Viime vuoden syysyönä koin ensimmäisen, rajun paniikkihäiriöni, joka syntyi pelostani sydämen runsaisiin, kammioperäisiin lisälyönteihin (vaikka minulla on ollut niitä jo viitisen vuotta). Sydän hakkasi sataa, muljahteli joka toisella lyönnillä, koko kroppa tärisi, hikoilutti, kasvoja ja raajoja pisteli, itketti, tuntuu kuin en olisi saanut hengitettyä pinnistelemättä ja muutenkin pelotti ihan hirveästi, hyvä kun kykenin edes puhumaan, etten olisi "tukehtunut". Tuntui, että kuolen.
Tuosta lähtien olen kärsinyt aika ajoin tulevista paniikkihäiriökohtauksista, jotka usein kestävät koko päivän tai muutamia päiviä putkeen. Onneksi niitä ei silti tule päivittäin, mutta kurjinta on, että sellainen saattaa yhtäkkiä tulla kuin tyhjästä ilman mitään järkevää pelonaihetta, vaikkapa tässä ihan kotosalla tietokoneen vieressä istuessa.
Mitään lääkkeitä en kuitenkaan käytä, enkä aiokaan käyttää. Aiheuttavat kuulemma riippuvuutta ja moiseen en halua jumiutua koko loppuiäkseni. Mieluummin kärsin ja yritän sinnitellä, on se sitten kuinka tuskaista tahansa.
Tuosta lähtien olen kärsinyt aika ajoin tulevista paniikkihäiriökohtauksista, jotka usein kestävät koko päivän tai muutamia päiviä putkeen. Onneksi niitä ei silti tule päivittäin, mutta kurjinta on, että sellainen saattaa yhtäkkiä tulla kuin tyhjästä ilman mitään järkevää pelonaihetta, vaikkapa tässä ihan kotosalla tietokoneen vieressä istuessa.
Mitään lääkkeitä en kuitenkaan käytä, enkä aiokaan käyttää. Aiheuttavat kuulemma riippuvuutta ja moiseen en halua jumiutua koko loppuiäkseni. Mieluummin kärsin ja yritän sinnitellä, on se sitten kuinka tuskaista tahansa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, kovin tutulta kuulostaa... Mulla kohtauksia tulee myös ilman yhtään mitään syytä. Ja väliajat menee sellaisella 75% kunnossa normaalista olotilasta. Olen kolme kuukautta tehnyt tuota sinnittelyä mutta nyt aloitin lääkityksen eilen ja pelottaa mutta on sellanen fiilis että ei kai tämä voi enää pahemmaksi mennä. Jos haluat kirjoitella kokemuksista niin meili on [email protected]
ajattelin, että en ikinä halua mitään lääkettä paniikkihäiriöön, kunnes se vain paheni ja paheni ja kesti ja kesti ja vielä lisäksi sain masennuksen kaiken päätteeksi, silloin päätin, että nyt saa rittää, syön vaikka lopun elämäni lääkkeitä, että saisin elää suht normaalia elämää ja niin siinä sitten kävikin, olen nyt nelisen vuotta saanut elää suht normaalisti ilman paniikkia, lääkitys jatkuu, eikä minulla ole aiokomustakaan lopettaa ja miksi lopettaisin?
Ei ikinä, en enää halua takaisin tuskaistaelämääni ja sitä, että ain aina pelätä, että milloinkahan se taas iskee ja missä iskee.