Miten alkavan bipolaarihäiriön voi itsellään todeta?
Joskushan mania ei ole niin selvää. Se voi olla myös pelkkää ärtyisyyttä, vai?
Olen sairastanut muutaman lyhyen masennuksen. Lääkkeet luultavasti auttavat, koska olen pirteä ja koko ajan tekemässä jotakin. Kun olen eräälle tuttavalle kertonut "tänään siivosin", "tänään leivoin, tein ruokaa, ym.", hän on kehottanut ottamaan vähän rauhallisemmin.
Eräänä iltana aloin siivoamaan ihan illasta. Nukkumaan ei huvita mennä, sillä siitä on ollut pitkään huonoja kokemuksia masennuksen vuoksi. En olekaan oikeastaan koskaan väsynyt. Epäilin leikilläni maniaa itselläni, mutta nyt olen alkanut miettiä, jos se olisikin totta. Ennen masennusta olin n.8vk ärtynyt. Sitten masennuin, ja 6vk päästä masennus on poissa (johtuuko lääkkeistä, en tiedä, mutta lääkkeitä riittää vielä piiiitkäksi ajaksi) ja olen aivan pirteä.
Selvää maniaa ei ole, joten testejä on turha tehdä. Mistä huomaa, jos on bipolaarihäiriö??

Vastaukset 10
Vanhimmat
joten oireesi kyllä kuvastavat,
että sinulla on samat oireet kuin
minulla ja tarvetta mennä testeihin.
Voithan sitten huokaista jos mitään
ei olekkaan tai on vasta ihan lievänä.
oireeni kuvaavat maniaa mielestäsi? Nukun kuitenkin loppujen lopuksi ihan pitkiä yöunia. Enkä älyttömästi valvo. Miten häiriö alkaa? Pitääkö testejä itse pyytää psykiatrilta?
siivoaminen illalla, jopa ystäväsi sanoo:
ota rauhallisemmin. Yleensä sitä ei itse huomaa,
puhutko koko ajan ja onko monta asiaa joita teet samaan aikaa,
eli on vaikeaa tehdä yhtä asiaa loppuun asti ennen kuin aloitat uuden asian tekemisen ?
Psykiatri tekee ensin testit ja mieluummin menee
turhaan ja huomaa, että tämä onkin mun normaali luonne.
Myös äksyily jne... kaikkea en muista mitä mainitsit, mutta lue mitä ensin kirjoitit
niin siinäpä ne tulikin.
mielstäsi minun oireeni kuvaavat maniaa? En edes tuhlaile tai tee hölmöjä, niinkuin maniassa saatetaan tehdä. En osaa sanoa teenkö asioita nyt enemmän päällekkäin kuin ennen, sillä mielestäni teen aina asioita sekaisin. Mutta välillä on vaikeaa istua aloillaan. Toisaalta ei kyllä koko ajan..! Maniassa taitaa olla pirteä pitkän jakson putkeen, mutta minulla on normaali olo välillä. ?
Sinun kannattaa ottaa selvää vielä kakkostyypin bipostakin. Se on vaikeammin diagnosoitavissa koska oireilee ykköstyypin bipoa epäselvemmin. Manian ei myöskään tarvitse olla juuri tuota äärirajua joka useimmiten tulee ekana mieleen; omien ja naapureiden rahojen tuhlaamista, villiä elämää, viikon valvomista ilman että tuntuu missään, pettämistä joka suuntaan, ylitsepursuilevaa taiteellisuutta tai luovuutta, ehkä rikoksia, koko kansakunnan hurmaamista valovoimaisuudellaan jne. Hypomania on lievempi versio tuosta, mutta samansuuntaisia intoiluja saattaa siis ilmetä kuin maniassakin. Itselläni kakkostyyppi todettiin jonkin aikaa sitten, en ole mikään asiantuntija vaan vielä itsekin vähän hukassa tämän kanssa.
Bipo II on tosiaan vaikeammin todettavissa tai varsinkin huomattavissa, ja usein seuraukset voi olla vakavat epämääräisen hyvän ja pahan olon vaihdellessa nopeastikin jos apua ei ole saatavilla. Masennus- ja (hypo-)maniajaksojen välissä voi hyvin olla niitä jaksoja, jolloin olo on ihan normaali ja tasapainoinen. Usein se vaihtelu just onkin se väsyttävin juttu tässä. Ehtii ehkä jo elätellä toiveita että koko diagnoosi tai sen epäily olikin ihan hölynpölyä ja elämä voi jatkua normaalisti - ja sit tuleekin taas heitto johonkin suuntaan ja perustukset vavisee taas.
Selvitä asiaa ihmeessä pian asiantuntijoiden kanssa. Kerrothan meille onko asia edennyt?
minun käsityksen mukaan mania on sitä että on ihan pähkähullu, hirvee meno päällä ja se näkyy tai sitten se on vaan ajatuksissa....jokatapauksessa että on älyttömän euforinen hyvä olo, jotkut maanikot ovat kyllä sanoneet että mania ei ole kiva olotila...että ei kai mania aina tarkoita sitä että on ylihyvä olo vaan voi olla myös levoton pähkähullu olo...
Itse olen sairastanut mania vaiheen kolme, neljä kertaa.Alussa mania on lievää ja pahentuu koko ajan.Itselläni on käynyt sitten niin että, se hieno vauhdikas ja epätodellinen olo on sitten vienyt voiton ja lopuksi sitten sairaala hoitoon.Nyt olen voinut hyvin viitisen vuotta,sairasteltuani kuuden vuoden aikana. Maaniset vaiheeni ovat myös pari kertaa johtaneet psykoosiin.
Jos mania menee yli niin miten menee psykoosiin, pelkään itse meneväni psykoosiin.
minkälainen olo on psykoosi, jonkinlainen hallitsematon olotila, että sekoaa loppulisesti ???
mitä lääkkeitä syöt? Oletko parisuhteessa?
omiaan, kameroita kaikkialla, vainoajia, tv:stä puhutaan juuri sinulle, epätodelliset asiat saavat todellisen muodon, voi tulla kuulo tai näköharhoja jne...