rounduppia

Eli tehoaako roundup kaislikkoon?
41212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta tuli mieleen että sen vaikutusmekanismihan on se että se menee lehdistä juuriin.
En tiedä miten paljon kaislan juurien päällä oleva vesi mahdollisesti liudentaa myrkyn tehoa.
Mitä joskus olen lukenut sen käyttöohjeita, niin en ainakaan muista sitä erikseen kielletyn käyttämästä vesikasveille.
Kokeilemalla näkee, maksaa kyllä paljon mutta jos toimii niin on perk hyvä.

Äänestä

Round up'ia ei saa käyttää niin, että se voi joutua vesistöön. Eli silloinhan kaislojen tuhoaminen sen kanssa on kiellettyä. En tiedä mitä se vedessä tekee, mutta todennäköisesti tuhoaa paljon muuta kuin niitä kaisloja.

Äänestä

Kaislikon saa aika vähiin kerran nyhtäämällä. Nyt kun on näin lämpöiset ilmatkin homman voi hoitaa koko perheen leikkinäkin. Lähtee aika helposti juurineen veden alta vetämällä. Seuraavana vuonna oli enää aivan muutama ja senjälkeen alue pysynyt -70-luvun alusta puhtaana.
Jotkut sanovat, että kuolee, kun katkaisee veden pinnan alapuolelta. tai soutele ahkerasti, jolloin katkeavat; laituriin tuloreitiltä (vaikka kyseessä olisi soutuvene) kaislikko häviää vuosi vuodelta enemmän.

Äänestä
  • Unohdin mainita, Roundup on kasvuhormoni, teho perustuu siihen, että kasvi alkaa kasvamaan niin paljon, että ei enää kestä sitä. Miltä sinusta tuntuisi grillata "hormonikaloja"? Lastesi tai lastenlastesi uidessa ja kun tulevat parikymppisenä sanomaaan isi/ukki minulla on syöpä, kun sinun oli pakko laiskuudessasi laittaa sitä Raunduppia.
    Maalaisjärkeä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaislikkoon kirjoitti:

Eli tehoaako roundup kaislikkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu