Muutan elokuun alussa ensimmäiseen omaan kämppääni uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan myötä. Perhe, ystävät ja sukulaiset jäävät taakse. Tietty se on jännittävää asua yksin ensimmäistä kertaa ilman, että vanhemmat ovat ympärillä hääräämässä ja huolehtimassa, mutta samalla eteen tulee todella suuri vastuu, mitä ei ole ennen ollut. Miten selviän? En nyt puhu rahallisesti, vaan henkisesti. Olen vasta 16. Tietenkin olen suutuspäissäni vanhemmille vannonut, että kun täytän 16, muutan pois kotoa. Mutta nyt kun on muutto edessä, ei haluaisikaan jättää tuttua ja turvallista kotia taakseen. Varmasti muillakin on samoja fiiliksiä. Vai oletteko vain juosseet iloisena ovesta ulos, huutanut heipat vanhemmillenne ja kiittäneet Jumalaa siitä, että vihdoin ja viimein saa bilettää? :p
Ensimmäinen oma kämppä.
Nerdoo
51039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mie muutin pois kotoa 17 vuotiaana opiskelupaikkakunnalle... Eka tuntui tosi kivalta muuttaa omaan kämppään, saa mieltymysten mukaan sisustaa, laittaa ruokaa mitä tahtoo ym... Mutta aikansa asuttua yksin, välillä tuntui että voipa kun asuisi vielä kotona.. Vaikka välillä vkl kävikin kotona, niin välillä lähdin haikeena takaisin opiskelupaikkakunnalle takaisin.. Mutta kyllä se on siitä ajan myötä muuttunut.. Kiva kun voi ottaa yövieraita kylään ja lätistä yötä myöten, ja poikakavereiden kanssa saa ensin ihan rauhassa tutustella (ei tarvi heti kotia viedä näytille) kun on oma kämppä jossa viettää aikaa.. Mutta kyllä sitä siihen tottuu kun yksin asuu, sitä se itsenäistyminen tuottaa:) Mut tsemppiä sulle ja onnea ensimmäiseen asuntoon!! :)
olen kanssa 16v ja muuttamassa toiselle paikkakunnalle omaan asuntoon opiskelu paikan viereen.. mäkin jännitän et miten pärjään sielä henkisesti ja fyysissesti. mutta rohkeasti vaan. kyllä me pärjätään!!!!!;D
Kyllä me pärjäämme. :)
kotiin tapahtui juuri opiskelujen vuoksi, muutin runsaan 100km päähän vanhemmistani, siskostani ja silloisesta poikaystävästäni. Ikää minulla oli 20v. Muutimme minun tavarat lauantaina ja maanantaina menin sitten kouluun, koko viikonlopun itkeskelin vaikka olin kauvan jo haaveillut omasta kodista ja omasta rauhasta...silloin hävetti sillä olin ollut pidempiä aikoja kotoa poissa (matkoilla) mutta nyt sitten viimein iski se, että olen aikuinen...
Nyt muistelen naureskellen kyyneliäni, minulla on todella läheiset välit vanhempiini ja tästä johtui rankka "ero" lapsuuden kodista :)
Kyllä sinä siellä selviät, pidä paljon yhteyttä vanhempiisi ja ystäviisi (vanhempani soittelivat minulle alkuun päivittäin, ja kun sain uusia kavereita hellitti pahin koti-ikävä) ja ajattele positiivisesti!
muaki jännitti ihan mielettömästi. Aattelin et jos en saaka uusia kavereita vaikka mulla ei oo koskaan ollu huolta sellasesta. Eka yö jännitti ku oli tottunu hiljaiseen maalaiselämään ja kerrostalossa on kaikenlaisia ääniä. Mutta kun sai omat tavaransa kämppäänn ni sit tajus sen et kyl se oma koti on siellä missä ne tavarat on :) Pari kertaa itkin ku tuntu hassulta et mihin sitä nyt oikein sit kuuluu ku vanhassa kodissa ei ollu enää niitä omia tavaroita ja uudessaki kämpässä tuntu viel vähän vieraalta.. Mutta kyl se ohi menee ku on koulu, uudet kaverit ja kaikki. Eikä se muutto estä tapaamasta niitä vanhoja kavereita siltikä. Ja netti on oiva kapistus. Ku on kone, netti ja netissä mese ni ihan ku ei asuiska yksin :D Huomattu on. :)
Onnea muuttoon ja toivottavast saat paljon uusia juttuja elämääs muuton myötä :) Ja se on kumma ku niitä vanhempiaki alkaa arvostaa ihan eri tavalla sitten ku ottaa vähä etäisyyttä. :)
p.s ei se bilettäminen sit kuiteska oo ehkä se ykkösjuttu siinä et asuu yksin :) Muista nyt sit säästää sitä rahaa siihen asumiseenki :)