Heippa jännittäjät! Tai siis te jännittäjät, jotka olette hakeneet apua ongelmaanne.
Mitä kautta olette saaneet apua? Itse olen tosi paha jännittäjä, esimerkiksi esitelmistä ja muista esiintymisistä ei tule koulussa mitään. Tämä asia kiusaa minua liikaa jo, ja haluaisin jo jotain helpotusta ongelmaani. Tämä ongelma kun ei tunnu menevän ohi ajan kanssa. Ja tämä jännittäminen sekoittaa elämääni aivan liikaa. Olisi ihanaa esiintyä ilman kamalaa jännittämistä.
Mitä kautta olette saaneet apua? Itse olen tosi paha jännittäjä, esimerkiksi esitelmistä ja muista esiintymisistä ei tule koulussa mitään. Tämä asia kiusaa minua liikaa jo, ja haluaisin jo jotain helpotusta ongelmaani. Tämä ongelma kun ei tunnu menevän ohi ajan kanssa. Ja tämä jännittäminen sekoittaa elämääni aivan liikaa. Olisi ihanaa esiintyä ilman kamalaa jännittämistä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itse kävin yliopistoni psykiatrilla ja psykologilla ja sain masennuslääkkeen lisäksi Propral nimistä lääkettä, joka otetaan (olikohan) tunti ennen esitystä. Se vie käsien tärinät ym. pois. Tuota lääkettä saa varmaan ihan terveyskeskuslääriltäkin.
Sitten tosiaan kävin juttelemassa psykologin kanssa, siitä ei ollut mitään apua. Kävin myös jännittäjienryhmässä, jota veti fysioterapeutti, siellä opeteltiin rentoutumaan ja kaikkia kikkoja kun jännitys iskee päälle, siitä oli jotain hyötyä.
Eli asioiden vatvominen ei auttanut vaan toiminta ja paluu "esintymisareenoille".
Olin aikoinani hirveä jännittäjä. Se oli tosi hankala juttu, koska työni vuoksi jouduin jatkuvasti esiintymään. Kokeilin myös monenlaisia pillereitä, mutta niistä en saanut kuin tilapäistä apua. MASENNUSLÄÄKKEET eivät auta esiintymispelkoon, olen syönyt niitäkin, mutta todelliseen vakavaan masennukseen, en jännittämiseen.
Kirjoista opetellut esiintymisneuvot eivät auttaneet vaan pahensivat vain tilannetta, kun mietin koko ajan miten pitää esiintyä.
Siitä sen sitten kekkasin: Ei pidä ajatella esiintymistä ongelmana vaan tilaisuutena kertoa sellaisista asioista, jotka tuntee ja hallitsee ilman lunttipapereita. Nyt esiinnyn jo rutinoidusti noin 20-40 tilaisuudessa vuosittain ja nautin siitä, että pääsen esiintymään.
Mutta, hei tähän tilanteeseen olen päässyt yli 10 vuoden esiintymisen jälkeen. Vain esiintymällä oppii esiintymään. Ja pieni jännitys kuuluu esiintymiseen, mutta siitä ei pidä tehdä ongelmaa.
Kirjoitin vähän huonosti. Ei masenuslääkkeet auta jännitykseen. Propral ei ole massennuslääke vaan beetasalpaaja. Se siis vaikuttaa vain fyysisiin oireisiin, hikoiluun, punastumiseen ym.
Itsekään en käytä enää mitään lääkkeitä mutta Propralia voi käyttää kainalosauvana kunnes huomaakin, että esiintymiset sujuukin ihan hyvin.
Osa on totta mitä kirjoitit. se että esiintymistä kannattaa ajatella tilaisuutena kertoa asioita joihin ei tarvi lunntaus papereita! MUTTA... kokemus ei auta sen hemmetin vertaa jos joka kerta jännittää itsensä henkiseen maanrakoon. Silleen ei pysty kokemusta hankkimaan. Täytyy itse tuntea onnistuneensa esiintymisessä, silloin voi vähitellen kokemustakin alkaa keräämään!!!!! :S
Itse olen hirveä jännittäjä.Olen syönut lääkkeitä monenlaisia ja käynyt terapiassa useita kertoja.Mikään ei auta.Töissä olen ollut n.1,5 vuotta,viimeiset vuodet työkyvyttömyyseläkkeellä. Jos olet paha jännittäjä,ei auta vaikka hakeudut tilanteisiin,joissa on vaikea olla.Et selviydy.
Propralista on apua jos pelkää punastuvansa tai ääni värisee tms.
Esiintymisjännitystä se ei poista, näkyvät "oireet" ainoastaan. Ja sitä ei suositella jos on matala verenpaine, voi alkaa huimaamaan koska ne laskevat verenpainetta.
Masennuslääkkeistä Seroxat ja Cipramil pitäisi auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Seroxatia söin noin 3 kuukautta, pelkoja se vei pois mutta tilalle tuli uneliaisuus. Sosiaaliset tilanteet (tai mitkään muutkaan tilanteet) eivät enää jännittäneet kun niihin ei yksinkertaisesti pystynyt "lääkehuurulta" keskittymään. Lopetin lääkkeen koska ne eivät ilmeisesti sopineet mulle (?).
Niille jotka kehottavat jännittäjiä esiintymään lisää... Kaikki eivät jännittämiseltään pysty! Pahimmassa tapauksessa jännittäminen johtaa masennukseen, koska esiintymistilanteiden vältteleminen on raskasta, ja henkilö tuntee itsensä huonommaksi kuin muut. Masennuksesta ja esiintymistilanteiden välttelemisestä voi seurata syrjäytyminen, ja niin edelleen.
Esiintymistilanteiden harjoittelu kuuluu esim. peruskouluun ja lukioon, missä pieni jännitys on tietenkin paikallaan ja kukaan ei ole tottunut esiintyjä.
Mutta jo se, että alkaa lintsaamaan koulusta silloin kun on esitelmä, viittaa siihen että apua tarvitaan.
Mulla on kokemusta sekä jännittämisestä että masennuksesta, enkä ole vieläkään päässyt kokonaan eroon niistä. Lisätietoa saa kun kysyy:)
kerro, mikä vaivaa ja pyydä beetasalpaajaa pieninä annoksina.
Beetasalpaaja estää sydämensykkeen nousun esiintyessä, siten hengitys säilyy mukavana ja puhe tulee normaalilla tavalla. Ei nouse puna kasvoille, ei hiki pintaan.
Annostus on vain murto-osa varsinaisesta lääkitysannoksista. esim 40 mg trasicor tabletti 20-30 min ennen esitystä ja kaikki menee hienosti.
Vaikutus kestää 1,5- 2 tuntia
B-salpaaja ei estä esim alkoholin nauttimista, eikä sillä ole muutenkaan mitään sivuvaikutuksia.
Sei ei esim turruta tai huumaa muutenkaan. Ajatus säilyy kirkkaana.
Olen nyt käyttänyt n 25 vuotta, kun esiinnyn yli 20 hlölle. Pienemmissä ryhmissä en enää ahdistu.
Aine muutti minun elämäni.
Hankkikaa tekin apua, sitä löytyy!!
Pelkään, etteivät ne ota minua vakavissaan, jos marssin tuonne terveyskeskuslääkärin puheille ja kerron mikä ongelmani on. Tämä on kuitenkin minulle iso ongelma joka rajoittaa elämääni paljon.
Saako tuota lääkettä siis ihan tavalliselta terveyskeskuslääkäriltä?
saa ihan tavalliselta. Kyllä ne tämän homman tietää. Ne käyttävätitsekin yhtälailla esim tv-esiintymisissä niitä.
Ja kyllä sut otetaan ihan tosissaan, minut ainakin on otettu aina, kun olen käynyt uusimassa reseptiä.
Kyllä se sitä, rohkeesti vaan :-)
mistä on kysymys.
Suuntauduin jo opinnoissani semmoiselle alalle, jossa arvelin, ettei esiintymisiä tarvita. Siis kymmenen vuotta tiettyyn suuntaan :-)
Sitten kerran tuli pakko ja olin paniikissa. Onneksi yksi tuttavani tiesi tästä beettasalpaajasta. Pystiyn omaksi hämmästyksekseni esiintymään luontevasti sadan hengen yleisölle.
Olin kuin puulla päähän lyöty. Kuten aikaiemmin totesin, se muutti elämäni. Koko työelämäni muuttui, esittelin tuotteita ja seurustelin vieraiden kanssa tavalla, josta en voinut uneksiakaan aikaisemmin.
Nousin organisaatioissa mm siksi, että olin hyvä esiintymään. :-)
Ymmärrän, että sullakin koko elämä on kiinni tuosta ongelmasta.
Kyllä lääkärikin sen uskoo.
Epäselektiivisissä betasalpaajissa kuten Propralissa (propranolol HCl) on ikävänä sivuvaikutuksena se, ettei urheilusuorituksista aina saa parasta mahdollista irti, koska beetasalpaus laskee sykettä, vähentää sykkeen nousua rasituksessa, sydämen supistuvuutta ja lyöntitilavuutta. Toisin sanoen, jos aiot urheilla samana päivänä (puoliintumisaika oli muistaakseni 5h tienoilla, mutta en tarkkaan muista ja Pharmaca Fennica on taas paikassa X. Verenpainetta laskeva vaikutus voi kestää puolisen päivääkin) ei välttämättä kannata Propralia popsia. Voit tietysti siirtää urheilun toiselle päivälle.
Propral on kuitenkin hyvin toimiva troppi, jota varmasti saa ihan ns. tavallisilta lääkäreiltäkin vaivaasi. Itse käytän sitä lievän hermostopohjaisen vapinan hoitoon joskus kun työ jne sitä vaatii (ja toki kahvikuppineuroosin poistoon :)
Varasin ajan lääkärille maanantaiksi. Toivottavasti tämä saadaan nyt hoidettua ja saan noita lääkkeitä. Kiitos sinulle neuvoistasi!
miten urheilu menee, on nimittäin nollatason murhe verrattuna esiintymishommeleihin .. :-)
Itselläni on Trasicoria, käytin kyllä aikaisemmin Propralia. En tiedä mitä eroa on, enkä ole sellaista huomannut.
Jep, nyt on Propralit haettu apteekista. Eiköhän homma hoidu nyt noilla lääkkeillä. KIITOS NEUVOISTA!
olet käyttänyt tositilanteessa.
Huomannet, että jännitys kyllä säilyy, mutta siitä ei ole haittaa.
Mielenkiinnolla odotellen :-)
Joo ei urheiluhommat pahemmin mielessä pyöri kun on kyse jännittämisestä jne.!! Tätä ei tajua vasta kun sen on kokenut!!
Minusta esiintyminen on kivaa! 8=)
Sama onko 1 vai 100 kuulijaa. Se johtuu siitä, että esiinnyn vain sellaisissa asioissa, jotka ovat mielestäni tärkämpiä kuin se miltä näytän tai vaikutan.
Koulussa ainoa mikä pani jännittämään oli se, jos piti osata joku homma paperista ulkoa.
Siksi en ednää edes yritä ulkolukua. Kun tietää ja osaa asiansa, riittää kun on "tolpat" eli lyhyt ohjesana eri asiankohdista, että muistaa sitten puhua ne kaikki.
Yleisö ei ole lauma haaskaa kärkkyviä korppikotkia, vaan erilaisia ihmisiä, joista osa jännittää enemmän kuin sinä. Suurin osa haluaa vain kuulla asian, siksi ovat tulleet sinne. Harva viitsisi vaivautua tulemaan vain että voisivat arvostella miltä näytät.
Asiaa voi harjoitella sujuvammaksi esimerkiksi parin kolmen hyvän toverin seurassa koelukemalla. He myös neuvovat sinua, jos on pakkoliikkeitä tai jotain muuta joka häiritsee viestisi seuraamista.
Myös liittyminen johonkin lausuja- tai teatteriryhmään on suureksi eduksi.
Pieni jännitys kertoo vain, että olet panostanut siihen mitä ja miten esität asiasi.
Lue kotonasi rauhassa jokin asiaa käsittelevä kirja, löytyy varmaan kirjastosta ja harjoittele. Unohda miltä näytät ja muista mitä haluat tuoda esille. 8=)
Tuossa yllä jännittäminen, joka itselläni oli, ei ollut kiinnni siitä, että osasinko,vai en asiaani.
Osasin sen todella hyvin. Ja se pitä osata. Puhe ainakin alkuvaiheessa kannattaa lukea yksin useamman kerran läpi, jolloin saa sen painotukset, tauot jne kohdalleen.
Jännittäminen ilmeni siten, että pulssi kohosi niin paljon, ettei hengitys kulkenut, mistä taas seurasi nopea hengittäminen ja puhe muuttui änkytyksen kaltaiseksi, vaikka siitä ei ollutkaan kysymys. Kyseessä ei ole mitenkään tahdonalainen tai järjellinen homma vaan kroppa kokonaisuutena jännitti niin paljon, ettei esityksestä tullut mitään.
Joo ei kyseessä ole mikään tahdonalainen asia. Kuvailet enemmänkin normaalia ujoutta/jännitystä, mutta kun hommasta tulee ongelma niin siinä ei mikään auta.
Olen itse pitänyt esiintymispäiväkirjaa missä yritän eritellä ajatuksiani ennen esiintymistä ja sen jälkeen, on yritetty psyykkausta, venyttelyä, kävelyä yms. ennen esiintymistä ja tulos on aina lähes paniikki. Rohkaistuin ja pyysin betasalpaajia lääkäriltä mutta en ole huomannut vaikutusta vaikka annostus on korkea. Sen pitäisi kuitenkin olla niin korkea että vaikutus tuntuu (olen kuullut jopa yli 100mg päivässä, mikä näillä palstoilla tuntuu verrattain hurjalta).
Asiaan, eli et tiedä ongelmasta mitään jos tuollaisia neuvot. "Potilas" yleensä tietää itsekin että koko jännittäminen on turhaa mutta se iskee kuitenkin vaikka mitä teet.
Kyllä on niin että ei ole mitään tapaa valmistella
esitelmää, joka estäisi jännityksen,
ei kerta kaikkiaan.
On ihan sama mitää muut ihmiset
sanoo, tyyliin, "No, rohkeasti nyt vain, ei sinua kukaan tuijota, tai kritisoi" juu ei, mutta kun sitä ei niin pysty ajattelemaan esityksen aikana, silloin on päällimäisenä mielessä että kaikki tuijottaa ja ajattelee että on siinäkin ihminen, yrittää hädissään jotain meille änkyttää.
Joo tosiaan minullakin on se tilanne nyt, että jos Propral ei auta, niin huonosti käy. Valitettavasti!!
Olen kyllästynyt kaikenmaailman positiivisuus ja mielikuvaharjoittelun saarnaajiin! Monet jo totesivat tuossa ettei kyse ole järjestä, eikä psyykestä, eikä edes tunteesta välttämättä.
Kyseessä on usein puhtaasti fyysinen reaktio.
Ihan sama jos astut naulan päälle: jalka reagoi, vaikket tajuaisi itse asiaa.
Musanopeni sanoi kerran (kun valittelin jännitystä): "En lähetä ketään epäonnistumaan sinne lavalle". Tuo on kamalinta mitä voi sanoa.
Siis, sen lisäksi että toistatte itsellenne: "minä saan epäonnistua"
uskokaa myös tämä:
"mitään sellaista ei voi tapahtua mikä todella pilaisi tämän". Sanokaa itsellenne että "ihan sama vaikka pyörryn, ihan sama vaikka sekoilen". Tässä maailmassa on ihan liikaa kaikkea suunniteltua ja täydellisyyttä hipovaa.
Rohkeus ei ole luonnonlahja. Rohkeus on sitä, että tekee asioita joita ei osaa kunnolla tehdä. Ja rohkeus on tuskan kestämistä.
Jännittäminen saattaa helpottaa kokemuksen myötä, enpä tiedä. Mutta jos häpeää omaa ulkonäköään tai olemustaan tai luonnettaan millä tahansa tavalla, esiintymistilanne tuo nuo pelot esiin, mutta kukapa ajattelee itseään esiintymiskelpoisena sellaisena, kuin on sängystä herättyään aamulla.
Siihen että jännittäminen on niin yleistä ja voimakasta on vaikuttanut ehkä myös se että lapsesta lähtien meille opetetaan että onnistuminen (=tekeminen suunnitelmien mukaan) on hyvää. Jos olisimme kuulleet että "maailma on huono, minä olen huono, sinä olet huono ja epäonnistuva, ja se on hyväksyttävää", niin oppisimme epäonnistumaan ja sitä kautta haluaisimme myös joskus onnistua ja saisimme iloa siitä. Nykyään onnistuminen on niin tavallista, ettei se edes paljon tuntemuksia herätä.
Kaikesta tästä ajatusryöpystä huolimatta minuakin hallitsee esiintymisaamuina vatsani, joka "tietää" aina, haluaa selvästi paeta ja menee lakkoon. Ja kun se ei ymmärrä
(järki)puhetta. Joten, syyttäkäämme vallitsevia käsityksia ja geenejä, ja taistelkaamme tuskaa vastaan (vinkki: toinen tuska korvaa toisen, joten lyökää se naula varpaan kynnen alle tms.. :b)
Ja "onnellisuuspillereihin" en oikein... houkutteleva ajatus, mutta en halua lääkeriippuvaiseksi (olen nähnyt mihin se johtaa).
olen todella toivokkaana ensi viikolla menossa lääkäriltä kyseiseen lääkkeeseen pyytämään reseptiä. kaikki elämässä on aivan ihanaa ja tämän nuoruuden pitäisi olla elämän parasta aikaa, mutta jännitys varjostaa elämää monin puolin. Juuri kun sitä pelkää itse häpeää.. punastuminen on kaikista karmeinta, kuten myös käsien hikoilu. En kiinnitä psyykkisiin ominaisuuksiin esiintymistilanteissa hirveästi huomiota, tuntuu vain että peittelen itseäni liikaa enkä uskalla tuoda esille itseäni koska pelkään punastumista! niin oudolta kun sekin kuulostaa. Nyt siis toiveikkaana lääkärille reseptiä pyytämään, sillä olen varma että jos fyysiset oireet tilanteissa lievenisivät, osaisin psyykata itseni varmemmaksi. Joskus esilläolotilanteet vievät ihan pyörrytyksen partaalle johtuen maksimaalisen korkeasta pulssista :/