Katsokaahan sellaista ohjelmaa kuin "Olet, mitä syöt". Tulee maikkarilta sunnuntaisin. Aiemmin saman sarjan brittiversio tuli SubTV:ltä, mutta tämä nykyinen on kuvattu Suomessa.
Läskit saavat kyytiä, kun ravintoterapeutti pistää elämäntavat remonttiin. Tämänpäiväisen jakson pelastettu pudotti 19 kiloa kahdessa kuukaudessa ja sen kyllä huomasi.
Läskit saavat kyytiä, kun ravintoterapeutti pistää elämäntavat remonttiin. Tämänpäiväisen jakson pelastettu pudotti 19 kiloa kahdessa kuukaudessa ja sen kyllä huomasi.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Oma ravintoterapeuttini on neuvonut suhtautumaan tuohon ohjelmaan kriittisesti ja allekirjoitan kyllä samat asiat. Ohjelmassa jokaiselle laihduttavalle rakennetaan samantyyppinen ruokavalio huomioimatta sitä mikä on lähtökohta ja laihduttajan mieltymykset ja samalla muutos tapahtuu kerta rysäyksellä. Laihduttaja ei siis muuta elämäntapojaan pikkuhiljaa totutellen vaan aloittaa sen kuurin. Ohjelman tekoa ajatellen tämä on varmasti ainoa vaihtoehto koska eihän sitä ohjelmaa voi vuositolkulla tehdä kun seurattaisiin pitkän tähtäimen laihdutusta. Todennäköisyys tällaisella tiukalla muutoksella laihtuneille lihoa lähtöpainoon on aika suuri. Jatkoa ajatellen tämä kuuri on siis ihan yhtä tehokas kuin kaalisoppadiettikin. Ei se laihduttaminen ole siinä vaikeinta vaan se kevyemmän painon ylläpitäminen ja parhaiten se onnistuu pikkuhiljaa tehtävällä elämäntapamuutoksella.
Puit jo omat mietteeni sanoiksi mutta kirjoitanpa kuitenkin jotain näin helleaamun ratoksi. Juuri tuota minäkin mietin omaankin kokemukseen pohjautuen, että laihtuminen ei ole loppujen lopuksi vaikeaa, mutta pysymyminen siinä saavutetussa painossa sen jälkeen on eri juttu, jos on oltu nimeonmaan kuurilla. Elämäntapamuutoksia et todellisuudessa pysty tekemään noin lyhyessä ajassa. On tärkeää tiedostaa miksi on lihonut. Siis syvällisemmällä tasolla. Jokainen tietää että on periaatteessa lihonut siksi, että on syönyt liikaa kulutukseen nähden. Mutta miksi näin on tehnyt, on hyvä tiedostaa.
Itselleni paras ja ainoa keino laihtua näyttäisi olevan se, että lopetin pakkomielteisen laihduttamisen ja aloin vain syödä terveellisemmin ja pienempiä määriä. Suurin tekijä on ollut että tuohon olen pystynyt, eikä ahmimiskohtauksia ole ollut, on se että olen eheytynyt henkisesti ja alkanut tiedostaa lihomiseeni johtaneita syvimpiä syitä. En kieltäydy kaikesta herkusta, mutta en herkuttele koko aikaa. Otan pullan jos siltä tuntuu, niinhän ottavat "normaali-ihmisetkin" eivätkä heti liho. Juhlissa herkuttelen, sillä juhlia on niin harvoin, että niillä herkuilla kilot eivät ole kertyneet. Ennen, kun yritin koko ajan laihduttaa, kaatui kaikki juhliin ja reissuihin, koska tunsi suurta epäonnistumista niistä syömingeistä ja oli vaikea päästä taas herkuista eroon. Koska juhlien ja herkkujen kanssa joutuu tasapainoilemaan lopun ikäänsä, on parasta opetella se jo tässä vaiheessa. Näillä ajatuksilla on paino tippunut parissa kuukaudessa kymmenen kiloa. Aikaisemmin oli epärealistisia ajatuksia aina alkuvuodesta miten kevään aikan rutistaa itsensä rantakuntoon. Nyt minulle on sama milloin olen bikinikunnossa kunhan koko ajan menen sitä päivää kohti. Olo on jo paljon parempi, pihatöitäkin jaksaa väsymättä tehdä tuntikausia näissä helteissäkin. Lähes puolihehtaaria nurmikkoa on tämän kesän tavoite joten siinä saa heiluttaa haravaa tunnin jos toisenkin ja kerätä eräänkin kiven. Mutta kaikki on nyt ollut mukavaa kun olo on jo kevyempi ja fiilis korkealla.
" Todennäköisyys tällaisella tiukalla muutoksella laihtuneille lihoa lähtöpainoon on aika suuri. Jatkoa ajatellen tämä kuuri on siis ihan yhtä tehokas kuin kaalisoppadiettikin. Ei se laihduttaminen ole siinä vaikeinta vaan se kevyemmän painon ylläpitäminen ja parhaiten se onnistuu pikkuhiljaa tehtävällä elämäntapamuutoksella."
Elämäntapamuutoksen voi tehdä kerralla. Tiedän, kun olen kokeillut. Onnistui. Hyvin moni lihava on myös jättänyt "pikku hiljaa tapahtuvan" elämäntapamuutoksen kesken ja pikku hiljaa palannut vanhoihin ruokatottumuksiin ehtimättä isommin edes laihtua.
Ohjelman ruokavalio on monipuolisuudessaan aivan ylivertainen kaalisoppadieettiin, jote ei edes voi noudattaa pidempään sairastumatta puutostauteihin. Pidän tosin tuota turhan kasvispainotteisena ja syön itse selvästi enemmän mm. broileria ja muuta vähärasvaista lihaa, mutta ihan eri planeetalta tuo on kuin joku kaalisoppa.
jonkun selityksen millä perustella omaa läskiyttään, hohhoijjaa!!
Mitä tekosyitä sinulla on jollekin asialle mihin toivoisit muutosta mutta et pysty sitä tekemään? Sinultakin näitä löytyy varmasti, jos olet inhimillinen ihminen etkä robotti ja myönnät epätäydellisyytesi. Jos ei ole ymmärrystä ajatella asioita pintaa syvemmälle, monet muiden asiat tuntuvat tekosyiltä. Minua ei hetkauta mitä mieltä sinä olet esimerkiksi minun tai jonkun muun ylipainoisen ajatuksista. Riittää, että tiedän itse missä mennään ja olen hyvässä vauhdissa kohti normaalipainoa.
täälläkin päässä!! Silti syön kaikkee herkkuja, mut ylipainoa tosin vain on vatsalla pari senttiä! En ole niin hullu että olisin antanut sen mennä pidemmälle, vaan rupesin tekemään asialle jotakin!!
Taas yksi, joka on tehnyt jotain kerralla ja onnistunut. En väheksy, sitä mitä olet onnistunut tekemään, mutta muistuttaisin, että ihmisiä on muunkinlaisia. Kaikilla ei onnistu painon(kaan) pudottaminen "kerralla". Et voi verrata itseesi kaikkia muita. Jokainen onnistuu omalla tavallaan, eli sillä, mikä on itselle paras.
Kaikessa voi myös epäonnistua, elämäntaparemontissakin. Mutta ei kannata antaa periksi, vaan jatkettava omalla tyylillään, repsahduksista välittämättä.
Niin vertasin tuossa kaalisoppadiettiin sen vuoksi että molemmissa on radikaali muutos totuttuun ruokailutapaan ja molemmilla kyllä paino putoaa. Jos kaikilla onnistuisi yhtäkkinen elämänmuutos niin eipä ylipainoisia juurikaan olisi. Ihan vaan järjellä ajateltunakin, mitä soisin sinultakin löytyvän, niin eiköhän sellainen omaehtoinen pikkuhiljaa tapahtuva muutos helpommin johda pysyviin tuloksiin. Kyllä sinunlaisiasikin varmasti löytyy joilta onnistuu muutos kertaheitolla, mutta tavallisimmin kun laihdutetaan aloitetaan laihdutuskuuri eli pyritään vain pudottamaan sitä painoa. Olisi kiva tietää kuinka ohjelmaan osallistuneille käy ajan mittaan eli hiipivätkö ne makkarat sittenkin osaksi ruokavaliota ja kilot pikkuhiljaa takaisin.
Olen myös sitä mieltä, että varmasti joku onnistuu laihduttamaan lyhyessä ajassa nopeastikin pysyvillä tuloksilla. Nämä ihmiset ovat varmaan näitä "iloisissa illanistujaisissa silkkaa laiskuuttaan" lihoneita. Silloin laihtuminen ja painon pitäminen on helppoa, "ottaa vain itseään niskasta kiinni". Silloin kun on ahdistukseensa ja elämäntuskaansa syönyt, mikään ei ole niin yksinkertaista. Silloin tarvitaan oikea aika, motivaatio ja sittenkin riittävästi aikaa muutokselle.
Olet aivan oikeassa. Kaikki asiantuntijat suosittelevat nykyään nimenomaan hiljalleen tehtäviä pysyviä elämänmuutoksia. Kyse ei siis ole mistään "lihavien itselleen keksimästä tekosyystä." Kun herkuttelu on ollut tärkeä osa elämää, on monille yksinkertaisesti liian vaikeaa tuosta vaan jättää herkut pois ja alkaa popsia porkkanaa. Joillakin voi onnistua, suurimmalla osalla ei.
Ravitsemusterapeutin on helppo sanoa, että jätähän nyt mies makkara pois ja puputa tästä kasviksia. Hänelle terveellinen ruokavalio on itsestäänselvyys ja hän on siihen tottunut. Minusta hedelmällisempää olisi sanoa, että voit aivan hyvin silloin tällöin makkaraakin (mielellään kevyttä) syödä, kunhan se ei kuulu säännöllisiin syömisiisi ja kunhan päivittäinen kokonaiskalorimääräsi pysyy aisoissa.
Tietysti tällöin ohjelman idea menisi piloille. Tarkoitushan on nimenomaan, että osallistujat laihtuvat mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Johan tositv-ohjelma muuten tuntuisi laimealta.
Jos ihminen laihtuu 19 kg kahdessa kuukaudessa, se on todella paljon. Silloin menetetyistä kiloista iso osa on nestettä ja lihasmassaa (tosin huomattavasti ylipainoiset toki laihtuvat usein nopeammin). Monet lääkärit ja asiantuntijat kauhistuisivat moista tahtia.
Olen lueskellut mm. Katri "Kutri" Mannisen laihdutusaiheisia sivuja. Hänhän on nyt lopulta onnistunut laihtumaan pysyvästi, kun unohti liian niukkakaloriset "kitukuurit" ja siirtyi kärsivälliseen asenteeseen ja maltilliseen kalorivajeeseen. Aiemmin hänellä oli aina ahmimiskausia "kitukuurien" välissä. Kuurit toki laihduttivat, mutta loppuikäänsä harva jaksaa niin syödä. Eikä se olisi terveellistäkään.
Minustakin Olet mitä syöt-ohjelmassa suositeltu ruokavalio on liian kasvisvoittoinen ja vaikkapa proteiinin ja hyvän rasvan määrä voi jäädä liian alhaiseksi. Pelkkiä kasviksia puputtamalla moni laihduttaja kehittää itselleen lähinnä jatkuvat ilmavaivat ja surkastuneet lihakset.
Katsoin kyseisen ohjelman kaikki jaksot silloin kun ne tulivat ensimmäistä kertaa , nythän pyörivät uusinnat . Ensin ohjelma sai minut vihaiseksi . Siihen oli valittu vain sellaisia ihmisiä jotka mättivät kaikkia mahdollisia herkkuja kaksin käsin joka päivä . Ajattelin että tämä on taas tätä yleistystä että kaikki lihavat vain makaavat sohvalla ja ahmivat . Sitten heille rakennettiin ruokavalio johon kuului kaikkea kummallista . Jokaiselle syötettiin papumössöjä ja ituja ja siemeniä ym. Sitäkään en ymmärrä vieläkään miksi kaikkien pitää oppia tykkäämään pinaatista . No tajusin kyllä jutun juonen , eli valitut olivat sellaisia joilla oli hyvä mahdollisuus laihtua mahdollisimman paljon vähässä ajassa ruokavaliomuutoksella . Ei se kuitenkaan kaikkien kohdalla ihan onnistunut sillä yksilöitä mahtui siihenkin porukkaan . Yhtään osallistujaa ei kuitenkaan ollut sellaista joka olisi koko ikänsä ollut lihava siitä huolimatta että syö normaalia ruokaa . Ne miehet yleensä saivat varmaan siksi paljon painoa pudotettua kun jättivät alkoholin pois .
harhaluulo.suurin osa lihavista ei todellakaan syö niin paljon kuin moni luulee.joku tuossa vähän aikaa sit kirjotti et kyllähän sitä lihoo jos syö tuplasti sen mitä kuluttaa,ei todellakaan kukaan niin ahmi.jos söisi tuplasti sen mitä kuluttaa ihminen lihoaisi noin 100kg vuodessa.esim 100 ylimääräistä kaloria oäivässä lihottaa noin 5kg vuodessa.se ei todellakaan ole iso määrä ruokaa esim lasi kevyt maitoa.
alettuaan syödä mieli-alalääkkeitä. Että voi se johtua myös tämmöisestä!
Suoranaisesti mielialalääkkeet, eivätkä muutkaan lääkkeet, lihota. Ne voivat kyllä lisätä ruokahalua ja sitä kautta paino voi nousta. Mielialalääkkeitäkin on monenlaisia, kannattaisikohan tuttavasi keskustella lääkärinsä kanssa niiden vaihtamisesta. On sellaisiakin mielialalääkkeitä, jotka vievät ruokahalun.
On totta, että monet lääkkeet voivat aiheuttaa turvotusta tai ruokahalun kasvamista. Aina lihavuus ei siis johdu ns. perinteisistä syistä. On kuitenkin naurettavaa, että niin monet lihavat menevät piiloon tällaisten "voi se sairaudesta tai lääkkeistäkin johtua!"-tekosyiden taakse. Ylivoimaisen enemmistön lihavuus johtuu puhtaasti siitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan.
"Omatpa on kiloni!"-logiikkakaan ei oikein päde, sillä lihavuus on tällä hetkellä Suomen suurin kansanterveydellinen ongelma, joka aiheuttaa valtavat terveydenhuoltokustannukset. On myös surullista nähdä, millaista lihottavaa moskaa jotkut vanhemmat syöttävät puolustuskyvyttömille lapsilleen.
hänelle että paino voi nousta noin 5-10 kiloa ja niin tapahtui. Ilmeisesti se sitten pysähtyi tuohon.
ongelmalleen mitään. Siksi onkin kummallista että näkee paljonkin ylipainoisia lapsia.
Ongelman aiheuttaa myös liian laiha lapsi, pitäisikö silloinkin syyttää vanhempia?!
Lääkkeet eivät sisällä niin paljon kaloreita, että ne riittäisivät lihottamaan ketään. Kortisoni mm. kerää nestettä elimistööm, mutta se ei ole lihoamista. E-pillerit ja erityisesti tietyt mielialalääkkeet lisäävät näläntunnetta ja ihminen syö enemmän kun ennen lääkitystä, mutta silloinkaan kyse ei ole lääkkeiden lihottavuudesta, vaan siitä että syödään liikaa.
lopuksi tästä lääkkeestä! Ilman tätä lääkitystä hän ei siis olisi lihonut!!
No yleensä lääkkeet nostavat painoa maksimissaan muutaman kilon joko nesteen kertymisen tai ruokahalun lisäämisen muodossa. On kuitenkin mahdollista vaihtaa lääke, jos paino alkaa nousta. Esim. mielialalääkkeitä ja e-pillereitä on nykyään niin montaa merkkiä, että lääkkeen vaihto useimmiten onnistuu.
"Siihen oli valittu vain sellaisia ihmisiä jotka mättivät kaikkia mahdollisia herkkuja kaksin käsin joka päivä ."
Jaa, minusta niillä ihmisillä näytti kyllä olevan taipumusta iltasyöpöttelyyn ja epäterveellisiin valintoihin ruokapöydässä, ei suinkaan jatkuvaan syömiseen.
"Ajattelin että tämä on taas tätä yleistystä että kaikki lihavat vain makaavat sohvalla ja ahmivat ."
Useimmat lihavat syövät enemmän kuin pitäisi ja ohjelma kuvasi tätä hyvin.
"Sitten heille rakennettiin ruokavalio johon kuului kaikkea kummallista . Jokaiselle syötettiin papumössöjä ja ituja ja siemeniä ym. Sitäkään en ymmärrä vieläkään miksi kaikkien pitää oppia tykkäämään pinaatista ."
Kummallista? Kuten vihanneksia ja täysjyvätuotteita?
Itse asiassa ruokavaliota ei edes muutettu kasvisruokavalioksi, mutta jos ei ole syönyt kasveja aikoihin, niiden käyttö täytyy opetella.
"Yhtään osallistujaa ei kuitenkaan ollut sellaista joka olisi koko ikänsä ollut lihava siitä huolimatta että syö normaalia ruokaa ."
Sellaisia ihmisiä on äärimmäisen vähän ja heillä on yleensä sairaus, josta he ovat itsekin tietoisia.
"Ne miehet yleensä saivat varmaan siksi paljon painoa pudotettua kun jättivät alkoholin pois ."
Kasvavalla joukolla ihmisiä ylipaino on alkanut johtua alkoholin käytön kasvusta.
Sellaiset vartin kyseistä ohjelmaa ja jostain syystä alkoi ärsyttämään. Siinä jaksossa pistettiin papukuurille se blondi koiranomistaja. Mitenköhän paino olisi tippunut jos hän olisi vain jättänyt pizzan ja suklaan mättämisen ja jatkanut lenkkejä koiran kanssa entiseen tahtiin? Ohjelmassa ei mitenkään paneuduta emotionaaliseen puoleen miksi ihminen syöpöttelee?
Jotkut onnistuvat "biggestlooser-tyyliin", toisille on parempi aiemmin mainittu Kutrin tapa järkeistää syömätottumuksiaan.
Ne jotka muuten väittävät ettei SSRI-lääkkeistä liho, puhuvat potaskaa.
"Mitenköhän paino olisi tippunut jos hän olisi vain jättänyt pizzan ja suklaan mättämisen ja jatkanut lenkkejä koiran kanssa entiseen tahtiin?"
No jollainhan se pitsa ja suklaa on korvattava. Vihannekset ovat ihan hyvä vaihtoehto.
"Ohjelmassa ei mitenkään paneuduta emotionaaliseen puoleen miksi ihminen syöpöttelee?"
Eivät kaikki lihavat ole tunnesyöjiä. Joillakin ruoan mättäminen on tapa. Toisaalta tuollainen ohjelma voi saada tunnesyöpönkin oppimaan vaihtoehtoisia tapoja hallita syöpöttelyn halua. Esim. lenkki.
"Ne jotka muuten väittävät ettei SSRI-lääkkeistä liho, puhuvat potaskaa."
Kaikki eivät liho. Tästä on olemassa ihan todistettua tietoa.
ei vaan se johtuu siitä, että syödään enemmän. Itse lääke ei lihota. Ei vastuuta voi aina sysätä jollekin muulle. Jos ei syntyisi niin ei myöskään voisi lihota ->en siis laihduta, koska lihavuuteni syy on se, että synnyin tänne.
Ylipaino ja siitä eroonpääseminen on AINA viimekädessä oma asennekysymys.
niin silloin syytän kyllä lääkettä ylipainosta!!
Ilman lääkkeen käyttöä ei olisi tullut ylipainoa!
Vaikkakin se johtuisi ruoasta niin lääke antoi sysäyksen siihen. Ja mistä tietää vaikuttaako nämä lääkkeet myös aineenvaihduntaan tms.
Samoin, kun tietää, että rasvaiset ja sokeriset herkut lihottaa, voi ne jättää syömättä. Lääkärin määräämiä lääkkeitä ei voi jättää ottamatta, mutta yleensä lääkäri kertoo, että tämä lääke voi lisätä ruokahalua. Tai toinen vaihtoehto on, että lukee lääkkeen mukana tulevan ohjeen, jossa mainitaan myös sivuvaikutukset. Jos lääkkeen yhtenä sivuvaikutuksena on ruokahalun kasvu, niin silloin myös, luettuaan ohjeen, on tietoinen, mitä voi tapahtua.
Lääke ei todellakaan suoraan lihota ketään, vaan muuttuneen ruokahalun kautta syömällä liikaa, lihoo. Lääke on välillisesti mukana painon nousussa, mutta jos on asiasta tietoinen, voi välttää tuon karikon.
Ilman sairastumista ei paino siis olisi noussutkaan!! Tosin painohan nousee mitä vanhemmaksi tulee.
Oi niitä aikoja kun sai syödä ihan mitä vaan ja paino se ei noussut mihinkään.
itse olen eri mieltä, minusta ohjelma on hyvä kotimaiseksi! (siis kopioksi alkuperäisestä).
Lihavuudelle, iltasyöpöttelylle, turhalle herkuttelulle ja liikunnan puutteelle on aina niin helppo keksiä syitä.
Minusta ohjelma pakottaa siihen osallistuneet todella muuttamaan elämäntapojaan ja huomaamaan, että on ihan oma valinta mitä siitä kurkusta laittaa alas. Tuskin kukaan sitoo pakolla tuoliin ja syöttää suklaata ja sipsejä, estää liikkumasta?
Radikaali muutos ja tulostakin näkyy, eikä mitään 'jätän yhden pullan/vko pois' -tyyliä.
Jokainen kantaa oman ylipainonsa ja siitä johtuneet sairaudet. Painolleen voi aina jotain, itse valitset mitä syöt.
t. Tiedän mitä puhun, olen entinen läski, nykyään normaalipainoinen
Ulkopuolisen on helppo kuitata liikasyömisen syyt "keksityiksi" tai "tekosyiksi", mutta ihmiselle itselleen syyt ovat yleensä mitä todellisimpia.
Fiksuinta olisi avarakatseinen asenne, eli sen ymmärtäminen, että mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Hienoa, jos sinä olet onnistunut laihduttamaan radikaaleilla ja yhtäkkisillä elämänmuutoksilla. Kaikki eivät siihen kuitenkaan pysty eikä tarvitsekaan pystyä. Usein pysyvin ja paras tulos saavutetaan kärsivällisellä ja rauhallisella tyylillä. Sen sanotaan olevan myös terveellisempää.
Ei ole myöskään terveyden kannalta vaarallista syödä silloin tällöin herkkuja, kunhan perusruokavalio on kunnossa.
"Sen sanotaan olevan myös terveellisempää"
Miten ruokavalion muuttaminen kerralla jättäen pois pitsat, oluet, sokerit yms. olisi epäterveellisempää kuin jättämällä ensimmäisellä viikolla pois pitsat, seuraavalla oluet jne.?
Itse olen taipuvainen uskomaan, että pehmeä lasku ei kovinkaan monilla tehoa ja paluu entiseen huonoon ruokavalioon on sitä helpompaa, mitä pehmeämmästä laskusta on kysymys.
Useat ihmiset joutuvat päivittäin sen tosiasian eteen, että ruokavalio on muutettava kertaheitolla, jotta terveys saataisiin palautettua tai ylläpidettyä (esim.infarkti- ja diabetespotilaat), eikä heillä tehdyissä tutkimuksissa todellakaan ole havaittu äkillisen muutoksen olevan vaaraksi. Itseasiassa heidän on todettu pystyvän pysymään tässä muutoksessa loppuelämänsä.
Vaikeaa se on, tarvii jonkun motiivin. Mut tossa olen samaa mieltä, että jos vaan pystyisi, niin kerralla lopettais tän. miks siirtää aina huomiseen sitä laihiksen alotusta. herkut on vaan niin hyviä.
Siten, että mikäli laihduttaa liian nopeasti ja liian niukkakalorisella ruokavaliolla, menettää laihduttaessaan todennäköisesti paljon lihasmassaa ja rasvaprosentti voi jopa kohota. Lisäksi aineenvaihdunta voi kärsiä liian suuresta ja yhtäkkisestä muutoksesta.
On tietysti eri asia, jos jättää pitsat ja oluet pois tai ainakin minimiin, mutta syö kuitenkin muuten tarpeeksi ja muistaa myös proteiinin eikä puputa pelkkiä kasviksia. Tässäkin tulee kuitenkin vastaan se henkinen puoli, eli vaikka osa kertamuutokseen pystyy, niin kaikki eivät.
Mielestäni oleellinen pointti on, että laihduttajan ei TARVITSE luopua loppuelämäkseen pitsasta eikä oluesta. Kun perusruokavalio on hyvä ja liikunta kuuluu ohjelmaan, voi hyvillä mielin juoda muutamankin oluen viikossa tai satunnaisesti hemmotella itseään pitsalla.
Kaikesta epäterveellisesti ei siis tarvitse kokonaan luopua kertaheitolla eikä pikku hiljaa - vain vähentää herkkujen määrää ja muokata perusruokavalion koostumusta.
Tästä syystä siis kritisoin Olet mitä syöt-ohjelman linjaa, jonka mukaan esimerkiksi makkarasta pitäisi luopua kokonaan ja lopullisesti ja grillipihvejäkin saisi syödä vain harvoin. Laihduttajan nimenomaan pitää syödä riittävästi vähärasvaista lihaa ja makkarakaan ei dieettiä kaada, jos se kuuluu satunnaisiin herkkuihin eivätkä kokonaiskalorimäärät ylity.
Kyllä vaikeaa se on myöntää, että laihtumiseen tarvitaan vain sitä itsekuria. Tietenkin on helpompaa keksiä tekosyitä olla liikkumatta ja syömättä oikein. Olkaa sitten läskejä aivan sama. Veikkaisin että suurinta osaa ihmisistä ällöttää (myös teitä itseänne) lihavuus.
Minua ei lihavuus sinänsä ällötä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi laihtua lähemmäksi normaalipainoa. Ja vaikka ei ihan sinne asti, mutta jopa 5-10% painonpudotus, tuo mukanaan terveyteen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä.
Itsekuri on aika negatiivinen ilmaus. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, jonka itsekuri olisi 100% luokkaa. Sehän tarkoittaisi "yli-ihmistä", jotain pylväspyhimystä, joka ei koskaan sortuisi mihinkään holtittomuuteen, kuten herkkujen syömiseen, alkoholinjuomiseen tai vaikkapa irtoseksin harrastamiseen. Kaikki em. jutut voivat olla jopa hengenvaarallisia.
Vielä tuosta liikunnasta sen verran, että jo ylipaino hankaloittaa liikkumista. Pitäisi löytää se oma laji, joka tuntuu mukavalta, mutta ei rasita esim. niveliä. Esimerkiksi uinti, vesijummpa tai vesijuoksu ovat hyviä liikuntamuotoja ylipainoisille. Sitten pikkuhiljaa voi aloittaa kävelylenkit ja muut kuntoilut. Rapakuntoisen lihavan ei kannata lähteä ensimmäisenä kävelytestiin, sillä se on paras tapa luopua koko liikunnasta.
Juuri noin minäkin vastaisin ja lisäksi lisäisin kirjoittajalle kysymyksen, mikä se asia on jossa hän ei itsekuria omaa vaikka pitäisi. Sellainen häneltäkin löytyy, se on 100 % varma. Ottaen huomioon kirjoitusajan saa tietenkin tuonkin kirjoituksen jättää omaan arvoonsa. Monilla helle pehmittää ennestäänkin vajaateholla käyvät aivot. Näyttäisi ihmisten ongelmien inhimillisen ymmärtämisen osa-alue erikoisesti surkastuvan.
sitten 30 % sikaa, 15 nautaa, 10 kanaa, 10 kalaa, 20 vihanneksia, hedelmiä, viljaa ym. ja 20 nestettä. Mitä tuli?
tuli 105. Ogtaan nesteestä -5, eli sitä on 15 %. Mitä tuli?