Mites tämmöinen dilemma kun olen oikeasti yksinäinen.. mutta erillisyyden tunne on niin suuri että en usko että sellaiseen oikeaa ystävyyteen pystyisinkään.
Mä tunnen ihan oikeasti olevani täysin erilainen kuin muut. Tuntuu kuin kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on kuin teeskentelyä.. onko tämä jokin kemiallinen epätasapaino aivoissa vai mikä mua vaivaa??
Mä tunnen ihan oikeasti olevani täysin erilainen kuin muut. Tuntuu kuin kaikki sosiaalinen kanssakäyminen on kuin teeskentelyä.. onko tämä jokin kemiallinen epätasapaino aivoissa vai mikä mua vaivaa??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et ole saanut tarpeeksi rakkautta ja huomiota esim. vanhemmiltasi..?
ystävä hyvä meitä on täällä muitakin jotka kokee tuskaa saman asian takia.mulla itellä ongelman on vaan tutustumisen vaikeus muihin vaikka kuinka yrittää kulkee eri paikoissa mutta usko itseen on kyllä joskus koetukseella kun ei saa sellaista kontaktia ihmisiin että se tuntuis hyvältä.mutt uskon kuitenki siihen että niin sinulla kuin mullakin on vaikka kuinka paljon annettavaa kunhan me löydetään sellsista seuraa jossa on hyvä olla.
aurinkoista ja hauskaa kesää
Itselläni on samoja tuntoja. Tuntuu tyhjältä, ettei ole mitään mitä jakaa kenenkään kanssa. Se estää suhteiden synnyn totaalisesti, puheenaiheet on niin onttoja kun ei ole mitään mistä puhua.
Onneksi omalla kohdalla on paikkakunnan vaihto edessä, ajanviettomahdollisuudet kasvaa kummasti.
Ja tällä tarkotan että voi tehdä sitä mitä itsestä tuntuu hyvältä, löytää omia juttuja. Kyllä ne ihmissuhteet siitä kehittyy, kunhan niillä on pohja minkä päälle rakentaa. Parasta olis olla itseensä tyytyväinen sellasena kuin on, sitten kyllä löytyy samanhenkistä porukkaa johon voi tutustua
Olen jo iäkkäämpi nainen ja tunnen myös itseni välillä niin yksinäiseksi että ahdistaa.En tajua mistä se voi johtua?Olen sosiaalinen luonne.Minulla on ihmisiä ympärilläni mutta yksinäisyyden tunne on valtava.Tälläkin hetkellä olen todella ahdistunut.Jos haluatte kirjoittaa minulle niin osoite on [email protected] Voikaa hyvin!
Oikea osoitteeni on [email protected] Heippa!
Musta tuntuu ihan samalta. Olen erilainen kuin muut. En kuulu mihinkään, tarkkailen vain elämää omasta maailmasta ja olen kykenemätön muuttamaan tilannetta.
Juuri eräs poika, johon olin ihastunut sanoi meidän olevan liian erilaisia. Itse olin ihastunut siihen, muten erilaisia olimme, mutta ilmeisesti ihmiset haluavan yleensä itsensä peilikuvan...
Mulla on ihan sama tunne, että en varmasti enää osaisikaan olla kenenkään ystävä. Tunnen myös itseni jotenkin omituiseksi ja erilaiseksi ja huomaan että ihmiset jotka ovat seurassani hetken kaikkoavat pian, koska en osaa keskustella heidän kanssaan luontevasti. Ja mulla on aina se tunne, ettei kukaan muu ole näin huono ihmisten kanssa.
Mulla ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen yhtään ystävää, että repikää siitä huumoria. Koskaan en saa aikaiseksi mitään pysyvää, vaan kaikki ihmissuhteet jäävät väljäksi, vaikka haluaisin tosi ystävän. Mä en vain osaa olla ihmisten seurassa...
yksin eikä ahdista ollenkaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asperger
En olen asperger kumminkaan.
Mä olen sosiaalinen ja puhelias kyllä pienessä seurassa esim työpaikalla ja puhun työksenikin puhelimessa. Mutta kaikki kanssakäyminen jää vain small-talkin asteelle. En osaa kehittää ystävyyttä pitemmälle, en kerta kaikkiaan.
En vetäydy enkä pelkää sanoa asioita pienessä ryhmässä tai tuttujen kesken, mutta ystävyyssuhteiden luominen on vaikeaa. Intiimit ystävyyssuhteet eivät multa luonnistu. Ainoastaan vaan pintapuolinen seuranpito.. töistä kun olen poissa ei mulla ole mitään sosiaalista kanssakäymistä. Silloin yksinäisyys lyö kovimmin.
Ei sinussa varmaan mitään vikaa ole, se vain on jotenkin vaikeampaa tuo syvempi tutustuminen kun ikää alkaa tulla. Johtuu varmaan siitä että kun aiemmille ystäville siunaantuu perhettä etz. niin yhteydenpito vähenee kun kaikilla on omat kiireensä ja toiset ajattelevat ehkä liikaakin häiritsevänsä jos pitävät yhteyksiä. Tuo sama pätee varmaan sitten työn kautta tuttuihinkin ettei välttämättä haluta tungetella toisten elämään mikä on kyllä sinänsä fiksua.
Itsellänikin suurin osa ystävistä ovat tuttuja jo lapsuudesta,ne ovatkin niitä juuri parhaita joihin voi luottaa joka tilanteessa. Sinunkin kannattaa toisinaan soitella ja kysellä kuulumisia ihan lapsuudenkavereilta, voit yllättyä kuinka pitkä puhelu tulee. Oma ongelmani on lähinnä vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen, en ennestään tuntemattomien seuraan halua tuppautua enkä väkisellä tehdä itseäni tykö jolloin sitten jää varmaan hyviäkin suhteita kokematta.
Hyvää kesää sulle ja rohkeutta meille molemmille "häiriköidä" tuttuja ja tuntemattomia :)
Tyyppipuhas Asperger(m). Ulkona maailmanmenosta kuin talitintti!
Sen verran notkuin kaupungin rakennuspuolella duunissa, että saan 40€/vrk nettona
vieläpä ympäri vuoden.
Yksinäisempää kamua ei oo olemassa. Syynä liian helppo sisäinen haavoitettavuus.
Puolesta pahasta sanasta ja katseesta päivä on piloilla.
Olen muuten tasan puolet vanhempi (54v). En ole enää vuosikymmeneen elätellyt
tulevaisuutta naisystävän kanssa.
Me Karjalan kansa olemme kuitenkin lauluväkeä - jos kohta väliin laulukirjatkin lasista.