Olen todella toivottamassa tilanteessa elämäni kanssa. Täällä on näitä keskustelu palstoja ja en oikein tiennyt mihin olisin kirjoittanut, joten kokeilin tätä. Olen usein miettinyt,että miksi ihmisen pitää olla jossakin asioissa kiltti, henkisesti puolustuskyvytön, joka asiaan suostuva ja joka ei pysty aloittamaan uutta elämää?. tässä eräs esimerkki siitä:
Olen 29-vuotias mies ja olen pari vuotta sitten eronnut. Meillä oli hyvin riitaisa,todella vaikea, väkivaltainen ja sellainen avioliitto missä minua ei huomioitu mitenkään. Siinä kun asumus ero astui voimaan, ajattelin että nyt elämä rupeaa pikkuhiljalleen selviämään, mutta toisin kävi. Mun elämääni ilmestyi aivan yllättäen silloin maailman ihanin ihminen, siis todella sellainen jonka kanssa haluaa elää koko loppu elämänsä. Meillä meni puolivuotta ensin niinkun tutustumisen vaiheessa,suunniteltiin tulevaisuuttaa, perhettä yms... sellaista jota jokainen nuoripari tekee jossakin vaiheessa. Vuosi ton tapaamisen jälkeen, olin ajatellut kosia häntä, ostin kalllin sormuksen ja kaikkea. Hän ei ottanut sormusta, meistä ei ikinä tullut perhettä ja meillä ei ole enää ikinä yhteistä mitään: koko ajan kun hän oli mun kanssa, hänellä oli mies turkissa. SE oli sellainen takaisku,josta en ole vieläkään toipunut, aikaa on kohta puolitoista vuotta. Olenkin usein ihmetellyt,että mikä minussa on vikana, kun en pääse tuollaisista yli? toiset pääsee ajan kanssa, kai sen on ihmis luonteesta kiinni. Sen jälkeen olen viettänyt yksin elämää, olen toki yrittänyt löytää uusia ihmisijä ja aina olen saanut henkisesti selkää. Olenkin ajatellut,että en ole ollut yksin kertaisesti heille riittävän hyvä.
Niin... tällä hetkellä tuntuu,että mun elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Menetin tossa pari kuukautta sitten tärkeän sukulaisen. Kun häntä siinä arkussa katselin ja hautaan laskettiin, mietin että mun olisi pitänyt olla tossa. Olisi ainakin kerralla päässyt näistä henkisistä kivuista ja säryistä. Olen tullut siihen tulokseen,että kaikkien on paljon parempi olla ilman minua,en ikinä pysty tarjoamaan sitä mitä muut voi. Häpeän itseäni, koska tiedän että olen ruma ja ylipainoinen,ehkä näihin kahteen asiaan kaikki mun ihmis-suhde yrítykset onkin kaatunut, en ole tehnyt vaikutusta. Kukaan ei tunnu pystyvän mua auttamaan,tuntuu siltä kun minulla ei olisi edes ihmis arvoa. Käyn viikoittain mtt:ssä,syön lääkkeitä säännöllisesti... niin ne eivät vaan auta. Kaiken tämän lisäksi minulla on paha masennus, paniikkioireita. Ehkä näissä voi olla eräs syy siihen miksi olen tälläinen,kun olen. Paniikki oireet estävät kaiken sosiaalisen
kanssa käymisen ihmisten kanssa, pakolliset paikat joissa on todella käytävä,niin sielläkin tuntuu siltä,että anteeksi kun olen tässä samassa tilassa teidän kanssa. Mikään ei tunnut miltään,aika vain juoksee eteenpäin. Kai se johtuu siitä,että ei ole ollut mitän sellaista positiivistä mikä jäisi mieleen ja tulevaisuudelta ei voi ihmeitä odottaa. Tämän vuoden alussa jälleen kerran mun elämääni ilmestyi ylättäen eräs ihminen, joka tuntui samalta, kun se jonka tapasin silloin asumus eron lopulla. Tämä noudattaa ihan samaa kaavaa, ensin tutustuttiin kolme kuukautta, jonka aikan hän minut kaksi kertaa hylkäsi. Itkien pyysin häntä takaisin mun elämääni. Hän tuli takai
sin, nähtiin ja nyt ollaan teoriassa seurusteltu kaksi viikkoa. Tänä aikana hän taas jättänyt minut kaksikertaa, tämä on todella soutamista. Kysynkin teiltä,että jos joku voisi vaikka vastata mitä minun pitäisi tehdä tälläisen ihmisen suhteen. Pitääkö mun mennä päivä kerrallaan vai? Joka tapauksessa rikon itseäni lisää ,koska kumminkin rakastan häntä ylikaiken ja
haluan jatkaa yhteis eloa hänen kanssaan. Hän on vain sellainen,että vaihtaa mielipidettä tosi ahkerasti, välillä puhutaan lapsista, yhteisestä kodista tulevaisuudessa. Sittenkun niistä puhutaan tarpeeksi, häntä rupeaa ahdistamaan ja hän jättää mut. Niin ollaan tosiaan kolme kuukautta pidetty yhteyttä puhelimella ja minä olen aina soittanut hänelle. EN minä niitä puhelin laskuja sure, mutta senkin minä tajuan ettei toi ole tasapuolista, en vai voi olla erossa hänestä. Mutta niinkun sanoin ei tämä oikein tunnu tasapuoliselta seurustelulta. Olen todella kiitollinen kaikille jotka tämän lukevat ja jos vielä vastaavat. Jos teillä olisi vielä joitakin sellaisia vinkkejä jotka edes vähäsen parantaisivat mun oloa ja samalla,jos saisin edes jonkinlaisen vinkin tämän viimeksi mainitun ihmisen suhteen
Kiitos!!!!!!!!!!!
Olen 29-vuotias mies ja olen pari vuotta sitten eronnut. Meillä oli hyvin riitaisa,todella vaikea, väkivaltainen ja sellainen avioliitto missä minua ei huomioitu mitenkään. Siinä kun asumus ero astui voimaan, ajattelin että nyt elämä rupeaa pikkuhiljalleen selviämään, mutta toisin kävi. Mun elämääni ilmestyi aivan yllättäen silloin maailman ihanin ihminen, siis todella sellainen jonka kanssa haluaa elää koko loppu elämänsä. Meillä meni puolivuotta ensin niinkun tutustumisen vaiheessa,suunniteltiin tulevaisuuttaa, perhettä yms... sellaista jota jokainen nuoripari tekee jossakin vaiheessa. Vuosi ton tapaamisen jälkeen, olin ajatellut kosia häntä, ostin kalllin sormuksen ja kaikkea. Hän ei ottanut sormusta, meistä ei ikinä tullut perhettä ja meillä ei ole enää ikinä yhteistä mitään: koko ajan kun hän oli mun kanssa, hänellä oli mies turkissa. SE oli sellainen takaisku,josta en ole vieläkään toipunut, aikaa on kohta puolitoista vuotta. Olenkin usein ihmetellyt,että mikä minussa on vikana, kun en pääse tuollaisista yli? toiset pääsee ajan kanssa, kai sen on ihmis luonteesta kiinni. Sen jälkeen olen viettänyt yksin elämää, olen toki yrittänyt löytää uusia ihmisijä ja aina olen saanut henkisesti selkää. Olenkin ajatellut,että en ole ollut yksin kertaisesti heille riittävän hyvä.
Niin... tällä hetkellä tuntuu,että mun elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Menetin tossa pari kuukautta sitten tärkeän sukulaisen. Kun häntä siinä arkussa katselin ja hautaan laskettiin, mietin että mun olisi pitänyt olla tossa. Olisi ainakin kerralla päässyt näistä henkisistä kivuista ja säryistä. Olen tullut siihen tulokseen,että kaikkien on paljon parempi olla ilman minua,en ikinä pysty tarjoamaan sitä mitä muut voi. Häpeän itseäni, koska tiedän että olen ruma ja ylipainoinen,ehkä näihin kahteen asiaan kaikki mun ihmis-suhde yrítykset onkin kaatunut, en ole tehnyt vaikutusta. Kukaan ei tunnu pystyvän mua auttamaan,tuntuu siltä kun minulla ei olisi edes ihmis arvoa. Käyn viikoittain mtt:ssä,syön lääkkeitä säännöllisesti... niin ne eivät vaan auta. Kaiken tämän lisäksi minulla on paha masennus, paniikkioireita. Ehkä näissä voi olla eräs syy siihen miksi olen tälläinen,kun olen. Paniikki oireet estävät kaiken sosiaalisen
kanssa käymisen ihmisten kanssa, pakolliset paikat joissa on todella käytävä,niin sielläkin tuntuu siltä,että anteeksi kun olen tässä samassa tilassa teidän kanssa. Mikään ei tunnut miltään,aika vain juoksee eteenpäin. Kai se johtuu siitä,että ei ole ollut mitän sellaista positiivistä mikä jäisi mieleen ja tulevaisuudelta ei voi ihmeitä odottaa. Tämän vuoden alussa jälleen kerran mun elämääni ilmestyi ylättäen eräs ihminen, joka tuntui samalta, kun se jonka tapasin silloin asumus eron lopulla. Tämä noudattaa ihan samaa kaavaa, ensin tutustuttiin kolme kuukautta, jonka aikan hän minut kaksi kertaa hylkäsi. Itkien pyysin häntä takaisin mun elämääni. Hän tuli takai
sin, nähtiin ja nyt ollaan teoriassa seurusteltu kaksi viikkoa. Tänä aikana hän taas jättänyt minut kaksikertaa, tämä on todella soutamista. Kysynkin teiltä,että jos joku voisi vaikka vastata mitä minun pitäisi tehdä tälläisen ihmisen suhteen. Pitääkö mun mennä päivä kerrallaan vai? Joka tapauksessa rikon itseäni lisää ,koska kumminkin rakastan häntä ylikaiken ja
haluan jatkaa yhteis eloa hänen kanssaan. Hän on vain sellainen,että vaihtaa mielipidettä tosi ahkerasti, välillä puhutaan lapsista, yhteisestä kodista tulevaisuudessa. Sittenkun niistä puhutaan tarpeeksi, häntä rupeaa ahdistamaan ja hän jättää mut. Niin ollaan tosiaan kolme kuukautta pidetty yhteyttä puhelimella ja minä olen aina soittanut hänelle. EN minä niitä puhelin laskuja sure, mutta senkin minä tajuan ettei toi ole tasapuolista, en vai voi olla erossa hänestä. Mutta niinkun sanoin ei tämä oikein tunnu tasapuoliselta seurustelulta. Olen todella kiitollinen kaikille jotka tämän lukevat ja jos vielä vastaavat. Jos teillä olisi vielä joitakin sellaisia vinkkejä jotka edes vähäsen parantaisivat mun oloa ja samalla,jos saisin edes jonkinlaisen vinkin tämän viimeksi mainitun ihmisen suhteen
Kiitos!!!!!!!!!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itku melkein tuli, kun luin ton. Sinussa ei varmasti ollut mitään vikaa tässä ensimmäisessä suhteessa. Nainen ajatteli, ettei hänelle voi koskaan tapahtua mitään näin ihanaa, mitään näin kohtuuttoman mahtavaa.
Naiset on varmaan kasvatettu silleen hiljaisiksi, ei saa olla suuria odotuksia mieheltä saati parisuhteelta tai perhe-elämältä, tyyliin joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, täytyy olla siististi, elää hiljaiseloa, toteuttaa naisen "roolia". Tää on varmaan aivan väärä malli parisuhteelle(?), samoin kuin se, että et ole mitään, pahimmassa tapauksessa h***a, jos et seurustele, ikäänkuin olisi pakko olla parisuhde.
Jotkut miehet, vielä nykyäänkään, joihin et ilmiselvästikään lukeudu, ei oikeasti pidä siitä, että naisella on omaa elämää, omaa aikaa, omia harrastuksia (kodinulkopuolisia), omia suunnitelmia, omaa uraa tms. omaa juttua joskus taas näitä em. asioita vaaditaan, niin että kaikki muu elämä kärsii ja siitä saadaan sitten naputtamisen syy. Saatetaan syytellä, että miksi et ole kotona, etkö kaipaa seuraani ja luodaan näin naiselle hyvin epämukavaa oloa, syyllistämällä tai sitten aletaan marttyyriksi ja todetaan, että mä en ole mitään ja eihän mun tarvi tehdä mitään, koska sä teet ja haluat tehdä tai että pilaan elämäsi jne.
Olen huomannut joistakin miehistä jopa, että yritetään saada jonkinlaista syvällisempää suhdetta väsyttämällä ja turhauttamalla nainen. Tää on hirveen luotaan työntävä tapa ja jos on tällaisen kohteeksi juuri joutunut, voi olla todella vaikea saada tällaista naista asettumaan aloilleen ja perustamaan perhettä.
Hei,
Hienoa ,että kirjoitit asiastasi. Itse en ole kokenut vastaavaa eli en ole koskaan seurustellut ja ikää on 35v.
Olen kokenut läheltä samat mitä sinä itse. Sen tiedän , että jos sulle tämä asia on erittäin ahdistava, niin sun täytyy hakea siihen apua eli mennä juttelemaan psykiatrin tai vastaavan kanssa joka määrää sulle ahdistuslääkkeitä, ja jotka on erittäin tehokkaita. Homman nimi on vain se, että kerrot avoimesti mistä on kyse.
Olen itse ollut itsemurhaa lähellä pakkoneuroosin vuoksi ja tiedän siksi mitä on kun oikein menee asiat päin helvettiä. Pääasia on se, että haet heti apua.
Tsemppiä.
Kaikkien näiden naisten kanssa yhteinen tekijä olet sinä! Eli mieti miten ajaudut tällaisten naisten kanssa tekemisiin?
Et arvosta itseäsi, joten naisetkaan eivät sinua arvosta! Sinä annat ihmisten kohdella itseäsi kuten he sinua kohtelevat!
sinä olet sekoittanut minäkuvasi ja kehokuvasi! Olet enemmän kuin kehosi! Olet arvokas ihminen ja täysin riittävä juuri sellaisenaan. Sinun arvosi perustuu siihen, kuka olet ei siihen mitä teet ja minkä näköinen olet!
On todella vaikeaa löytää ihmistä, joka hyväksyy itsensä ja arvostaa ja kunnioittaa itseään. (Itse kovasti olen menossa tähän suuntaan...ja joskus olen tällainen ihminen!)Tällainen ihminen osaa möys arvostaa ja kunnioitaa toisia ihmisiä vaikkeivät nämä itseään kunnioittaisikaan.
Yritä löytää ihmisiä, jotka ovat vähemmän arvostelevia ja tulevat itsensä kanssa hyvin toimeen ja arvostavat itseään.
Itse olen herkkä ihminen ja saatan miettiä paljon jotain asiaa mitä muut eivät edes huomaa! Herkkyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Ehkä sinulla sinun taustasi ja historiasi painavat. JOka kerta kun sinulle käy smoin uuden naisen kanssa otat sen aina vain raskaammin.
Yritä opetella kunnioittamaan itseäsi! Silloin et anna muittenkaan sinua kohtaan käyttäytyä epäkunnioittavasti! Voit opetella pienistä asioista ensin ja sitten siirtyä isompiin. Esim pidät puolesi jossain pienissäkin arjen tilanteissa, jossa normaalisti koet, että sinua alistetaan tai kohdellaan vääarin. Tämä on vaikeaa, mutta hrjoittelemalla onnistuu tunnistamaan epäkunnioittavan käytöksen ja toisinaan jopa vastaamaan siihen ja muuttamaan toisen ihmisen käytöstä itseään kohtaan kunnioittavaksi.
Hanki jotain kirjallisuutta jolla voisit kehittää itseäsi! Katso kirjastosta ja lainaa eri kirjoja. Jostai ehkä löydät itsellesi sopivan teoksen juuri tähän hetkeesi. kirjoja on paljon!
Juu ja sinun ei tarvitse olla kiltti ja toisia miellyttääksesi! Voit olla kiltti jos sinusta tuntuu siltä että haluat olla!
Eli pyri erottelemaan se milloin teet aidosta halusta ihmisille asioita ja milloin teet vain peläkästään miellyyttäksesi muita.
Eli pyri ensin tunnistamaan tilanteet jolloin teet toisille asioita omalla kustannuksellasi! Kun alat tunnistaa nämä, niin sitten voit alkaa muuttaakin näitä asioita! Ja älä pelkää suotta ettetkö sitten tekisi muille mitään tai että olisit jotenkin huono ihminen!
Itse halusin miellyttää muita kovasti (hain sillä kait hyväksyntää jota en koskaan saanut) ja se kävi liian rankaksi, kun sen tekee omalla kustannuksella. Siinä kärsii ihminen itse ja myös se jota miellyttää!
Ja luonnetta voit muokata ja muuttaa kunhan vain ensin tiedostat asoita! Tietty meillä kaikilla on se jokin tietty perusluonne sillä pohjalla, mutta paljon voi oppia ja kehittä itseään ja muuttaa käytöstään. Samalla siinä ihmnisen luonnekin muuttuu. Mutta itse voit päättää ja valita mihin suuntaan tahdot muuttua!
Tippahan tuota lukiessa tuli silmään :( Valitettavasti neuvoja en oikein osaa antaa, ainoastaan juuri tämän: päivä kerrallaan. Uskon että kaikille on varattu onnea, sen löytämiseen vaan saattaa joskus mennä aikaa :)