Kalman Haju (varoitus; ei nuorimmille!)

Tämä tarina on vähän "mielipuolinen" enkä suosittele ihan pienimmille. Kirjoittelin tämän vähän aikaa sitten, loppu osat tulevat myöhemmin, jos kerkiän kirjoitella! Tämä ei ole varsinainen faninovelli, sillä tämä ei kerro kenestäkään tutuista hahmoista. Mutta on tämä myös vähän faninovellin tapainen, koska pidän myös kauhukirjallisuudesta... Palautetta, kiitos sitten ;)! Sitten vielä pikku selvennykseksi, tuossa alussa on pieni runo joka liittyy jollain tavalla tarinaan... Tai sitten ei liitykkään, päätelkää itse! Elikkä tässäpä tämä;

Kalman Haju kirjoittanut; -DarkDeath-

Kun Kuolema kehtoansa keinuttaa, silloin nopeasti nukahtaa. Mutta varo, älä silmiäsi ummista. Tai löydät itsesi helvetin nummista. Apua ei näy, kellokaan ei käy. Siellä virut, kun hän tulee. Kun kiljut, hän puree. Raatosi roikkuu katosta, Kuolema katkeaa naurusta. Silloin menet pakoon, mutta varo, ettet tipu hornan rakoon!
- Kalman Haju -

En muista kaikkea, muistini hämärtyy. Mutta kerron kaiken mitä tiedän, tai itseasiassa muistan;
Asuin mielisairaalassa. Jotenkin kaikki luulivat minua hulluksi. Mutta minä en ole hullu, ja sen he tulevat saamaan myöhemmin selville. Ikkunoissamme oli harmaat verhot. Hoitajilla oli mustat kaavut. He myös olivat hulluja, koko laitos oli täynnä hulluja, hulluus on kai niin tarttuvaa. Asuimme hämärässä huoneessa, kaikki yhdessä. Ruoka oli pahaa, ja sitäkin saimme harvoin. Ihmisiä kuoli nälkään joka kuukausi. Ruumiita ei siivottu, vaan ne viruivat lattioilla tai makasivat harvoissa sängyissä. Kerran kuussa Mustapappi kävi saarnaamassa meille. Hän asui alakerrassa muiden kaltaisiensa kanssa. Mielle opetettiin saatanan palvontaa, mutta harvapa sitä ymmärsi, ja vielä harvempi oppi. Minua alkoi Pimeyden voimat kiinnostaa. Ei, en ollut saatanan palvonnasta kiinnostunut, vaan pimeydestä ja sen voimista. Kerran, eräänä yönä, karkasin laitokselta. Se oli liian valoisa ja mielenkiinnoton paikka, jossa ei ollut mahdollisuutta opiskella. Toivoin sivistystä, niinkuin jotkut sitä nimittivät. Kaipasin myös pimeyttä ja tietoa siitä, sen hengistä, voimista, kaikesta siihen liittyvästä... Olin niin kiihkeästi suuntautunut pimeyteen, etten voinut päästää siitä irti! Rakensin synkkään korpeen majan oksista, risuista, sammaleesta, mudasta, turpeesta... Kaikesta mahdollisesta että se kestaisi myös talven hyytävimmät pakkaset. Asuin siinä majassa 6 vuotta. Mutta niinä 6:tena vuotena tapahtui paljon.

Jatkoa seuraa! Eli kommentteja tästä tarinasta! (Ja myös; ei mitään pilkun viilausta, kirjainten puuttumisesta.... En oo nähny siitä pitkään aikaan, mut silti toivosin ettei sitä alotettas ;)