Minulla loppui tässä viikko sitten psykologikäynnit, koska muutin ja uudella paikalla ei saa aikoja oikein minnekään. On sen verran täyttä. Nyt tässä keikutaan aika lailla tyhjän päällä. Viime viikkoina mennyt ihan hyvin. Ahdistaa kuitenkin niin paljon, etten juurikaan voi tehdä mitään. Tulevaisuutta on turha ajatella. Vaikea kävellä edes kaupungin poikki, puhumattakaan nyt, että menisin töihin tai yrittäisin päättää jotain, mitä vain. Hankalaa kulkea junissa tai linja-autoissa paniikin takia. Ajokorttia en ole saanut, koska hermostun ratissa niin paljon. Joko raivostun tai joudun paniikkin ja teen jotain harkitsematonta.
Itsemurhaa tulee mietittyä usein, silloinkin kun on hyvä olo. Henkisesti on hyvin raskasta olla aina se "hyödytön" ja "laiska", "itsekäs" ja "ajattelematon". Minun on kuuluisi olla kiitollinen ja onnellinen, koska elämäni on niin hyvää. Ja onhan se hyvää, mutta nämä ongelmat eivät johdu ympäristöstä, vaan jostain mikä on minussa, minun pääni sisässä.
Ahdistusta kuvastaa myös unimaailmani. Siellä on useinkin hyvin väkivaltaista, mutta nyt myös ahdistavat kuvat vaivaavat mieltäni. Unissani on nykyään varjoisia ahdistavia maisemia, jotka nään kauempaa, ollen samalla niiden sisällä. Ne ovat pelottavia ja tuntemattomia. Näen täydellisen epätoivon unia, joissa maailmasta loppuu happi kokonaan, kaikki on sumun peitossa ja minä olen täysin kykenemätön vaikuttamaan mihinkään tapahtuvaan. On myös kieroja pelejä, joita minun kuuluu pelata, enkä tunne niiden monimutkaisia sääntöjä. Pelit pelataan usein syrjäisessä talossa, joka vaihtaa paikkaa, eikä ulos pääse ennen pelin päättymistä. Talon seinissä ja kattokruunussa on silmiä ja siellä kuuluu jatkuva kuiskailu. Taloon lähes varmasti menehtyy ellei osaa pelata oikein. Minusta tuntuu hereillä ollessani etten voi vaikuttaa mihinkään. Siitä tulee turvaton olo.
Viimeyönä kävin unessa pitkän keskustelun kahden pienen tytön kanssa, jotka näyttivät täsmälleen samalta, heillä oli vain eriväriset hiukset. Toisella vaaleat, toisella lähes oranssit. Puhuimme kuolemasta pienessä hämärässä huoneessa. Toinen tytöistä kertoi ettei pelkää enää kuolemaa ja minä sanoin samaa. Tytöt olivat alle kymmenvuotiaita, mutta puhuivat pelottavan asiallisesti. Minulla vain jatkuvasti on tunne, että kuolen pian. En tiedä kuinka pian ja miten, mutta aivan kuin se olisi tulossa ja minun pitäisi varautua siihen. Tunne huolestuttaa vain harvoin. Se saa minut jopa hymyilemään ja rauhoittumaan nykyään. Joskus se myös harmittaa.
Minusta tuntuu että elän kahden maailman välissä. On normaali maailma, jonka näemme silmät avatessamme ja sitten tämä toinen, jossa mikään ei ole totta ja silti kaikki on. Siellä minä olen samaan aikaan kaikki mahdollinen ja kuitenkaan en yhtään mitään. Nykyään muut ihmiset ovat tavoittamattomissa, koska he eivät ole täällä missä minä olen. Yksinäisyys käy sietämättömäksi varsinkin silloin kun toinen istuu vieressä ja on samalla tuhansien kilometrien päässä. Toivon että joskus tutustun henkilöön, joka ymmärtää syvemmin kuin muut mistä puhun. Tähän päivään en ole tavannut ketään sellaista Toisaalta en juuri enää tapaa ketään uusia ihmisiä näinä päivinä.
Älkääkä kysykö mitä aineita käytän. Kaikki kysyvät sitä minulta. En käytä kuin kahvia.. sitäkin vähän hillitymmin nykyään.
Itsemurhaa tulee mietittyä usein, silloinkin kun on hyvä olo. Henkisesti on hyvin raskasta olla aina se "hyödytön" ja "laiska", "itsekäs" ja "ajattelematon". Minun on kuuluisi olla kiitollinen ja onnellinen, koska elämäni on niin hyvää. Ja onhan se hyvää, mutta nämä ongelmat eivät johdu ympäristöstä, vaan jostain mikä on minussa, minun pääni sisässä.
Ahdistusta kuvastaa myös unimaailmani. Siellä on useinkin hyvin väkivaltaista, mutta nyt myös ahdistavat kuvat vaivaavat mieltäni. Unissani on nykyään varjoisia ahdistavia maisemia, jotka nään kauempaa, ollen samalla niiden sisällä. Ne ovat pelottavia ja tuntemattomia. Näen täydellisen epätoivon unia, joissa maailmasta loppuu happi kokonaan, kaikki on sumun peitossa ja minä olen täysin kykenemätön vaikuttamaan mihinkään tapahtuvaan. On myös kieroja pelejä, joita minun kuuluu pelata, enkä tunne niiden monimutkaisia sääntöjä. Pelit pelataan usein syrjäisessä talossa, joka vaihtaa paikkaa, eikä ulos pääse ennen pelin päättymistä. Talon seinissä ja kattokruunussa on silmiä ja siellä kuuluu jatkuva kuiskailu. Taloon lähes varmasti menehtyy ellei osaa pelata oikein. Minusta tuntuu hereillä ollessani etten voi vaikuttaa mihinkään. Siitä tulee turvaton olo.
Viimeyönä kävin unessa pitkän keskustelun kahden pienen tytön kanssa, jotka näyttivät täsmälleen samalta, heillä oli vain eriväriset hiukset. Toisella vaaleat, toisella lähes oranssit. Puhuimme kuolemasta pienessä hämärässä huoneessa. Toinen tytöistä kertoi ettei pelkää enää kuolemaa ja minä sanoin samaa. Tytöt olivat alle kymmenvuotiaita, mutta puhuivat pelottavan asiallisesti. Minulla vain jatkuvasti on tunne, että kuolen pian. En tiedä kuinka pian ja miten, mutta aivan kuin se olisi tulossa ja minun pitäisi varautua siihen. Tunne huolestuttaa vain harvoin. Se saa minut jopa hymyilemään ja rauhoittumaan nykyään. Joskus se myös harmittaa.
Minusta tuntuu että elän kahden maailman välissä. On normaali maailma, jonka näemme silmät avatessamme ja sitten tämä toinen, jossa mikään ei ole totta ja silti kaikki on. Siellä minä olen samaan aikaan kaikki mahdollinen ja kuitenkaan en yhtään mitään. Nykyään muut ihmiset ovat tavoittamattomissa, koska he eivät ole täällä missä minä olen. Yksinäisyys käy sietämättömäksi varsinkin silloin kun toinen istuu vieressä ja on samalla tuhansien kilometrien päässä. Toivon että joskus tutustun henkilöön, joka ymmärtää syvemmin kuin muut mistä puhun. Tähän päivään en ole tavannut ketään sellaista Toisaalta en juuri enää tapaa ketään uusia ihmisiä näinä päivinä.
Älkääkä kysykö mitä aineita käytän. Kaikki kysyvät sitä minulta. En käytä kuin kahvia.. sitäkin vähän hillitymmin nykyään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On Sinulla ollut outo psykologi kun ei ole määrännyt psykiatrille.
On päivänselvää, että tarvitset psyykelääkkeitä!
Minusta psykologi oli todella hyvä ja olen oppinut tarkkailemaan ja ymmärtämään tilaani paremmin. Lääkityksestä kyllä puhuimme, mutta keskustelusta hän arveli minun hyötyvän aivan eniten. Lääkkeitä voisi harkita siihen taustaavuksi, jos nyt olo menee niin pahaksi. Miksi lääkkeet olisivat tässä nyt päivänselvä asia? :D Heh.. saisi olla melkoinen täsmälääke, ettei tilanne vain pahentuisi lääkityksellä. Tämä nuppi on sen verran herkkä, uskoisin.
http://www.tohtori.fi/masennusklinikka/
Ton sivun ala laidassa on pari masennustestiä, (suuntaa antavia).
Voisithan käydä myös terveys keskuksessa.
Kauanko oot psykologilla käyny? Voi olla että tarvitset lääkkeen että pääsisit eteenpäin, lääkkeet on vähä ku kainalosauvat.
Kyllä nuo testit on tehty aikapäiviä sitten jo. Tiedän olevani masentunut. Kaiketi sitten vakavasti. Voisi kyllä olla pahempikin, että turha siitä valittaa. Pari vuotta melkein kävin, kerran viikossa juttelemassa. Lääkkeet arveluttaa aika paljon. Pelkään muuttuvani lopullisesti jollain tapaa. Nyttemmin ajateltuna typerä hormoniehkäisykokeiluni oli varmaan osasyy, joka laukaisi ensimmäisen vakavamman masennuskauden, silloin pari vuotta sitten. En tunne olevani enää sama henkilö kuin silloin ennen pillereitä. Eihän se varmasti ainut syy ollut masennuksen ja muun hämingin alkamiseen, mutta en uskalla kyllä leikkiä mielenterveydelläni ainakaan minkään vahvemman lääkityksen kanssa. Mieluiten en katso ja sitten kadu, ellei toisaan ole pakkotilanne.
lääkkeistä: ne ovat nimenomaan apukeino helpottamaan pahaa oloa. Tärkeintä on niinkuin itsekin sanoit keskusteluapu. Eikä lääkkeitä ole pakko käyttää ellei itse halua. Kyllä masennuksesta paranee terapiallakin, mutta jos on esim. psykoottisuutta,harhoja tms. lääkkeet olisi hyvä lisä. Sinuna ottaisin selvää, voisitko päästä Kelan tukemaan terapiaan, kun kerran kaupungin aikoja et saa.
Mulla on isolla annoksella masennuslääkkeet (kahta erilaista) ja ne ovat sopineet mulle hyvin. Olen tuntenut olevani oma itseni koko ajan, en turta tms. Uskon, että terapia ja lääkkeet yhdessä ovat auttaneet mua vaikean masennuksen yli.
tuolta linkistä enkä täällä livessä.
Mielessä pyörii jo itsem....
En jaksa.
Viestin lyhyydestä päätellen. Itsekään ei jaksa kirjoittaa kun pahin mahdollinen olo on päällä. Miten niin et ole saanut apua? Oletko käynyt terveyskeskuksessa tai jossain lääkärissä? Vaikea tästä näytön läpi kovin paljon apua antaa ja vielä kun itselläkin samoja ongelmia :/ Kyllä jonkinlaista apua pitäisi löytyä jos tilanne alkaa olla jo noin paha. Mullekin apua löytyis.. kunhan ahdistus laskis sen verran että vois soittaa ja varata ajan. Jaksele, ei masennus ole ikuista. Helvetin raskastahan se on, mutta apua kyllä löytyy.
Masennuslääkkeet voisiat auttaa saamaan kiinni elämästä ja auttaisivat sinua vaik terapiassa jaksamaan keskustella masennuksesi syistä.
Mulle mas.lääkkeet on ollu hyvä apu.
Ei lääkkeitä tarvi pelätä , voithan vaikka sopia itsesi kanssa että kokeilet puoli vuotta niitä...
Hei,
En osaa antaa muita neuvoja, kuin sen, että pidä huoli HAPEN saannista, varsinkin yöllä. Nuku aina ikkunat auki.
Ruokavaliokin kannattaa tarkastaa. Usein luulee syövänsä monipuolisesti, mutta todellisuudessa ruokaa on hyvin käsiteltyä ja ravintoköyhää.
Lehtivihreä, viikunat, pähkinät, joka lajin hedelmät, juurekset (lanttu porkkana, selleri palsternakka, peruna, artisokka, nauris, punajuuri esim.)
Tuoreita yrttejä kannattaa laittaa joka päivä tummanvihreään salaattiin. Joka lajia.
Kallista tämä hyvin syöminen tosin on mutta maksavat lääkkeetkin.
Suosittelen, jopa ravintoterapeutilla käyntiä, itse en ole sen alan asiantuntija.
Toivottavasti pääset hyvän-kierteeseen.....
lähes kaikille hedelmille ja pähkinöille :D että voisin tuolla ruokavaliolla kuolla aika nopiaan, mutta tosiaan pitäisi panostaa ruokaan enemmän. Syön kyllä monipuolisesti, joskin aika epäsäännölisesti. Kiitos vinkeistä ja hyvää kesää!
Täällä toinen herkkä ajattelija ja analysoija, joka on vuosia etsinyt itsään ja löytänytkin jo sen varran, että on jonkinlainen mielenrauha. Ja ilman mitään ammattiapua tai lääkitystä. Rankkaa on ollut ja pohjalla on käyty.
Uskon, että kaikki se mitä kaipaamme ja tarvitsemme löytyy meistä itsestämme. Monesti emme vain uskalla etsiä sitä. Unet ja tunteet kertovat meille itsestämme. Jos pelkäämme niitä pelkäämme itseämme, sitä mikä meistä löytyy.
Väkivaltaisissa unissa ja ajtuksisa ei ole mitään pahaa. Uskon että käsittelemme näin asioita. Eri asia on se, että niitä väkivaltaisia ajatuksia alkaisi toteuttaa.
Älä siis tunne syyllisyyttä suotta tai pelkää sen takia. Mutta jos tunnet syyllisyyttä tai pelkään on sekin ok! ja sekin kertoo sinulle itsestäsi jotain. Luota itseesi ja opettele kuuntelemaan itseäsi, vasitojasi intuitiotasi. Koska vain sinä tunnet ja tiedät mikä on sinulle parasta! En usko että kukaan toinen voi tietää koskaan niin hyvin. Tietysti jos on aivan pohjalla niin silloin on hyvä että kuuntelee jotain ihmistä johon luottaa ja tekee niin kuin hän sanoo. KOska itsellä ei silloin ole realistista näkemystä...
Sitten kun tunnet itsesi ja hyväksyt itsesi niin tunnet muutkin ja huomaat että muut ovat samalaisia kuin sinäkin. Meillä on kaikilla samanlaiset perustarpeet, ne vain näyttäytyvät erilailla. Toisessa ihmisessä on pelättävää juuri sen verran kuin itsessäkin!
Tunteiden hyväksyminen on tärkeää! Jos ahdistaa niin anna ahdistaa! Hyväksy se tunne äläkä taistele vastaan sitä! Kun hyväksyt tunteen ja oikein kuullostelet miltä se tuntuu niin se menettää voimansa ja häviää. Jos vain ajattelet ettet halua tätä tunnetta niin se voimistuu vastarinnasta! kokeile!
Taisetelet itseäsi vastaan jos sanot "en saisi tuntea näin!" Saat tuntea juuri sitä mitä tunnet! saat ajatella juuri sitä mitä ajattelet ja nähdä unia juuri siitä mistä näet!
Mitäs jos vain päättäisit mennä sitä päin mikä pelottaa! Siis en tarkoita mitään tyhmänrohkeutta ym. vaan pienissä annoksissa menisit sellaisiin tilanteisiin joissa saat oletettavasti paniikkikohjtauksen?
Valitsisit ensin jokin "helpomman paikan" ja eläisit sen paniikin läpi (tunnustelisit ja tuntisin sen paniikin, oikein kuullostelisit ja tutkisit sitä tunnetta)? Ehkä sitten vähitellen tehtyäsi näin uudestaan ja uudestaan ja selviydyttyäsi siitä, ilman että kuolet siihen paikkaan, olosi helpottuisi. Mikä on loppujen lopuksi pahinta mikä voi tapahtua? Että joku huomaisi paniikkisi? Että pyörtyisit? Muilla ihmisillä on niin paljon ajateltavaa itsessään etteivät he edes huomaa mitään! Ja jos pyörryt niin silloin joku varmasti herätä omista ongelmistaan ja auttaa sinua.
JOskus luoin jonkin masennuskirjan jossa keskityttiin uniin. Ja siinä sanottiin, että masennuksesta toipuvalla on paljon unia. Ehkäpä olet toipumassa jo hyvänmatkaa..
Itse otin tarkoituksella aikaa vuoden jolloin en tehnyt mitään vain olin ja tutustuin itseeni kun muuhun ei voimat riittäneet. olin siis työttömänä. Olin ollut jo pidenpään työttömätä mutta tämä päätös helpotti elämää. Kun päätin että nyt en vain pysty ja jaksa ja se on okei! minulla on sitten aikaa lopun ikäni tehdä töitä ja maksaa veroja! Minun tuli saada käydä läpi asioita ja tunteita ja oppia tietämään kuka olen ja mitä haluan.
Vuoden aikana kävin lyhyessä työharjoittelussakin jopa ja se selvensi asioita hurjasti. Aloitin vähän opiskeluakin jonka jätin kesken mutta opisn siitäkin paljon. Hyväksyin kaikki mitä tein vaikka jätinkin kesken.
Vuoden aikana tajusin tarpeeksi pohdittuani, että olen täysin riittävä tällaisena. Olen arvokas ihminen sen takia kuka minä olen. Monet ihmiset tuntevat itsensä riittämättömiksi koska mittaavat arvoaan saavutuksillaan. talo, perhe hyvä palkkapussi... Ne on ihan hyviä tavoitteita mutta jos sisäinen maailma ei ole tasapainossa niin noilla ulkoisilla menestyksen mitoilla ei tee mitään!
Aloin siis opettelemaan miten kunnioittaa itsäni. Ja pidin huolen omista oikeuksistani. Minua ei koskaan kunnioitettu eikä tunteitani otettu huomioon lapsuudessa/nuoruudessa.
Voin sanoa vaikke minulla omaisuutta olekaan nin olen menestynyt ihminen. Ymmärrän paljon asioita ja tiedän kuka olen ja mitä tahdon. Tietysti voi aina muuttua se mitä tahtoo koska oppii uuttaa jokapäivä mutta sellainen levottomuus on poissa. Tunnen ja tiedän selviänäni mistä tahansa mihin joudun.
Nyt kun vielä muistan! asiasta ihan toiseen.. omega3 kapselit on hyvä ravintolisä. Itse huomaan niiden tehoavan. Joskus jos tulee vielä masennuksia niin otan viikonkuurin kaksinkertaisella annostuksella. Muuuten syön jokapäivä sen normaaliannostuksen. Aivoni tarvitsevat omegaa! Voit kokeilla auttaako se sinulle. Ainakaan siitä ei ole haittaa. Myös B vitaamiinut ovat tärkeitä varsinkin,jos syöt e-pillereita.
Ja varmastikin tiedät, että liikunta voisi auttaa masennukseen ja antaa itsetuntoakin josko kokeilisit erilajeja ja löytäisit omasi!
En usko,että kukaan muu osaa tulkita uniasi paitsi sinä! Tunnet taustasi ja tiedät mitä ole kokenut ja jotain unesi sinulle kertovat.
Se mitä tunnet on totta sinulle! Se on sinun totuutesi! Tärkeintä on se mitä sinä ajattelet itsestäsi! Muilla ei ole niin väliä. Toki muut ovat muokanneet ja vaikuttavat edelleenkin meihin omilla näkemyksilään mutta pääasia on se miten sinä puhut sisäisesti itsellesi. Jos sanot että olen "hyödytön" ja "laiska" niin teet itsellesi hallaa. ja kun sitä toistat niin snusta todella tuleekin sitä mitä itsellesi toistat!
Kokeilepa,vaikka se tuntuisi tyhmältä, sanoa itsellesi aamulla herättyäsi ja illalla ennen nukkumaan menoa jotain positiivista. kuten "Olen tärkeä ihminen ja ansaitsen hyviä asioita" tms. mitä haluaisit vian kuulla itsestäsi! Toistat näitä ja jossain vaiheessa alitajuntasi ottaa ne ja sinäkin alat niihin uskoa!
Ja uskon että nyt sinun tuleekin olla "itsekäs"! Ehkä et lapsena pystynyt tutustumaan itseesi? tai jotain.. mutta nyt sinun tulee auttaa itseäsi ja olla itsekäs koska sitten kun autat itseäsi niin voit auttaa muitakin! Tietenkään et voi ihan miten sattuu käyttäytyä ja "oikeuttaa" tällä masennuksella jotain törkeeä käytöstä. KOhteliaat käyttäytymissäännöt on hyvä muistaa. Voit todeta ettet nyt vain jaksa edes itsesi kanssa jos joku tuskaillee itsekkyyttäsi..
Et pysty kontroloimaan mitään elämässä, joten ehkä siitä kontroloinnin tarpeesta voisit yrittää luopua? Josko vain joskus saisit sellaisen tunteet, että tapahtui mitä tahansa niin selviät siitä jotenkin.
Minusta näyttää siltä, ettet edes elä oikeasti, vaan elät pohdinnoissasi/haavemaailmassasi (kuten myös minä vuosia). Olet jossain välimaastossa omissa maailmoissasi. Meillä kaikilla on varmasti jokin oma maailmamme päämme sisällä, mutta jotenkin tulisi voida kommunikoida toisten ihmisten maailmoiden kesken.
Tässä jotakin ajattelemisena aihetta josko jostain voisit jotain saada? Vähän ehkä se kasin mutten nyt tämän enempää pysty keskittymään. tämä saa riittää siis!