Hei kaikki vesipuutarhan ystävät!
Lammen kanssa saa tehdä jatkuvasti töitä, jos aikkoo pitää veden hajuttomana ja läpinäkyvänä.
TV:ssä oli ohjelma, jossa lammen vesi pidettiin
hyvänä ja hapekkaana sopivilla kasvi-istutuksilla jne, myös varjostaminen estää levänmuodostusta.
Onko teillä kokemuksia lammikoista, jotka hapettuvat ja pysyvät kunnossa luonnollisin menetelmin, ettei joka vuosi tarvitse jynssätä pohjamuovia puhtaaksi ja vaihtaa vettä (12kuutiota -1,2 m syvä) jopa useita kertoja.
Mitä kasveja sinne tulisi Suomen olosuhteissa istuttaa ja millä tavalla?
Suihkulähde kyllä hapettaa jonkin verran, mutta muita teknisiä vempeleitä ja kemikaalia en
sinne sijoittaisi.
Luonnonmukaisen altaan
3
1207
Vastaukset
- lampikeidas
www.lampikeidas.net
on hyvä linkki, jonka löysinkin jo
kiitos tämän keskustelupalstan.
Siellä on hurjan paljon asiaa
aiheesta.
Mutta kirjoitelkaa kokemuksianne vaan, sillä
käytännön esimerkit ovat parhaita.
Mitä kasveja te olette istuttaneet ym.
toimenpiteitä lammikon biologisen tasapainon
ylläpitämiseks.- sammakkolammikko
Minulla on noin 7 kuution kokoinen allas, syväys parhaimmillaan noin metri ja se on noin 4 m x 2, noin suunnilleen. Olen ostanut sinne 2 ulkomaista lummetta, toisen bauhaussista ja toisen muistaakseni kauppilasta. Lisäksi ostin 3 (ulkomaista) vesihyasinttia reunoille. Nämä kasvit istutin saveen ja ihan tavallisiin muovikoreihin. En nosta niitä talveksi ylös, vaikka kuulemma pitäisi(?), mutta hyvin ovat jo 3 talvea talvehtineet. Jostain syystä kotimaisia taimia on huonosti saatavilla.
Lisäksi hain kasvitieteellesestä puutarhasta lampikasvien siemeniä, jotka heitin altaaseen syksykkä. Keväällä niistä iti iiriksen näköistä "heinää", mutta vielä se ei ole kukkinut.
Tämän lisäksi olen kontannut muutamassa ojassa poimimassa siellä kasvavia "ihan tavallisia" kasveja.
Vesi pysyy kirkkaana. Keväällä sorsapariskunta tulee lammelle uimaan muutamaksi viikoksi ennen pesintää. Lisäksi lammessa on kaikenlaisia elukoita kuten sammakoita ja sisiliskoja jne. Sammakonkutua ei kannata poistaa keväällä, kun sammakot syövät hyttysentoukat. Mitään elukoita ei kannata vainota, ne kuitenkin pitävät pienekosysteemiä pystyssä.
Kaiken kukkuraksi vielä lampeni on tontin aurinkoisella puolella, eikä varjossa, kuten kuuluisi...
En tiedä oliko tästä nyt hyötyä, kun en muista kasvien nimiä... Parhaat kasvit kuitenkin löydät luonnosta!
- KK Vantaa
Helpommalla moni selviäisi tämmöisellä terassiratkaisulla...
http://www.vesilahde.fi/products-page/ulkolhteet/terassiallas-yhdistelmat/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716