Musiikin tarkoitus on kiittää ja ylistää Jumalaa. Päteekö sama kirjallisuuteen ja taiteisiin? Entä missä kulkee raja, kun taiteella usein haetaan myös menestystä ja kunniaa sekä taloudellista hyötyä? Raamatunkohdat, jos löydätte!
Taidenautinnot
Onko meille hyväksi
8542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eiköhän kaikki ole ihmisille tarkoitettu nautittavaksi kullein omien mieltymysten mukaan.
Haluan elää Jumalan tahdon mukaan.
Vanhoillislestadiolaisuuden virallinen syntiluettelo sisältää teatterin, elokuvat, oopperan, baletin, konsertit ja television seuraamisen, kaikki aivan riippumatta niiden sisällöstä. Jopa kirkkokuoroon osallistumisesta on ihmisiä erotettu ja suljettu pois Jumalanvaltakunnan rakkaudesta.
syntilistoja.
Ainahan sitä sanotaan, ettei syntilistoja ole. Vaan jostain kummallisesta syystä vallitsee yhteinen kenties rakkaudellinenkin käsitys siitä, mikä ei ole vanhoillislestadiolaiselle sopivaa.
Vanhoillislestadiolaiset sanovat herkästi, että elävät Raamatun mukaan. Raamatusta löytyy ohje pitää kaikki, minkä Jeesus on käskenyt pitää. Listaa näistäkään asioista ei virallisesti ole, mutta siitä huolimatta iletään väittää, että kaikki pidetään.
Voithan asian ilmaista noinkin. Syntiä kuitenkin ovat em. kulttuuriharrastukset ja niiden perusteella on uskovaisia erotettu siionista. Näistä on Päivämiehessä usein kirjoitettu.
Eipä tietenkään ole syntilistoja, eipä tokikaan...
"Syntiä ova em. kulttuuriharrastukset"
Nyt tuli kyllä suoraan sanottuna täyttä potaskaa. Raamatun mukaan syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta, oli se sitten ihan mitä tahansa. Jos kaunis taulu tai hyvä musiikki ei osaltaan ole osoitus Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä, niin mikä sitten? Silloin, kun tuo taideteos tai musiikki tai mikä tahansa on sisällöltään Jumalan sanan vastainen, se erottaa Jumalasta.
Elävässä kristillisyydessä on verrattain monia ihmisiä, jotka toimivat kuvataiteen tai musiikin ammattilaisina, itsekin kuulun heihin. Luomisen koen Jumalan suurena lahjana ja haluaisin omien kykyjeni mukaan tehdä Jumalan kunniaksi sen minkä teen.
Uusin Studio impossible on juonnettu pimeässä, joten sen voi katsoa lestadiolaisetkin. Pientä maksua vastaan voit katsoa ohjelman MTV3:n sivuilta.