Minulla on todella huolestuttava ja stressaava tilanne.
Kesäkuun 1 päivä "menkat" alkoivat ajallaan, mutta tuhruvuotoa oli 4 pv ja sitten kunnolla menkat alkoivat. "oikeat" menkat kestivät jotain kolme päivää, kuten minulla normaalistikin.
Mutta nyt vuotaa vieläkin sellaista ruskeaa ja verensekaista tuhruttelua. Minulta leikattiin viime marraskuussa kohdunulkoinen ja pelkään että nyt on sama kyseessä.
Tin tänä aamuna raskaustestin menkoista huolimatta (clearblue) ja siihen ilmestyi todella haalea plussa. Testiä en ole aiemmin hoksannut tehdä, koska menkat kuitenkin ovat olleet "päällä" jo kolmisen viikkoa.
Onko kellään kokemuksia kohdunulkoisen uusimisesta. Pelkään todella paljon sitä jos se uusii. Vai onkohan kyseessä keskenmeno. Mitään suurempia kipuja ei ole ollut muutakuin ihan pientä vihlontaa lähinnä kohdun seudulla.
Minulla on aika terveyskeskuslääkärille huomenaamulla. Soitin tänään ja selitin tilanteen. Vai olenkohan raskaana ollenkaan? Kuvittelenko vain että testissä näkyy plussa?
Se on ihan haalea.
Voisikohan hormoonihäiriö olla kyseessä?
Vastailkaa kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin olen siisi vuotanut jo 19 päivää. Eikö keskenmenot ole kuitenkin runsaat ja kivuliaat??
Mulla oli eka neljä päivää kun menkat alkoi semmoista punaisenruskeaa tuhrua ja sitten kunnon menkat muutaman päivän ja nyt taas tuhrutellu jo pari viikkoa. Eli siis "menkat" eivät ole loppuneet ollenkaan.
alkuraskauden keskenmeno oli hyvin samankaltainen kuin kerroit. Itse asiassa luulin kyseessä olevan hormonihäiriön, minkä vuoksi menin gynelle. Hän ultrasi kohdun - se oli tyhjä ja kysäisi ohimennen, olenko tehnyt raskaustestiä. Tein samana päivänä testin -viiva oli todella himmeä, mutta kuitenkin havaittavissa. Seuraavana päivänä sain lähetteen naistentautien polille, jossa raskaushormonin poistumista seurattiin muutaman kerran - juuri kohdunulkopuolisen raskauden poissulkememiseksi. Kaikki oli kuitenkin ok.
Miten sinulla kävi? Tule palstalle kertomaan!
Moi.
Kävin tänää terveyskeskuksessa ja tekivät siellä pienen tutkimuksen eli katsoivat kohdunsuun ja tunnustelivat kohdun ja munasarjat.
Ottivat sitten raskaustestin verinäytteestä ja huomenna pitää aamulla kiikuttaa sinne pissanäyte.
Saas nähdä mikä on tulos! pelottaa kauheasti. Antoivat kuitenkin terolut- kuurin jos raskaustesti näyttää negatiivista. Eli hormoonihäiriötä meinasivat.
Mutta mietin edelleenkin sitä eilistä testiä, jonka itse tein ja mielestäni siinä oli haalea plussa. no, huomenna saan luultavasti vastauksen. Kirjoitan myöhemmin kuulumisia, kun tiedän enemmän. Nyt on vähän nipistellyt munasarjojen kohdalta ja vertakin tuli taas n. teelusikallinen..
Hei..
Surullisia uutisia. Raskaustesti oli positiivinen, niinkuin arvelinkin. Sain terveyskeskuksesta lähetteentoissapäivänä keskussairaalaan ultraan ja kohdussa ei näkynyt mitään elävää. Edelleen vuotaa ja tänä aamuna oikeata vertakin ja vähän klönttejä. Olen nyt vuotanut 23 päivää putkeen välillä verta ja ruskeansekaista.
Keskenmenolta vaikuttaa ja lääkäri sanoi että kohdunulkopuoliseslta ei vaikuta, koska raskaushormonitaso on niin alhainen 32. Ja kohdun ulkopuolisessa marraskuussa taso oli Useita satoja, melkein tuhat.
Eli alkuraskauden keskenmenolta näyttää. Tuntuu jotenkin niin epäreililta koska vasta oli ku. Lapsi olisi erittäin toivottu.
Ensi viikon keskiviikkona on verikoe, jossa katsotaan onko hcg laskenut neg. puolelle. Jos ei, niin sitten jatkotutkimuksiin. En jaksaisi enää käydä samaa rumbaa läpi. Plen nyt viimeisen vuoden sisään laukkonut lääkärillä enemmän kuin koko elämäni aikana. Täytän pian 23 v.
Miten muilla keskenmenot vuotaneet?
Lääkäri sanoi, ettävuotaa pois itsekseen mutta ei jaksa enää olla rätti persuksissa.