En ole ennen käynytkään tällä palstalla. Huomasin tutunoloisia oireselostuksia, joten kerron oman tarinani. Olin vuosikaudet ilman lääkitystä vajaatoimintaan. Minulla on kotona kaikki labrakokeiden tulokset, pyysin kerran kaikki paperille printattuna. Vasta nyt olen alkanut lukea tuloksia, ja voin vaan todeta, että vuosikaudet sain uinua väsymystäni ja ihmetellä monia muita oireita. Tässä tarina:
Vuonna -94 olin 26-vuotias, vuorotyötä tekevä perheetön naisenalku. Väsymys, ummetus, palelu ym. aina seuranani. Jatkuva väsymys toi pahat huimausoireet, joiden takia menin lääkäriin. Tuolloin otettiin myös ensimmäiset kilpiskokeet, arvot 13 ja 8,6 (pitäis olla alle 5!!!). Kaiken sanottin olevan normaalia, seuranta päälle kuitenkin. Kaksi kertaa vuodessa kokeita otettiin, aina arvot olivat ohjearvojen ulkopuolella. Nykyään näyttää ohjearvotkin olevan hieman erilaiset.
Tulin raskaaksi -96. Arvot 10 ja 8,5 -> ei hoitoa. Väsynyt olin, mutta kukapa odottava äiti ei olisi... Synnytykseen aikaa viikko, arvot 9 ja 6,0.. Vauva syntyi ja yövalvominen alkoi. Väsytti, niin ettei mistään oikein tajunnut mitään. Olin itkuinen ja toivoton, ei minusta ole äidiksi kun haluan aina vaan nukkua! Vauva oli puolivuotias, kun kokeiden lukemat pomppasivat pilviin: 6 (pitäisi olla 12 - 20) ja 37,60 (pitäisi olla 0,4 - 5,0) Jopas soitettiin oikein kotiin ja tarjottiin lääkitystä!!!!
Olen siis syönyt tyroksiinia kohta 10 vuotta erilaisilla annostuksilla. Kerran meni överiksi eli liikatoiminnan puolelle. Nyt olen vuosikausia syönyt yhden 0,1 mg:n tabletin päivässä, mutta nyt alkaa hiustenlähtö ja väsymys olla taas tapetilla. Pitänee mennä kokeisiin...
Tsemppiä vaan kaikille saman ongelman kanssa painiskeleville - ei anneta periksi!
Cheeta-h

Vastaukset 3
Vanhimmat
luotto lääkäriin aikoja sitten,
joten ei ihme, että muutkin lekurit
tekee virheitä.
Nosta kanne.
Älä jätä asiaa kesken.
Järkyttävä tarina... toivottavasti lapsellesi ei tullut vaurioita vajaatoiminnan vuoksi. Monilla lapsilla on neurologisia häiriöitä (ylivilkkaus, oppimishäiriöt, jne.) sen vuoksi että äiti ollut vajaalla raskauden aikana.
Mitä olen elämässä oppinut niin ei lääkärit välitä, itse pitää ottaa selvää ja pitää ne arvot kunnossa!
mullakin on tukka ohentunut ja elämä ohi lipunut tän viheliäisen vajiksen vuoksi...