Olen 38v. nainen. Olen haaveillut moottoripyörästä jostain 20 vuotiaasta asti. Eteen vaan tuli kaikkea muuta, mies, pari penskaa, oma asunto... Joten pyörän hankkiminen aina vain jäi ja jäi. Mutta nyt kun penskat ovat isompia ja aviomiehestä tuli luojan kiitos ex jo kuusi vuotta sitten, on oma elämä taas entistä enemmän omissa käsissä. Ja taas on moottoripyörät täysillä mielessä.. Tää kuulostaa varmasti ihan bimbolta, mutta olen ostanut itselleni kypärän, ajohanskat, ihanat hapsulliset nahka-chapsit.. Ajo-saappaat puuttuu ja takki.. Niin ja TURVALLINEN ajopuku.. Niin ja mitä muuta? No se moottoripyörä!!
Ajelen typerän tylsällä karvalakki TDI Passatilla balttiarallaa 50 tuhatta kilsaa vuodessa, olen oikeasti ihan hyvä kuski auton ratissa, ehkä hieman liiankin reipas, mutta ajokilometrejä on takana paljon.. ja unelmoin moottoripyörästä. Kesä on unelma-aikaa, tai unelmointi aikaa parhaimmillaan. Tsiikailen tarkkaan kaikki mottoripyörät liikenteessä, koitan ottaa heidät parhaani mukaan huomioon, annan tietä kun huomaan että ohitse on päästävä, ajan autoa pientareen puolelle, eikä yhtään häiritse vaikka puikkelehtivat autojonojen välissä. Tietä on annettava motoristeille, noille onnellisille, vapaaksi syntyneille! Ja kaikkein pöhköimmältä tuntuu että moottoripyörän tullessa vastaan olen meinannut monesti jopa nostaa kättä. Hei, ihan oikeesti, passatin ratin takaa skärpy moikkailis motoristeille, voiko olla nolompaa? :)
Vaan mikä estää hankkimasta sitä pyörää? Pelko..
En ole koskaan ajanut muulla kaksipyöräisellä kuin fillarilla ja mopolla. Miten mä nyt osaisin edes sellaista ostaa, miten tietäisin mikä on itselle paras? Koeajoonko ottaisin pyörän jota en osaisi edes käynnistää! Hellurei.. tää tuntu alus ihan hyvältä, mutta kun tuli tuo koivu vastaan.. Ja mistä hemmetistä tietäisin jos pyörässä olis jotain vikaa joka tarvis laittoa.. Autoni tunnen jo kuin omat taskuni. Ei tarvitse paljon miettiä mikä mättää jos mättää..Itse en osaisi tehdä pyörälle paljoa muuta kuin tankata.
Ja minne veisin sen korjattavaksi jos jotain tulisi? Tietysti valitsisin keltasilta sivuilta kaikkein paskimman ja huonoimman korjaamon..
Ja kaikkein pahin juttu on tää mun koko! Olen 170cm ja 56kg.. Millä helkutilla tällainen kusimato sais sen pyörän pidettyyn edes pystyssä? Ei pääsis ajaan edes sitä koivua(Saku) päin kun kaatuis pyörän kans heti kun pääsis selkään.. Uppista keikkaa, että liikkeelle sitten.. Kävellen vai kontaten..
Ette kuulkaa hyvät motoristit tajuakkaan kuinka onnellisia olette siellä pyörienne selässä ajamassa kohti auringon laskua.. Ja täällä kaihomieli sydämmessä näen ma, toiveunta vaan..
Ajelen typerän tylsällä karvalakki TDI Passatilla balttiarallaa 50 tuhatta kilsaa vuodessa, olen oikeasti ihan hyvä kuski auton ratissa, ehkä hieman liiankin reipas, mutta ajokilometrejä on takana paljon.. ja unelmoin moottoripyörästä. Kesä on unelma-aikaa, tai unelmointi aikaa parhaimmillaan. Tsiikailen tarkkaan kaikki mottoripyörät liikenteessä, koitan ottaa heidät parhaani mukaan huomioon, annan tietä kun huomaan että ohitse on päästävä, ajan autoa pientareen puolelle, eikä yhtään häiritse vaikka puikkelehtivat autojonojen välissä. Tietä on annettava motoristeille, noille onnellisille, vapaaksi syntyneille! Ja kaikkein pöhköimmältä tuntuu että moottoripyörän tullessa vastaan olen meinannut monesti jopa nostaa kättä. Hei, ihan oikeesti, passatin ratin takaa skärpy moikkailis motoristeille, voiko olla nolompaa? :)
Vaan mikä estää hankkimasta sitä pyörää? Pelko..
En ole koskaan ajanut muulla kaksipyöräisellä kuin fillarilla ja mopolla. Miten mä nyt osaisin edes sellaista ostaa, miten tietäisin mikä on itselle paras? Koeajoonko ottaisin pyörän jota en osaisi edes käynnistää! Hellurei.. tää tuntu alus ihan hyvältä, mutta kun tuli tuo koivu vastaan.. Ja mistä hemmetistä tietäisin jos pyörässä olis jotain vikaa joka tarvis laittoa.. Autoni tunnen jo kuin omat taskuni. Ei tarvitse paljon miettiä mikä mättää jos mättää..Itse en osaisi tehdä pyörälle paljoa muuta kuin tankata.
Ja minne veisin sen korjattavaksi jos jotain tulisi? Tietysti valitsisin keltasilta sivuilta kaikkein paskimman ja huonoimman korjaamon..
Ja kaikkein pahin juttu on tää mun koko! Olen 170cm ja 56kg.. Millä helkutilla tällainen kusimato sais sen pyörän pidettyyn edes pystyssä? Ei pääsis ajaan edes sitä koivua(Saku) päin kun kaatuis pyörän kans heti kun pääsis selkään.. Uppista keikkaa, että liikkeelle sitten.. Kävellen vai kontaten..
Ette kuulkaa hyvät motoristit tajuakkaan kuinka onnellisia olette siellä pyörienne selässä ajamassa kohti auringon laskua.. Ja täällä kaihomieli sydämmessä näen ma, toiveunta vaan..
Vastaukset 7
Vanhimmat
vähän kun selailet näitä keskusteluja läpi niin varmasti löydät pian vastauksen jokaiseen kysymykseesi.
Kiva teksti,lähes liian hyvä !
Ei tommosia naisia vapaana kulje.
Mutta tämmöstä tää motoristin elämä on.
Ihan makeeta.
Ehkäpä enemmän vastauksia saisit varmaankin tuolta http://www.moottoripyora.org/ sillä siellä on rekisteröitymispakko toisin kuin täällä ja siten varmasti fiksummat vastaukset.
No toivottavasti saat joskus toteutettua unelmasi ja oikeastaan eihän siihen tarvi rahan lisäksi muuta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja siitä se lähtee.... eikös vaan?
Sulla on varmaan tullut "lahjana" se A sinne ajokorttiin, mut ekaksi ilmottaudut kursseille missä sut opetetaan ajamaan. Mulla ei ollu A:ta ennestään ja menin siis autokouluun tossa muutama vuosi sitten..siellä mä istuin kevari-ikäisten poikien kanssa muutamat teoriatunnit..mutta istuin koska halusin yhtä palavasti kuin sinä moottoripyörän päälle!
Ja sähän olet sentään ajanut mopoa...mun kokemukset kaksipyöräisistä oli ainoastaan polkupyörä! Oli se huima tunne kun ensimmäisen kerran pääsin harjoittelemaan prätkällä... tosin se oli kevari, mut pienitehoisella oli hyvä aloitella!
Nyt siis jo muutaman vuoden ajaneena voin sanoa et mene nyt nainen ihmeessä jollekin kurssille ja opettele ajamaan... Se on todellakin kaiken sen arvoista!
Mä en muuten tee vieläkään mitään muuta kun tankkaan, ajan, rasvaan ketjut ja tarkistan ilmanpaineet renkaista..ammattilaiset hoitaa loput
! Tai muuten tutut kaverit joita siunaantuu harrastuksen myötä!
Ikää mulla on reilu 30v. ja noi fyysiset mitat... oon sua yli 5 cm lyhyempi! Ajan 600 f kyykkyä ja jalat ylettää maahan vallan hienosti!
Eli jos mä pystyn pystyt säkin! :)
Kerran täällä vaan eletään...
Mee ihmeessä ajaan autokoulun moto-passi tai suorita muutama ajo-tunti,niin saat tuntumaa prätkällä ajamiseen.
Joku tässä ketjussa jo kirjoittikin että kerran täällä vaan ollaan. Toteuta ihmeessä unelmasi ja koe moottoripyöräilyn ihanuus.
Sitten kun olet noi tunnit suorittanut,niin kannattaisi harkita ens alkuun custom- mallista pyörää jossa painopiste on alhaalla,ja istuin korkeus samaten joten ei tule ongelmaa jalkojen maahan laskemisesa.
mutta niin vaan uskaltauduin ostamaan pyörän. Ja mikä hulluinta, hankin ensin kaikki mahdolliset ajovarusteet, coretexit ja nahkapuvut, kengät ym. ym...Sitten olikin jo pakko hankkia se pyörä.
Vaikka sain syntymälahjana A-kortin, kävin ajotunneilla ja nyt saan nauttia ajamisen ihanuudesta kylliksi asti.
Ota vaan sinäkin rohkea askel ja suuntaa autokouluun. Sieltä voit saada myös neuvoja, millainen pyörä sinulle sopisi.
Kyllä kannatti vaihtaa mies moottoripyörään :)
Ehkäpä vielä löydän jonkun samanhenkisen uroksen tuolta tien päältä...
Hyvää kesää!!!
Olipa mukava lukea näitä kannustavia ja muutenkin positiivis-henkisiä vastauksia.. Kiitos niistä!
Kyllähän mulla pieni kokemus on siitä, mitä huriseva kone pyllyn alla tuntuu. Joten en ihan neitsyt siinä asiassa ole:) Eron jälkeen oli kuvioissa väliaika-mies joka hankki moottoripyörän itselleen. Tosin hänellä ei ollut kyllä mitään motoristin sydäntä vaan pyörä oli vaan jonkinlainen oman egon kohotuskeino. Muutamia kertoja kyydissä istuin, mutta se kokemus oli kyllä lähinnä v..tuttava. Sällin ajotyyli kun oli tätä; ilman käsiä, keula pystyssä, 200 mittarissa 80 alueella jne. Tosin ei kyllä kaikkia yhtäaikaa luojan kiitos! En isommin siitä kyydistä nauttinut, joten jäin totaalisesti pois.. Sinne häipyi horisonttiin, luojan kiitos, sekin ukko. Ja toivottavasti ei takaisin löydä. Mulle se unelma on ihan muuta, syvältä tulevaa, nautinnon hakua itse ajosta ja elämäntyylistä, ei mitään pelleilyä..
Mutta mietin tuossa kyllä, että meni parivuotta tässä aikuisiällä(?) ennenkuin uskaltauduin edes ratsastamaan (hevosella). Tiesin kyllä periaatteessa jo kaiken mitä hevosen kanssa tarvitseekin tietää, vaan oli se hitonmoinen askel kiivetä sen jättimäisen konin selkään, enkä tosiaankaan kuvitellut sillä hetkellä olevani John Wayne joka kannukset kilisten ratsastaa kohti auringonlaskua. Olinpa vaan hiton tyytyväinen että siinä joku pikkutyttö talutti hepoani siellä selässä täristessäni.. Vaan jo kohta aitojakin hyppäsin (tai hevonen hyppäsi, minä kevensin selässä). En nyt kuitenkaan mitää pysyvää kipinää siihen saanut, ja se harrastus onkin sittemmin jäänyt, mutta se itsensä voittamisen tunne, voi poijjaat, se oli mieletöntä!!
Ja vaikka tässä nykyisessä unelmassa on pikkuisen enemmän hevosvoimia kyseessä kuin siinä silmäpuolessa kaakissa joka piereskeli niin maan penteleesti kun eka kerran ratsastin (ja mä olin nolona selässä), niin olen kyllä päättänyt tehdä unelmastani totta.. Ennemmin tai myöhemmin mutta viimeistään ensi keväänä.
Aurinkoisia ajopäiviä kaikille!