Oon kuullu, et vanhemmat ovat aina kunnioituksen arviosia, no joskus oon eri mieltä, vaikka todellisuus on aina sama. Elikkä kyllä he ovat, koska ovat ruokkineet ja kasvattaneet sinut. Mutta kaikkihan alkaa aina perheestä ja se vaikuttaa sinun käyttäytymiseesi ympärillä. No katson yleensä Oprah ohjelmaa neloselta joka päivä ja yksipäivä aiheena oli erinlaisia julkkiksia, niin kuin yleensäkin, mutta nyt olikin joku "tuleeko hänestä maailman paras koripalloilija" tyyppi.. No hän oli paljon ollut kuuntelemassa eri lapsien ja aikuisten sydänsuruja ja tarpeita Afrikassa.. Yksi pieni lapsi oli sanonut, että hän on onnellinen, koska tietää, että hänen vanhempansa todella rakastavat häntä. Ja muuta hän ei tarvitsekkaan. No minun todellisuuteen..
Minä todellakin kaipaan niitä aikoja, jolloin äiti ja isä välittivät meistä (minusta ja veljistäni) todenteolla edes hiukan, vaikkakin sain yleensäkin
selkääni..(Syy selviää kohta..) No nykyään, me lähes tulkoon huolehdimme itsestämme, niin siivoomisesta ruokailuun, kuin koulusta elämään..
Itse olen 14, veljeni 15 ja pikkuveljemme on 7..
No hän saa vielä huomiota paljonkin ja normaali määrän, joten voin jättää hänet hetkeksi pois tästä aiheesta. Yleensäkin, äiti valittaa meille, kun emme tee koskaan kotitöitä. Todellisuus on, että me moppaamme, imuroimme, siivoamma pölyt, korjaamme pienet ongelmat, ym. huushollissamme.. Ja tietysti paljon muuta. Äiti itse saattaa pistää
tiskit harvoin koneeseen ja luulee, että hän tekee kaiken, vaikka me itseasiassa teemme ja hän viettää aikaa koneella ja haastaa meille riitaa.
En tiedä, ehkä hän ajattelee, että meistä on liikaa vaivaa, mutta onko tosiaan niin, jos hän ei edes kysy miten koulu on sujunut tai koska on kokeita luvassa. Tuskin edes kuulee voivotuksemme, kun on nälkä, eikä ruokaa löydy kaapista. Hänellä on kylläkin työ ja paljon rahaa.. Isän ja äidin erottua, äiti sai talon, jonka isä oli lähestulkoon itse maksanut kokonaan.. Ja hinta pyörii 250000 ympärillä.. Eli paljoa rahaa on sekin. En käsitä mikä voi aiheuttaa näin suurta haavaa sydämmeen.. Eli yhdellä lauseella, äiti ei huolehdi meistä. No en kyllä halua mihinkää lastenkotiin, koska parempi täällä on, vaikka "ei ole äitiä".. Ja isänikin kyllä on sanonut, että äitini on tullut hänen äitiinsä, eli huutaa tyhjästä ja eikä osaa huolehtia mistään. Onneksi,
itse en ole tullut äitiini, muutakuin hiukkaset 10% Joten rakkauden, jonka "haen" tulee ainoastaan ystävistäni, vaatteista(rakastan muotia), koirastamme ja ehkä jst muusta.. Isä on kylläkin minulle tosi tärkeä, vaikkakin on joskus myös hiukan ärheä, mutta ei se minua haittaa. Olen todellakin onnellinen, että omistan paljon ystäviä ja todellakin tarkotan, että niitä on paljon. Eli käyn yläastetta ja sanotaan, että siitä koulusta voisi olla lähestulkoon 40-50 ystävää.. Koska yhdellä luokalla on aina 24 ihmistä ja meidän kokoluokka on tosi cool ja juttelemme aina isossa porukassa ja siinä on sitten paljon ihmisiä muiltakin luokilta sillon tällöin.. Ja kavereita riittää muiltakin kouluilta. Mutta en nyt tarkoittanut tätä, että tulen kehumaan kuinka paljon heitä omistan, vaan, että en osaa arvostaa ystäviä, vaikka ovatkin TODELLA tärkeitä minulle.
Voisiko tämä olla lähtöisin siitä, että perhe suhteet eivät ole kunnossa?
No nytten selvinee se, miksi äiti on luultavasti minulle kaikkein ärttyisin. Yleensä, kun veljeni sanoo jotakin ilkeää haluan tehdä asian kerralla selväksi, eli tehdä sopusoinnun, mutta äiti hermostuu, koska se yleensäkin tapahtuu riitana.
Ja muutenkin äiti on vihainen minulle, koska olen luutavasti "hän" ja hän itse on kuin hänen äitinsä, eli elettäisiin menneitä ja hän kostaa sen minulle, mitä tapahtui hänelle silloin.
Ja kun syyttä tälläinen tapahtuu, niin en todellakaan oikeasti ole joka päivä ilopilleri.
Sisimmästäni olen suurisuu, hirveä ilopilleri ja aurinko, mutta kotona kaikki on toisin.
Tuskin kukaan edes ymmärtää tätä tekstiä oikein tai oikealla kovuus asteikolla, koska en viitsi kertoa kaikkea tai kuinka usein ja kovaa itken/ on paha olla.
Minä todellakin kaipaan niitä aikoja, jolloin äiti ja isä välittivät meistä (minusta ja veljistäni) todenteolla edes hiukan, vaikkakin sain yleensäkin
selkääni..(Syy selviää kohta..) No nykyään, me lähes tulkoon huolehdimme itsestämme, niin siivoomisesta ruokailuun, kuin koulusta elämään..
Itse olen 14, veljeni 15 ja pikkuveljemme on 7..
No hän saa vielä huomiota paljonkin ja normaali määrän, joten voin jättää hänet hetkeksi pois tästä aiheesta. Yleensäkin, äiti valittaa meille, kun emme tee koskaan kotitöitä. Todellisuus on, että me moppaamme, imuroimme, siivoamma pölyt, korjaamme pienet ongelmat, ym. huushollissamme.. Ja tietysti paljon muuta. Äiti itse saattaa pistää
tiskit harvoin koneeseen ja luulee, että hän tekee kaiken, vaikka me itseasiassa teemme ja hän viettää aikaa koneella ja haastaa meille riitaa.
En tiedä, ehkä hän ajattelee, että meistä on liikaa vaivaa, mutta onko tosiaan niin, jos hän ei edes kysy miten koulu on sujunut tai koska on kokeita luvassa. Tuskin edes kuulee voivotuksemme, kun on nälkä, eikä ruokaa löydy kaapista. Hänellä on kylläkin työ ja paljon rahaa.. Isän ja äidin erottua, äiti sai talon, jonka isä oli lähestulkoon itse maksanut kokonaan.. Ja hinta pyörii 250000 ympärillä.. Eli paljoa rahaa on sekin. En käsitä mikä voi aiheuttaa näin suurta haavaa sydämmeen.. Eli yhdellä lauseella, äiti ei huolehdi meistä. No en kyllä halua mihinkää lastenkotiin, koska parempi täällä on, vaikka "ei ole äitiä".. Ja isänikin kyllä on sanonut, että äitini on tullut hänen äitiinsä, eli huutaa tyhjästä ja eikä osaa huolehtia mistään. Onneksi,
itse en ole tullut äitiini, muutakuin hiukkaset 10% Joten rakkauden, jonka "haen" tulee ainoastaan ystävistäni, vaatteista(rakastan muotia), koirastamme ja ehkä jst muusta.. Isä on kylläkin minulle tosi tärkeä, vaikkakin on joskus myös hiukan ärheä, mutta ei se minua haittaa. Olen todellakin onnellinen, että omistan paljon ystäviä ja todellakin tarkotan, että niitä on paljon. Eli käyn yläastetta ja sanotaan, että siitä koulusta voisi olla lähestulkoon 40-50 ystävää.. Koska yhdellä luokalla on aina 24 ihmistä ja meidän kokoluokka on tosi cool ja juttelemme aina isossa porukassa ja siinä on sitten paljon ihmisiä muiltakin luokilta sillon tällöin.. Ja kavereita riittää muiltakin kouluilta. Mutta en nyt tarkoittanut tätä, että tulen kehumaan kuinka paljon heitä omistan, vaan, että en osaa arvostaa ystäviä, vaikka ovatkin TODELLA tärkeitä minulle.
Voisiko tämä olla lähtöisin siitä, että perhe suhteet eivät ole kunnossa?
No nytten selvinee se, miksi äiti on luultavasti minulle kaikkein ärttyisin. Yleensä, kun veljeni sanoo jotakin ilkeää haluan tehdä asian kerralla selväksi, eli tehdä sopusoinnun, mutta äiti hermostuu, koska se yleensäkin tapahtuu riitana.
Ja muutenkin äiti on vihainen minulle, koska olen luutavasti "hän" ja hän itse on kuin hänen äitinsä, eli elettäisiin menneitä ja hän kostaa sen minulle, mitä tapahtui hänelle silloin.
Ja kun syyttä tälläinen tapahtuu, niin en todellakaan oikeasti ole joka päivä ilopilleri.
Sisimmästäni olen suurisuu, hirveä ilopilleri ja aurinko, mutta kotona kaikki on toisin.
Tuskin kukaan edes ymmärtää tätä tekstiä oikein tai oikealla kovuus asteikolla, koska en viitsi kertoa kaikkea tai kuinka usein ja kovaa itken/ on paha olla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eräs viisas ihminen on kerran kertonut, että vanhempia täytyy kunnioittaa, mutta tekoja ei tarvitse hyväksyä. Kyllä, on mahdollista, että sinulla on paljon kavereita huonojen perhesuhteiden takia. Olen tätä mieltä, koska itsellä on samantapainen kohtalo kavereita kohtaan. On hienoa, että pystytte huolehtimaan itstestänne, muttat kyllähän siihenkin sitä rahaa tarvii. Sano äidillesi, että koska hän ei huolehdi teistä, niin siirtää rahaa toiselle tilille, että te saatte ruokaa. Pidä huolta myös pikkuveljestäsi, että hän ei myöhemmin ajaudu huonoille teille.
Kyllä meillä ruokaa on, mut niin ja näin sitäkin. Äitillä on ollu siitä lähtien joku pakko mielle ostaa sitruunaa, ku on tullu selväks et oon pahasti allerginen sille.. Et meil on sit limsat, lähdevedet, mehutiivisteet ym. sitruunasta.. Että mahtavaa! Mut siis.. nyttenki kaapis jottai hilloja ja säilö sipuleita ja ehkä jottai yleistä, mut ei oikee mitää erikoist..