LÄÄKKEETKÖ

Sepä se. Tänään just mietin, että olisiko elämä helpompaa, jos ei olisi ollenkaan tunteita. Mutta eihän se sitten ole elämää. Mä en ainakaan haluaisi olla mikään kone, jääpalakone. Se taitaa olla vaan tän päivän juttu, että jos vähän tuntuu pahalta (ja enemmänkin) niin heti ollaan tuputtamassa lääkkeitä, että kyllä se siitä helpottuu.

Mä olen suunnilleen sun ikäinen ja myös yksinäinen. En ole vaan itseäni mielenterveystoimistoon saanut kuljetettua. Mä en usko, että mä saisin sieltä apua. Tuskin ne mulle sieltä ystävää pystyy mukaan antamaan. Pitää vaan yrittää löytää se mikä itselle on tärkeää elämässä ja toteuttaa sitä sitten. Siis muuta kuin ihmissuhteet. Jos on huono ihmissuhteissa niin tekee sitten jotain missä on hyvä ja josta nauttii. Mä en halua uskoa siihen, että rakkaus on ainoa elämäntarkoitus, pitää olla muutakin.

Joskus helpottaa omaa oloa, kun miettii, että joillakin suurillakin ihmisillä on ollut rankka elämä, siis yksinäinen, mutta kuitenkin ne on saaneet jotain suurta, muitettavaa aikaiseksi. En nyt tarkoita, että pitäisi jotain mullistavaa keksiä tai tehdä, mutta siis mikä on itselle se juttu.

Miulla on ihan samanlainen tilanne. Oikeastaan toi siun teksti oli kuin suoraan miun elämästä. Käyn terapiassa ja syön masennuslääkkeitä. Kaipaisin niin kovasti elämänkumppania, mutta pelkään pahoin että minun kohdallani toteutuu se, että -kaikki eivät löydä itselleen sopivaa kumppania- !

Nettiin vaan iso kasa treffi-ilmoituksia, chattailet, baareilet...jne

Ei taida lääkkeet auttaa. Kyllähän kaikille on "joku", mutta eriasia on että löytääkö sitten sitä ns. "oikeaa" koskaan.

Paljon riippuu myös tilanteesta, että kuinka hyvät mahdollisuudet on löytää joku.
Jos omaa esim. paljon ystäviä ja tuskailee, että heillä on kumppanit mutta itsellä ei ole niin hyvintodennäköisesti tapaa ennen pitkää jonkun (pelkästään sen takia että on sosiaalinen).
Jos taas ei ole ystäviä ja on aivan itsekseen niin täytyy olla todella paljon onnea että löytää jonkun tai saa edes tavattua ketään.
Jopa netin välitykselläkin tuo tapaaminen voi olla vaikeaa varsinkin jos omaa erittäin vähän intressejä/harrastuksia jne.
Toisaalta tytöillä on kyllä aina mahdollisuuksia tavata poikia netin kautta, mutta toisinpäin tuo saattaa muodostua jo hankalaksi. Seura ei tietysti saata olla haluttua, mutta joka tapauksessa sitä on enemmän tytöillä kuin pojilla.

Eiköhän vielä 5v(->30v) kannata etsiä ja sitten jos ei löydy mitään/ketään, niin voi harkita jo lopettamista. Kannattaa tietysti pyrkiä tekemään niitä asioita, joista itse pitää, vaikka yksinäisyys monesti aiheuttaa ahdistusta/masennusta ja se taas aiheuttaa sen, ettei huvita tehdä mitään.
Löytyyhän netistä kaikenlaisia deittejä ja chatteja, joiden avulla voi kokeilla onneaan. Eihän siinä yrittämisessä mitään menetä, vaikka kyllä se pitemmän päälle alkaa rassata pahasti ja tuntua turhalta, jos ei löydä ketään, mutta aina voi sattua "kultasuoneen" jos tämmöistä termiä sallitaan käyttää.

Koskaan ei ole sopiva aika luovuttaa, jos minulta kysytään. Mulla on vähän samanlaista ongelmaa ollut elämässäni, viime syksynä sitten masennuin totaalisesti ja painuin lääkäriin valittamaan sitä masennustani ja sain lääkkeet. Olen nyt kohta vuoden ollut lääkekuurilla ja voin sanoa että minulle on tapahtunut sinä aikana ihmeitä. Olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja tällä hetkellä on pientä seurustelun poikastakin kehitteillä :) Eli minulla yksinäisyys oli kiinni siitä ettei ollut sopivaa mielialaa, intoa eikä jaksamista tutustua ihmisiin ja olla ihmisten ilmoilla. Nykyään on paljon pienempi kynnys tehdä asioita ja sikäli elämä on paljon helpompaa ja nautinnollisempaakin. Ei tule enää ryvettyä itsesäälissä ja saamattomuuden tunteissa niin paljoa, vaikkei elämä nytkään ihan täydellistä ole. Vaan kelläpä olisi?..

Julkisen sektorin mielenterveyden hoito on varallisesti huonoissa kantimissa joten oikean hoitamisen sijaan on helpompaa lyödä lääkkeet kouraan ja sanoa moido. Siksi sinulle tuputetaan niitä.

Oikeastaan, jos uskoo että selviää jollain tapaa ongelmistaan omin avuin, on se kannattavampaa. MTT:stä saa osakseen vain vetkuttelua, henkilökunnan yllättävää vaihtumista (ja sijaisia), lämmintä kättä ja summanmutikassa määrättyjä lääkkeitä.

Ihminen on loppujen lopuksi itse paras arvioimaan tilannettaan ja päättelemään mitä milloinkin kannattaisi tehdä. Muista myös, että elämä ei itsessään anna mitään, asiat täytyy itse saavuttaa.

Vaikutat kirjoituksesi perusteella yksinkertaisesti huonon itseluottamuksen omaavalta ihmiseltä. Paras lääke siihen on ihmisten ilmoilla oleminen. Sinulla on yhtä lailla oikeus nauttia siitä kuin muillakin. Kuten saada elämänkumppanikin.