Juha Metsäperä

Ikaalisissa. Miehekäs ääni ja erittäin positiivinen esiintyjä. Erottuu massasta.
Kuulin että hänellä ollut pientä flunssanpoikasta ja että Rauman keikka oli jouduttu perumaan sen vuoksi, mutta siitä huolimatta hän veti hyvän tuntisensa Ikaalisissa.
Tsemppiä vaan Juhalle jatkossakin. Ainakin kerran tälle kesää aion mennä kuuntelemaan häntä.
425277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Niin HUONO ,ettei sanotuksi saa !

Äänestä

Siis nimenomaan ei erotu millääntavalla massasta, väritön, persoonaton...tai okei.. harvoin näkee ja kuulee livenä niin falskisti ja epävireisesti laulavaa "laulajaa".

Äänestä
  • Tuossa tuli kaikki sanottua mitä tästä"laulajasta"on sanottavana.

    Äänestä

..ja yllätti positiivisesti. Oli mukava ja rento esitys nuorelta artistilta, huomio kivasti yleisön ja muukin väki paikalla näytti ihan diggaavan. Ei kyllä yhtään Yök! :)

Äänestä
  • Samaa mieltä ku muutama edellinenkin kirjoittaja.Muutaman kerran olen häntä kuullut livenä,hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä täällä Oulussa oli paras.Siitä lähtien noussut pojalla keltainen aine nuppiin ja esiintyminen on kuin euroopan omistajalla,aina kerta kerran jälkeen vaan pahenee.Neljä kertaa olen livenä kuullut,mutta tämä viimeinen juhannuksen aikainen keikka täällä Oulussa oli kyllä se vihoviimeinen.Orkesteri on aika hyvä ja solistikin siinä,mutta kyseinen Julkku kun tulee esiintyyn,taso putoaa alle arvostelun,esiintyy kuin olis maailmassa yksi ja ainoa.Kyllä on pojalla paljon oppimista vielä,ei tuolla tavalla nousta yleisön suosioon,siinä on vain yksi suunta ja se on alaspäin.Äänikään kun ei oo kummoinen.No onneksi ei tarvitse ostaa hänen levyään.Mutta voimme äänestää jaloillamme,niin teki moni muukin juhannuksena,sitä vouhkaamista ei jaksanu katsella/kuunnella.Samantasoista vouhkaamista oli myös tällä Saska Helmikalliolla samassa tanssipaikassa.Meni monella Juhannustanssit harakoille moisten herrojen esiintymisen vuoksi.Todella harmillista,niin järjestäjille kuin tanssivalle porukallekkin.

    Äänestä

Kun Iskelmästä kuuntelin sen live laulamista, niin voin sanoa , että huiman paljon muutosta parempaan suuntaan täytyy tapahtua ,että meikäläisestä hänen faninsa tulisi. Eipä jäänyt mitään positiivista mieleen kyseisen ukkelin esityksestä.

Äänestä

Aika onnetonta mökellystä oli ainakin sen laulu Iskelmägaalassa, kun radiosta sitä kuuntelin.
Tää on just tätä, kun nykypäiväna melkein kuka vaan pääsee kaikki joikaamaan levylle, kun siellä studiossa voidaan eri ohjelmilla ääntä muutella ja korjailla. Tottus paljastuukin sitten vasta, kun livenä artisti kuulostaakin (vieläkin) surkeammalta.

Äänestä
  • En eilen kuullut iskelmää, mutta keikallaan olen kuullut, ja suosittelen että käyt sinäkin kuunteleen ennenkuin muodostat (jyrkän) mielipiteen. Ei ole suinkaan heikoimmasta päästä kaveri.

    Äänestä

  • ..sitä levylaulajaksi ja radiosoittoon pääsyä jos siihen kuka vaan pystyy. Luuletko ihan aidosti, tosissasi, ja rehellisesti, että Suomenmaasta ei löydy hyviä laulajia vaan levy-yhtiöiden täytyy kadulta repäistä joku laulaa osaamaton ja kovalla studiotyöskentelyllä vääntää sellaisesta henkilöstä laulaja? Melkoista suomalaisten laulajien ja musiikkitoimittajien/levy-yhtiöiden aliarvioimista.

    Äänestä

  • ja kokeilee.. kirjoitti:

    ..sitä levylaulajaksi ja radiosoittoon pääsyä jos siihen kuka vaan pystyy. Luuletko ihan aidosti, tosissasi, ja rehellisesti, että Suomenmaasta ei löydy hyviä laulajia vaan levy-yhtiöiden täytyy kadulta repäistä joku laulaa osaamaton ja kovalla studiotyöskentelyllä vääntää sellaisesta henkilöstä laulaja? Melkoista suomalaisten laulajien ja musiikkitoimittajien/levy-yhtiöiden aliarvioimista.

    hmc:n sivulta, miten Juha Metsäperän musiikkiura sai alkunsa. Hänet soitettiin, miehen itse aavistamatta suoraan levytysstudioon, eli "haettiin kotoa".
    Semmoista ei ihan joka pojalle tapahdukaan.
    Jotkut joutuvat olemaan tyrkyllä vuosikausia, että saisivat äänensä kuuluviin.

    Äänestä

  • ei laulanut IskelmäGaalassa, eikä sitä Gaalaa myöskään radioitu.
    Jos tarkoitit Paraatia, niin se on eri juttu.
    Pohjoisesta kotoisin olevana voisin sanoa, että joikaaminen on kaunista, ja iskelmän kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • vasiten kirjoitti:

    hmc:n sivulta, miten Juha Metsäperän musiikkiura sai alkunsa. Hänet soitettiin, miehen itse aavistamatta suoraan levytysstudioon, eli "haettiin kotoa".
    Semmoista ei ihan joka pojalle tapahdukaan.
    Jotkut joutuvat olemaan tyrkyllä vuosikausia, että saisivat äänensä kuuluviin.

    Erikoinen sattuma mutta ei liity mitenkään siihen millainen laulaja on.Monet tänäänkin pinnalla ja suosittuja olevat artistit ovat saaneet raivata tiensä ja ansaita paikkansa ja suosionsa,sitä sopii myös kunnioittaa.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    et levy-yhtiössä työskentelevät musiikin ammattilaiset ottaisivat talliinsa artistin, joka ei osaa laulaa. Älä nyt naurata. Kyllä siellä on aikamoinen seulonta. Sinnehän lähetetään varmaan kymmeniä nauhoja viikossa. Onko joku sanonut että ei pidä kunnioittaa niitä, jotka ovat raivanneet tiensä muulla tavoin? Nyt en lainkaan ymmärrä sinua ???
    Kunnioitetaan vaan kaikkia artisteja, jotka jaksavat yrittää. Eikö niin?

    Äänestä

  • pidät kirjoitti:

    Joku sen tätihän sen nauhan sinne oli lähettänyt,ja tietenkin se sit miellytti niitä koskapa sen sinne kutsuivat.Okei,ihan hyvä kun miellytti mut minua ei kyllä miellytä.Ääni on liian tavallinen,ei millään lailla persoonallinen eikä erotu.Biisit samoin.

    Äänestä

  • ...niin kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Samanlaisia laulajia mahtuu kolmetoista tusinaan.

    Äänestä

  • Gilla_ kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Samanlaisia laulajia mahtuu kolmetoista tusinaan.

    erottuu totaalisesti massalaulajista ja miellyttää korvaa kuunnella. Todella upea ääni nuorella miehellä. Biisivalikoimakin melko laaja-alainen. Juha on sanonut, että hän haluaa laulaa sellaisia biisejä joissa on sanomaa, eikä vaan yhden ja saman tai muutaman sanan jatkuvaa jankutusta! Upea löytö - kertakaikkiaan - suomalaiselle iskelmätaivaalle!

    Äänestä

  • Eka fani kirjoitti:

    meillä. Olen hankkinut hänen levynsä ja voin kuunnella sen jopa kolmekin kertaa päivässä. Todella miehekäs ja hyvä ääni.
    Ja sanat niissä biiseissä ovat myös tosi hyvät, mutta niiden takana näkyykin olevan oikeat tekijät.

    Äänestä

  • Eka fani kirjoitti:

    erottuu totaalisesti massalaulajista ja miellyttää korvaa kuunnella. Todella upea ääni nuorella miehellä. Biisivalikoimakin melko laaja-alainen. Juha on sanonut, että hän haluaa laulaa sellaisia biisejä joissa on sanomaa, eikä vaan yhden ja saman tai muutaman sanan jatkuvaa jankutusta! Upea löytö - kertakaikkiaan - suomalaiselle iskelmätaivaalle!

    Kaikkea muuta, kuin upea ääni. Aivan kamala !

    Äänestä

  • ei fani kirjoitti:

    Kaikkea muuta, kuin upea ääni. Aivan kamala !

    joku Metsäperälle kateellinen tuttava olis täällä häntä haukkumassa?? Vähän sellaista taitaa nyt takana olla. Jos et osaa asiallisesti kommentoida, niin jätätkö ne kokonaan tekemättä.
    Pyytäisin sheriffiä poistamaan tämän kaltaiset kommentit.

    Äänestä

  • ...niin kirjoitti:

    Joku sen tätihän sen nauhan sinne oli lähettänyt,ja tietenkin se sit miellytti niitä koskapa sen sinne kutsuivat.Okei,ihan hyvä kun miellytti mut minua ei kyllä miellytä.Ääni on liian tavallinen,ei millään lailla persoonallinen eikä erotu.Biisit samoin.

    No, makuasioista on turha kiistellä, Juhankaan ääni ei varmasti miellytä kaikkia, kuten ei kenenkään muunkaan artistin ääni kaikkia kiehdo.

    Mutta tosta biisien persoonattomuudesta olen kyllä eri mieltä. Oletkos kuunnellut levyn läpi - muutakin kun nettilevykaupasta kertosäkeistöistä näytteet? Iskelmää laidasta laitaan elämäni kuunnelleena sanon ettei levyä aivan turhaan kk levyksi valittu. Seassa on toki muutama ns. perusiskelmä, mutta suurin osa kappaleista on aivan uuden tyyppistä iskelmää. Huomaa että kuvioissa on nyt nuoremman polven säveltäjät. Esim. kappaleet Joka askeleella ja valoisia kesäöitä, ei mitään tavallista iskelmää mielestäni ollenkaan. Itse pidän tästä nuorekkaasta ilmeestä iskelmässä mitä on nyt paljon saatu, esim. vaikkapa Annika Eklundin biisit ovat hyviä, vaikka en hänen äänestä niin välttämättä pidäkkään. Mutta Juhan äänestä pidän :)

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    kuunnellut niitä sen verran että voin mielipiteeni kertoa.Niissä kun nyt vaan ei ole minusta mitään.Annika Eklund kyllä on aika ok,pirteä nuori laulaja,Shanghain valot vaan soi turhan usein,siihen kyllästyy kohta.Mut kuka tykkää mistäkin,Juhasta en tule pitämään,pidän aika eri tyylisestä musiikista/iskelmästä ja artisteista joilla mielestäni on äänessään,biiseissään ja olemuksessaan persoonallisuutta.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Minä puolestani en oikeastaan sellaista laulajaa tiedäkkään jolla ei olisi persoonallinen ääni. Väitän tunnistavani kaikki, ainakin vähänkin tunnetut iskelmälaulajat toisistaan kun kuulen laulavan. Ihan jokaisella artistilla on jotain omaa äänessään, eli juuri sitä persoonallisuutta. Juhan olemuksessa on minusta tosi persoonallista se nuorekas iloisuus mikä hänessä on, oletko nähnyt häntä livenä? Kannattaa pysähtyä tansseihin katsastamaan jos l

    Äänestä

  • se.. kirjoitti:

    Ei hänessä ole kylläkään yhtään mitään sen nuorekkaampaa, kuin kenessäkään muussakaan ikäisessään artistissa.
    Eikä se nuorekkuus ole mikään A ja O . Taito se on mikä ratkaisee. Sitäpaitsi iloisuutta on monien artistien esityksissä, vaikkei olisikaan mikään erityisen nuori/nuorekas laulaja kyseessä. Rakkaus musiikkiin näkyy ja kuuluu usein kaikenikäisten artistien esityksistä.

    Äänestä

  • Katink@ kirjoitti:

    No tottakai on monia nuorekkaita iloisia laulajia, eikä se ole a ja o, enhän tässä toisia sen huonommiksi sano(!!) vaikka jos itse pidänkin erityisesti juuri Juhan iloisesta tavasta esiintyä. Mutta kannattaa käydä keikalla toteamassa asia itse :) Ainakin itse käyn katsomassa aina artistit keikalla ennenkuin voin sanoa juuta enkä jaata, ainakaan esityksistä puhuttaessa, miten sitä voisi sanoa ellei ole näynyt?

    Äänestä

  • varmaankaan kirjoitti:

    Valitettavasti ko. artistia livenä kuulleena täytyy kertakaikkiaan todeta, että EI KIITOS enempää, silti Juhalle kaikkea hyvää tulevaan toivon :D.

    Äänestä

  • Juhannuksenalus kirjoitti:

    Valitettavasti ko. artistia livenä kuulleena täytyy kertakaikkiaan todeta, että EI KIITOS enempää, silti Juhalle kaikkea hyvää tulevaan toivon :D.

    Juha on tosi upea ääninen laulaja! Siispä paljon lisää hänen laulujaan ja pitkä keikkaputki päälle. Häntä vaan ei kyllästy kuuntelemaan ja keikoilleeen vetää meikän ihan taatusti edelleenkin!

    Äänestä

ovat niitä, joita suuri yleisö tykkää kuunnella.
Juha on mielestäni eräs tällainen.
Aika nopeaa on ollut hänen esille nousunsa.
Eikö siitäkin voi päätellä jo jotain. Hyvä Juha!!

Äänestä
  • Juha Metsäperän nousu on todella ollut ilmiömäisen nopeaa. Tänä vuonna vasta alkanut virallisen keikkailun ja jo voittanut toukokuulla kuukauden levyn! Ei lien koko musiikin arvostelu karti väärässä, kun sanoo, että tässä miehessä omn todella musiikillista ainesta. Olisi vaan kiva kuulla millainen musiikkialan koulutus näillä tällä palstalla arvostelijoilla, esim. rita, Justiinax ja muut kumppanit vastaavaa kaartia on, kun pystytte noin suoralta kädeltä arvostelemaan livenä kuulematta ja näkemättä. Voisittekohan ehkes julkaista musiikillisen koulutustaustanne, että ymmärtäisimme mihin teidän arvostelulogiikkanne oikein perustuu! Oman tyhmyytenne ja sivistymättömyytenne te vaan paljastatte, jos ette pysty perustelemaan musiikillisella koulutuksellanne arvostelujanne! En usko etä maamme johtava musiikki kaarti voi olla niin väärässä!

    Äänestä

  • Vanha herra kirjoitti:

    Juha Metsäperän nousu on todella ollut ilmiömäisen nopeaa. Tänä vuonna vasta alkanut virallisen keikkailun ja jo voittanut toukokuulla kuukauden levyn! Ei lien koko musiikin arvostelu karti väärässä, kun sanoo, että tässä miehessä omn todella musiikillista ainesta. Olisi vaan kiva kuulla millainen musiikkialan koulutus näillä tällä palstalla arvostelijoilla, esim. rita, Justiinax ja muut kumppanit vastaavaa kaartia on, kun pystytte noin suoralta kädeltä arvostelemaan livenä kuulematta ja näkemättä. Voisittekohan ehkes julkaista musiikillisen koulutustaustanne, että ymmärtäisimme mihin teidän arvostelulogiikkanne oikein perustuu! Oman tyhmyytenne ja sivistymättömyytenne te vaan paljastatte, jos ette pysty perustelemaan musiikillisella koulutuksellanne arvostelujanne! En usko etä maamme johtava musiikki kaarti voi olla niin väärässä!

    Ei näiden mainitsemiesi henkilöiden puheissa ole päätä eikä häntää. Heillä on vain ilmeisesti niin pinttyneet omat idolit joiden reviirille ei heidän mielestään saisi muilla olla asiaa - edes yrittämään. Kokevatko sitten uhkaksi vai mitä lienee. No, tulevaisuus näyttää miten kullekkin käy. Hyvältä vaikuttaa monen uuden artistin alku, surettaa vain ajatus jos he itse sattuvat näitä kommentteja lukemaan - vaikka onneksi tuskinpa heillä on aikaa näitä keskustelusivuja pläräillä. Surettaa, koska tiedän että esiintyjä-taiteilijaluonteet usein ovat myös hyvin herkkiä ja kriittisiä oman itsensä suhteen. En ymmärrä millään näiden rakkikoirien kirjoitusten tarkoitusperiä? Keksitkö sinä? Ehkä oman pahanolon purku?

    Äänestä

  • juuri kirjoitti:

    tajuavan ja ovat varmasti kokeneet, että kaikenlaisia räksyttäjiä on maailma pullollansa, ja tuskin ovat muutenkaan kiinnostuneita lukemaan jonkun suomi24:n paltakirjoittajien mielipiteitä. Eiköhän heillä ole parempaakin tekemistä, eli tehdä aina vain parenpaa musiikkia meille nautittavaksi.
    Artisteja ja musiikkia on onneksi monenlaista ja moneen makuun. Me saadaan vaan laittaa radio auki tai levy pyörimään ja kuunnella.
    Artistit tekee työn, joka ei varmasti ole niitä keveimpiä töitä keikkoineen ja yövalvomisiin.

    Äänestä

  • artistien kirjoitti:

    Ihmetellä täytyy muutaman kateellisen tyypin negativiista kirjoittelua Juhasta. Jutten Iskelmäparaatissa Anne Mattilan kanssa ja hän ihmetteli kuinka Juha Metsäperä laulaa poikkeuksellisen puhtaasti keikallaan kun yleensä aina varsinkin uusilla laulajilla on pientä ongelmaa vireen kanssa. Anne kehui myös Juhan ohjelmistoa jossa on sopivassa suhteessa omia ja muiden kappaleita. Itse arvostan Annea artistina ja uskon hänen näkemystään enemmän kuin muutaman kateellisen myrkyttäjän. Tsemppiä Juhalle jos käy täällä näitä lukemassa.

    Äänestä

  • samppa63 kirjoitti:

    Monet muutkin artistit ovat sanoneet samaa Juha Metsäperän lauluvalikoiman runsaudesta ja puhtaasta äänestä. Kiva että kerroit Anne Mattilankin niin sanoneen!

    Äänestä

  • Vanha herra kirjoitti:

    Monet muutkin artistit ovat sanoneet samaa Juha Metsäperän lauluvalikoiman runsaudesta ja puhtaasta äänestä. Kiva että kerroit Anne Mattilankin niin sanoneen!

    Ja sen voivat kaikki käydä ihan itse paikanpäällä keikalla toteamassa. Menestystä Juhalle ja myös muille uusille artisteille, Annikalle, Mattilan nuorille sisarille, Soidinmäelle ym. ym.! Teissä on tulevaisuus :) Ja vanhojen tekijöiden keikoillakin käydään entiseen tapaan, tottahan toki. Nautitaan musiikista!

    Äänestä

  • voivat kirjoitti:

    Huonolta näyttää /kuulostaa jos heissä todella on iskelmän tulevaisuus. Taidanpa siirtyä kuuntelemaan, mielummin vaikka hiphoppia tai heviä, sitten joskus, kun nuo vanhat iskelmäkonkarit lopettavat.

    Äänestä

  • ounou_ kirjoitti:

    Huonolta näyttää /kuulostaa jos heissä todella on iskelmän tulevaisuus. Taidanpa siirtyä kuuntelemaan, mielummin vaikka hiphoppia tai heviä, sitten joskus, kun nuo vanhat iskelmäkonkarit lopettavat.

    Usko pois, mieli voi muuttua kun nämä jo nuorena lahjansa näyttäneet artistit vanhenevat ja saavat sitä myötä karismaa ja varmuutta. 30 vuoden päästä joku sanoo heistä samoin kuin sinä nyt nykypäivän konkareista :) Musiikkimaailma elää meidän mukanamme, osasta poislähteneistä jää pitemmänaikaiset muistot, toisista lyhyemmät, mutta jokainen artisti jättää varmasti useamman kuin yhden ihmisen sydämmeen jälkensä. Sekin riittää.

    Äänestä

tulevaisuuden lupaukset iskelmätaivaalle ovat ehdottomasti juha metsäperä, anne mattila, tommi soidinmäki, mikko mäkeläinen, annika eklund, anneli mattila jne... heissä on POWERIA, mitä vaaditaan!!!

Äänestä
  • tott puhelet.. edellä mainitut mattilan tyttöset, eklundin kaunotar sekä komeat pojat mäkeläinen, soidinmäki ja metsäperä ovat niitä tulevia tähtiä, joita saamme kuulla ja nähdä vielä pitkään!!!

    Äänestä

ja hänestä aistii myös herkkyyden tavasta miten hän laulunsa laulaa. Ikaalisissa lauloi loupuksi myös 2 rocki-biisiä ja veti nekin tosi nastasti.

Äänestä
  • Itsekin laitoin merkille Ikaalisten keikalla Juhan herkkyyden vaikka onkin aika poikamainen olemus niin myöskin on herkkyyttä jota usein jää kaipaamaan vähän kankeilta miespuolisilta iskelmälaulajilta. Toivotan onnea Juhalle urallaan ja kiitän vielä levystä joka tuli hankittua nimmareiden kera iskelmäparaatissa.

    Äänestä

  • Pilvi68 kirjoitti:

    Itsekin laitoin merkille Ikaalisten keikalla Juhan herkkyyden vaikka onkin aika poikamainen olemus niin myöskin on herkkyyttä jota usein jää kaipaamaan vähän kankeilta miespuolisilta iskelmälaulajilta. Toivotan onnea Juhalle urallaan ja kiitän vielä levystä joka tuli hankittua nimmareiden kera iskelmäparaatissa.

    Tuota kaikkea Juhassa on mitä kaksi edellä mainittua sanoivat! Siksipä minusta tuli hänen eka faninsa. Ainakin HMC:stä sanoivat niin, että olen eka! Tosi kiva ja välitön persoona! Veikeä ja iloinen huumori! Miellyttävä käytös ja yleisön huomioiminen! Aina aikaa jokaiselle luokseen tulijalle!

    Äänestä

on tullut pitkä ketju ja paljon lukijoita Juhasta.
Niin se vaan kuulkaas on, että HYVÄSTÄ syntyy puhetta. Oli se sitten positiivista tai negatiivista. Hyvä Juhaaa....!!!! Lavoilla tavataan.
Terv. ketjun aloittaja

Äänestä
  • kun on uusi artisti niin on selvää että täällä on mielipiteitä puolesta ja vastaan.Nähtäväksi jää vieläkö kymmenen vuoden päästä mies on yhtä kiinnostava...kuten monet pidempään"puurtaneet"artistit jotka yhä aina vaan jaksavat nostattaa tunteita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rulees... kirjoitti:

Ikaalisissa. Miehekäs ääni ja erittäin positiivinen esiintyjä. Erottuu massasta.
Kuulin että hänellä ollut pientä flunssanpoikasta ja että Rauman keikka oli jouduttu perumaan sen vuoksi, mutta siitä huolimatta hän veti hyvän tuntisensa Ikaalisissa.
Tsemppiä vaan Juhalle jatkossakin. Ainakin kerran tälle kesää aion mennä kuuntelemaan häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu