopaikat olisivat ammatillisia, hoito olisi kalliimpaa ja jaettava rahapotti hädässä olevien perheiden auttamiseen vielä nykyistäkin pienempi
Joten mitä sitten tekisimme, että biologiset vanhemmat saisivat itsensä ja tarvittaessa lapset hoitoon? Ilman vastausta tähän kysymykseen, emme pääse tuohon tavoitteeseesi mahdollisimman pienestä sijaisperheiden määrästä. Tavalla tai toisella yhteiskunnan pitäisi viheltää peli poikki (elleivät vanhemmat itse siihen kykene), ennen kuin asiat menevät niin pahasti solmuun, että ajaudutaan huostaanottoon.
Kummankin sorttisten vanhempien tukemisen lisäksi sosiaalityöntekijöille työaikaa ja parempaa tiimityöskentelyä erilaisten ammattilaisten kannsa. Lisää työaikaa ja työnohjausta. Tällä hetkellä aikaa ei riitä tarpeeksi sen paremmin biologiselle perheelle kuin sijaisperheellekään.
Ulkoministeriö on saanut tänä vai oliko se jo viime vuonna uutta palautetta ja suositukset YK:lta uuden raportin pohjalta. Niitä uusia suosituksia ja huomautuksia, jotka YK on antanut Suomelle muistaakseni jo vuonna 2005 tai alkuvuodesta 2006 pitää kysyä Ulkoministeriöstä varmaan erikseen, koska yli puoleen vuoteen ei kyseinen virasto ole saanut niitä suomeksi käännettynä nettiin eikä muutenkaan ole täyttänyt velvollisuuttaan informoida kansalaisia suosituksista (varmaan hävetään niin paljon) vaikka YK suositusten tiedottamista kansalaisille edellyttää. Eli ajankohtaisemmat suositukset ja moitteet on olemassa, mutta salattuna tai niin hyvin jemmattuna nettiin, että on suuren vaivan takana löytää. Noloahan se on.
1) Sijaisvanhempien koulutuksen aikainen toimeentulo taataan tietenkin samoin kuin muidenkin aikuisopiskelijoiden toimeentulo. Ei näiden kohdalla mitään poikkeusratkaisuja tarvita. Meillä on aikuisopiskelijoiden opintotukijärjestelmät.
2) Kun lapsi viedään jo laitokselta sijaiskotiin, mutta ei kuitenkaan adoptioon, niin kenen sellainen päätös oikein on? Lastahan ei ole ainakaan ehditty kohdella kaltoin. Tuntuu ihmeelliseltä, jos äiti ei edes pääse imettämään vastasyntynyttä. Ei kai tuollaista usein tapahdu sentään, vaikka kirjoitat että "Usein kuitenkaan yhteistä historiaa ei ole lainkaan (äitien raskausaikaa lukuunottamatta)". Kuinka monta vauvaa on viety suoraan laitokselta?
3) Kattavan peruskoulutuksen jälkeenhän on jokaisella sijaisvanhemmalla tietenkin mahdollisuus erikoistua, jos haluaa jotain tiettyä kohderyhmää hoitaa.
4) Mielestäni adoptiovanhempien ei tarvitse käydä sijaisvanhemmilta vaadittavaa koulutusta. Adoptiovanhemmathan ottavat lapsen omakseen eivätkä peri palkkiota ja kulukorvauksia verovaroista. Adoptiokoti ja adoptiosuku on lapsen ainoat, eikä hänellä muuta kotia ole. Adoptiovanhemmuus ei ole työ, eikä siitä kerry eläkettä. Muita vanhempia adoptiolapsella ei ole. Adoptiolapsen asema on täysin selvä.
5) Sijaisvanhemman ja biologisen vanhemman yhteistyö on täysi mysteeri tässä. Ei kai huostaanoton päättyminen voi olla kiinni muusta kuin siitä, että biologinen äiti/isä saa asiansa kuntoon, jotta lapsi voi palata kotiin. Yhteistyövelvoitetta ei pidä olla, koska se vaan syyllistää niitä äitejä, jotka eivät kestä koko sijaisvanhemmuutta eivätkä pysty hyysäämään sijaisäitiä jonain ystävänä. Tämä on mielestäni luonnollista ja normaalia. Yhteistyötä ei saa edellyttää eikä painostaa siihen lapsen oikeaa äitiä/isää, koska se lähentelee henkistä väkivaltaa ja alistamista. Korostatte liikaa yhteistyön merkitystä. Mistä tiedätte, että se on lapselle hyväksi, että oma äiti häslää sijaisäidin kanssa ystävänä ja ikäänkuin vielä pönkittää sitä oman lapsen vapaaehtoista luopumista. Sitä vahinkoa ei lapsesta näe nyt, mutta aikuisena se voi tuntua.
6) Sijaisvanhemmat peräävät useissa ketjuissa täällä biologisilta vanhemmilta lapselle lupaa rakastaa sijaisvanhempia. Tämä on minulle ainakin täysi mysteeri miten tämä lupa saadaan ja mitä se siis käytännössä tarkoittaa edes. Ihan käsittämätön juttu, lupa tunteille, voiko joku selventää tämän asian, että tiedetään mistä yleensä puhutaan.
ja olen samaa mieltä.
Minulle sanottiin, etten anna lapsilleni lupaa "kiinnittyä turvallisesti perheeseen".
Minulla oli tyttöjeni kanssa todella hyvät välit, ja olin ollut heille aina ainut ja turvallinen aikuinen.
Kun lapseni sijoitettiin, heidän saamansa kohtelu oli jotain heille aivan ennenkokematonta. He olivat 9 ja 10 vuotiaat sijoitettaessa.
Lapsiani INHOTTI jo kun sijaisperheessä jääkaapin ovessa oli lappu: Hei. Olemme siellä ja siellä. T. Äiti ja isä.
Että kyllähän on niin helppo syyllistää biovanhempia, jos lapsi ei tunteitaan muuta.
tarvitaan 12-20 tunnin koulutuksen ajaksi?? Pride-koulutuksenne kestää tasan tarkkaan tämän ajan!
Tämän pituisella koulutuksella ei pääsisi nykyään edes siivoojaksi? Ehkä kadunlakaisuun tuo tuntimäärä riittää.
Ja vielä AIKUISOPINTOTUKEA, tämä oli päivän paras vitsi!!!!
Eihän se 12 tunnin koulutus riitä alkuunkaan sijaisvanhemmiksi aikoville. 12-tuntinen on aivan naurettava, lapsia ja heidän vanhempiaan halventava sijaiskoulutus.
käsiteltävä.
turhankin paljon. Ehkä keskeisin kysymys kuitenkin on, että turhia huostaanottoja ei tulisi olla. Toisaalta monissa tapauksissa pitäisi toimia paljon aikaisemmin. Tuomioistuimet toimivat nykypäivän Suomessa todella hitaasti. Enpä haluaisi sitäkin mutkaa vielä siihen matkaan, mitä lapsi kokee eläessään ties minkälaisessa ympäristössä.
Keskeisin asia kuitenkin on, että apua pitäisi saada mahdollisimman pian, kun sitä tarvitaan. Ja lapsi on se viattomin ja puolustuskyvyttömin osapuoli.
Olen itse seurannut tilannetta, kuinka läheiset yrittävät ja yhteiskunta yrittää puuttua nuorten elämään. Yhä uudestaan he valitsevat pullon, huumeet ja bailaamisen. No sitten syntyy lapsi. Ikääkin on jo yli kahden- tai kolmenkymmenen. Koko ajan läheiset yrittävät parhaansa tukea. Koko ajan sosiaalityöntekijät tukevat. Vähän aikaa pysytään ruodussa. Pian kuitenkin pitää taas päästä baanalle. Riidellään pöllyissä, naidaan pöllyissä, eikä enää edes muisteta viikkoon, että on lapsi olemassa. Eikä tiedetä, ketä on juhlimassa mukana, omassa kotonakaan...
Loppujen lopuksi herätään jossain ja muistellaan, mikä päivä, mitä on tapahtunut ja ai niin onhan meillä lapsikin... Missähän se on?
Tätä minä en halua yhdellekään lapselle.
Jos on mahdollista, että jonkinlainen apu tavoittaa ihan oikeasti vanhemmat, siten että siitä on todellista hyötyä myös lapselle, niin todella hienoa. Kukapa sitä haluaisi kenenkään perhetä hajottaa, jos halua ja minkäänlaisia toiveita olisi edes jonkinlaisesta vanhemmuudesta?
Enemmän resursseja/rahaa sosiaalitoimeen = yhteistyötä psykologien ja psykiatrien kanssa?
pidä olla todellisia lastensuojelun ja sosiaalialan ammattilaisia tekemässä lainmukaista lastensuojelutyötään? Tarve on todella ilmeistä?
Ja ollenkaan juuri näitä "bailaaja- ja bilettäjävanhempia" vähättelemättä;
he tuskin täällä nettipalstoilla bailaamisiltaan huostaanotettujen lastensa perään kirjoittelevat.
Sosiaaliviranomaisten yksi tärkeimmistä tehtävistä lastensuojelussa on erottaa lapsiperheistä juuri ne todellista apua ja tukea tarvitsevat, niistä perheistä, joiden lapsilla on "hiukset kampaamatta", "keksinmuruja lattialla" ja "einesruokaa jääkaapissa".
Yksi ammattiryhmä on laitettu Suomessa paljon vartijaksi (lapsen etu); sosiaaliviranomainen, eikä tälläistä erittäin vaativaa työtä voida eikä saakaan tehdä kuin riittävän ammattitaidon ja pätevyyden omaavat oman alansa ammattilaiset.
p.s. Päiväkodeissa ja kouluissa siivousta on tietoisesti (säästösyistä?) vähennetty
ja nykyisin suurin osa tarjottavasta ruuasta molemmissa "säilytyspaikoissa" on tehdasruokatoimittajien joko valmiita tai puolivalmiita eineksiä.....
Väitätkö, että maassamme lapsia huostaanotetaan perheistä, joissa syödään eineksiä, ollaan takkutukkaia ja musrustetaan lattialle ?
Huostaanottoja tekevät kouluttamattomat lastensuojelutyöntekijät ?
Kerrataanpa vähän lakia : huostaanottoa voi esittää lautakunnalle vain sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut sosiaalityöntekijä, eikä hänkään yksin vaan yhdessä toisen samanlaisen kanssa.
Huostaanoton perusteiden, joita tällä palstalla on kerrattu kyllästymiseen asti, tulee täyttyä.
Huostaanoton perusteissa ei puhuta keksinmuruista, eineksistä eikä hiusten hoidosta.
Otetaan lopuksi esimerkki perheestä, josta lapsi huostaanotettiin vuosia jatkuneiden tukitoimien (neuvonta, kodinhoitaja, päivähoito yms.)jälkeen : lapsi, joka pääsi ulos vain päivähoidossa oli lattialla koiran ja ihmisen ulosteiden keskellä, asunnossa oli likaisia astioita ja eri pilaantumisvaiheissa olevia ruuantähteitä ympäriinsä, vanhemmat makasivat puolitiedottomina sängyllään, jossa oli pelkät kaikilla mahdollisilla ihmisen eritteillä kyllästetyt patjat, täkit ja tyynyt ilman lakanoita. Vanhemmat suostuivat vapaaehtoiseen huostaanottoon, eivätkä ole sen jälkeen 9 vuoden aikana suostuneet tapaamaan lastaan kuin kahdesti, seuraavan lapsen he antoivat huostaanottaa jo synnytyssairaalasta ja seuraavat he antoivat adoptioon.
Edellämainitussakaan tapauksessa ei huostaanottoa olisi tehty, ellei asunnossa käynyt muu kuin sosiaaliviranomainen olisi käyttänyt luontaista arvovaltaansa ja "pakottanut" ylemman korkakoulututkinnon suorittanutta sosiaalisihteeriä ryhtymään pikaisesti toimeen. Ei em. sosiaaliviranomainen todellakaan puutu niiden perheiden elämään, joissa asiat ovat edes näennäisesti yleisen käsityksen mukaisesti kunnossa.
Kun tarjotaan ihmisiä auttamaan arjessa, terapiaa kestämään arjessa ja katkaisuhoitoa ym. auttamaan lopettamaan aineiden väärinkäytön. Läheiset sekä yhteiskunnan eri tahot käyvät siivoamassa, käyvät hoitamassa lasta, antavat rahaa, ymmärtävät ja yrittävät auttaa. Mutta minkäännäköistä edistymistä ei tapahdu. Kerro ideasi, mitä vielä pitäisi tehdä vanhempien auttamiseksi? Että jaksaisivat olla siedettäviä vanhempia ja kantaa jonkinmoista vastuuta lapsestaan/lapsistaan?
kuin "huutelivat" valtionkin tarkastusviranomaiset pätevien sosiaalityöntekijöliden perään vastikään julkaistussa raportissaan!
Kunnissa on em. raportin mukaan
aivan liian paljon epäpäteviä työntekijöitä tekemässä
lastensuojelutyötä ja sosiaalihuollon työtehtäviä.
Lapsia huostaanotetaan "keksinmuru" -perheistä.
Ja lapsia ei huostaanoteta perheistä,
joissa huostaanoton tarve on
lapsen hengissä pysymisen kannalta todellista.
Missähan vika?
Eikö tilanne perheessä
lastensuojelua tekevien viranomaistenkaan
silmissä ole ratkennut lapsen edun nimissä.
Perheet, joissa kaikenlainen eri alojen ammattilaisten antama tuki ja apu vanhemmile on annettu ja tehty. Ja edelleen vanhempien "bailaus ja biletys" menee ohi lapsen hoidon ja huollon.
Ammattilaisia vai ei
tekemässä lain mukaista lastensuojelutyötään.
Tässä YK:n Suomea koskevia suosituksia vuodelta 2005 englanniksi, en löytänyt mistään suomeksi.
"
UNITEDNATIONS CRC
Convention on theRights of the Child Distr.GENERALCRC/C/15/Add.27220 October 2005Original: ENGLISH
COMMITTEE ON THE RIGHTS OF THE CHILD
Fortieth session
CONSIDERATION OF REPORTS SUBMITTED BY STATES PARTIES
UNDER ARTICLE 44 OF THE CONVENTION
Concluding observations: Finland
1. The Committee considered the third periodic report of Finland (CRC/C/129/Add.5) at its 1068th and 1069th meetings (see CRC/C/SR.1068 and 1069), held on 22 September 2005, and adopted, at its 1080th meeting (see CRC/C/SR.1080), held on 30 September 2005, the following concluding observations.
A. Introduction
2. The Committee welcomes the submission of the State party’s third periodic report, as well as the written replies to the list of issues (CRC/C/Q/FIN/3), which enabled the Committee to have a clear understanding of the situation of children in Finland. The Committee appreciated the presence of a cross-sectoral delegation which provided additional information.
B. Follow-up measures undertaken and progress achieved by the State party
3. The Committee notes with appreciation:
(a) The adoption of Guidelines for Interviewing Minors in March 2002;
(b) The establishment of the post of Ombudsman for Children as of September 2005;
(c) The adoption of the National Plan of Action “Finland Fit for Children” in 2005;
(d) The completion of the Plan of Action against Trafficking in Human Beings on 31 March 2005.
GE.05-44356 (E) 071205
4. The Committee also welcomes the ratification of:
(a) The Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on children in armed conflict on 10 May 2002;
(b) ILO Convention No. 182 concerning the Prohibition and Immediate Action for the Elimination of the Worst Forms of Child Labour, on 17 January 2000;
(c) The Rome Statute of the International Criminal Court, on 29 December 2000.
C. Main subjects of concern and recommendations
1. General measures of implementation
Committee’s previous recommendations
5. The Committee notes with satisfaction that various concerns and recommendations (see CRC/C/15/Add.132) made upon the consideration of the State party’s second periodic report (CRC/C/70/Add.3) have been addressed through legislative, administrative and other measures. However, it regrets that some of its concerns and recommendations have been insufficiently or only partly addressed regarding, inter alia, coordinated policy relating to children, violence against children, including sexual abuse, and children belonging to ethnic minorities.
6. The Committee urges the State party to take all necessary measures to address those recommendations contained in the concluding observations of the second periodic report that have not yet been implemented and to address the list of concerns contained in the present concluding observations on the third periodic report.
Coordination/National Plan of Action
7. The Committee takes note of several programmes that strive to achieve fuller implementation of children’s rights and welcomes the comprehensive National Plan of Action “A Finland Fit for Children”, based on the final document “A world fit for children” adopted by the General Assembly at its special session on children in May 2002, but is concerned that these plans are not well coordinated.
8. The Committee recommends that the State party:
(a) Ensure that the National Plan of Action is clearly oriented towards the rights of the child as enshrined in the Convention;
(b) Provide an adequate budget for its implementation;
(c) Place all other action plans and programmes under the coordination of the National Plan of Action in order to overcome a fragmented approach to the implementation of child rights;
(d) Give the new Ombudsman for Children a mandate to monitor the National Plan of Action and evaluate the progress made.
Independent monitoring
9. The Committee welcomes the establishment of the post of Ombudsman for Children as of September 2005 and the fact that - in support of the Ombudsman’s work - an advisory committee representing a wide range of expertise, in which NGOs will be represented, has been set up. However, the Committee also notes that the Ombudsman’s mandate is focused mainly on promotional work on the Convention and advisory services, and that it does not deal with individual cases, the investigation of which will remain under the competence of the Parliamentary Ombudsman.
10. The Committee recommends that:
(a) The mandate of the Ombudsman for Children be expanded, in line with general comment No. 2 (2002) on the role of independent human rights institutions, to include the ability to receive and investigate complaints from children;
(b) The State party support with sufficient human and financial resources the Office of the Ombudsman for Children in order to enable it effectively to monitor the implementation of the Convention throughout the country;
(c) The annual report of the Ombudsman for Children be presented to, and discussed by, Parliament, together with information about measures the Government intends to take to implement its recommendations.
Resources for children
11. The Committee shares the State party’s concerns that, owing to the fact that local authorities have extensive powers of self-governance and autonomy, changes are needed to ensure the equality of resources for children and the availability of services throughout the country.
12. The Committee recommends that the State party undertake a study to assess and analyse the resources provided for children and continue to take, where necessary, effective measures to ensure equal access to and availability of services for all children, irrespective of the municipality in which they live.
Data collection
13. The Committee notes with concern that the compilation of statistics on children lacks coordination and regularity, in particular with regard to the most vulnerable groups of children such as disabled children, asylum-seeking children, children in conflict with the law and children belonging to minority groups, among others.
14. The Committee recommends that the State party continue its efforts to develop a system for the comprehensive collection of data on children, in particular children belonging to the most vulnerable groups, in order to allow detailed analysis of their living conditions and the implementation of their rights.
Training/dissemination of the Convention
15. The Committee notes that the dissemination of information concerning the Convention remains largely the responsibility of the civil society and is concerned that the Convention is not readily available in languages used by minorities and immigrants. Furthermore, the Committee is concerned that training on the Convention for professionals working with and for children remains insufficient.
16. The Committee encourages the State party to further disseminate the Convention, including through school curricula, with special attention to its dissemination among vulnerable groups such as immigrants and indigenous, ethnic or linguistic minorities, and to continue its efforts to provide adequate and systematic training and/or sensitization on children’s rights of professional groups working with and for children.
2. General principles
Non-discrimination
17. While welcoming the entry into force of the Non-Discrimination Act in February 2005, the Committee is concerned that discriminatory and xenophobic attitudes as well as de facto discrimination in daily life remain with respect to immigrants and other minority groups, especially Roma, and are increasing among young people.
18. In accordance with article 2 of the Convention, the Committee recommends that the State party continue and strengthen its efforts to prevent and eliminate all forms of discrimination against children, including Roma and foreign children, and pay special attention to the education of young people with respect to discriminatory attitudes.
19. The Committee also requests that specific information be included in the next periodic report on the measures and programmes relevant to the Convention on the Rights of the Child undertaken by the State party to follow up on the Declaration and Programme of Action adopted at the 2001 World Conference against Racism, Racial Discrimination, Xenophobia and Related Intolerance, also taking into account general comment No. 1 (1999) on article 29, paragraph 1, of the Convention (aims of education).
Best interests of the child
20. While the Committee notes that the principle of the best interests of the child is often taken into account in legislation, including, for instance, through an explicit recognition of the special situation of children in section 6 of the new Aliens Act, it is concerned that this principle is not adequately respected and implemented in practice in all domains of policy affecting children.
21. The Committee recommends that the State party strengthen its efforts to ensure that the general principle of the best interests of the child is understood, appropriately integrated and implemented in all legal provisions as well as in judicial and administrative decisions, and in projects, programmes and services that have direct and indirect impact on children.
Respect for the views of the child
22. The Committee notes the information on the rules for hearing children in legal procedures, for example in custody or child protection measures, but it is concerned at the fact that only children aged 15 and older have the right to be heard directly by the judge/court. Below that age, it is left to the discretion of the judge whether to hear the child directly. When this is not done and the views of children are submitted to the court via a third party, sometimes this is done without the child being heard by that third party.
23. The Committee recommends that the State party take legislative and other measures to ensure that article 12 of the Convention is fully implemented, in particular that the child has the right to express his/her views directly to the judge when decisions in judicial and/or administrative proceedings affecting the child have to be taken.
3. Civil rights and freedoms
Access to appropriate information
24. While the Committee welcomes the State party’s efforts in this respect, including the Act on the Exercise of Freedom of Expression in Mass Media (460/2003), it expresses concern about the exposure of children to violence, racism and pornography, especially through the Internet.
25. The Committee recommends that the State party strengthen its measures to effectively protect children from being exposed to violence, racism and pornography through mobile technology, video movies and games and other technologies, including the Internet. The Committee further suggests that the State party develop programmes and strategies to use mobile technology, media advertisements and the Internet as means of raising awareness among both children and parents about information and material injurious to the well-being of children. The State party is encouraged to develop agreements and projects with journalists and the media with a view to protecting children from being exposed to harmful information in the media and improving the quality of information addressed to them.
4. Family environment and alternative care
Parental responsibilities
26. The Committee notes the very long duration of custodial disputes in Finland, which may have a negative impact on children.
27. The Committee recommends that disputes over the custody of children be resolved within an appropriate time and that support services by trained professionals be included in the activities in support of divorced families.
Alternative care
28. The Committee notes that children are often placed in alternative care without their views being adequately taken into account, and it is concerned that the authorities do not always
adequately support the maintenance of fundamental parent-child links. Furthermore, while noting the new Development Programme on Child Welfare, the Committee reiterates its previous concern at the increasing number of children placed in alternative care.
29. The Committee recommends that the State party address the root causes of the increase in the number of children placed in alternative care, including through adequate support to parents. The State party should also ensure that children, if they are raised in institutions, live in small groups and are individually cared for.
30. The Committee also recommends that the State party sufficiently take into account children’s views in any decision regarding their placement in alternative care. Furthermore, it recommends that the parent-child relationship not be negatively affected by placement in alternative care.
Violence, abuse and neglect
31. While the Committee commends the 1997-2002 campaign to prevent violence, as well as its second phase foreseen for the years 2004-2007, it shares the concern of the Parliamentary Ombudsman of Finland that violence against children and sexual abuse within families is one of the most serious obstacles to the full implementation of child rights in Finland.
32. In light of article 19 of the Convention, the Committee recommends that the State party:
(a) Strengthen awareness-raising and education campaigns with the involvement of children in order to prevent and combat all forms of child abuse;
(b) Increase its support to and collaboration with the toll-free national helpline “Child and Youth Phone”;
(c) Strengthen measures to encourage reporting of instances of child abuse, including by giving opportunities to this end to children in alternative care, and to prosecute the perpetrators of these acts;
(d) Continue to provide care, full physical and psychological recovery and reintegration for child victims of violence.
33. In the context of the Secretary-General’s ongoing in-depth study on the question of violence against children and the related questionnaire sent to the Government, the Committee acknowledges with appreciation the State party’s written replies to this questionnaire and its participation in the Regional Consultation for Europe and Central Asia held in Slovenia from 5 to 7 July 2005. The Committee recommends that the State party use the outcome of the regional consultation as a tool for taking action, in partnership with the civil society, to ensure that every child is protected from all forms of physical, sexual or mental violence, and for generating momentum for concrete and, where appropriate, time-bound actions to prevent and respond to such violence and abuse.
5. Basic health and welfare
Health and access to health-care services
34. The Committee expresses concern at the increase in alcohol consumption among children and at the increasing number of overweight and obese children.
35. The Committee, in light of its general comment No. 4 (2003) on adolescent health, recommends that the State party strengthen measures to address the issue of child and adolescent health, especially alcohol consumption among children, and work further on its health programmes, which should target, inter alia, promotion of a healthy lifestyle among adolescents.
36. While acknowledging the State party’s efforts in this regard, the Committee is still concerned at the high suicide rate among adolescents.
37. The Committee recommends that the State party intensify its measures to prevent suicide among adolescents and strengthen its mental health-care services.
38. The Committee is also concerned at the information that Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) and Attention Deficit Disorder (ADD) are being misdiagnosed and that psycho-stimulant drugs are therefore being overprescribed, despite the growing evidence of the harmful effects of these drugs.
39. The Committee recommends that further research be undertaken on the diagnosis and treatment of ADHD and ADD, including the possible negative effects of psychostimulants on the physical and psychological well-being of children, and that other forms of management and treatment be used as much as possible to address these behavioural disorders.
Standard of living
40. While welcoming the National Action Plan against Poverty and Social Exclusion 20032005, the Committee is concerned at the growing number of families with children living in poverty and that financial assistance and support has not always kept pace with economic growth.
41. The Committee recommends that the State party effectively implement its National Action Plan against Poverty and Social Exclusion and strengthen its support for families living in economic hardship in order to ensure that poverty is reduced and children are protected against the negative impact of economic hardship on their development by providing financial and non-financial assistance.
6. Education, leisure and cultural activities
42. While noting the State party’s efforts in this regard, the Committee expresses concern at the high drop-out rate from school among Roma children and at their difficulties in accessing
education, which negatively impact their development and future access to employment. In addition, the Committee also notes with concern the lack of teachers and pre-school teaching material in the Roma language.
43. The Committee recommends that the State party take all necessary measures to ensure that articles 28 and 29 of the Convention are fully implemented for all children throughout the country, including children belonging to the most vulnerable groups such as Roma children.
44. The Committee welcomes the integration of human rights education into the National Curriculum for primary and secondary schools, but is concerned that not all children may receive human rights education, including on the rights of the child, because the inclusion of this subject still depends ultimately on the teacher’s decision.
45. The Committee recommends that the State party examine the extent to which human rights education is available in schools and ensure that all children are not only taught human rights, but are also involved in projects where human rights standards and values are implemented in practice, whether at home, in school, or within the community.
46. The Committee welcomes the measures taken by the State party to tackle violence and bullying in schools, including the requirement that every school has to develop an action plan against bullying and violence, but is concerned that these behaviours are still quite common, especially towards children with disabilities and children with disabled parents.
47. The Committee recommends that the State party continue to take appropriate measures to combat the phenomenon of bullying and violence in schools with the full involvement of children, including by carrying out periodic surveys among students, staff and parents about the quality of peer relations being fostered by the school. There should be special focus on bullying and violence towards children with disabilities and children with disabled parents.
7. Special protection measures
Children asylum-seekers
48. The Committee notes that an amendment to the Act on the Integration of Immigrants and Reception of Asylum-Seekers incorporating Council Directive 2003/9/EC was adopted in June 2005 to improve the legal status of asylum-seeking children and to ensure that more attention is paid to their needs. However, the Committee is concerned that the so-called “accelerated procedure”, which applies to certain categories of asylum applications under the existing Aliens Act may have a negative impact on children.
49. While the Committee welcomes the considerable reduction in the time required for processing the applications of unaccompanied children, it is still concerned that the time needed for family reunification remains too long.
50. The Committee recommends that the State party ensure that the so-called “accelerated procedure” respects the due process and legal safeguards for asylum-seekers.
51. The Committee also recommends that the State party deal with applications for the purpose of family reunification in a positive, humane and expeditious manner, in conformity with article 10 of the Convention.
Sexual exploitation and trafficking
52. While welcoming the recent amendments to the Penal Code introducing the crime of trafficking into Finnish legislation, as well as the National Plan of Action Combating the Commercial Sexual Exploitation of Children of 2000 and the National Plan of Action against Trafficking in Human Beings of 2005, the Committee is concerned at the information that persons, including children, continue to be trafficked to and through the country.
53. In light of article 34 and other related articles of the Convention, the Committee recommends that the State party further strengthen its efforts to identify, prevent and combat trafficking in children for sexual and other exploitative purposes. Furthermore the Committee recommends that the State party:
(a) Consider becoming a party to the Protocol to Prevent, Suppress and Punish Trafficking in Persons, Especially Women and Children supplementing the United Nations Convention on Transnational Organized Crime;
(b) Consider becoming a party to the International Convention on the Protection of the Rights of All Migrant Workers and Members of Their Families.
Administration of juvenile justice
54. The Committee is concerned that:
(a) Children may be sentenced to “unconditional imprisonment” in particularly serious circumstances;
(b) The State party has maintained its reservation to article 10, paragraphs 2 (b) and 3, of the International Covenant on Civil and Political Rights, which can hamper the full implementation of article 37 (c) of the Convention.
55. The Committee recommends that the State party bring the system of juvenile justice fully into line with the Convention, in particular articles 37, 40 and 39, and with other United Nations standards in the field of juvenile justice, including the United Nations Standard Minimum Rules for the Administration of Juvenile Justice (the Beijing Rules), the United Nations Guidelines for the Prevention of Juvenile Delinquency (the Riyadh Guidelines), the United Nations Rules for the Protection of Juveniles Deprived of Their Liberty and the Vienna Guidelines for Action on Children in the Criminal Justice System, and the recommendations of the Committee made at its day of general discussion on juvenile justice (CRC/C/46, paras. 203-238). In this regard, the Committee recommends in particular that the State party:
(a) Continue to take all necessary measures to ensure that persons below 18 are only deprived of liberty as a last resort and for the shortest period of time, and when in custody are separated from adults;
(b) Consider withdrawing its reservation to article 10, paragraphs 2 (b) and 3, of the International Covenant on Civil and Political Rights in order to ensure full implementation of the Convention.
Children belonging to minority groups
56. The Committee expresses concern at the continuing disparities between Finnish and Roma children, which seriously affect the full enjoyment by Roma children of their rights, in particular to housing and education.
57. The Committee recommends that the State party continue to take measures towards social inclusion and combat marginalization and stigmatization of Roma children. Furthermore, additional measures are needed to ensure the full enjoyment of the rights enshrined in the Convention by Roma children, in particular concerning access to education and an adequate standard of living.
8. Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child
58. The Committee welcomes the assurances given by the State party during the dialogue about the forthcoming ratification of the Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on the sale of children, child prostitution and child pornography.
59. The Committee recommends that the State party become a party to the Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on the sale of children, child prostitution and child pornography at the earliest possible time.
9. Follow-up and dissemination
Follow-up
60. The Committee recommends that the State party take all appropriate measures to ensure full implementation of the present recommendations, inter alia by transmitting them to the members of Government, the Parliament, and to municipal governments and parliaments, when applicable, for appropriate consideration and further action.
Dissemination
61. The Committee further recommends that the third periodic report and written replies submitted by the State party and the related recommendations (concluding observations) adopted by the Committee be made widely available, including (but not exclusively) through the Internet, to the public at large, civil society organizations, youth groups and children in order to generate debate and awareness of the Convention, its implementation and monitoring.
10. Next report
62. The Committee appreciates the State party’s regular and timely reporting and invites the State party to submit its fourth periodic report, which should not exceed 120 pages (see CRC/C/118), by 19 July 2008.
-----
"
Lähde:
http://www.unhchr.ch/tbs/doc.nsf/(Symbol)/CRC.C.15.Add.272.En?OpenDocument
Ei ole rikos olla sairas. Moni huostaanotto on vapaaehtoinen ja vanhempi ajatellut lapsensa parasta. Pitäisikö vanhempi tästä vielä tuomitakin?
Tuomioistuimessa voidaan kyllä käsitellä lapsiin kohdistuneita rikoksia nytkin, ei sitä mikään estä.
En minä ainakaan ole valmis heittämään ensimmäistä kiveä.
Kommentteja joistain kohdistasi. Koulutus ehdottamallasi tavalla on mielestäni tervetullutta osalle sijaisvanhemmista, ei kaikille. Alle 18-vuotiaista sijoitetuista lapsista vain 38% asuu sijaisperheissä. Peräänkuuluttamassasi ammattikoulutusta saaneiden hoidossa on siis paljon enemmän lapsia ja nuoria. Pitkää laitoselämää halutaan kuitenkin välttää, sillä silloin lapsi jää ilman mallia perhe-elämästä. Lisäksi perheestä saatavat läheiset ihmissuhteet ovat lapselle erittäin tärkeitä, joka päivä ja myöhemmin sijoituksen päättymisen jälkeenkin.
Siis sinun kohdistasi:
1) Osa sijaisvanhemmista on jo nyt ammattikoulutettuja hoiva-alalle. Kun lapsi vaatii erikoisosaamista, heitä käytetään mielellään, jos lapsi kuitenkin halutaan sijoittaa mieluummin perheeseen kuin laitokseen. Osa sijaisvanhemmista on silti sijaisvanhempia vain yhdelle lapselle koko elämässään. Näin voi olla esim. silloin kun lapselle etsitään mielellään ”adoptiovalmista” perhettä. Jos vaikkapa vauvan äiti on ollut kahden vaiheilla antaako adoptioon vaiko eikö. Sijoitus antaa lisäaikaa harkinta-ajan jälkeen ja vielä jää takaovi auki kaiken varalta ja antaa lisäksi äidille tilaisuuden itse varmistaa että hänen vauvansa saa hyvän perheen. Tällainen sijoitus voi jatkua sijoituksena tai päätyä adoptioon. Myös isompi lapsi päätyy adoptioon, jos vanhempi hänet tahtoo luovuttaa. Ellei sijaisperhe häntä adoptoi, koti etsitään muualta. Aika usein adoptiokoti on kuitenkin se sijaiskoti.
2) Päätös lapsen antamisesta adoptioon/sijoitukseen on aivan biologisen vanhemman oma. Ellei hän voi lasta itse mitenkään hoitaa, hän voi valita kumman tahansa. Kaikkia lapsia ei suinkaan oteta huostan väkisin. Usein vanhempi itse on ajatellut lapsesta luopumisen joko kokonaan tai osittain olevan lapselleen paras vaihtoehto.
Suomessakin syntyy vuosittain paljon alkoholin vaurioittamia vauvoja. Jos äiti ei ole raskausaikanaankaan voinut olla lapsensa hyvinvointia ajatellen juomatta, käy usein niin, että lapsi joutuu (tässä tapauksessa pääsee) sijaishoitoon. Äidinmaitoa ei kertakaikkiaan sitäkään voi antaa, koska se on alkoholipitoisena myrkkyä lapselle. Synnytyssairaaloissa tiedetään aivan liian hyvin sekin, mitä ovat vieroitusoireiset vauvat.
Kukahan nuo sinulle laskisi...Näin pahasti asiat todella ovat, niin ikävältä kuin se tuntuukin. Raskaana olevat ryyppäävät, eikä se ryyppääminen lopu lapsen syntymään. Äidille tarjotaan tukea, mutta jostain syystä se ei mene aina perille. Joskus onneksi sentään, ja silloin lapsi voi jäädä äidille. Toisinaan äiti yrittää kyllä, muttei vauvasta huolimatta motivoidu hoitoon pitempiaikaisesti ja lapsi kärsii.
4) Erikoista, että näet adoptiolapsen aseman erilaisena. Lapsen oikeuksien nimissä pitää tietysti jokaisen syntyvän lapsen saada paras mahdollinen perhe. Kun lapsi tulee omaksi, pitää tietysti hänellekin aivan samalla tavalla löytää hyvin valmistautunut , lapselle sopiva perhe, ehdottomasti. Adoptio ei ole taustaltaan lapselle sen ”luonnollisempi” asia kuin sijoituskaan, kummassakaan tapauksessa lapsi ei asu biologisten vanhempiensa luona. Mutta ammattikoulutusta ei sentään kaikille tarvitse antaa. Pride-koulutusta mielestäni kyllä voi laajentaa ja parantaa, mutta ammattikoulutuksen ja nykyisen valmennuksen väliltä löytyy kyllä paljon muitakin vaihtoehtoja.
5) Yhteydenpito vanhempien välillä ei ole pakollista, eikä yhteistyö ole sama asia kuin ystävyys, niin kuin asian ymmärrät. Tietysti ystävyyskin on mahdollista, jos molemmat sitä haluavat.
Lasta rassaa se, jos kasvatusasioissa aikuiset vetävät eri suuntiin kykenemättä keskustelemaan keskenään. On lapsen oikeus, että hänen hoidostaan vastaavat ihmiset käyttävät energiansa hänen etunsa ajamiseen (samaan suuntaan) riitelemisen sijaan.
Ei biologisen vanhemman myöskään mikään pakko ole esim. soittaa sijaisperheeseen, mutta kyllä moni vanhempi haluaa suoraan ilman välikäsiä kuulla mitä lapselle kuuluu. Jos lapsi on aivan pieni hän ei edes kykene itse puhumaan ja isompienkin lastenkin asioista vanhemmat mielellään kyselevät myös sijaisvanhemmilta. Jos ei ole puheväleissä edes, niin se on usein sekä vanhemman että lapsen menetys. Siis ei ole pakko biologisen vanhemman puolelta ”olla väleissä”, mutta sijaisvanhemman täytyy ehdottomasti olla valmis keskustelemaan lapsen elämään ja kasvatukseen liittyvistä asioista biologisen vanhemman kanssa.
Huostaanoton päättymiseen tällä on merkitystä siten, että jos lapsen oma vanhempi on vieraantunut lapsesta kun ei ole pitänyt yhteyttä, ei pientä lasta voi siirtää uudestaan ”tuntemattomalle” kun tämä on kiintynyt sijaisvanhempiin ja pitää perhettä omanaan. Esim. vauvana tullut ei yhtäkkiä 4-vuotiaana voi tajuta, miksi hänen pitäisi muuttaa jonkun silloin tällöin vierailulla käyvän ”oikean äidin” luokse. Tällaisessa tapauksessa palautusta edellyttää myös se, että yhteydenpidon on täytynyt olla niin tiivistä, että lapsi pitää vanhempaansa yhtä läheisenä kuin sijaisvanhempaansa. Yhteydenpito estää vieraantumista ja näin pitää yllä sijoituksen purkamisen mahdollisuutta siltä osin.
Kun tiedän mitä biologinen vanhempi ajattelee asioista, niin pystyn lapselle siirtämään hänenkin huolenpitonsa, vaikka lapsi ei koskaan vanhemmalleen palautuisikaan. Onhan todella hyvä asia jos biologinen vanhempi jatkaa omaa vanhemmuuttaan tälläkin tavalla sijoituksen aikana. Lapsi saa siitä paljon, myös tunne biologisen vanhemman rakkaudesta voimistuu ja se on todella hyvä lapsen identiteetin muodostumiselle. Aika usein tuo yhteistyöhaluttomuus varmaankin siksi sosiaalityöntekijöiden mielestä osoittaa, ettei vanhempi täysin hahmota lapsensa etua.
Tässä on se iso ero adoptiovanhemmuuden ja sijaisvanhemmuuden välillä silloinkin, kun sijoitus jää on pitkäaikaiseksi. Adoptiovanhempi päättää itse, sijaisvanhempi toimii yhteistyössä.
6) Minä en perää vanhemmilta lapselle lupaa rakastaa. Johan se nyt olisi ihmisarvon polkemista jos lapsi ei saisi rakastaa ketä haluaa. Tosin olen onnellisessa tilanteessa sikäli, että meillä lasten vanhemmat näkevät lasten meille näyttämässä rakkaudessa sen, että me olemme lapsia rakastaneet. He olisivat surullisia, jos heidän lapsiltaan puuttuisi taito rakastaa ja rakastua. Tässä asiassa lapset ovat lahjomattomia, aitoa rakkautta ei voi koskaan keneltäkään vaatia ja niin kuuluukin olla.
Sijaisvanhemmat, jotka tästä puhuvat tarkoittavat varmaan myös sitä, että jos vanhempi sijaisvanhempia lapselleen mollaa, yrittää hän vaikuttaa ja manipuloida lapsen tunteita heitä kohtaan kielteisiksi. Silloin turvallisen ja lämpimän ihmissuhteen syntyminen häiriintyy, vaikka lapselle tällainen luottamuksellinen ja läheinen suhde olisi eduksi. Ei siis ole olemassa vain yhtä rakkautta, jonka lapsi antaa jolle kulle. Hommassa tärkeää on se, että lapsi kokee saavansa tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa, kissanhännän veto asian suhteen on lasta vahingoittavaa.
Tämä koskee tietysti myös sijaisvanhempia, hänen pitää osata myös olla mollaamatta biologista vanhempaa lapselle, vaikka joskus lapsen puolesta suututtaisikin. Syyt ovat samat.
Varmasti huostaanotoissa tapahtuu epäonnistumisia, ja tietysti näissä tapauksissa pitää selvittää tarkasti myös sijaisvanhemman osuus asiaan.
Sijaisvanhempi ei anna lausuntoja huostaanoton tarpeellisuudesta. Hänen tehtävänään on hoitaa lasta, eikä millään tavalla puuttua biologisen vanhemman elämään. Lapsen ja vanhemman yhteydenpitoa tietenkin on sitouduttava edistämään, ellei sosiaalityöntekijät ole tulleet siihen tulokseen, että se ei ole lapsen etu. Sitäkään ei siis sijaisvanhemmat voi itse päättää, että mepäs ei sitten haluta olla biologisen vanhemman kanssa tekemisissä.
Epäonnistumisten vastakohtana on nykysysteemilläkin paljon onnellisia elämäntarinoita. Epäonnistumisista pitäisikin erittäin tarkasti selvittää, mikä oikein meni pieleen. Eikä selvittäjä tietenkään saisi olla ainoastaan se sama taho, joka sijoituksen on hoitanut, vaikka tietysti sen pitää myös olla virheistään oppimassa. Jos on tapahtunut jotain rikollista, niin silloin taas rikosilmoitus on oikea toimi ja seuraamukset sen mukaiset.
Minun lasteni sijareilla ei ollut mitään muuta koulutusta, kuin tuo silloin 12 tunnin mittainen kurssi. Nykyään siitä käytetään vain nimitystä Pride, jotta se kuullostaisi "hienommalta"??
Kyllä kouluttautumattomuus sitten näkyikin heidän toiminnassaan. Ei varsinaisesti lastani kohtaan. Kyllä akka osasi puuron keittää ja suukonkin antaa, mutta keskustelutasolla. Apua?
Kun lasteni piti lähteä luokseni, akka oli syyllistämällä aina vedonnut, "ettekö te enää rakastakaan meitä"?
Lapsi istui wc-pytyllä vatsa löysällä. Hän reagoi siten syyllistämiseen.
He tekivät todella karkeita temppuja niin lapsille kuin minullekin, ilmeisesti juuri siksi, ettei sivistys riittänyt??
Maallikko on aina maallikko, jos ei taustalla ole kuin peruskoulu ja 12 tuntia prideä!
Olisinpa minä sen silloin tiennyt???
ennenkuin sosku myönsi ettei sovi lainkaan sijariperheeksi,ja siellä lastani rääkättiin yli 4 vuotta valituksistani huolimatta,nyt yrittävät tunkea yhtä älyvapaaseen paikkaan,ja pyytävät luottamaan.MITENKÄHÄN SE VOISI OLLA MAHDOLLISTA ?
1) No mitä haittaa kattavasta peruskoulutuksesta sijaisvnhemmalle voi olla, vaikka sitten jostain kumman syystä lapsi jäisi heille adoptiolapseksi. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvän tulee kouluttautua joka tapauksessa tietämään, että tarkoitus on mahdollisimman pian palauttaa lapsi kotiinsa ja tukea tätä tavoitetta eikä suinkaan havitella sijoitetusta lapsesta itselleen adoptiolasta. Annoit lisäperusteen koulutuksen hyväksi kohdassasi 1.
2) Pidän hälyttävänä, ettei sivistysvaltiossa kirjata suoraan laitoksesta vietyjä vauvoja. Emme tämän laiminlyönnin vuoksi tiedä lainkaan kuinka monta vauvaa on erotettu äidistään ja suvustaan jo laitoksella. Kirjaukset on aloitettava heti. Elämme tietotekniikan ihmemaassa, ei pitäis olla mitään vaikeutta kirjata vauvojen luovutuksia ja vetää yhteenveto, ellei sitten tietentahtoen haluta salata. Ilmi se tulee kuitenkin, varmasti.
4) Adoptiovanhemmat tottakai valmistautuvat adoptioon omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan. Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä on edellytettävä kattava yhtenäinen peruskoulutus ja erikoistumismahdollisuus voi olla plussaa joillekin halukkaille. Sijaisethan eivät suo sijaislapselle samaa statusta kuin adoptiovanhemmat omaksi adoptoimalleen lapselle. Sijaisvanhemmat eivät vastaa samalla tavalla sijoituslapsesta vaan sijoituslapsesta vastaa yhteiskunta edustajanaan huostaanottaja. Siksi palkkiota saavat sijaisvanhemmat tulee kouluttaa erittäin vaativaan tehtäväänsä, mikäli halutaan välttämättä sijaiskotisysteemiä jatkaa. Itse olisin kyllä huomattavan vähennyksen kannalla, koska kyseessä on hyvin epämääräinen ja niin monenlaisen sukankuluttajan mielivaltaan perustuva käytäntö.
5) En ole ollenkaan vakuuttunut kohdan 5 näkemysten oikeellisuudesta. Lapselle voi olla myöhemmässä elämässä positiivinen tekijä kun hän on nähnyt, että äiti on ollut vihainen huostaanototosta ja näyttänyt vihaisuutensa. Sitäpaitsi kai nyt lasta saa tavata yhtälailla myös ne biologiset vanhemmat, jotka eivät ole yhteistyöhalukkaita. Eihän biolotiset vanhemmat sijaisvanhempia tapaile vaan lastaan. Yhteistyöhaluttomuus ei estä mitenkään tapaamasta lasta. Sosiaaliviranomaiset saa luvan kuskata, jollei sijaisäiti sitä tee. Mielestäni sijaisvanhempien kanssa yhteistyöhaluttomia biologisia vanhempia ei tule hylätä eikä heidän ja heidän lastensa oikeutta huostaanoton lakkautukseen mitenkään kaventaa tuolla kuvailemallasi tavalla.
Kirjoitat: " Kun tiedän mitä biologinen vanhempi ajattelee asioista, niin pystyn lapselle siirtämään hänenkin huolenpitonsa, vaikka lapsi ei koskaan vanhemmalleen palautuisikaan. Onhan todella hyvä asia jos biologinen vanhempi jatkaa omaa vanhemmuuttaan tälläkin tavalla sijoituksen aikana. Lapsi saa siitä paljon, myös tunne biologisen vanhemman rakkaudesta voimistuu ja se on todella hyvä lapsen identiteetin muodostumiselle. Aika usein tuo yhteistyöhaluttomuus varmaankin siksi sosiaalityöntekijöiden mielestä osoittaa, ettei vanhempi täysin hahmota lapsensa etua.
Tässä on se iso ero adoptiovanhemmuuden ja sijaisvanhemmuuden välillä silloinkin, kun sijoitus jää on pitkäaikaiseksi." Ei hyvä. On väärin luoda lapselle kuvaa, että jossain ulkoavaruudessa on rakastavat vanhemmat, joiden luoksi lapsi käytännössä ei sitten koskaan pääse. Huiputusta, kun lapsi kuitenkin elämässään näkee että vanhempien luokse ei pääse johtuen joko sosiaaliviranomaisten, sijaisvanhempien tai niiden biologisten vanhempien ratkaisuista. Rajansa satuilussakin, teette väärin sekä lasta että hänen biologisia vanhempiaan kohtaan elättämällä toivoa, jos kuitenkin jo tiedätte, että sijoitusta ei tulla purkamaan.
6) Toivon vaan, ettei velvollisuudentuntoinen lapsi pala loppuun kun niin moni taho odottaa ja toivoo häneltä rakkaudenosoituksia.
Epäonnistumisesta ja rikollisuudesta totean vaan, että jos vanhemmat ovat narkkareita jne. niin kuka uskottavasti ajaa lapsen asiaa rikollisesti toiminutta sijaisvanhempaa vastaan. Lapsi on täysin heitteillä mielestäni, koska täällä on kerrottu ettei valvontaa ole vaan viranomaiset uskovat sinisilmäisesti hyvää niin toisitaan kuin palkkiovanhemmista. EU:n komissiokin moitti hyväuskoisuudesta suomalaisia viranomaisia (tietämättä tästä lastensuojelun sinisilmäisyydestä vielä mitään).
Oikeaa totuutta asioihin ei ole ehkä saatavissa mistään. Biologinen vanhempi meillä on asioista eri mieltä kuin sinä ja hän varmasti on teistä kahdesta lapsensa asioista paremmin perillä kuin sinä. Hänkö on sitten myös väärässä?
No yhtä kaikki, taas muutama kommentti.
Jokainen sijaisvanhempi tietää, että sijoitus tehdään "toistaiseksi". Ammattimaisesti sijaisvanhemmuuteen suhtautuvat perhehoitajat eivät välttämättä ole valmiita adoptoimaan tarvittaessa ja silloin lapsen ihmissuhteet voivat turhaan katketa. Siis jos vauvan äiti vaikkapa vuoden päästä päättääkin luopua vauvasta kokonaan, vauvalle tuleekin jo toinen iso muutos syntymänsä jälkeen, ihan turhaan.
Adoptiovalmiita sijaisperheitä etsitäänkin jos todennäköisyys pitkäaikaisuuteen on suuri. Sittenkin perhe tietää, että kyseessä on sijaisvanhemmuus, ei adoptio. Oma onkin harhaanjohtava sana. Mikään lapsi ei ole kenenkään omaisuutta, lähes kaikki pesästä joskus lentävät. Jos lasta rakastaa, ja rakkautta vaalii, ei häntä koskaan sydämestään menetä ja rakastamalleen lapselle haluaa parasta. Esittelemäsi käytännön erot tehdään kaikille varsin selväksi. Lapsi kasvaa tosi pian perheen jäseneksi, mutta jos vanhempi kuntoutuu, niin tietysti jokaisessa tapauksessa täytyy aina mahdollisuuksien mukaan sijoitus purkaa.
Jos omasta halustaan lisää lapsia toivova perhe löytyisi suvusta, niin millä ajalla heitä ehdittäisiin ammatillisesti kouluttaakaan. Ei sukulaisuussuhde tee lastenhoidon ammattilaiseksi, mutta toki on ihanaa jos tällainen puhtain motiivein kuvaan mukaan tuleva sukulaisperhe löytyy. Suvuissa niissäkin yleensä osa hyväksyy biologisen vanhemman ja osa ei. Kaikenlaista sontaa saattaa siis biologisenkin suvun kesken lapsen kasvoille sataa, sukusuhteet ovat joskus julmia nekin, perintöriitoja, velkoja yms. Vieraalla sijaisperheen sukulaisilla ei ainakaan ole tällaista sisäpiirin vihaa biologista äitiä kohtaan, sijaisvanhempia kohtaan tietysti voi olla. Siis sukulaissijoituksessakin se todellinen soveltuvuus on ihan muista asioista kiinni kuin koulutuksesta.
"Vaikeampihoitoisille" lapsille ei riittäisi perheitä nykyään senkään vertaa, jos ammattikoulutuksen saaneet näille vauvoille vanhemmiksi enemmän ryhtyisivät ilman muita vaihtoehtoja. Pienten vauvojenhan vähiten laitoksiin halutaan joutuvan. Enemmän hyötyä olisi hyvästä alkoholivaurioiden tuntemuksesta ja oikeasta hoidosta, kuin yleispätevästä lastenhoidon koulutuksesta, kun kumminkin valtaosa vauvoista huostaanotetaan päihteiden takia.
Ja ilman muuta, heti kun ammattikoulutuksen saaneita, lapselle muutenkin hyviksi sijaisperheiksi saaneita löytyy riittävästi, he saavat minunkin puolestani olla etusijalla. Mitään haittaa koulutuksesta ei todellakaan ole. On vain pula perheistä ja kokemusten mukaan on parempi, että on tavallinen rakastava perhe, kuin ei perhettä ollenkaan. Heittopussiksi joutumista ei saa oikeutettaa sillä, että sijaisvanhemmalla täytyy olla joku tietty koulutus. Silloin on kyllä systeemistä rakkaus kaukana jos perheettömiä lapsia lisää halutaan vain siksi, että jossain joku epämääräinen tapaus on ollut.
Kaikki vauvat ovat kyllä kirjoissa aivan samoin kuin me kaikki muutkin ihmiset. Minä en tiedä mistä löytäisit tiedon siitä, montako vauvaa ei lähde äidin kotiin laitokselta. Tämä vauvojen luovutus sijaisperheisiin on kyllä ihan tiedossa, ei näitä vauvoja vakan alla pidetä. Mutta jos odotat, että hiedän sijaisvanhempansa huutavat kylillä ventovieraille aina että tämä ei ole mun oma vaan sijoitettu, niin petyt. Jos puheenaihe luonnollisesti asiaa sivuaa, niin sitten kerrotaan että on sijoitettu, mutta muuten ei erotella. Ei ole lapselle kiva kuulla koko ajan, ettei tavallaan kuulu sakkiin. Muutenkin lapset kuulevat typeriä kommentteja biologisista vanhemmistaan, joita kommentoijat eivät edes tunne. Biologisen perheen asiat eivät kuulu suurelle yleisölle, vaikka joskus tuntuu siltä, että hyvä olisi tietää asian toinenkin puoli, ettei heti oltaisi tuomitsemassa. Ulkopuoliselle hylkäämiseltä näyttävä sijoitus on joskus mitä suurin välittämisen ja huolehtimisen osoitus biologiselta vanhemmalta.
4)Ei lääkärikuntaakaan kannata sen takia vähentää, että heistä löytyy niin monta eri tasoista. Pula heistäkin, vaikka arvostuskin on kohdallaan. Laiminlyöntejä tehneet lääkärit joutuvat teoistaan vastuuseen, sama pitäisi koskea sijaisvanhempiakin. Mikään seula ei ole täydellinen, ammattikoulutuksestakin joku älypää selviytyisi, vaikka käytännössä ei hommaan sopisikaan. Näinhän on hoitoalalla muutenkin, vai ovatko kaikki lääkärit, psykologit, lastenhoitajat yms. koulutetut mielestäsi hyviä hommassaan? Kaikista löytyy tuomioita saaneitakin. Ei lukuisilta muilta lapsilta voi perhettä evätä siksi, että joku tohelo on hommaan ryhtynyt. Siinä mentäisiin ojasta allikkoon.
5) Aivan, vanhempi saa olla vihainen, se on normaali tunnetila. Aisoissa pysyessään varmasti ihan hyvä lapsellekin.. Sijaisperhe on kuitenkin syytön hänen huostaanottoonsa ja tämän lapsi väistämättä tulee huomaamaan hyvässä sijaisperheessä asuessan. Silloin vanhemman vihaisuus perhettä kohtaan murentaa hänen uskottavuuttaan lapsen silmissä. Joskus viha voi valitettavasti haitata myös muuten lapsen hyvinvointia. Esim. jos vanhempi käyttäytyy hyökkäävästi niin että perhettä uhkaillaan lapsen kuullen jne.
Vihaisuus on hyväksyttävä asia, vanhempi voi joskus olla vihainen sijaisperheelle, aiheesta tai aiheetta, vaikkei se välttämättä pitemmän päälle ole hänen omakaan etunsa. Alkuvaiheen järkytyksessä on usein melkeinpä ihme elleivät tunteet heittelehdi kovastikin. Ei tarvitse olla viilipytty ja siksi korostankin sijaisvanhempien yhteistyötaitoja, että silloinkin pystyisivät takaamaan lapsen tapaamiset kuitenkin ja vielä selittämään vanhempaa kunnioittaen tuon vihan. Lapselle voi sanoa esim. juuri tuon että rakastaa niin paljon, ettei halua hyväksyä eroa. Tosin ei todista rakkaudesta VÄLTTÄMÄTTÄ mitään ja lapselle voi sanoa senkin, jos ei tiedä miksi on niin vihainen.
Puhut ihan eri asiasta, kun tarinoit toivon herättämisestä turhaan. Tosin ymmärrän tuon, koska ajattelet, että ”lapsella on vain yksi äiti, se biologinen äiti ellei ole adoptoitu”. Ei se vauvana tullut lapsi millään tavalla osaa haikailla biologisen vanhemman perään, joka silloin tällöin vierailee, hänellä on jo vanhemmat, ei hän enää niitä etsi. Lapsi etsii rakkautta joka näkyy joka päivä, ei sitä puhumalla sytytetä, ei sitten millään. Ja se vanhemmuuden jatkaminen, on tietysti mahdollista, jos sitä on ollut. Tietysti sekin kerrotaan rehellisesti mikä sijoitustilanne on, siis esim. että ei ole mitään mikä viittaisi, siihen, että joskus biologisen äidin luo muuttaisi. Lapselle selitetään ikätasoisesti sijoituksen syyt ja se että tilanne ei ole muuttunut. Tällaisella lapsella on väitteistäsi huolimatta kaksi äitiä, eikä mitään tarvetta onnettomasti haikailla toisen perään ole. Nyt puhun siis lapsista, jotka jo vauvoina sijoitettu! Silti on tärkeää hänen tietää, ettei häntä hylätty sen vuoksi, että hänessä oli jotain vikaa. Jos äiti rakastaa lastaan, niin totta kai se pitää lapsen tietää. Kaikilla äideillä on oikeus siihen, että heidän lapsensa tietävät, että he rakastavat. Tässä äidin etu ei ole lapsen edun kanssa ristiriidassa. Miten sijaisvanhemman sinun mielestäsi pitäisi sitten biologisiin vanhempiin tässä suhteessa suhtautua? Minusta on kerrottava totuus.
Sijaisvenhemman on vastattava kysymyksiin jos ja kun niitä herää. Totta kai lapsi miettii, että tuleekohan mustakin sellainen, biologiaa opiskellaan koulussa ja perinnöllisyyttä luetaan. Lapsen on hyvä tietää, että ympäristö se on ollut äidilläänkin joka hänestä tietynlaista on muovannut ja tekemisiinsä vaikuttanut sekin, geenien lisäksi.
Kenellekään ei todellakaan ole haittaa siitä että biologisen äidin tietää häntä rakastavan, jos perheessä rakastettuna kasvaa. Ja jos lapsi on vakuuttunut, että ei rakasta, voi lapsen kanssa miettiä, mistä sellainen sitten voi johtua. Lapsestahan saa tuoltakin tuntua. Ja sanotpa mitä tahansa, tulee hetki jolloin sijaisvanhemmat ovat ihan paskoja, idiootteja ja vähäjärkisiä, samanlaisia kuin kaikkien muidenkin murrosikäisten vanhempien välillä kuullaan olevan ;) Se kuuluu asiaan.
Minä hyväksyn biologisen äidin osana lasta, sillä sitä hän joka tapauksessa on. Äiti on tuonut lapseen oman historiansa, tarinansa. Olkoon vihainen, ystävällinen tai mitä muuta tahansa, se ei pohjimmaista asiaa muuksi muuta. Jos lasta ei olisi, en olisi äidin kanssa tekemisissä. Ja tekemisissä oleminen ei tarkoita samaa mieltä olemista. Eikä yhteen hiileen puhaltaminen ei tarkoita sitä, että oltaisiin samaa mieltä kaikesta, edes sijoituspäätöksestä. On paljon asioita, joissa toinen tapa ei ole toista parempi, joten silloin voi ihan hyvin tehdä biologisen suvun toivomalla tavalla, eikä ruveta vänkäämään. Jos taas tapa on lapselle huono, sen voin sanoa. Monessa asiassa mietitään yhdessä. Näin siis meillä, ja hyvin toimii.
Biologiselle vanhemmalle ei ole olemassa käyttäytymisvaatimuksia, ellei sitten lasta vahingoita. Sijaisvanhemmalle sen sijaan on. Törkeää käytöstä ei tarvitse sietää, eikä sellaiseen saa itse syyllistyä. Yhteistyöhaluttomuus ei sinänsä estä tapaamisia, mutta se että tulee hyvin toimeen sijaisperheen kanssa edistää kyllä esim. sitä, että joskus vanhempi voi vaikka yöpyä sijaisperheessä ja olla pitemmänkin hetken lapsensa kanssa. Mikään ei voi velvoittaa sijaisvanhempia öykkäröivää vanhempaa kotiinsa majoittamaan, yksityisyys on heilläkin. Osa biologisista vanhemmista ei haluaisi saman katon alla ollakaan, mutta se osa joka haluaa, saa kyllä usein vierailusta mielestään enemmän kuin muualla järjestetyistä tapaamisista. Ymmärrettävää kyllä, biologisella vanhemmalla voi olla yhteistyön estävää vastustusta, ja jos siltä tuntuu, on tietysti hyvä jos itse tietää rajansa. Turha tapaamista on pilata asialla, joka tuntuu häiritsevältä.
Minun pitäisi ilmeisesti kirjoittaa jotenkin vähemmän pateettisesti, että pystyisit tulkitsemaan sanojani oikessa mittakaavassa. Olen pahoillani, että nettikirjoitteluni ei ole kaikkein selvintä sorttia. Toivottavasti johtuu siitä, että olen enemmän äiti kuin analyytikko..
Paluupostin kirjoituksesta päätellen sijaisvanhemmuus on hyvin monimutkainen asia kaikkine kommervenkkeineen ja selityksineen. Siksi ihmettelen kovasti, miksi kattavaa ja pätevää koulutusta alalle vastustetaan niin kiihkeästi.
Vetäisin seuraavan jaon huostaanotettujen lasten hoitajien ja sijoitusten kohdalla: Ulkopuoliset sijaisvanhemmat oltava ehdottomasti koulutettuja, sukulaisien hoivissa kasvavien ei.
Enpä tullut edes muuten ajatelleeksi sellaista, että huostaanotettu lapsi sijoitettaisiin äitiä vihaavien sukulaisten hoteisiin. Kuka nyt sellaisen ratkaisun muka tekisi. Tottakai lapsi annetaan äidin/isän hyväksymien sukulaisten hoteisiin. Miksi näinkin itsestäänselvä asia olisi pitänyt erikseen mainita, eikö noissa sijoituksasioissa ole lainkaan lähtökohtana inhimillisyys, kun tollanenkin vaara tuli esiin. Kun Suomessa on n. 14.000 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle, niin onko noin monta sukua mahtanut hylätä ja unohtaa nuo sukuunsa kuuluvat lapset vai onko niin, ettei sukulaisille annettu mahdollisuuttakaan vaan suositaan vieraille luovutusta. Tämä olisi hyvä selvittää, jotta voidaan keskustella lisää faktapohjalta.
Tsunamin yhteydessä kuntiin annettiin
erikseen suositus,
etteivät sosiaaliviranomaiset toimisi "normaalilla" tavallaan eli tsunamiorpojen kohdalla sukulaisuussijoitus tulisi olla ensisijainen sijoitus
orvoksi jääneelle lapselle.
Normaalisti kuntien sosiaaliviranomaiset lähtevät huostaanotto tilanteissa tilanteesta,
että lasta ei sijoiteta lapsen sukulaisille.
Tsunamin yhteydessä tehtiin kysely eduskunnassa, jossa Marjukka Karttunen esitti kysymyksen peruspalveluministerille tsunamissa orvoiksi jääneiden lasten sijoitukseen liittyen.
........
KK 1048/2004 vp - Marjukka Karttunen /kok
KIRJALLINEN KYSYMYS 1048/2004 vp
Lastensuojelulaki orpolasten sijoittamisnäkökulmasta
Eduskunnan puhemiehelle
.............
Liisa Hyssälän vastauksesta osa
..........
Lastensuojelulain mukaisissa huostaanottotilanteissa lapsen elämäntilanne ja olosuhteet poikkeavat usein orvoiksi jääneiden lasten tilanteista hyvinkin paljon. Lastensuojelutoimenpiteistä äärimmäiseen eli huostaanottoonhan joudutaan yleensä sen vuoksi, että lapsella ei ole hänestä huolehtimaan kykeneviä läheisiä sukulaisia tai muuta läheis- ja tukiverkostoa, eikä lapselle löydy huoltajaa lähipiiristä.
.........
Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 2005
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
.........
Liisa Hyssälän vastauksesta saa käsityksen,
että aina ennen lapsen huostaanottoa on käyty läpi ja tarkistettu kaikki mahdolliset lapsen lähi, tuki yms. verkot sukulaisista puhumattakaan. Liisa Hyssälähän on ylin sosiaaliviranomainen maassamme, joten hän varmasti tietää kuinka asiat hoidetaan (vai pitäisikö sanoa, että näin ne pitäisi hoitaa).
Koulutusta en ainakaan minä vastusta, mutta nyt kotia tarvitsevat lapset eivät sitä jouda odottamaan. Jos taas biologisia vanhempia kyettäisiin jo aikaisemmin ja tehokkaammin auttamaan tervehtymisen ja jaksamisen tielle, niin sijaisvanhempia ei niin paljon tarvittaisi, eikä laitoksia. Silloin sijaisvanhemmiksi ryhtyviä voitaisiin kouluttaa paremmin vastaamaan juuri niiden lasten tarpeisiin, jotka sijoitukseen kumminkin päätyvät. Kuitenkaan lapsi ei saisi joutua vain odottelemaan, josko vanhemman tilanne paranisi, vaan vaikutusten täytyisi olla välittömiä. Odotteluaika on usein lapsen kannalta kriittistä aikaa.
Jos koulutusjärjestelmästä ei tule niin jäykkää, että siitä jäädään pois käytännön järjestelyjen takia, niin toki voi olla niin perusteellista koulutusta kuin suinkin. Perheelliselle merkitsee paljon myös se, missä ja miten koulutusta järjestetään. Lapset hyvin huomioonottava ihminen kun ei tietenkään uhraa jo olemassa olevia lapsiaan uuden tulokkaan vuoksi. Sama pätee tervehenkiseen perheeseen muutenkin, vauvaa ei ruveta hankkimaan jos muut lapset kärsivät. Tilanne on sikäli eri kuin varsinaisiin ammatteihin kouluttautuessa, että tätä työtä tehdään kotona. Etäopiskelun pitäisi siis olla mahdollista kotoa käsin, että kaikkialla sivukylilläkin asuvat ennestäänkin perheelliset voisivat sijaisperheeksi ryhtyä. Perheellisillä on kuitenkin lastenhoitokokemusta enemmän kuin lapsettomilla, yleensä.
Sijoitettu lapsi ei tule vain viralliselle sijaisvanhemmalle, vaan hänen tuloonsa on täytynyt koko perheen olla valmistautunut. Sisarustenkin täytyy väkisinkin luopua jostain ja yleisimmin se on oman vanhemman aika. Jos joku perheen jäsen on joutunut tekemään liian suuria uhrauksia, voi vieraan lapsen tulo taloon aiheuttaa turhaa kateutta ja kaunaa. Myös ympäristö kommentoi tilannetta lasten kuullen, joten on siksikin erittäin tärkeää, että koko perhe tietää toiminnan luonteen ja "hengen". Sijaisperheen lapset kun ovat tavallisia lapsia ja ammattikoulutusta ei heille voi antaa. Lapsella pitäisi siis olla riittävästi aikaa tottua ajatukseen vieraasta lapsesta saman katon alla, tasavertaisena. Sijaisperheen tulevat sisarussuhteet ovat erittäin tärkeitä ihmissuhteita sijoitetulle ja asia perheen kaikkien lasten vuoksi tärkeä. Kenenkään ei pitäisi joutua asumaan sellaisten ihmisten kanssa joita halveksii. Tässä näen sukulaissijoituksen yhden suuren kompastuskiven, ei ole aikaa valmentaa lapsia. Uuden perheenjäsenen tulo voi olla todella mullistava asia lapselle, varsinkin kun se tapahtuu yllättäen. On tiedettävä myös se, millaisia vaikutuksia yllättävällä sijoituksella on perheessä jo oleviin lapsiin, mikä onkin jo huomattavasti vaikeampi juttu.
Itse kiteyttäisin asian näin: mitä lyhyempi ja ristiriidattomampi sijoitus ja terveempi lapsi, sitä helpommin sukulaissijoitukseen. Vaikeahoitoisen lapsen sijoitus onnistuu varmasti paremmin perheeseen, joka on riittävästi osannut varautua eriasteisiin vaikeuksiin riippumatta siitä onko sukulaisperhe vai ei. On hyvä, jos sijaisvanhemmuuden kriteerit täyttävä perhe lähipiiristä löytyy, mutta sukulaisperhe ei ole AUTOMAATTISESTI parempi lapsen sijaisperheeksi, kuin ei myöskään suvun ulkopuolinen perhe. Hyvin toimeentuleva muutoin ”sopiva” sukukin saattaa sekin olla ihan vain pelkästään häpeän tunteensa takia sopimaton sijaisperheeksi. Edes kahta täysin samanlaista tilannetta tuskin löytyy, juuri tuosta monimutkaisuudesta johtuen.
Omissa tapauksissamme nuo sukulaissuhteet oli jo kartoitettu. Yksi perusongelma kaiken muun ohella lienee sekin, ettei vanhemmalla ole ketään läheistä, joka olisi oikeasti lähellä ja tukena eikä viranomainen ole sama asia. Virkansa puolesta auttavaa ei pidetä aina aitona auttajana. Sama pätee myös biologiseen vanhempaan ja sijaisvanhempaan; joskus sitä tavissijaria on kuitenkin helpompi lähestyä, kun ei ole lastenhoidossa niin pirun ylipätevä kaikin puolin. Sama taho voisi sijoittaa huonoon sukulaissijoitukseen, kuin nyt ylipäätään huonoon sijoitukseen sijaisperheeseen (vrt. täällä paskasijareiksi haukutut) Eli sikäli tilanne ei paranisi ollenkaan pelkillä sukulaissijoituksilla, jos kerran sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoon ei luota.
Pitkiksi arvioiduissa sijoituksissa perheen on ehdottomasti oltava omasta aloitteestaan perhekokoaan lisäämässä. Lapset miettivät paljon sitä millaisia olivat vauvoina, suloisia, avuttomia, itkulla itseään ilmaisevia. Ensi hymy, jokellukset yms. pienet asiat on oltava ehdottomasti jokaisen vauvalle sijaisvanhemmaksi ryhtyvän haluttuja ja odotettuja arjen iloja. Vanhemmuus on joskus raskasta, mutta nämä asiat eivät saa jäädä sen varjoon, eikä senkään, että tilanne oli tavallaan pakko tai että odotetaan, milloin se biologinen vanhempi kuntoutuu. Lapsesta nauttimisen kuin omasta on tällaisessa tapauksessa lapselle kaikkein parasta. Korostan edelleen, että on vauvan perusoikeus saada turvata johonkuhun oikein lujasti. Jos tämä tarve evätään pitkäksi aikaa, lapsi ei ehkä enää koskaan kykene normaalisti solmimaan terveitä tasavertaisia ihmissuhteita, joten tämän lykkääminen jos biologinen vanhempi ei siihen ole kykenevä on selkeästi vauvalle haitallista. Toki sukulaisperhekin tässä voi olla ihan aidosti mukana, mutta hyvin tarkkaan tuo on mietittävä, millä motiiveilla sijaisvanhemmaksi ryhtyy. Velvollisuudentunto ei riitä. Äiti tai isä ei muuten välttämättä hyväksy minkäänlaista sijoitusta ja silloin sukulaissijoitus on varmaan vielä arempi juttu. Sukulainen voi kyllä ilmoittautua halukkaaksi jos haluaa. Lapselle läheinen suku kyllä yllättävän hyvin perheen asioista yleensä tietää, varsinkin kun kuvassa on päihteet, joten harvoin estettä tälle on nytkään. Usein sukulaiset voisivat muutoin ollakin halukkaista sijaisvanhemmiksi, mutta pelkäävät, ettei lapsi heillä saa olla tarpeeksi rauhassa. Tuttuun, varsinkin vanhemman hyväksymään perheeseen, kun voi vanhemman olla helpompi tulla huonona hetkenä purkautumaan.
Pidän tärkeänä, että jokainen sijaisperhe saa koulutusta tehtäväänsä myös lapsen jo tultua perheeseen. Yhtä hyvät tiedot lapsen tarpeista ja hyvinvoinnin edistämisestä on sukulaisperheelläkin oltava, kuin ulkopuolisella sijaisperheellä. Sijaisvanhempien koulutusta pitää koko ajan arvioida, miten hyvin vastaa tarpeisiin. Jos sinulla on jotain kättä pidempää tietoa onnistuneista/epäonnistuneista sijoituksista, niin niistä voisit kirjoittaa. Siis objektiivisia tutkimuksia, ei joltain tietyltä ihmiseltä kerättyjä.
Laitoshoidossa olleiden elämästä ja pärjäämisestä pitäisi tehdä tutkimusta, ennen kuin sitä alkaa suosia perheiden sijaan. Olenkin ihmetellyt, että pidät niin tärkeänä lasten hyvinvointia, mutta sitten kumminkin näet sijaisvanhempien vähentämisen jotenkin tavoittelemisen arvoisena ja asian ratkaisevana juttuna. Lasten pahoinvoinninhan aiheuttavat aivan eri asiat ja niitä pitäisi arvostella enemmän, sijaisperheethän on tarkoitettu vain korjaamaan jo aiheutuneita vahinkoja. Biologisten vanhempien tukemisesta olen kanssasi paljon samaa mieltä, minustakin heitä tuetaan liian vähän. Lainsäädännössä pitäisi ottaa jämäkämmin tähän asiaan kantaa.
Tuolla lapsen statuksella sijaisperheessä ei välttämättä ole niin paljon merkitystä kuin aikuinen kuvittelisi olevan. Lapset kasvavat asioihin ja pitävät luonnollisena sellaistakin, mitä me emme pidä. Erilaisuus on rikkautta täytyisi olla yksi sijaisperheen mielipiteistä, sillä lapsi on väistämättä jotenkin erilainen. Biologia tuo osansa ja ympäristö loput.
Kyseenalaistat asioita ja siitä olen iloinen. Me ihmiset olemme niin erilaisia ja asioita eri tavalla ymmärrämme. Vaikka olenkin monista asioista eri mieltä kuin sinä, luen mielelläni kirjoituksiasi, koska niissä myös sanotaan jotain, ihan pelkän haukkumisen sijasta.
Pelkästään Pietarin kaduilla elää n. 40 000 koditonta lasta vailla vanhempien hoivaa, paljon riittää siis lasten asialla oleville töitä...
luvattu huostaanotto kun tein pitkiä päiviä ( ajomatkoineen 9,5, h, ei muuta mahdollisuutta) ja lakki oli kerran unohtunut päästä päiväkotiin mennessä. Johtava sosiaalityöntekijä ei tietenkään tukenut huostaanottoa (ei perusteita) mutta lapsen vieminen voi toteuttaa monin tavoin, esimerkiksi toisen kunnan sossu antaa neuvoksi "kaapata " lapsi.
Sadistista sossujen,ja sijareiden munatonta vallankäyttöä,ja täyttä mielivaltaa.
On nyt aikuisena toista mieltä, onneksi :)
Mielestäsi sijoitus ei ole milloinkaan järkevää.Jos pienen vauvan vanhemmat eivät todellakaan kykene lasta hoitamaan niin mikä on sinun mielestä lapsen oikea PAIKKA?
Biologisen suvun piiristä pitäis ensisijaisesti etsiä joku, varmaan olis halukkaita sulosen vauvan hoitajaksi. Sukulaisiahan ei kai kartoiteta nykysysteemissä, mikä on kardinaalivirhe. Sukujuuret ovat ihmiselle tärkeät ja sukulaisten hoivavietti luotettavampi kuin tuntomattomien virkateitä tulleiden aikuisten.
Silloin on toivoa, että oikeat vanhemmatkin heräävät vanhemmuuteensa.
halua kuulla edes sijareiden nimeä lausuttavan, kun sijoitus on päättynyt.
Moni, tosi moni on toista mieltä. Kysymyksiä satelee: miksi sä suostuit antamaan mut niille hirviöille? Olisin mä siel mummolassakin pärjänny yms.
Eräs aikuinen (lapsena ollut sijoitettu) puhuu aina "oksennusakasta" ja "yrjö-ajasta"?
Tässä näet, että tosi moni on toista mieltä aikuistuttuaan. Silloin kun saa oman tahtonsa takaisin...
Olisi elää vanhempiensa hoivissa tuettuna. Koko perhe pitäisi siirtää johonkin valvottuun laitokseen. Näin äiti, joka ehkä vielä imettää, voisi luoda kiinteän suhteen vauvaan ja tietenkin ensisijaisesti vauva äitiin. Äidillä on vielä "hormooni-mylläkkä" kesken, eikä tässä vaiheessa voi mitään varmaa ja lopullista sanoa? Kiintymyskin kestää aikansa. Joillekin se tulee melko pian, toiset saattavat tarvita puolikin vuotta aikaa??
Toinen vaihtoehto olisi jommankumman vanhemmat.
Mummot ja papat ovat upeita hoitajia, jos he jaksavat ja heille suodaan siihen tilaisuus. Omasta suvusta VAUVAA ei saa erottaa.
Olen kanssasi samaa mieltä ,että lapsen omassa suvussa olisi hyvä pitää ensin kyselykierros.Minua vain vähän mietityttää jos sukulaisten välit ovat tulehtuneet ,miten
silloin käy tapaamisten.Me ainakin sijaisperheenä teemme näitä "ylimääräisiä" vierailuja ,koska sukulaiset eivät tule toimeen keskenään.
Mielestäni sukulaisten hoivavietti ei kyllä ole yhtään luotettavampi kuin sijaisäidin.Asian voisi ajatella niinkin ,että lapsettomaan perheeseen sijaislapsi on ODOTETTU JA TOIVOTTU,mitä hän todennäköisesti ei ole sukulaisten perheissä.Tottakai sukulaiset rakastavat lasta,mutta häntä ei ole "odotettu" näihin perheisiin.
Täällä on kyllä aiemmin kirjoitettu ,etteivät sijaislapset ole tarkoitettu lapsettomuuden hoidoksi ,mutta itse hedelmättömänä naisena ,neljän lapsen äitinä uskon kyllä olevani näille lapsille erittäin hyvä äiti.Ainakaan hedelmätön nainen ei ota sijaislapsia rahasta vaan RAKKAUDESTA LAPSIIN.
Hienoja ajatuksia sinulla.Tapaukset vain ovat kaikki niin erilaisia ,ei ketään voida tukea 24 tuntia vuorokaudessa ja vieläpä loppuelämän,saatika vielä väkisin.Joskus huostaanotto vain on pakko tehdä,onneksi on paljon vanhempia jotka sen ymmärtävät.
Jos sukulaisia löytyisi, lasta ei tarvitsisi sijoittaa noin pienenä vaan perhe saisi tarvittavan tuen ilman sosiaalipuolen mukaan sekaantumista.
Usein näissä tilanteissa kaikki ovat jo käyttäneet omat keinonsa loppuun kauan ennen sosiaalipuolen mukaan tuloa.
Nykyisin lapsia tehdään paljon myöhemmin kuin ennen. Harvat isovanhemmat työnsä ohella ovat valmiit ottamaan lapsenlapsiaan hoitoonsa. Nuoret parit eivät tee edes omia lapsia, kuinka he sitoutuisivat hoitamaan muiden tekemiä. Asiat eivät vain ole niin yksioikoisia kuin täällä lukee.
Sukulaissijoituksia tehdään säännöllisesti aina kun ne ovat mahdollisia. Toisaalta mikä kieltää sukulaisia ilmoittamasta omaa halukkuuttaan ottaa sijoitettavaa lasta hoitoonsa. Toisaalta monet hoitavat apua tarvitsevaa ilman sosiaalipuolen taloudellista korvausta ja huostaanottoa, silloin ei synny mitään purkuriitoja vaan lapsi muuttaa heti takaisin kun se on mahdollista.
Odottavatko ja toivovatko sijaisäidit, että huostaanotto tapahtuu ja heille tulee virkatietä lapsi. Onpa humaania.
HUOSTAANOTTOJA TEHDÄÄN VAIKKA YKSIKÄÄN PERHE EI OLISI VALMIS OTTAMAAN KOTIINSA HUOSTAANOTETTUA LASTA.
Kyllä vauvat yleensä ovat toivottuja sukuihin, toisin kun täällä väitettiin.
Onko sinusta väärin ,että huostaanotettu lapsi saa itselleen rakastavan kodin.Ja mielestäni sijaisperheeksi ryhtyvien on hyvä olla "jonossa"/valmennuksessa ,ennen kuin heille lasta annetaan.Jos tänään ilmoittaa halukkuutensa sijaisäidiksi,niin jo seuraavalla viikolla saisi lapsen ,se nyt ei ainakaan olisi hyvä systeemi.
Ja mitä vielä tulee lapsen sijoittamiseen omaan sukuun.Ajatellaan sijoitusta vaikka sedän perheeseen ,jossa on jo biologisia lapsia.En oikein jaksa uskoa lapsen saavan perheessä samaa asemaa kuin perheen omat lapset.Mielestäni huostaanotettu lapsi ANSAITSEE itselleen enemmän kuin vain hoitopaikan.
vaan siitä ajasta, jonka perhe tarvitsee aikaa saadakseen asiansa järjestykseen. Jos tuki suunnataan oikein ja oikeaan aikaan, voi korjaantumista tapahtua hyvinkin pian.
En tiedä millainen tilanne on? Missä vauva on nyt? Kuka häntä hoitaa?
Vaikka vauva olisi nyt jo otettu huostaan, ei ketään tueta loppuelämää/24 tuntia/vrk? Oletko ääliö?
Jos lapsi joutuu sijoitetuksi, sitä "soppaa" tuetaan lapsen 18 ikävuoteen saakka jälkihuolto.
Mutta lapsen läheiset eivät saa mistään minkäänlaista tukea edes alussa, saati loppuelämän???? OLET ajattelukyvyltäsi r...
Nytkö jo koko lapsen biologinen sukukin on epäkelpo pikku vauvelia hoitamaan. Miten se sedän perhe eroaa sijaisvanhemmista, joilla on biologisia lapsia kanssa? Rakastaahan sitä varmaan ennemmin verisukulaistaan kuin jotain ihan vieraasta sukukulttuurista tullutta. Sijaisvanhemmuus on todella huono asia, nyt kun ajattelen asiaa vielä senkin kannalta, että menettelyssä sijaislapsi menettää ilmeisesti yhteyden omaan sukuunsa, mutta mitään varmuutta ei ole, että hän saisi sijaisvanhempien suvun tilalle, koska sijaissuvulle asti palkkionmaksua ei uloteta.
Niin taikka näin ,harmi että käsität aina väärin.Lapsen suku ei todellakaan ole epäkelpo.Itse olemme pitäneet adoption jälkeenkin sukuun yhteyttä ja hyvin tulemme toimeen keskenämme.
Olisit ehkä tyytyväinen jos Suomessa sijaiskotitoiminta lakkautettaisiin kokonaan ja lapset laitettaisiin oman suvun pariin.
Toivon todellakin SINULLE ihanaa ja rentouttavaa kesää!
OLET EHKÄ OIKEASSA ELÄMÄSSÄ HIVENEN VALOISAMPI PERSOONA.
En myöskään ymmärrä ainaista juttua rahasta ,jota sinä ylläpidät.VOIT JAKAA 670e 30 päivällä =22.33e jaa vielä tämä esim. 18 tunnilla ,tekee 1.24e .Summa 670e sisältää palkkion sekä kulukorvauksen.Totean vielä etten minä valita rahasta ,kerroin vaan summat.
Nimimerkki "sinulle H-K" kirjoitti:
"
Olisit ehkä tyytyväinen jos Suomessa sijaiskotitoiminta lakkautettaisiin kokonaan ja lapset laitettaisiin oman suvun pariin.
"
Kyllä näin on, mielestäni on onnetonta, jos lapsen ainoa omainen on viranomainen tai verovaroilla (niukasti) kustannettu sijais"koti".
Onko sulla joku tilasto?
Ihmettelen mistä tuon voit tietää. Montako sukua olet käynyt läpi?
Sukulainen ottaisi useammin säälistä, ettei joutuisi "häpeällisesti" sijoitukseen. Ei oikein hyvältä kuulosta. Tietysti poikkeuksiakin on.
Perheen pitää ottaa lapsi siksi, että lasten kanssa olemisesta nauttii ja sellainen elämä on toivottu. Ei vain siksi että joku pyytää...no ei todella, on sen verran iso juttu!
Jos sukulaisperhe muutenkin harkitsee lapsiluvun lisäystä yms, niin mikä ettei sitten.
ja pyynnöstäkin voi ottaa hoitoonsa, jos tiedetään, että tarve on mitä todennäköisimmin vain lyhytaikainen.
Kaikki muutkin sijaisperheen kriteerit on totta kai täytyttävä!
tuo puheesi verisukulaisuudesta. Eroaa tietysti siten, että jos ei muuten lasta toivoisi, niin miksiköhän ei?
Pitäisiköhän lähteä kampanjoimaan sen puolesta. Äitihän tuollaiseen hoitoon nyt pääsee jos haluaa, mutta eipä usein vapaaehtoisesti halua, vaikka voisi pelastaa oman elämänsä sillä ja vauva saisi ehkä ihan tavallisen turvallisen äidin. Poiskin pääsee, joten väkisin sitten olisi pidettävä, liekö silloin hyväski vauvalle, aika levoton tunnetila varmaan vaistota äidistä. Vauva kyllä siitäkin selviää, jos äiti todella toipuu, mutta seurantaa pitää sitten sitoutua jatkamaan pitkään ja taas sama alusta jos retkahtaa.
Periaatteessa kannatan pakkohoitoa tällaisessa tapauksessa. Mutta mitä sitten jos äiti jääkin etäiseksi eikä kykenekään suhdetta lapseensa luomaan. Siihenkin pitäisi olla ratkaisu valmiina. Muuten vauva on huonommassa asemassa kuin ihan pienenä sijoitettu, äidille uhrattuna viattomana.
omista pidetä huolta.
Vauvasta vaariin on hoidettu ja huollettu aina suvun piirissä ns. oma väki.
Hoidon ja huollon "laadukkuudesta" ei ole ollut sukulaishuolenpidossa mitään takeita.
Mutta ei laadun takeita ole valitettavasti tässä
nykyisessäkään yhteiskunnan järjestämässä, seuraamattomassa ja kontrolloimattomassa, sijaishuollossakaan.