Pirullinen naapuri

x-mäni

Muutin omistusasuntoon vuoden alussa, olen soitellut musaa enintään 50 db-n voimakkuudella (soittimessani) ja yläkerran nainen alkoi puuhata nimilistaa minun häätämisekseni. Väitti että soitan musaa koko ajan, vaikka käyn töissä päivisin. Nainen puhui myös muita asukkaita omalle puolelleen. Kävin jututtamassa naista ja nainen väitti että ei kuule television ääntä kun soitan niin lujaa... kuitenkin oli sitä mieltä että olin kiltisti yöajan hiljaa, kuten olenkin..

Jätin asian siihen, koska nainen on juoppo..

Nyt itseäni on alkanut suuresti ärsyttää naisen luona käymät lastenlapset (joka viikko, useita päiviä viikossa), jotka pomppimisellaan tärisyttävät seiniä ja kirjahyllyä... Välillä saattaa olla hiljaista, mutta yht´äkkiä kuuluu "JUMPS, TUTUM!" ja sydän hyppää kurkkuun kun pelästyn... Yksikin päivä alkuvuodesta tätä jymistelyä kesti n. 8 tuntia..

Nyt vituttaa lähinnä se, että ämmä saa itse pitää meteliä..mut mä en saa soittaa musaa.. Ämmälle olen sanonut tästä, mut sano ettei pysty kontrolloimaan lapsia...joka on typerä tekosyy.. pistäisi kakarat ulos, ei niiden tartte olohuoneen lattialla pomppia.. Lisäks ärsyttää jo naisen pärstäkin kun kyyläilee ulkona kun tulen töistä..

kommentteja?

9

1554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis

      onko kukaan laittanut nimeään siihen listaan? Jos ei, niin ole huoletta. Ja tuskin laittaakaan, jos eivät muut naapurit häiriinny. Joka talossa pitää olla vähintään yksi kyttääjä... Meilläkin yritettiin kerätä adressia ulkomaalaisten häätämiseksi, vaikka heistä ei ollut kenellekään haittaa. Eipä saanut meidän kyttääjä nimiä kerättyä

    • mielipide..

      lapset ovat normaalia kerrostalon äänimaailmaa (tosin oikea, naapurit huomioiva asumistapa tulisi lapsillekin kerrostalossa opettaa), musiikin soittaminen taas ei niinkään. Kohteliaisuussyistä olen itse hommannut kuulokkeet, joilla luukuttaa musiikkia, jota taatusti ei naapurit tahdo kuunnella. Hyvä neuovo kerrostaloasumiseen on, että tee toisille, kuten tahtoisit itsellesi tehtävän. Harvemmin toimii molempiin suuntiin, mutta itse olen ainakin periaatteen nainen.

      • x-mäni

        Vai normaalia äänimaailmaa!!! kukaan ei pakota riivatun kakaroita pomppimaan kuin vimmatut olohuoneen lattialla.. mun mielest yksinäisen ihmisen sais olla oikeus silloin tällöin soittaa vähän kovempaa, kun db-määrät pysyvät alhaisina kuiteskin!!

      • langattomat
        x-mäni kirjoitti:

        kuulokkeet, voit liikkua vapaasti ja kuunnella Lordia niin maan perkeleen lujaa!!!

      • x-mäni
        langattomat kirjoitti:

        kuulokkeet, voit liikkua vapaasti ja kuunnella Lordia niin maan perkeleen lujaa!!!

        En hommaa kun maksavat niin paljon(langattomat)(paitsi jos naapurin akka maksaa) ja Lordia en ikinä kuuntelis, yäk!!! kuuntelen konemusaa eli "jumputusta" ;)

      • ÄänettömänäHiiriMies
        x-mäni kirjoitti:

        En hommaa kun maksavat niin paljon(langattomat)(paitsi jos naapurin akka maksaa) ja Lordia en ikinä kuuntelis, yäk!!! kuuntelen konemusaa eli "jumputusta" ;)

        Kuuntele sitä sitten muualla, vie se musakonees pois kämpästäsi. Muuta omakotitaloon jos pitää kotonaan kuunnella musaa ilman kuulokkeita saatanan terroristi. Itse kuuntelen musaa vain autossa ja jos kotona niin kuulokkeilla, joiden kautta musa tulee paremmin kuultuakin.

        Kaikenlaista paskasakkia sitä yhteen kerrostaloon mahtuukin, muuttaisin ellei sietokykyni olisi niin korkea, että siedän satunnaisia äänentuottajia vaikka vihaan kaupunkia kun aina jotain ääntä aiheutetaan milloin mistäkin, ikkunaakin jos auki pitää niin aina sieltä jokin ääni kuuluu, äsken kuului kuinka sirkkeli lauloi ÄÄNEKKÄÄSTI. Tällaista se on kun työmaa on kadulla, kyllä ne perkeleet jaksaakin niitä putkia esiinkaivella veronmaksajien rahoilla ja istua pakettiautossa odottamassa kahvitellen milloin päivän työaika tulee istuksittua työntekoa teeskennellen, välillä pitää laittaa mölylähteet päälle. Näen aidatulle työmaa-alueelle ja olen huomannut millaisia lapioon notkujia ne ovat.

      • x-mäni
        ÄänettömänäHiiriMies kirjoitti:

        Tosi rakentavaa kritiikkiä tolta edelliseltä... Hiiteen kakarat!!!

      • #¤%&#

    • Anonyymi

      Joo kaupungin vuokra rivitalot on pahimpia.Ei yksityisyyttä missään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1012
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      837
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      88
      802
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      687
    Aihe