Ikaalisissa. Miehekäs ääni ja erittäin positiivinen esiintyjä. Erottuu massasta.
Kuulin että hänellä ollut pientä flunssanpoikasta ja että Rauman keikka oli jouduttu perumaan sen vuoksi, mutta siitä huolimatta hän veti hyvän tuntisensa Ikaalisissa.
Tsemppiä vaan Juhalle jatkossakin. Ainakin kerran tälle kesää aion mennä kuuntelemaan häntä.
Juha Metsäperä
42
5267
Vastaukset
- Tirlittan@
Niin HUONO ,ettei sanotuksi saa !
- Ei koskaan fani
Siis nimenomaan ei erotu millääntavalla massasta, väritön, persoonaton...tai okei.. harvoin näkee ja kuulee livenä niin falskisti ja epävireisesti laulavaa "laulajaa".
- _anu
Tuossa tuli kaikki sanottua mitä tästä"laulajasta"on sanottavana.
- paikalla..
..ja yllätti positiivisesti. Oli mukava ja rento esitys nuorelta artistilta, huomio kivasti yleisön ja muukin väki paikalla näytti ihan diggaavan. Ei kyllä yhtään Yök! :)
Samaa mieltä ku muutama edellinenkin kirjoittaja.Muutaman kerran olen häntä kuullut livenä,hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä täällä Oulussa oli paras.Siitä lähtien noussut pojalla keltainen aine nuppiin ja esiintyminen on kuin euroopan omistajalla,aina kerta kerran jälkeen vaan pahenee.Neljä kertaa olen livenä kuullut,mutta tämä viimeinen juhannuksen aikainen keikka täällä Oulussa oli kyllä se vihoviimeinen.Orkesteri on aika hyvä ja solistikin siinä,mutta kyseinen Julkku kun tulee esiintyyn,taso putoaa alle arvostelun,esiintyy kuin olis maailmassa yksi ja ainoa.Kyllä on pojalla paljon oppimista vielä,ei tuolla tavalla nousta yleisön suosioon,siinä on vain yksi suunta ja se on alaspäin.Äänikään kun ei oo kummoinen.No onneksi ei tarvitse ostaa hänen levyään.Mutta voimme äänestää jaloillamme,niin teki moni muukin juhannuksena,sitä vouhkaamista ei jaksanu katsella/kuunnella.Samantasoista vouhkaamista oli myös tällä Saska Helmikalliolla samassa tanssipaikassa.Meni monella Juhannustanssit harakoille moisten herrojen esiintymisen vuoksi.Todella harmillista,niin järjestäjille kuin tanssivalle porukallekkin.
- ei kiitos
Kun Iskelmästä kuuntelin sen live laulamista, niin voin sanoa , että huiman paljon muutosta parempaan suuntaan täytyy tapahtua ,että meikäläisestä hänen faninsa tulisi. Eipä jäänyt mitään positiivista mieleen kyseisen ukkelin esityksestä.
Aika onnetonta mökellystä oli ainakin sen laulu Iskelmägaalassa, kun radiosta sitä kuuntelin.
Tää on just tätä, kun nykypäiväna melkein kuka vaan pääsee kaikki joikaamaan levylle, kun siellä studiossa voidaan eri ohjelmilla ääntä muutella ja korjailla. Tottus paljastuukin sitten vasta, kun livenä artisti kuulostaakin (vieläkin) surkeammalta.- iskelmältä
En eilen kuullut iskelmää, mutta keikallaan olen kuullut, ja suosittelen että käyt sinäkin kuunteleen ennenkuin muodostat (jyrkän) mielipiteen. Ei ole suinkaan heikoimmasta päästä kaveri.
- ja kokeilee..
..sitä levylaulajaksi ja radiosoittoon pääsyä jos siihen kuka vaan pystyy. Luuletko ihan aidosti, tosissasi, ja rehellisesti, että Suomenmaasta ei löydy hyviä laulajia vaan levy-yhtiöiden täytyy kadulta repäistä joku laulaa osaamaton ja kovalla studiotyöskentelyllä vääntää sellaisesta henkilöstä laulaja? Melkoista suomalaisten laulajien ja musiikkitoimittajien/levy-yhtiöiden aliarvioimista.
- vasiten
ja kokeilee.. kirjoitti:

hmc:n sivulta, miten Juha Metsäperän musiikkiura sai alkunsa. Hänet soitettiin, miehen itse aavistamatta suoraan levytysstudioon, eli "haettiin kotoa".
Semmoista ei ihan joka pojalle tapahdukaan.
Jotkut joutuvat olemaan tyrkyllä vuosikausia, että saisivat äänensä kuuluviin. - hei haloo
ei laulanut IskelmäGaalassa, eikä sitä Gaalaa myöskään radioitu.
Jos tarkoitit Paraatia, niin se on eri juttu.
Pohjoisesta kotoisin olevana voisin sanoa, että joikaaminen on kaunista, ja iskelmän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. - mutta
vasiten kirjoitti:
hmc:n sivulta, miten Juha Metsäperän musiikkiura sai alkunsa. Hänet soitettiin, miehen itse aavistamatta suoraan levytysstudioon, eli "haettiin kotoa".
Semmoista ei ihan joka pojalle tapahdukaan.
Jotkut joutuvat olemaan tyrkyllä vuosikausia, että saisivat äänensä kuuluviin.Erikoinen sattuma mutta ei liity mitenkään siihen millainen laulaja on.Monet tänäänkin pinnalla ja suosittuja olevat artistit ovat saaneet raivata tiensä ja ansaita paikkansa ja suosionsa,sitä sopii myös kunnioittaa.
- pidät
mutta kirjoitti:
Erikoinen sattuma mutta ei liity mitenkään siihen millainen laulaja on.Monet tänäänkin pinnalla ja suosittuja olevat artistit ovat saaneet raivata tiensä ja ansaita paikkansa ja suosionsa,sitä sopii myös kunnioittaa.
et levy-yhtiössä työskentelevät musiikin ammattilaiset ottaisivat talliinsa artistin, joka ei osaa laulaa. Älä nyt naurata. Kyllä siellä on aikamoinen seulonta. Sinnehän lähetetään varmaan kymmeniä nauhoja viikossa. Onko joku sanonut että ei pidä kunnioittaa niitä, jotka ovat raivanneet tiensä muulla tavoin? Nyt en lainkaan ymmärrä sinua ???
Kunnioitetaan vaan kaikkia artisteja, jotka jaksavat yrittää. Eikö niin? - ...niin
pidät kirjoitti:
et levy-yhtiössä työskentelevät musiikin ammattilaiset ottaisivat talliinsa artistin, joka ei osaa laulaa. Älä nyt naurata. Kyllä siellä on aikamoinen seulonta. Sinnehän lähetetään varmaan kymmeniä nauhoja viikossa. Onko joku sanonut että ei pidä kunnioittaa niitä, jotka ovat raivanneet tiensä muulla tavoin? Nyt en lainkaan ymmärrä sinua ???
Kunnioitetaan vaan kaikkia artisteja, jotka jaksavat yrittää. Eikö niin?Joku sen tätihän sen nauhan sinne oli lähettänyt,ja tietenkin se sit miellytti niitä koskapa sen sinne kutsuivat.Okei,ihan hyvä kun miellytti mut minua ei kyllä miellytä.Ääni on liian tavallinen,ei millään lailla persoonallinen eikä erotu.Biisit samoin.
- Gilla_
...niin kirjoitti:
Joku sen tätihän sen nauhan sinne oli lähettänyt,ja tietenkin se sit miellytti niitä koskapa sen sinne kutsuivat.Okei,ihan hyvä kun miellytti mut minua ei kyllä miellytä.Ääni on liian tavallinen,ei millään lailla persoonallinen eikä erotu.Biisit samoin.
Olen samaa mieltä. Samanlaisia laulajia mahtuu kolmetoista tusinaan.
- Eka fani
Gilla_ kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Samanlaisia laulajia mahtuu kolmetoista tusinaan.
erottuu totaalisesti massalaulajista ja miellyttää korvaa kuunnella. Todella upea ääni nuorella miehellä. Biisivalikoimakin melko laaja-alainen. Juha on sanonut, että hän haluaa laulaa sellaisia biisejä joissa on sanomaa, eikä vaan yhden ja saman tai muutaman sanan jatkuvaa jankutusta! Upea löytö - kertakaikkiaan - suomalaiselle iskelmätaivaalle!
- Katjuska
Eka fani kirjoitti:

meillä. Olen hankkinut hänen levynsä ja voin kuunnella sen jopa kolmekin kertaa päivässä. Todella miehekäs ja hyvä ääni.
Ja sanat niissä biiseissä ovat myös tosi hyvät, mutta niiden takana näkyykin olevan oikeat tekijät. - ei fani
Eka fani kirjoitti:
erottuu totaalisesti massalaulajista ja miellyttää korvaa kuunnella. Todella upea ääni nuorella miehellä. Biisivalikoimakin melko laaja-alainen. Juha on sanonut, että hän haluaa laulaa sellaisia biisejä joissa on sanomaa, eikä vaan yhden ja saman tai muutaman sanan jatkuvaa jankutusta! Upea löytö - kertakaikkiaan - suomalaiselle iskelmätaivaalle!
Kaikkea muuta, kuin upea ääni. Aivan kamala !
- nyt asialla
ei fani kirjoitti:
Kaikkea muuta, kuin upea ääni. Aivan kamala !
joku Metsäperälle kateellinen tuttava olis täällä häntä haukkumassa?? Vähän sellaista taitaa nyt takana olla. Jos et osaa asiallisesti kommentoida, niin jätätkö ne kokonaan tekemättä.
Pyytäisin sheriffiä poistamaan tämän kaltaiset kommentit. - lisää
...niin kirjoitti:
Joku sen tätihän sen nauhan sinne oli lähettänyt,ja tietenkin se sit miellytti niitä koskapa sen sinne kutsuivat.Okei,ihan hyvä kun miellytti mut minua ei kyllä miellytä.Ääni on liian tavallinen,ei millään lailla persoonallinen eikä erotu.Biisit samoin.
No, makuasioista on turha kiistellä, Juhankaan ääni ei varmasti miellytä kaikkia, kuten ei kenenkään muunkaan artistin ääni kaikkia kiehdo.
Mutta tosta biisien persoonattomuudesta olen kyllä eri mieltä. Oletkos kuunnellut levyn läpi - muutakin kun nettilevykaupasta kertosäkeistöistä näytteet? Iskelmää laidasta laitaan elämäni kuunnelleena sanon ettei levyä aivan turhaan kk levyksi valittu. Seassa on toki muutama ns. perusiskelmä, mutta suurin osa kappaleista on aivan uuden tyyppistä iskelmää. Huomaa että kuvioissa on nyt nuoremman polven säveltäjät. Esim. kappaleet Joka askeleella ja valoisia kesäöitä, ei mitään tavallista iskelmää mielestäni ollenkaan. Itse pidän tästä nuorekkaasta ilmeestä iskelmässä mitä on nyt paljon saatu, esim. vaikkapa Annika Eklundin biisit ovat hyviä, vaikka en hänen äänestä niin välttämättä pidäkkään. Mutta Juhan äänestä pidän :) - kyllä
lisää kirjoitti:
No, makuasioista on turha kiistellä, Juhankaan ääni ei varmasti miellytä kaikkia, kuten ei kenenkään muunkaan artistin ääni kaikkia kiehdo.
Mutta tosta biisien persoonattomuudesta olen kyllä eri mieltä. Oletkos kuunnellut levyn läpi - muutakin kun nettilevykaupasta kertosäkeistöistä näytteet? Iskelmää laidasta laitaan elämäni kuunnelleena sanon ettei levyä aivan turhaan kk levyksi valittu. Seassa on toki muutama ns. perusiskelmä, mutta suurin osa kappaleista on aivan uuden tyyppistä iskelmää. Huomaa että kuvioissa on nyt nuoremman polven säveltäjät. Esim. kappaleet Joka askeleella ja valoisia kesäöitä, ei mitään tavallista iskelmää mielestäni ollenkaan. Itse pidän tästä nuorekkaasta ilmeestä iskelmässä mitä on nyt paljon saatu, esim. vaikkapa Annika Eklundin biisit ovat hyviä, vaikka en hänen äänestä niin välttämättä pidäkkään. Mutta Juhan äänestä pidän :)kuunnellut niitä sen verran että voin mielipiteeni kertoa.Niissä kun nyt vaan ei ole minusta mitään.Annika Eklund kyllä on aika ok,pirteä nuori laulaja,Shanghain valot vaan soi turhan usein,siihen kyllästyy kohta.Mut kuka tykkää mistäkin,Juhasta en tule pitämään,pidän aika eri tyylisestä musiikista/iskelmästä ja artisteista joilla mielestäni on äänessään,biiseissään ja olemuksessaan persoonallisuutta.
- se..
kyllä kirjoitti:
kuunnellut niitä sen verran että voin mielipiteeni kertoa.Niissä kun nyt vaan ei ole minusta mitään.Annika Eklund kyllä on aika ok,pirteä nuori laulaja,Shanghain valot vaan soi turhan usein,siihen kyllästyy kohta.Mut kuka tykkää mistäkin,Juhasta en tule pitämään,pidän aika eri tyylisestä musiikista/iskelmästä ja artisteista joilla mielestäni on äänessään,biiseissään ja olemuksessaan persoonallisuutta.
Minä puolestani en oikeastaan sellaista laulajaa tiedäkkään jolla ei olisi persoonallinen ääni. Väitän tunnistavani kaikki, ainakin vähänkin tunnetut iskelmälaulajat toisistaan kun kuulen laulavan. Ihan jokaisella artistilla on jotain omaa äänessään, eli juuri sitä persoonallisuutta. Juhan olemuksessa on minusta tosi persoonallista se nuorekas iloisuus mikä hänessä on, oletko nähnyt häntä livenä? Kannattaa pysähtyä tansseihin katsastamaan jos l
- Katink@
se.. kirjoitti:

Ei hänessä ole kylläkään yhtään mitään sen nuorekkaampaa, kuin kenessäkään muussakaan ikäisessään artistissa.
Eikä se nuorekkuus ole mikään A ja O . Taito se on mikä ratkaisee. Sitäpaitsi iloisuutta on monien artistien esityksissä, vaikkei olisikaan mikään erityisen nuori/nuorekas laulaja kyseessä. Rakkaus musiikkiin näkyy ja kuuluu usein kaikenikäisten artistien esityksistä. - varmaankaan
Katink@ kirjoitti:
Ei hänessä ole kylläkään yhtään mitään sen nuorekkaampaa, kuin kenessäkään muussakaan ikäisessään artistissa.
Eikä se nuorekkuus ole mikään A ja O . Taito se on mikä ratkaisee. Sitäpaitsi iloisuutta on monien artistien esityksissä, vaikkei olisikaan mikään erityisen nuori/nuorekas laulaja kyseessä. Rakkaus musiikkiin näkyy ja kuuluu usein kaikenikäisten artistien esityksistä.No tottakai on monia nuorekkaita iloisia laulajia, eikä se ole a ja o, enhän tässä toisia sen huonommiksi sano(!!) vaikka jos itse pidänkin erityisesti juuri Juhan iloisesta tavasta esiintyä. Mutta kannattaa käydä keikalla toteamassa asia itse :) Ainakin itse käyn katsomassa aina artistit keikalla ennenkuin voin sanoa juuta enkä jaata, ainakaan esityksistä puhuttaessa, miten sitä voisi sanoa ellei ole näynyt?
- Juhannuksenalus
varmaankaan kirjoitti:
No tottakai on monia nuorekkaita iloisia laulajia, eikä se ole a ja o, enhän tässä toisia sen huonommiksi sano(!!) vaikka jos itse pidänkin erityisesti juuri Juhan iloisesta tavasta esiintyä. Mutta kannattaa käydä keikalla toteamassa asia itse :) Ainakin itse käyn katsomassa aina artistit keikalla ennenkuin voin sanoa juuta enkä jaata, ainakaan esityksistä puhuttaessa, miten sitä voisi sanoa ellei ole näynyt?
Valitettavasti ko. artistia livenä kuulleena täytyy kertakaikkiaan todeta, että EI KIITOS enempää, silti Juhalle kaikkea hyvää tulevaan toivon :D.
- Eka fani
Juhannuksenalus kirjoitti:
Valitettavasti ko. artistia livenä kuulleena täytyy kertakaikkiaan todeta, että EI KIITOS enempää, silti Juhalle kaikkea hyvää tulevaan toivon :D.
Juha on tosi upea ääninen laulaja! Siispä paljon lisää hänen laulujaan ja pitkä keikkaputki päälle. Häntä vaan ei kyllästy kuuntelemaan ja keikoilleeen vetää meikän ihan taatusti edelleenkin!
- Venla
ovat niitä, joita suuri yleisö tykkää kuunnella.
Juha on mielestäni eräs tällainen.
Aika nopeaa on ollut hänen esille nousunsa.
Eikö siitäkin voi päätellä jo jotain. Hyvä Juha!!- Vanha herra
Juha Metsäperän nousu on todella ollut ilmiömäisen nopeaa. Tänä vuonna vasta alkanut virallisen keikkailun ja jo voittanut toukokuulla kuukauden levyn! Ei lien koko musiikin arvostelu karti väärässä, kun sanoo, että tässä miehessä omn todella musiikillista ainesta. Olisi vaan kiva kuulla millainen musiikkialan koulutus näillä tällä palstalla arvostelijoilla, esim. rita, Justiinax ja muut kumppanit vastaavaa kaartia on, kun pystytte noin suoralta kädeltä arvostelemaan livenä kuulematta ja näkemättä. Voisittekohan ehkes julkaista musiikillisen koulutustaustanne, että ymmärtäisimme mihin teidän arvostelulogiikkanne oikein perustuu! Oman tyhmyytenne ja sivistymättömyytenne te vaan paljastatte, jos ette pysty perustelemaan musiikillisella koulutuksellanne arvostelujanne! En usko etä maamme johtava musiikki kaarti voi olla niin väärässä!
- juuri
Vanha herra kirjoitti:

Ei näiden mainitsemiesi henkilöiden puheissa ole päätä eikä häntää. Heillä on vain ilmeisesti niin pinttyneet omat idolit joiden reviirille ei heidän mielestään saisi muilla olla asiaa - edes yrittämään. Kokevatko sitten uhkaksi vai mitä lienee. No, tulevaisuus näyttää miten kullekkin käy. Hyvältä vaikuttaa monen uuden artistin alku, surettaa vain ajatus jos he itse sattuvat näitä kommentteja lukemaan - vaikka onneksi tuskinpa heillä on aikaa näitä keskustelusivuja pläräillä. Surettaa, koska tiedän että esiintyjä-taiteilijaluonteet usein ovat myös hyvin herkkiä ja kriittisiä oman itsensä suhteen. En ymmärrä millään näiden rakkikoirien kirjoitusten tarkoitusperiä? Keksitkö sinä? Ehkä oman pahanolon purku?
- artistien
juuri kirjoitti:

tajuavan ja ovat varmasti kokeneet, että kaikenlaisia räksyttäjiä on maailma pullollansa, ja tuskin ovat muutenkaan kiinnostuneita lukemaan jonkun suomi24:n paltakirjoittajien mielipiteitä. Eiköhän heillä ole parempaakin tekemistä, eli tehdä aina vain parenpaa musiikkia meille nautittavaksi.
Artisteja ja musiikkia on onneksi monenlaista ja moneen makuun. Me saadaan vaan laittaa radio auki tai levy pyörimään ja kuunnella.
Artistit tekee työn, joka ei varmasti ole niitä keveimpiä töitä keikkoineen ja yövalvomisiin. - samppa63
artistien kirjoitti:
tajuavan ja ovat varmasti kokeneet, että kaikenlaisia räksyttäjiä on maailma pullollansa, ja tuskin ovat muutenkaan kiinnostuneita lukemaan jonkun suomi24:n paltakirjoittajien mielipiteitä. Eiköhän heillä ole parempaakin tekemistä, eli tehdä aina vain parenpaa musiikkia meille nautittavaksi.
Artisteja ja musiikkia on onneksi monenlaista ja moneen makuun. Me saadaan vaan laittaa radio auki tai levy pyörimään ja kuunnella.
Artistit tekee työn, joka ei varmasti ole niitä keveimpiä töitä keikkoineen ja yövalvomisiin.Ihmetellä täytyy muutaman kateellisen tyypin negativiista kirjoittelua Juhasta. Jutten Iskelmäparaatissa Anne Mattilan kanssa ja hän ihmetteli kuinka Juha Metsäperä laulaa poikkeuksellisen puhtaasti keikallaan kun yleensä aina varsinkin uusilla laulajilla on pientä ongelmaa vireen kanssa. Anne kehui myös Juhan ohjelmistoa jossa on sopivassa suhteessa omia ja muiden kappaleita. Itse arvostan Annea artistina ja uskon hänen näkemystään enemmän kuin muutaman kateellisen myrkyttäjän. Tsemppiä Juhalle jos käy täällä näitä lukemassa.
- Vanha herra
samppa63 kirjoitti:
Ihmetellä täytyy muutaman kateellisen tyypin negativiista kirjoittelua Juhasta. Jutten Iskelmäparaatissa Anne Mattilan kanssa ja hän ihmetteli kuinka Juha Metsäperä laulaa poikkeuksellisen puhtaasti keikallaan kun yleensä aina varsinkin uusilla laulajilla on pientä ongelmaa vireen kanssa. Anne kehui myös Juhan ohjelmistoa jossa on sopivassa suhteessa omia ja muiden kappaleita. Itse arvostan Annea artistina ja uskon hänen näkemystään enemmän kuin muutaman kateellisen myrkyttäjän. Tsemppiä Juhalle jos käy täällä näitä lukemassa.
Monet muutkin artistit ovat sanoneet samaa Juha Metsäperän lauluvalikoiman runsaudesta ja puhtaasta äänestä. Kiva että kerroit Anne Mattilankin niin sanoneen!
- voivat
Vanha herra kirjoitti:
Monet muutkin artistit ovat sanoneet samaa Juha Metsäperän lauluvalikoiman runsaudesta ja puhtaasta äänestä. Kiva että kerroit Anne Mattilankin niin sanoneen!
Ja sen voivat kaikki käydä ihan itse paikanpäällä keikalla toteamassa. Menestystä Juhalle ja myös muille uusille artisteille, Annikalle, Mattilan nuorille sisarille, Soidinmäelle ym. ym.! Teissä on tulevaisuus :) Ja vanhojen tekijöiden keikoillakin käydään entiseen tapaan, tottahan toki. Nautitaan musiikista!
- ounou_
voivat kirjoitti:

Huonolta näyttää /kuulostaa jos heissä todella on iskelmän tulevaisuus. Taidanpa siirtyä kuuntelemaan, mielummin vaikka hiphoppia tai heviä, sitten joskus, kun nuo vanhat iskelmäkonkarit lopettavat.
- Merita
ounou_ kirjoitti:
Huonolta näyttää /kuulostaa jos heissä todella on iskelmän tulevaisuus. Taidanpa siirtyä kuuntelemaan, mielummin vaikka hiphoppia tai heviä, sitten joskus, kun nuo vanhat iskelmäkonkarit lopettavat.
Usko pois, mieli voi muuttua kun nämä jo nuorena lahjansa näyttäneet artistit vanhenevat ja saavat sitä myötä karismaa ja varmuutta. 30 vuoden päästä joku sanoo heistä samoin kuin sinä nyt nykypäivän konkareista :) Musiikkimaailma elää meidän mukanamme, osasta poislähteneistä jää pitemmänaikaiset muistot, toisista lyhyemmät, mutta jokainen artisti jättää varmasti useamman kuin yhden ihmisen sydämmeen jälkensä. Sekin riittää.
- magazine
tulevaisuuden lupaukset iskelmätaivaalle ovat ehdottomasti juha metsäperä, anne mattila, tommi soidinmäki, mikko mäkeläinen, annika eklund, anneli mattila jne... heissä on POWERIA, mitä vaaditaan!!!
- varpukivi
tott puhelet.. edellä mainitut mattilan tyttöset, eklundin kaunotar sekä komeat pojat mäkeläinen, soidinmäki ja metsäperä ovat niitä tulevia tähtiä, joita saamme kuulla ja nähdä vielä pitkään!!!
- on iloisuutta
ja hänestä aistii myös herkkyyden tavasta miten hän laulunsa laulaa. Ikaalisissa lauloi loupuksi myös 2 rocki-biisiä ja veti nekin tosi nastasti.
- Pilvi68
Itsekin laitoin merkille Ikaalisten keikalla Juhan herkkyyden vaikka onkin aika poikamainen olemus niin myöskin on herkkyyttä jota usein jää kaipaamaan vähän kankeilta miespuolisilta iskelmälaulajilta. Toivotan onnea Juhalle urallaan ja kiitän vielä levystä joka tuli hankittua nimmareiden kera iskelmäparaatissa.
- Eka fani
Pilvi68 kirjoitti:

Tuota kaikkea Juhassa on mitä kaksi edellä mainittua sanoivat! Siksipä minusta tuli hänen eka faninsa. Ainakin HMC:stä sanoivat niin, että olen eka! Tosi kiva ja välitön persoona! Veikeä ja iloinen huumori! Miellyttävä käytös ja yleisön huomioiminen! Aina aikaa jokaiselle luokseen tulijalle!
- tännehän
on tullut pitkä ketju ja paljon lukijoita Juhasta.
Niin se vaan kuulkaas on, että HYVÄSTÄ syntyy puhetta. Oli se sitten positiivista tai negatiivista. Hyvä Juhaaa....!!!! Lavoilla tavataan.
Terv. ketjun aloittaja- tottakai
kun on uusi artisti niin on selvää että täällä on mielipiteitä puolesta ja vastaan.Nähtäväksi jää vieläkö kymmenen vuoden päästä mies on yhtä kiinnostava...kuten monet pidempään"puurtaneet"artistit jotka yhä aina vaan jaksavat nostattaa tunteita.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672021
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351439Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe55866- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen19779Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617