Hei! Meillä on kaksi lasta, 1,5v ja 3,5v, kotona olen heidän kanssaan, työelämään tms ei ole minulla kiirettä. Mies on päivätyössä. Alle 3kymppisiä olemme. Nyt on sitten se tilanne että viime viikolla tuli yllätys-plussa, ehkäisystä huolimatta. Ollaan kumpikin oltu ihan kahden vaiheilla, haluammeko tämän kolmannen lapsen. Asiasta ollaan puhuttu useamman kerran, mitään muuta ei kummallakaan ajatuksissa pyöri. Nyt on ajatukset hieman kallistuneet varmempaan suuntaan, mutta kummallakin eri suuntaan. Mies ei kovin mielellään kolmatta haluaisi, sanoo että onhan meillä jo kaksi, ja vauva veisi aikaa heiltä, eikä haluaisi muuttaa isompaan asuntoon, joka siis olisi edessä. Minua ei tosiaan muutto houkuttelisi, mutta pieni vaiva se kuitenkin olisi ja ajattelen että kaikesta selviää, kolmen lapsen kanssa tuskin maailma kaatuu. Aika on kulunut niin nopeasti näidenkin murusten kanssa. En nyt tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä... Haluan ottaa miehen mielipiteen huomioon, tietysti, mutta jos mietin vain omasta puolestani, niin en keskeytystä tekisi. Mies sanoo että kamala juttu jos ajattelen että teen kekskeytyksen vain hänen takiaan. Minun päätöshän tämä kai on, mutta pelkään vain, että mitä tahansa teenkin, joku katkeroituu...
Kertokaa mielipide
Kahden vaiheilla
6392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis se on ihan varma se, että joko mies on tukena taikka sitten on parempi ryhtyä yh:ksi.
PS. Meidän kolmas lapsi sai myöskin alkunsa, kun olivat suunnilleen saman ikäisiä kuin teidänkin ja päivääkään emme kumpikaan kadu.
Meillä kaksi lasta, 5v ja 4kk... nyt sitten tässä odottelen menkkoja hieman pelon sekaisin tuntein. Alle kolmikymppisiä myös olemme.
Imetän vielä mutta menkat tulleet pari kertaa. Ehkäsyä käytetty mutta nyt ei sitten menkkoja ole kuulunut. Siinä asiassa olemme mieheni kanssa molemmat samoilla linjoilla että kolmas lapsi halutaan mutta että näin pian... Haluaisin kasvattaa nuorimmaisemme ainakin pari vuotiaaksi niin että pystyn ihan kunnolla antamaan hänelle aikaa. Mutta jos näin on käynyt että uusi vauva jo siellä masussa asustaa niin keskeytystä en pysty ajattelemaan (joskus nuoruudessa sellaisen joutunut tekemään eikä ollut helppo päätös..)
Onnea teille mihin ratkaisuun päädyttekin... itse tiedätte parhaiten! :)
On varmaan aika tavanomaista ajatelal, että lapsi veisi jotakin toisilta pois ja siksi sitä ei pitäisi synnyttää. Tietysti kolme on jo paljon enemmän kuin kaksi joista toinen on toisella käsipuolessa ja toinen toisella tms eli kaksi voi jakaa kaikkialla tasan molemmille ja se helpottaa kaikkea toimintaa ja etenkin kyläilyä ja kesäjuhlia!! Edellisen kerran sama vaihe oli kun yksi oli helppo sijoittaa toisen tai toisen kontolle..
Kannattaako kääntää asia niin päin, että mitä uudella tulokkalla on annettavaa toisille? Ja teille vanhemmille? Itse monasti ole ajatellut omaa "iltatähteämme" että hän on antanut kaikille paljon enemmän kuin kukaan muista lapsista ja olisi ollut oikeastaan väärin jos häntä ei olisikaan.. Toisaalta kolmas lapsi oli taas sikäli erikoinen, että oli poika kun kaksi vanhempaa olivat tyttöjä ja pikkuveikka oli ihan uusi ja hieno juttu meillä..
Toisaalta eihän teillä äkkiseltään mikään kovasti muutu kun jo olet kotosalla valmiiksi lasten kanssa. Asunnon vaihdollakaan tuskin on ihan kamala kiire ihan heti, sopu sijaa antaa..
Voit myös miettiä miksi oikeasti tämä lapsi ei voisi tulla teille kun kaksi on jo mahtunut?
Taitaa ajatuksesi olla aika valmis jo? Mieheltäsi pitäisi saada ihan kunnon vastaus asiaan jos on ehdottomasti jotain mieltä, mutta ei kehtaa sitä sanoa. Kompromissejahan elämässä täytyy tehdä ja jos toiselle on asia lopulta sellaienn johon voi sopeutua niin ehkä se on pienempi paha kuin tehdä vasten omaa haluaan?
Niin, minulla on ajatus jo muuten selkeä, en vain voi olla ajattelematta miehen mielipidettä. Mielessä on, että ehkäpä se mieli muuttuu hänellä, ajan kanssa ja masun kasvaessa. Mutta entäs jos ei muutu... Emme kyllä missään vaiheessa ole päättäneet että lapsiluku on täynnä.
Tiedän että keskeytykseen en pysty menemään ja katuisin sitä loppuelämäni. Kuitenkin meidän lasten sisko tai veli... Mutta mitä ihmettä teen tuon miehen kanssa... Täytyy kai toivoa parasta...
Minä kertoisin sinuna miehellesi ihan suoraan, ettet kykene tekemään aborttia.
Kyllä munkin mies oli aikoinaan "epäileväinen" kolmannen vauvan ilmoitellessa tulostaan.
Oletko varmuudella tietoinen, että mistä kaikista seikoista miehesi mielestä kiikastaa??
Mun miehellä oli epäileviä ajatuksia joidenkin asioiden suhteen, mitkä tuntui itsestä hiukka hassulta, mm. synnytys (aikaisemmat sujuneet ongelmitta, huoli jos vaurioituu pahasti/kuolee äiti tai lapsi..), mulla on taustalla epäilys autoimmuunisairaudesta (huoli jos puhkeaa, kuinka jaksan lapsia hoitaa tms., koska sillä hetkellä ei ollut oireita, mutta etenkin 1/2 v. synnytyksestä on riskialtista, ne hormoonit jotenkin..no, vielä olen tänä päivänäkin ihan terve..), huoli mun tulevasta työurasta, kun olen kotiäitinä monta vuotta putkeen....ja oli niitä kait muitakin syitä mutten enää muista.
Mutta keskustelehan miehesi kanssa perinpohjin asia selväksi. Ei munkaan mies heti noita huoliansa kertonut, vaan vasta pienellä painostuksella...oli pakko painostaa, koska se vasta oli rankkaa kun ei tiennyt tukeeko se mies mua vai ei, onko edes yhtään iloinen/onnellinen tulevasta vauvasta yms.
No en enää ole kahden vaiheilla... Tosiaan, sehän tässä mieltä vaivaakin, että mitä miehen mielessä oikeasti pyörii. Kun ei tiedä tukeeko toinen, missään vaiheessa. Se tuntuu pahalta... Sanoin (ja meillä on tapana joskus kirjoittaa toisillemme kirjeitä) että en pysty keskeytystä tekemään. Ei kommenttia. Kysyin tänään että onko vielä "stressi" vai onko mennyt jo ohi. Kuulemma ei tiedä... Minullakin on ollut melko rankat raskaudet ja hieman yllättävien ongelmien synnytykset. Mutta terveitä tässä kaikki silti ollaan, onneksi. Painostaminen ei meillä yleensä toimi, välillä yritän kysellä ja jonkun aikaa annan olla rauhassa. Jos se vaikka pikkuhiljaa auttaisi...