LähdeKanssaniMatkalleVuoristoon

äitiparta kirjoitti:

Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
yön syliin, katseita pakoon!
Mennään käsi kädessä sinne:
missä sade lyö pelkomme lakoon.

Sinne! Missä soittavat vapauden tuulet
sielumme herkintä harppua.
Jos vain laitat korvasi sieluuni kiinni -
annat unelman tarttua?

Siellä emme vaatia voi, voimme kauniisti
toisemme antaa.
Ja aamun tullessa hymyillen
meitä Kerberos kotiin kantaa...

- -

Ah! Kuule syvimmät toiveeni,
annathan niiden hälventää
jokaisen epäilyn sumusi, joka vielä
matkaamme estää.

Tartu käteeni kiinni ja katso,
avautuu edessä kultainen tie!
Hellimmät suudelmat huulille painan,
jos annat - sinut vuorten huipulle vien.

Älä silmiin katso, rakkaani!
Katso leukaan tai poskeen, runoja hehkuvaan sieluun. Tule tyttöni,
heittäydy - yhdessä onnemme suloiseen nieluun,
nautinnon kuohuvaan koskeen.

- - -

Kun pelkosi olen jo hälventänyt, kun aurinko
kohta taas nousee, minä pelkoni
nauraen kätken ja peitän, yön sylissä
sylisi voimaan jään.

Älä katso silmiini, älä -
katso sormeni liikeeseen, kun se soittaa
halua syvää, ja ruumiini ruumiisi lämmittää
tämä hetki on ainoa pyhä.

Minä tulen, tulen ja sinut
tulella peitän! Kuoleman ääni jo korvissani,
kaiken hetkestä maksan ja heitän:
Nyt tulen – silmiisi katsoen.

- - -

Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
matkalle maapallon yli.
Ja kun maailma allamme kaareutuu
olet minulle turvaisa syli.

Jokaisen kukan tien viereltä poimin
ja väristen sinulle annan!
Voi kunpa jo oltaisiin huipulla, siellä:
korkeammalle sinua kannan -

Nyt laineillasi keinuen, hetken aikaa onnea suurta
tunnen kuin sieluni pakahtuisi, sinä kuiskaat,
et tunne muuta, on nimeni huulillasi - ja - huuliisi uppoudun.
Ethän saavu vielä, Kerberos!

- - -

Kun tähdet tuikkivat yllämme -
Minä tartuin lihaasi kiinni,
tartuin kiinni ruumiisi aukkoihin
etten syöksyisi tyhjyyteen.

Minä tartuin ruumiisi ulokkeisiin,
kuin hullu hukkuvaan laivaan.
Minä heittäydyin valoon huikaisevaan,
vaikka tiesin: se johtaa vaivaan.

Annatko minulle anteeksi?
Kysyn hiljaa kun Kerberos saapuu.
Painan tuskan silmillä silmiisi,
kun tiedät, me mursimme taivaan.

- - -

Silloin silmäsi avautuvat,
sinun kehosi allani kuolee.
Ruohosta madot nousevat
ja liekki korvaasi nuolee.

Siis onko rakkaus sen arvoista?
se minkä onneksi luulemme.
Ei rakkaani, ei – sulje suloiset korvasi
tai ainakin kuule oikein:

Lähde kanssani matkalle vuoristoon,
matkalle erehdykseen.
Lähde matkalle kirkkaimpaan valoon:
mielemme pimeyteen?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä