Apuva

Mikäs vaivaa kun tulee näköhäiriöitä semmosia valkoisia laikkuja (tarkemmin sanottuna osa tekstistä häviää) joten tekstin lukeminen mahdotonta. Sekä samalla saattaa silmiin koskea. Nuo laikut eivät näy kun katselee ympärille.

Yritin kyl netist ettiä tietoa, mut migreenissä kuulemma päänsärky takaraivolla, eikä silmien ja nenän kolmios.
5488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luin erääseen kokeeseen ääneen kaverilleni. Sitten yhtäkkiä piti siristellä ja yrittää käännellä kirjaa, että näkisin sanojen alkuosia. Siis osat tekstistä jäi pois, en vain nähnyt niitä, valkoiset laikut estivät sen. Sitten ajattelin, että väsymystä vain, jatkoin lukemista pinnistellen. Sitten näköhäiriö loppui. (Minulla ei ole ollut tätä tapausta ennen migreeniä.) Sen jälkeen alkoi aivan mieletön päänsärky. Lähdin terveydenhoitajalle, koska en sietänyt enää kipua, en jaksanut olla. Terkkari sanoi, että se tekstin häviäminen oli näköhäiriö ja näköhäiriö päänsärky on migreeni, "sinulla taitaa kuule olla migreeni". Sitten sain levätä ja särkylääkettä terveydenhoitajan luona. Enempää en osaa asiasta kertoa.

Äänestä
  • Tulikos sinulle niska jäykäksi kun tuo kipu alkoi?
    Itselläni niin tapahtuu, usein kipua ja näköhäiriöitä saattaa olla kymmenest minuutist tuntiin jonka jälkeen nisku jumiutuu, se unohtu mainita.

    Sekä vielä semmoista mihkä kohti päässä koski?
    Itselläni silmien(kulmakarvojen) ja nenän väliseen kolmioon, kai sit ala otsaksi voisi nimittää.

    Kiitoksia vastauksest.

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Tulikos sinulle niska jäykäksi kun tuo kipu alkoi?
    Itselläni niin tapahtuu, usein kipua ja näköhäiriöitä saattaa olla kymmenest minuutist tuntiin jonka jälkeen nisku jumiutuu, se unohtu mainita.

    Sekä vielä semmoista mihkä kohti päässä koski?
    Itselläni silmien(kulmakarvojen) ja nenän väliseen kolmioon, kai sit ala otsaksi voisi nimittää.

    Kiitoksia vastauksest.

    Päänsärky tuntui muistaakseni päänetuosassa, en ole kyllä aivan varma. Ja niskassa en ainakaan huomannut mitään erikoista. Minulla oli ehkä näköhäiriötä n. 10-20 minuuttiin muistaakseni.

    Äänestä

  • Mig. kirjoitti:

    Päänsärky tuntui muistaakseni päänetuosassa, en ole kyllä aivan varma. Ja niskassa en ainakaan huomannut mitään erikoista. Minulla oli ehkä näköhäiriötä n. 10-20 minuuttiin muistaakseni.

    migreeniä ja se on aina toisen silmän "sisällä", tykyttävä kipu. Käytän zomigia lääkkeenä ja mulla voi olla joka aamu kohtaus 2 viikkoakin peräkkäin.
    Eli se tieto, että migreeni olisi vain takaraivolla ei pidä paikkaansa. Tavallisimmin se on aina toispuoleista ja juuri silmän ja kulmakarvojen kohdalla sykkien. Hirveä sairaus!!

    Äänestä

Mulla ainakin auttaa lämmin vesi suoraan niskaan. Sitten lääkettä ja nukkumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,,, kirjoitti:

Mikäs vaivaa kun tulee näköhäiriöitä semmosia valkoisia laikkuja (tarkemmin sanottuna osa tekstistä häviää) joten tekstin lukeminen mahdotonta. Sekä samalla saattaa silmiin koskea. Nuo laikut eivät näy kun katselee ympärille.

Yritin kyl netist ettiä tietoa, mut migreenissä kuulemma päänsärky takaraivolla, eikä silmien ja nenän kolmios.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu