Olen nyt niin täynnä tätä helvetin oksentelua, ahmimista ja itsensä rääkkäystä! Taustalta löytyy anoreksiaa, bulimiaa, suolihuuhteluita ja kaikkea mahdollista. Mut nyt mulla on kaikki mahdollinen tahdonvoima lopettaa ja olen päättänyt että nyt tai ei koskaan... Mutta miten te parantuneet olette onnistuneet? Kaipaan siis ihan käytännön neuvoja näihin ongelmiin:
Ensinnäkin olen yrittänyt lopettaa oksentelun ja syödä normaalisti. Kuitenkin olen sortunut syömään suuria määriä silloin tällöin, kuinka pidän ruoan sisälläni jos sorrun syömään todella paljon? Ja miten selviätte repsahteluista muutenkin? Toisekseen pelkään lihovani jos lopetan oksentelun kokonaan, sillä en haluaisi hylätä hyviä ruokia täysin. Ja sitten ennen kaikkea, kuinka jaatte syömisenne pitkin päivää? Tiedän että tulee syödä usein ja vähän, mutta miten usein ja mitä kalorimääriä? Kaikki muutkin vinkit ja kokemukset ovat erittäin tervetulleita. Kiitoksia kaikille jotka jaksavat vastailla! Olen todella valmis tekemään nyt kaikkeni jotta suhteeni ruokaan palaisi edes hieman normaalimmaksi!
Ensinnäkin olen yrittänyt lopettaa oksentelun ja syödä normaalisti. Kuitenkin olen sortunut syömään suuria määriä silloin tällöin, kuinka pidän ruoan sisälläni jos sorrun syömään todella paljon? Ja miten selviätte repsahteluista muutenkin? Toisekseen pelkään lihovani jos lopetan oksentelun kokonaan, sillä en haluaisi hylätä hyviä ruokia täysin. Ja sitten ennen kaikkea, kuinka jaatte syömisenne pitkin päivää? Tiedän että tulee syödä usein ja vähän, mutta miten usein ja mitä kalorimääriä? Kaikki muutkin vinkit ja kokemukset ovat erittäin tervetulleita. Kiitoksia kaikille jotka jaksavat vastailla! Olen todella valmis tekemään nyt kaikkeni jotta suhteeni ruokaan palaisi edes hieman normaalimmaksi!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen myös mittaani myöten täysi mokomaa sairauttani. Useaankin otteeseen olen enemmän tai vähemmän halunnut eroon tästä, mutta kuten sinunkin tekstistäsi käy ilmi, se on niin kovin vaikeaa.
Mä yritän sanoa joka hetki, kun tuntuu että alkaa mennä pieleen että: VALINTA. Aina ennen kun mielessäni käy ahmimisen, paastoamisen, oksentamisen jne. vaihtoehdot, ajattelen että kuinka voisin tehdä paremmin? Minkä valinnan tehdessäni voin olla tyytyväinen ja elämästään nauttiva nuori nainen.
Parantua ei oikeastaan voi ilman repsahduksia. Kun syömishäiriö on ollu niin iso elämää, se ei lähde helpolla pois. Itseään pitää yrittää rakastaa vaikka repsahtaa. Lihomisen pelko on ihan kamala, mutta ei auta ku yrittää miettiä mikä on tärkeempää ku oma paino!
Mä oon laskenu että tartteisin n. 1750 kcal joka päivä vaikka en edes urheilisi. Eli peruselintoimintoihin jne. Olisi hyvä syödä n. 5-6 kertaa päivässä. Se tuntuu paljolle, mutta ei kerralla syödä paljon. Jokainen tietty tarttee oman kalorimäärän. Netistä voi hakee sellasii laskureita paljon kukaki tarttee. Oon todennu et on ihan pirun vaikee yrittää alkaa syödä tavallisesti. saa kokoaika kytätä miten muut syö jotta ittekki osaa. Se on kans vaikeeta bulimian kaa, ku on kadottanu kylläisyyden-tunteen. Aina on ihan täynnä tai sit näkee nälkää. Kylläosyydentunne kyl tulee takas ajan kans ku opettelee syömään.
Uskon että meistä moni tietää että poppakonsteja parantumiseen ei ole. Jos sun läheiset tietää sun sairaudesta, ne takuulla antaa kaiken tukensa sulle. Lisäksi vaaditaan vain henkistä tahdonvoimaa. MINÄ selviän ja tahdon elää!!
Eletään päivä kerrallaan ja tehdään huomisesta hyvä päivä ilman ahmintaa ja oksentelua! =)
Hyvin monen normaalipainoisen ihmisen salaisuus on aamulla nautittu kaurapuuro. Sen kanssa syödään jokin hedelmä ja maitoa tai rasvatonta jukurttia sekä kahvia, teetä tai muuta.
Kun lisäksi vielä aamupäivällä liikkuu edes jonkin verran, vaikka kävelee osan työmatkasta, se on siinä. Aamupäivällä harrastettu kohtuullinen liikkuminen nostaa kalorinkulutusta koko päiväksi.
Ruoka-aikoina syödään kohtuullisesti ja monipuolisesti. Karkit, kaloripommijälkiruuat,sipsit ja ranskanperunat jätetään aluksi kokonaan pois, kunnes ruokarytmi on normalisoitunut. Monen terveellisesti syövän ei edes tee mieli makeisia tai sipsejä, niitä tekee mieli yleensä tilanteessa, jossa verensokerit on alhaalla koska on lintsattu aterioista.
Mä sairastuin ensi kerran bulimiaan vuonna 1994 20-vuotiaana. Sitä kesti parisen vuotta, jolloin mukaan tuli vaihe anoreksiaa. Sitten elämäntilanteeni parani hetkeksi ja olin parisen vuotta "terveenä". V.2001-2002 elämässäni oli jälleen kriisiä ja bulimiahan se sieltä tulla tupsahti jälleen...No elämä hymyili v. 2003-2005 ja luulin vihdoin parantuneeni - meni siis todella hyvin, en edes harkinnut oksentamista, kuten aikaisempina parempina jaksoina olin saattanut tehdä...mutta: elämäni romahti mieheni jättäessä minut yks´kaks`yllättäen viime tammikuussa ja siitähän se taas lähti....nyt on painoa tippunut jo 15 kg ja tää on sekoitus bulimiaa ja anoreksiaa...muutenkin masentaa kovasti ja olen harkinnut tässä työterveyspsykologin juttusille menoa.
Eli täähän on monesti ns. parantumaton sairaus eli alttius siihen saattaa aina pysyä ja olla sinussa...elämäntilanteet vain saattavat joko laukaista sen tai pitää hallinnassa...Tsemppiä sulle kuitenki!
Mulla ei ole antaa mitään konkreettisia neuvoja, mutta voin kertoa hiukan omaa tarinaani:
Silloin kun vielä oksentelin, siinä oksentamisessa oli jotain todella tyydyttävää. Eikä tuo tyytyväisyyden tunne mun mielestä liittynyt pelkästään ruokaan, vaan oli sellainen yleinen ”olen vahva ja voin kontrolloida itseäni” –fiilis (vaikka mistään muusta kuin ruoasta ei oikeasti ollut kyse, ahmiminenhan on kontrollin menettämistä, oksentelu sen palauttamista). Palkitsevaa tyytyväisyyden tunnetta aina suorastaan odotti.
Sitten, vähitellen, en tiedä miten, onnistuin kääntämään ajatuksen toisin päin. Ahmimisen jälkeen pakotin itseni olemaan oksentamatta, ja tuo kontrollin onnistumis –fiilis alkoikin tulla siitä, että EN oksentanut. Paino toki ehti nousta, koska tyhjennystä ei tullut, mutta lopulta sain sen itsekontrollin iskostettua jo siihen ahmimisen aloittamiseen: kun et kerta saa oksentaa, et sitten ahmikaan.
Eli kuten sanoin, ei tässä mitään konkreettista parantumisohjetta kenellekään ole. Onnistuin ainoastaan oman pään sisällä päättämään, että se tyytyväisyyden tunne, jonka oksentaminen aiemmin toi, on saatava syntymään siitä, että EI ahmi, EI oksenna, että käyttäytyy normaalisti. Luulen onnistuneeni, mutta vielä en varmuudella tiedä (”kuivilla” muutaman kuukauden)… täytyy vain varoa, ettei tästä ajaudu siihen toiseen ääripäähän, jossa ei saa syödä mitään...
Ruokailusta ylipäätään. Aina neuvotaan, että on parempi syödä vähän ja usein. Mulla toi ei toimi. Jos söisin aamulla ja päivällä kunnolla, jäisi liian vähän sallittuja kaloreita iltaan, jolloin kuitenkin tulee ravattua jääkaapilla. Syömisen määrä illan mittaan kotosalla on mulla kuitenkin ”vakio” eikä merkitystä ole sillä, olenko nälkäinen ja minkä verran olen syönyt jo aiemmin. Jos siis iltasella kalorilaskennan tulos osoittaisi liikaa (mitä se helposti osoittaisi, jos jo aiemmin olisi tullut syötyä kunnolla), niin sitten houkutus ahmimiseen voisi käydä ylivoimaiseksi - se ”yksi keksi on liikaa ja paketti ei riitä” ja ”kun kerta meni jo yli, niin menköön sitten kunnolla” -kuvio, tiedättehän.