Rakkaus on tunteista suurin.

Tässä runossa on ehdottomasti liian paljon materiaalia. Sivistyssanoja on runsaasti ja niiden yhdistäminen adjektiiveihin antaa vaikutelman,e ttä runon kirjoittaja yrittää olla fiksumpi kuin on. Esittää fiksua, mutta se kääntyykin toisinpäin. Tälläista ei jaksa lukea.
Jos ottaa vain yhden lauseen ja kehittää siitä runoa, voisi onnistua.

Tarkoitus ei ole haukkua, eikä lyödä lyttyyn. Kunhan kerroin mielipiteeni. Joku voi tällaisesta tykätä kovastikin.

Hyvää yötä ja oman kullan kuvia!

Kosketan hiljaa poskeasi.
Huomenna on taas uusi aamu?
Ei huomenna, tänään jo.
Ota kyyhkynen kädellesi
ja kuuntele, sielun kujerrusta.
Lupauksen ääntä.

Kyyneleesi tahtoisin suudella pois,
mutta huuleni ovat liian itsekkäät ja kovat.
Suutelen poiskääntymällä,
kammiossani vaieten, hiljaa, katseiltasi salassa.
Rukoilen huomistesi puolesta -
en ainoastaan huomisten, tämän hetken.

Että kipusi asettuisi.
Ei minun voimastani. Ei, eikä minun vuokseni.
Tai minulle.

Elämän voimasta ja elämälle.
Että et etsi tyydytystä muualta kuin sieltä
mistä se on saatavissa täytenä:
elämästä itsessään.

Siinä on kyyhkysen kujerrus!
Tuskankin keskellä. Jos vain katselet oikeaan suuntaan.

Voi, tahtoisin pyyhkiä kyyneleen kasvoiltasi
mutta en sitä tee, koska tiedän
ettet vielä tiedä.
Et ole vielä ymmärtänyt.

Sinä kiintyisit käteeni jälleen.
Mikä erehdys se olisikaan, katastrofi, kyyhkysen korvike.
Voi ikkunattomia huoneita, joiden seiniin maalatuista
ikkunoista näkyvät upeat maisemat,
kangastukset, tyhjien unelmien väriläiskät.

Minä pidätän käteni koskettamasta,
ja kun käännyn pois - sinut valtaa hylätyksi tulemisen tunne.
Mieti mitä tunteesi kanssa teet?
Annatko valtaa masennuksen vyörylle, vai suostutko
löytämään lupauksen äänen.
Mitä se lupaa?

Toiveidesi täyttymistä?

Ei, ei ja vielä kerran ei! Paljon enemmän:
että elämä on. Ja se, elämä itsessään
täyteyden ihanuus.
Tunnethan elämän lähteen, elämän Antajan?

Hänen kasvojaan katsellen
ota vastaan se
mitä elämä tuo - huomenna? Niin, ja tänään jo, nyt.
Hänen kädestään ota se vastaan, ja mitä tulee muualta
ohi Jumalan sydämen, sen anna mennä menojaan
olkoon kuinka kaunista tahansa.

Vielä et ymmärrä. Puhun siis turhaan.
Ehkä teen peräti väärin kun näitä puhun?
No, vaiken nyt. Vaikenen, mutta
rukoilen.

Että löytäisit kyyhkysen sydämeltäsi, kyyhkysen kädeltäsi
ja huomaisit -
Aina on elämän kujerrus sinulle,
aina on rakkauden laulua taivaasta.

Vaella siinä...

lässynl

18.06. ( Salli Vielä Tämäkin )


Emme nukkuneet puistossa,
kun maailma putosi
ja kolahti. Raiteiltaan. Tyhjäsilmäinen äiti
harhaili ohi penkin
etsien kuollutta lastaan.
Hänen nimensä oli.
Ping Pong.

Me nukuimme kaukana sieltä!
Turha herättää meitä -
menkää pois.
Hihii.

Ja sinä kirjoitit minulle
Buahhah lässynl

Emme nukkuneet eduskuntatalon portailla?
Ei, emme.
Kun paperihampaiset miehet
sorvasivat päätöksiä
joilla kansakuntamme syöstiin turmioon ja perikatoon.
Ja heidän teräväreunaiset hampaansa
viiltävät lastemme valtimot auki, oi Ping Pong!
Tsägädägä.

Buahhah lässynl?

Me nukuimme
omiin kuvitelmiimme kietoutuneina,
pidimme haaveista ja peloistamme ja kateuksista
ja katkeruuksistamme kiinni kuin
leivästä.

Kun maailma ympärillämme kuoli nälkään
ja me itse kuolimme nälkään.
Kaukana sieltä.
Turha herättää meitä.

Kaukana kaikesta.

Ei, emme nukkuneet toistemme vierellä.
Sanat joilla
rakkautta tunnustettiin,
sanat joilla

rakkautta vaadittiin,
sanat joilla
rakkautta rakennettiin,
sanat joilla
rakkautta murrettiin.

Lässynlässyn.

Sanat joilla lähestyimme toisiamme
olivat välillämme muuri jokaisessa kosketuksessa
jossa ihailimme onnemme kirkkautta.
Sillä:
Näin me pakenimme maailmaa.

Emme nukkuneet – puistossa, eduskuntatalon
portailla, toistemme vierellä:
ei, me nukuimme kaukana täältä.
Hulluudessamme.

Tsägädägä. Buahhah?