syöpä-diagnoosin jälkeen?
Miehellä todettiin maaliskuussa Hodgkinin tauti. Heti alusta asti ajattelimme niin, että tästä parannutaan. Se ei siis ollut mitään asian kieltämistä tms. mutta me vain emme osanneet edes ajatella asiaa pahimman kautta. Hoidot aloitettiin ja ne ovat sujuneet hyvin. Mies käy kahden viikon välein sairaalassa saamassa hoitoa ja tulee takaisin kotiin muutaman tunnin kuluttua. Sen jälkeen on aika väsynyt muutaman päivän, mutta sitten elämä jatkuu normaalina. Touhuamme siis täysin tavallisia asioita. Syöpä ei täällä ole läsnä ja usein se unohtaa aivan täysin.
Onneksi tämä on mennyt näin ja toivottavasti sujuu loppuun asti tämä hoito näin hienosti. Mies on kova urheilemaan joten hänellä on hyvä kunto, joka omalta osaltaan varmasti edesauttaa sitä, että palautuu hoidosta aina niin nopeasti.
Onko muita jotka suhtautuvat syöpähoitoon näin ja joilla se on myös sujunut hienosti? Meillä minä olen hoitovapaalla ja mies sairaslomalla joten olemme ottaneet sen asenteen, että tälläistä ns. tilaisuutta ei tule toiste elämässä että melkein vuoden saamme olla kaikki, koko perhe, kotona lasten kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Huhtikuun lopuilla diagnoosi: äänihuulikarsinooma. Sädehoidot alkoivat kesäkuun alkupuolella. Vasta kahdeksan kertaa takanapäin ja 25 kertaa edessä.Tämä meikäläisen syöpä tosin tuntuu aika vaatimattomalta monen muun sairauteen verrattuna mutta syöpä joka tapauksessa. En anna sen vaikuttaa mitenkään elämääni, jotkut saavat flunssan, minä sain syövän :-) Siitä parannutaan, vähän vaan hitaammin kuin flunssasta. Sivuoireet eivät ole vielä alkaneet joten mikään ei ole vielä muuttunut (paitsi junamatkailusta on tullut päivittäistä). Kun nielu kipeytyy niin ruokailupuoli varmaan vähän muuttuu joksikin aikaa mutta normalisoituu aikaa myöden. Joten olo on enimmäkseen suorastaan säteilevä.