jukolan

Mitäs ihmemeininkiä Salossa taas on käynnissä?! Tuli tuossa päivällä klo 14 korvilla kaupungista Somerolle päin, ykköstien risteykseen siinä Euromarketin vieressä. Hirveät autojonot joka suuntaan. Ja paikalla neljä (4) poliisia liikennettä ohjaamassa. Kaksi seisoo paikallaan kädet puuskassa, ja toiset kaksi ohjaavat liikennettä kukin omalla puoliskollaan. Yksikään käsimerkki ei ollut sitä mitä autokoulussa opetettiin. Yksi poliisi heiluttaa käsiään ykköstielle että tulkaa vaan ja toinen poliisi näyttää somerontielle että tulkaa vaan. Onneksi autoilijat olivat sen verran hereillä ettei pellit paukkunut.

Itse olin kääntymässä vasemmalle Turun suuntaan, joten sain nauttia showsta aika pitkään. Lopulta yksi poliiseista meni keskelle risteystä huitomaan joka suuntaan. Hetken kuluttua vaimo sanoi että pitäiskö meidän mennä, nääs vasemmalle olikin ilmestynyt yksi naispoliisi huitomaan meille. Tietenkään en sitä seurannut kun oletin päähuitojan olevan ainoa huitoja sillä hetkellä.

Vasemmalle kääntyminen oli yllättävän hankalaa kun pari ylimääräistä poliisia hortoili risteysalueella. Melkein jyräsinkin yhden hihittelevän naispoliisin. Hän kun jäi ihmettelemään keskelle tietä selkä liikennettä päin.

Mutta olivatko nuo edes poliiseja? No pari heistä näytti perinteisiltä poliiseilta, mutta toiset oli kyllä aika viraapelin näköisiä pitkissä tukissaan ja ohuine käsivarsineen. Liiveissä kyllä luki että POLIISI mutta olemus oli aika siviilimäistä. Olivatko jakaneet salo-jukolan avustajille poliisiliivejä?

p.s. en tajua miksei niitä liikennevaloja vain voitu ohjelmoida tälle päivälle uudestaan. Olisi koko homma toiminut paljon paremmin.
201801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vähän samanlaista meininkiä oli itse kisa-alueella huoltoajojen kanssa. Yksikään järjestyksenvalvojista ei osannut neuvoa mistä saisin ajaa autoni ulos. Lopulta revin vastaani tulleet narut ja puomit pois omitoimisesti järkkärien huutaessa ja heilutessa sivulla.

Äänestä

Taitaa vain olla Salon meininki se, ettei liikenteen pidäkkään sujua! Sen näkee yövuorosta tullessani Inkereentien ja ykköstien valoissa aamuisin. Ketään ei ole tulossa ykköstieltä kummastakaan suunnasta
mutta punaiset palavat kaupungista päin tultaessa ja kauan.

Äänestä
  • uudelleenohjelmoinnit NIIIIIN HELVETIN kallista ja vaikeaa ja aikaa vievää hommaa, että ei niitä voi tehdä SALOSSA!

    Ajatelkaas nyt Annankadun valojen uudellenohjelmointiakin; asiaa on kohta pyöritelty 3 vuotta, ja nyt on konsultti tehnyt esityksen, että he voisivat ohjelmoida valot uusiksi 700e hinnalla!

    Jonkun jukolan takia ohjelmointia uusiksi ei Salossa saada aikasiksi mitenkään, koska sitä ei ehditä suunnitella sinä aikana mitä oli tiedossa Jukolan tulo Saloon, muutaman vuoden.

    On täällä niin pöllöjä virkamiehiä, että pahempia saa hakea Sambiasta.

    Äänestä

  • liikennevalojen kirjoitti:

    uudelleenohjelmoinnit NIIIIIN HELVETIN kallista ja vaikeaa ja aikaa vievää hommaa, että ei niitä voi tehdä SALOSSA!

    Ajatelkaas nyt Annankadun valojen uudellenohjelmointiakin; asiaa on kohta pyöritelty 3 vuotta, ja nyt on konsultti tehnyt esityksen, että he voisivat ohjelmoida valot uusiksi 700e hinnalla!

    Jonkun jukolan takia ohjelmointia uusiksi ei Salossa saada aikasiksi mitenkään, koska sitä ei ehditä suunnitella sinä aikana mitä oli tiedossa Jukolan tulo Saloon, muutaman vuoden.

    On täällä niin pöllöjä virkamiehiä, että pahempia saa hakea Sambiasta.

    Juu on se ihme juttu. Meillä on täällä Salossa Nokia, Elqotec, Benefon yms. yms. Erittäin kompleksista korkean tason softaa väännetään päivästä toiseen ympäri maapalloa toimitettavaksi.

    Ja sitten on joku helevetin pylpyrä jossa on kolme valoa. Eikä ohjelmointi onnistu sitten millään. Pistäisivät lehteen rivi-ilmoituksen. Vapaaehtoinen koodaaja tekemään homman 5min. Palkaksi vaikka jätskituutti.

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Voi juma, oli hauska lukea tekstiäsi. Ihan kuin "nappi silmään". Tällastahan se on; ei ollut suutarin lapsillakaan kenkiä?! :))

    Äänestä

  • suustani! kirjoitti:

    Voi juma, oli hauska lukea tekstiäsi. Ihan kuin "nappi silmään". Tällastahan se on; ei ollut suutarin lapsillakaan kenkiä?! :))

    ja poliisin liikenneohjaus nyt pitää ymmärtää, ne on keskittyny vaan kebab paikkoihin kun siellä on kaikki häiriöt :)

    Äänestä

  • tää on
    Kirjoittanut: niin tätä 18.6.2006 klo 08.54

    Taitaa vain olla Salon meininki se, ettei liikenteen pidäkkään sujua! Sen näkee yövuorosta tullessani Inkereentien ja ykköstien valoissa aamuisin. Ketään ei ole tulossa ykköstieltä kummastakaan suunnasta
    mutta punaiset palavat kaupungista päin tultaessa ja kauan.

    Siinä varsinainen älykääpiö, jonka päässä ei liiku mitään.
    Annan sinulle hyvän vinkin. Tule sieltä töistä aamulla ohikulkutietä pitkin, jos kerran sieltä tuleville palaa vihreä ja kauan. Voit säästää työmatka-aikaasi jopa 15 sekuntia.

    PS. Ihan vaan tiedoksi sinulle. Ykköstie ja Inkereentie eivät kohtaa missään. Ykköstie menee Salon ohi n. 4 kilometrin päässä Salosta.
    Tarkoitit varmaan 110-tietä.
    No, kuten sanoin, olet varsinainen älykääpiö.

    Äänestä

  • olet, siis Nokian inssi kirjoitti:

    tää on

    niin alkaa pilkkujen nussiminen.

    kyllä se nyt vaan on vielä 10-20 vuotta jutuissa ykköstie, ja kaikki SALOLAISET tietää, mitä tarkoitetaan.
    Menkää te susirajantakaa tulleet sinne 110:n ulkopuolelle vaan töihin.....heh

    Äänestä

  • loppuu kirjoitti:

    niin alkaa puhumaan faktoja vastaan. Pakko on tulla susirajan takaa töihin Saloon, koska salolaisten järki ei riitä erottamaan ykköstä sadastakymmenestä, saati sitten, että se järki riittäisi työntekoon, jossa tarvitaan älliä.

    Äänestä

  • järki loppuu kirjoitti:

    niin alkaa puhumaan faktoja vastaan. Pakko on tulla susirajan takaa töihin Saloon, koska salolaisten järki ei riitä erottamaan ykköstä sadastakymmenestä, saati sitten, että se järki riittäisi työntekoon, jossa tarvitaan älliä.

    se on ykköstie ja sillä selvä!

    Äänestä

  • olet, siis Nokian inssi kirjoitti:

    tää on
    Kirjoittanut: niin tätä 18.6.2006 klo 08.54

    Taitaa vain olla Salon meininki se, ettei liikenteen pidäkkään sujua! Sen näkee yövuorosta tullessani Inkereentien ja ykköstien valoissa aamuisin. Ketään ei ole tulossa ykköstieltä kummastakaan suunnasta
    mutta punaiset palavat kaupungista päin tultaessa ja kauan.

    Siinä varsinainen älykääpiö, jonka päässä ei liiku mitään.
    Annan sinulle hyvän vinkin. Tule sieltä töistä aamulla ohikulkutietä pitkin, jos kerran sieltä tuleville palaa vihreä ja kauan. Voit säästää työmatka-aikaasi jopa 15 sekuntia.

    PS. Ihan vaan tiedoksi sinulle. Ykköstie ja Inkereentie eivät kohtaa missään. Ykköstie menee Salon ohi n. 4 kilometrin päässä Salosta.
    Tarkoitit varmaan 110-tietä.
    No, kuten sanoin, olet varsinainen älykääpiö.

    Kyllä ykköstie ja Inkereentie kohtaavat siellä neljän kilometrin päässä Salosta. Kohtauspaikalla Inkereentie alittaa ykköstien. Et varmaan, vitun tyhmä, ole tuolla koskaan itse käynyt.

    Äänestä

  • olet, siis Nokian inssi kirjoitti:

    tää on
    Kirjoittanut: niin tätä 18.6.2006 klo 08.54

    Taitaa vain olla Salon meininki se, ettei liikenteen pidäkkään sujua! Sen näkee yövuorosta tullessani Inkereentien ja ykköstien valoissa aamuisin. Ketään ei ole tulossa ykköstieltä kummastakaan suunnasta
    mutta punaiset palavat kaupungista päin tultaessa ja kauan.

    Siinä varsinainen älykääpiö, jonka päässä ei liiku mitään.
    Annan sinulle hyvän vinkin. Tule sieltä töistä aamulla ohikulkutietä pitkin, jos kerran sieltä tuleville palaa vihreä ja kauan. Voit säästää työmatka-aikaasi jopa 15 sekuntia.

    PS. Ihan vaan tiedoksi sinulle. Ykköstie ja Inkereentie eivät kohtaa missään. Ykköstie menee Salon ohi n. 4 kilometrin päässä Salosta.
    Tarkoitit varmaan 110-tietä.
    No, kuten sanoin, olet varsinainen älykääpiö.

    Toinen älykääpiöhän se vasta toisen tuntee??!l

    Äänestä

Pitikö lähteä sinne kaupungille keskellä päivää, kun lehdestä ja radiosta oli koko viikon tullut viestiä, ettei sinne kannata mennä shoppailemaan autolla, kun suunnistajat saapuvat kaikki muut ulkopaikkakuntalaiset katsojat...Salossa on sen verran pienet välimatkat, että pyörälläkin pääsee ja paikkurit kulkee!

Äänestä
  • Voih ihme, että täälläkin kylässä on edes 2 kinjaa ja 4 autoa, huh huh. No on siinä paikkuria kerrakseen. JOS on joskus asunut oikein KAUPUNGISSA, jossa on oikeita paikallisbussilinjojakin, niin kyllä ihmettelee tätä meininkiä!
    Tösät ajetee pitkin poikin omituisia peltoreittejä, kiellettyjä soprateitä, viheralueita, jne. Ja kulkee milloin kulkee, hoh hoijaa. Ei just jaksa innostaa, jos on tottunut TOIMIVAAN ja TIHEÄÄN paikallisliikenteeseen!
    Salon tösät ajetee pääkadulla liikenteen tukkona peräsin kuin ne entisen "köyhän talon porsaat"

    Voih.....huoh...ei...ei ikinä, jos muilla vaan pääseen. Kalliitakin pirulaiset ovat.

    Äänestä

  • juu, niin ne kirjoitti:

    Voih ihme, että täälläkin kylässä on edes 2 kinjaa ja 4 autoa, huh huh. No on siinä paikkuria kerrakseen. JOS on joskus asunut oikein KAUPUNGISSA, jossa on oikeita paikallisbussilinjojakin, niin kyllä ihmettelee tätä meininkiä!
    Tösät ajetee pitkin poikin omituisia peltoreittejä, kiellettyjä soprateitä, viheralueita, jne. Ja kulkee milloin kulkee, hoh hoijaa. Ei just jaksa innostaa, jos on tottunut TOIMIVAAN ja TIHEÄÄN paikallisliikenteeseen!
    Salon tösät ajetee pääkadulla liikenteen tukkona peräsin kuin ne entisen "köyhän talon porsaat"

    Voih.....huoh...ei...ei ikinä, jos muilla vaan pääseen. Kalliitakin pirulaiset ovat.

    Kyllä on pojulla oikeinkirjoitus hallussa.
    - 2 kinjaa
    - Tösät ajetee
    - soprateitä
    - Salon tösät ajetee
    - vaan pääseen

    Jos yhtä hyvin mainostamasi paikallisbussilinjat toimivat, mitä sinun oikeinkirjoitus, niin hyvä tulee.
    Opettele poju raukka kirjottamaan, tai toinen parempi vaihtoehto.... jätä kirjoittamatta.

    Äänestä

  • ja kirjoitusvirheet kirjoitti:

    Kyllä on pojulla oikeinkirjoitus hallussa.
    - 2 kinjaa
    - Tösät ajetee
    - soprateitä
    - Salon tösät ajetee
    - vaan pääseen

    Jos yhtä hyvin mainostamasi paikallisbussilinjat toimivat, mitä sinun oikeinkirjoitus, niin hyvä tulee.
    Opettele poju raukka kirjottamaan, tai toinen parempi vaihtoehto.... jätä kirjoittamatta.

    olet. Heti kun arkumentoitava asia loppuu, aletaan NUSSIA PILKKUJA !
    SAATANAN STADIKKA, PYSY SIELLÄ RASVATTUJEN PILKKUJEN MUKANA 1

    Äänestä

  • kusipää kirjoitti:

    olet. Heti kun arkumentoitava asia loppuu, aletaan NUSSIA PILKKUJA !
    SAATANAN STADIKKA, PYSY SIELLÄ RASVATTUJEN PILKKUJEN MUKANA 1

    nimimerkin käytön tarkoituksen. Eli kirjoitat tuntemattomana, mutta käytät nimimerkkiä, joka kertoo sinusta lähes kaiken, siis nimimerkkisi "kusipää" on oivallinen valinta.
    Jos joku taliaivo näkee tarpeelliseksi valittaa paikkureiden hinnoista, on hän omaa elämää vailla. Edestakainen paikkurikyyti Jukolaan maksoi 2 euroa. Jos se tuntuu kalliilta, olisi syytä hakeutua ansiotöihin, eikä elellä yhteiskunnan varoilla.
    Kaiken kaikkiaan Jukola onnistui täydellisesti ja kiitosta on kuulunut ulkomaita myöten. Järjestävät seurat keräsivät kassikaupalla euroja toimintaansa varten, joten ainoana syynä tällaisiin valituksiin on kateus.

    Äänestä

ei niitä poliisi textillä olevia liivejä saa jakaa ulkopuolisille avustajille. sitä varten on AUTOLIITTO SALON OSASTON järkkärit joihin itsekin kuulun. jukolan keikalla en tosin ollut mukana.

Äänestä
  • No AL:llä sitä onkin meriittiä jo monelta vuodelta liikenteen sotkemisesta!

    Nimittäin joululiikenteen;

    Tarkoitan Vilhonkadulla.
    Muualla maailmassa tukitaan pysäköintitalon SISÄÄNTULO, kun talo on täynnä.
    TE tukitte Vilhonkadun liikenteen, kun "päästätte" täydelle kadulle täydestä talosta autoja.
    SE on hölmöläisten hommaa, se!

    Mutta kas kun teidän lempinimenne Salolaisten keskuudessa ei turhaan olekkaan "AL;n Huru Ukot"

    Äänestä

  • koko AL kirjoitti:

    No AL:llä sitä onkin meriittiä jo monelta vuodelta liikenteen sotkemisesta!

    Nimittäin joululiikenteen;

    Tarkoitan Vilhonkadulla.
    Muualla maailmassa tukitaan pysäköintitalon SISÄÄNTULO, kun talo on täynnä.
    TE tukitte Vilhonkadun liikenteen, kun "päästätte" täydelle kadulle täydestä talosta autoja.
    SE on hölmöläisten hommaa, se!

    Mutta kas kun teidän lempinimenne Salolaisten keskuudessa ei turhaan olekkaan "AL;n Huru Ukot"

    tarkotat varmaan anttilan p-hallia jouluna. joo siäl on se homojouni ja uudet kokemattomat tulokkaat sähläämässä. ketään muita ei kiinnosta seistä koko päivää 20`c pakkasessa. onnex meijän pomo juhani"muumio"suomi jää kohta eläkkeelle ni saadaan uusia tapoja hoitaa hommat kun "muumio" on pinttynyt vanhoihin tapoihinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liikenneohjaus kirjoitti:

Mitäs ihmemeininkiä Salossa taas on käynnissä?! Tuli tuossa päivällä klo 14 korvilla kaupungista Somerolle päin, ykköstien risteykseen siinä Euromarketin vieressä. Hirveät autojonot joka suuntaan. Ja paikalla neljä (4) poliisia liikennettä ohjaamassa. Kaksi seisoo paikallaan kädet puuskassa, ja toiset kaksi ohjaavat liikennettä kukin omalla puoliskollaan. Yksikään käsimerkki ei ollut sitä mitä autokoulussa opetettiin. Yksi poliisi heiluttaa käsiään ykköstielle että tulkaa vaan ja toinen poliisi näyttää somerontielle että tulkaa vaan. Onneksi autoilijat olivat sen verran hereillä ettei pellit paukkunut.

Itse olin kääntymässä vasemmalle Turun suuntaan, joten sain nauttia showsta aika pitkään. Lopulta yksi poliiseista meni keskelle risteystä huitomaan joka suuntaan. Hetken kuluttua vaimo sanoi että pitäiskö meidän mennä, nääs vasemmalle olikin ilmestynyt yksi naispoliisi huitomaan meille. Tietenkään en sitä seurannut kun oletin päähuitojan olevan ainoa huitoja sillä hetkellä.

Vasemmalle kääntyminen oli yllättävän hankalaa kun pari ylimääräistä poliisia hortoili risteysalueella. Melkein jyräsinkin yhden hihittelevän naispoliisin. Hän kun jäi ihmettelemään keskelle tietä selkä liikennettä päin.

Mutta olivatko nuo edes poliiseja? No pari heistä näytti perinteisiltä poliiseilta, mutta toiset oli kyllä aika viraapelin näköisiä pitkissä tukissaan ja ohuine käsivarsineen. Liiveissä kyllä luki että POLIISI mutta olemus oli aika siviilimäistä. Olivatko jakaneet salo-jukolan avustajille poliisiliivejä?

p.s. en tajua miksei niitä liikennevaloja vain voitu ohjelmoida tälle päivälle uudestaan. Olisi koko homma toiminut paljon paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu